Väkivallasta ei pidä ilmoittaa?

Ikävä tosiasia, tätä on suomalainen lastensuojelutyö nykyään.

Huoltajuusriitamme aikana sosiaalityöntekijät ohittivat täysin lasten kertomukset etävanhemman pahoinpitelyistä ja hyvin tasapainottomasta käytöksestä ja olivat sitä mieltä että etävanhemmalle olisi hyväksi oppia isyyttä, lastenkasvatusta ja lapsiperheen elämää koko kirjossaan käytännössä jollei lähihuoltajana, niin ainakin laajojen (viikko-viikko) tapaamisten kautta. Viranomaisten mielestä se vanhempi, joka todennäköisesti hylkäisi lapsensa jollei saa tahtoaan läpi eli lähihuoltajuutta itselleen olisi ensisijainen vaihtoehto lähihuoltajaksi jotta lapsen etu toteutuisi ja molemmat vanhemmat pysyisivät heidän elämissään. Minä mielsin etävanhemman touhun kiristämiseksi.

Kysyin moneen kertaan viranomaisilta, luulevatko he, että lähihuoltajuuden saatuaan ko. etä tukee minun ja lasten tapaamisia millään tavoin, tai epäilevätkö he hetkeäkään, että ehkä tapaamiset eivät onnistu enää lainkaan etän saatua lähihuoltajuuden. En saanut vastausta mutta he suosittelivat lopulta minua lähihuoltajaksi lisäten papereihin psykologista jargoniaa riitaisista väleistämme, johon tulisi kiinnittää huomiota. En jaksanut enää puuttua lisäykseen, koska missään vaiheessa en riidellyt, en korottanut ääntäni, olin joustava ja valmis kompromisseihin. Olin koko huoltajuusprosessin aikana hyvin rauhallinen ja yhteistyöhaluinen. Kaksi kertaa pyysin, että yhteiset sosiaalitoimen istuntomme exän kanssa siirrettäisiin toiseen ajankohtaan, että saisin mahdollisuuden kutsua asianajajani paikalle syystä, että exä herjasi minua näiden yhteisten istuntojemme aikana eikä yksikään viranomainen kolmesta pyytänyt exääni vaikenemaan.

Yhteenvetona lastensuojelutyöstä omien kokemuksien kautta voin sanoa, että suurin osa lastenvalvonta työstä hoitaa omassa elämässään onnettomat ihmiset, vallanhalu sanelee enemmän tekoja kuin järki, eikä sosiaalitoimen johto ole yhtään sen älykkäämpää materiaalia kuin suorittava porraskaan. Pahin mainituista on valta vailla vastuuta, jolla sosiaalityöntekijät ihmisten elämiä sotkevat.