minulle läheinen ihminen on kova juomaan. eilen (tiistaina) loppui 5 päivän ryyppäysputki. aamulla krapulassa ihminen oli hyväntuulinen ja osoitti lämpöä minulle. eilen töistä tullessani ihminen oli hyvällä päällä. nukuin päiväunet ja nousin. ihminen oli hiljainen, tiuskaisi vastaukset aina kun kysyin jotain. aamulla tänään, kun tulin töistä, sama meininki jatkui.
onko ryyppäysputkien jälkeen muilla selvästi masennusta tai ahdistusta, joka puretaan lähimpään ihmiseen?
alkoholinkäyttöön liittyvä masennus?
1
230
Vastaukset
- Mr. Jones
taatusti on. Selittämätön alakulo, infernaalinen vitutus ja selittämätön kiukku kaikkia ja kaikkea kohtaan ovat kuiville rämpivän ryyppymiehen sielunmaisemaa tyypillisimmillään. Itse olen kuivatellut vajaan kuukauden verran ja edelleen niitä huonoja päiviä osuu kohdalle, joskin suurimman osan aikaa olo tuntuu jo melko tasapainoiselta. Tuommoisesta viiden päivän sessiosta kyllä pitäisi ihmisen kirjoihin henkisestikin selvitä muutamassa päivässä jos lanttu muuten on ojennuksessa, kuukausia jatkuneen kurlaamisen jälkeen toipuminenkin vie vastaavasti viikkoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482529Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742507Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732392Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.662184Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321897Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1031739Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231195Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71044Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411025Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59932