Nimimerkki Ekin...

Teloitettu

...viesti poistetussa ketjussa oli mielenkiintoinen, hänhän kertoi että tämä omia oikeuksiaan hakenut taiteilija on merkitty mies taidemaailmassa. Viestissään hän myös kertoi ettei tämä omia oikeuksiaan hakenut taiteilija tule saamaan oikeuksiaan, vaikka ajautuisi itsemurhaan. Nimimerkki Ekin viesti oli äärimmäisen mielenkiintoinen, koska siinähän hän kertoo tietävänsä sisäpiirin tietoa näistä kokouksista ja kun Eki on vuosikausia jahdannut tälläkin palstalla samaa taiteilijaa, alkavat palaset loksahtaa paikalleen.

Eki siis kertoi epäsuorasti että asioista on keskusteltu osallisten kanssa ja on päätetty ettei näitä oikeuksia palauteta millään keinolla. 17 taidealan ihmistä on siis vakaasti päättänyt etteivät anna toiselle taiteilijalle edes tämän perusoikeuksia, vaikka oikeuksien pyytäjä ajautuisi itsemurhaan.

Onko mukana päättämässä ollut myös tämä Taideterapeutin koulutuksen saanut opettaja ja hänen äitinsä jonka isä on ollut taiteilija joka on ajautunut itsemurhaan? Yrittävätkö terapeutti ja hänen äitinsä siirtää äidin lapsuuden traumat, toiselle heitä niin paljon lahjakkaammalle taiteilijalle laittomilla toimillaan? Käyttäen apuna tyttären saamaa terapeutin koulutusta.

Ollaan siis valmiita menemään vaikka kuinka pitkälle toisen ihmisen oikeuksien polkemisella, viemään jopa hengen toiselta ihmiseltä. Valta on sokaissut silmät ja ahneus vienyt inhimillisyydestä voiton, kateus toisen lahjakkuudesta oman tiedostetun mitättömyyden rinnalla on ylitsepääsemätön.

Se miksi tätä tilaisuutta saada vastata julkisesti esitettyihin syytteisiin ei ole annettu, niin kuin lakisääteisissä oikeuksissa on säädelty, on täysin selkeä. Saamalla vastausoikeuden nämä näitä syytteitä ympäriinsä levittävät henkilöt joutuisivat levittämään myös annetut vastaukset ja tätä ei haluta, koska silloin heidän härskiäkin härskimpi toimintansa toista heitä itseään lahjakkaampaa taiteilijaa kohtaan tulisi erittäin selkeästi ilmi.

Mutta olen aiemminkin ottanut esille että tämä koko toiminta on kuin suoraan psykologian oppikirjasta kohdasta, miten tuhoan ihmisen uran, pilaan ihmisen elämän ja ajan ihmisen itsemurhaan. Asia on kenen tahansa tarkastettavissa hyvin helposti ja tällaiseen toimintaan osallistuvat Presidentin palkitsema taiteilija jonka oma isä on tehnyt itsemurhan, hänen tyttärensä joka on koulutukseltaan taideterapeutti, molekyylibiologian tohtori, sekä useita nykyään liittoihin ja järjestöihin kuuluvia taiteilijoita ja joukko myös näihin kuulumattomia.

Kovaa on peli taidealalla, kun ei sitä rehellisesti teoksillaan kykene tekemään.

23

505

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eki:(

      Tiettävästi en ole puuttunut täällä kyseiseen problematiikkaasi millään tavalla lähiaikoina eikä koskaan valitettavasti! Jos kirjoituksen alla on ollut minun nimimerkkini, niin se ei ole ainakaan minun kynästäni, se sanottakoon nyt.
      Ei voi vähempää kiinnostaa nämä sinun kampanjasi tuon saman väsyttävän asian ympärillä. Sinua on selkeästi huiputettu.

      • Jaa a

        näinhän se saattaa olla, vaikka vaikea sitä on uskoa, kun on seurannut Ekin käyttäytymistä palstalla.

      • Eki:(
        Jaa a kirjoitti:

        näinhän se saattaa olla, vaikka vaikea sitä on uskoa, kun on seurannut Ekin käyttäytymistä palstalla.

        Miten minä mielestäsi olen käyttäytynyt? Olenko häiriköinyt täällä lukijoita?
        Olen harrastanut täälläkin normaalia kommunikointia.
        Jos jokin kirjoitukseni on sinua tai muita tänne kirjoittavia loukannut niin osoita se linkeillä tänne. Muuten tuollaiset väittämät ovat jonninjoutavia mustamaalaamisyrityksiä jotka varmasti nämä valistuneet lukijat täällä ymmärtävät.
        Vai olenko sittenkin kirjoittanut muutamia totuuksia jotka sinua kenties näin ärsyttää.
        Lukijat täällä kyllä ymmärtää missä mennään, älä aliarvioi heitä!

      • nimimerkkeilijä.
        Eki:( kirjoitti:

        Kannattaisiko alkaa käyttämään rekisteröityä nimimerkkiä?

      • Eki:(
        nimimerkkeilijä. kirjoitti:

        Kannattaisiko alkaa käyttämään rekisteröityä nimimerkkiä?

        Tottakai kannattaisi, oikeassa olet. Ihan tämän palstan takia kuitenkaan en viitsi sitä tehdä. Jos joku- tai jotkut tykkäävät täällä esiintyä minuna, ei se minua häiritse.
        Kiitos huomautuksesta kuitenkin sillä oikealla asialla olet! Tämä Suomi24 kuvataidepalsta on kuitenkin menettänyt merkityksensä alan harrastajien parissa, koska tästä on tullut eräille tahoille sellainen kinaamispalsta joka karkoittaa oikeat taiteilijat mukavimmille forumeille joissa asioista keskustellaan ja myös väitellään asiallisesti. Muiden tavoin, minäkin käyn katsomassa täällä näitä aloituksia enää aniharvoin. Tämän palstan suosion hiipumisen huomaa jo kun seuraa noita vierailujen määriä jotka tippuvat kuin lehmän häntä. Tiedätte ketä- tai keitä saatte niistä kiittää.
        Niin, rekisteröitykää te jotka vielä jaksatte täällä kinata.

      • .S-L.

        Kuin myös. Pitäkää palstasta huolta ja ottakaa siitä kaikki hyöty irti vähenevien resurssien myötä. Vertailkaa nyt sitä taidettanne keskenänne ja kehukaa itseänne yhtä pirusti kuin tähänkin asti. Palauttakaa myös sille yhdelle ne oikeutensa takaisin...mitä ne sisällään pitääkään, jospa hän lopettaa tuon piiiitkän itkemisen asiasta. = ) XD

      • Dark Artist
        Eki:( kirjoitti:

        Tottakai kannattaisi, oikeassa olet. Ihan tämän palstan takia kuitenkaan en viitsi sitä tehdä. Jos joku- tai jotkut tykkäävät täällä esiintyä minuna, ei se minua häiritse.
        Kiitos huomautuksesta kuitenkin sillä oikealla asialla olet! Tämä Suomi24 kuvataidepalsta on kuitenkin menettänyt merkityksensä alan harrastajien parissa, koska tästä on tullut eräille tahoille sellainen kinaamispalsta joka karkoittaa oikeat taiteilijat mukavimmille forumeille joissa asioista keskustellaan ja myös väitellään asiallisesti. Muiden tavoin, minäkin käyn katsomassa täällä näitä aloituksia enää aniharvoin. Tämän palstan suosion hiipumisen huomaa jo kun seuraa noita vierailujen määriä jotka tippuvat kuin lehmän häntä. Tiedätte ketä- tai keitä saatte niistä kiittää.
        Niin, rekisteröitykää te jotka vielä jaksatte täällä kinata.

        Voisitko ystävällisesti kertoa jonkun tai joitakin keskustelufoorumeita joilla on mainitsemaasi asiallista keskustelua taiteesta ja sen tekemisestä.

        Ystävällisesti.

        Dark Artist

    • "suomen taiteilijat"

      Onko tää paska taide mitä Suomessa "taiteilijat" yrittää tehdä edes taidetta saatikka tappelemisen arvoista!
      Vaihda maisemaa ja etsi itsellesi viisammat piirit, niin ne muutkin tekee. Jääkööt tappelijat tappelemaan keskenään. Kansainvälisty! Integroidu!

      • Teilattu

        ...näillä minun oikeuksieni polkijoilla ole mitään taidetta millä kilpailla minun teosteni kanssa, siksi he raukkamaisesti yrittävätkin ajaa minut itsemurhaan tuhoamalla urani ja pilaamalla elämäni rikollisilla toimillaan.

        Aikamoisia raukkiksia.

      • ---<>---
        Teilattu kirjoitti:

        Mitä opimme tästä? "Itku pitkästä ilosta" "Niin makaa kuin petaa"
        Eiköhän kannattaisi jo lopettaa tuo märiseminen. Pyyhi kyyneleet,
        kuivaa räkä nokastasi ja ryhdy tekeen töitä. Kirpparit kyllä ilomielin
        ottavat niitä sinun "erinomaisia" töitäsi myytäväksi. Voithan yrittää
        myös kauppatorilla.
        Toisin sanoen, ota elämä omiin käsiisi äläkä odota että joku muu sen
        tekee muuten itkettää vielä rajummin.
        Voi sinua poloista!

      • Teilattu
        ---<>--- kirjoitti:

        ...vaan opimme että taidemaailmamme on keskinkertaisten lahjattomuuksien nhallussa joilla ei ole muuta mahdollisuutta tehdä uraansa ja vastata huippulahjakkaan teoksiin kuin laittomilla ja rikollisilla keinoilla. Eivätkä he ole valmiit antamaan itseään lahjakkaammalle taiteilijalle edes tämän perusoikeuksia, ajavat mielummin tämän itsemurhaan.

        Mitä tämän oikeuksiensa polkemisen kohteeksi joutuneen taiteilijan teoksiin tulee, niin ne ovat levinneet oheistuotteiden kautta jo niin amerikan, afrikan kuin euroopan markkinoillekin. Kuvia on myyty t-paidoissa jo useisiin maihin ja siemen on laitettu itämään ja aika näyttää kasvun.

        Taiteilija kuitenkaan itse tuskin tulee nauttimaan työnsä hedelmistä, koska on vaipunut toivottomaan masennukseen. Hän on hakenut seitsemän pitkää vuotta omia oikeuksiaan ja yrittänyt kaikin tavoin selittää miten tärkeitä nämä hänen oikeutensa hänelle olisivat. Häneltä on viety rikollisella toiminnalla mahdollisuus elättää itseänsä ja kouluttaa lapsensa omalla työllään. Hänet on leimattu loppuiäkseen saamatta minkäänlaista mahdollisuutta edes puolustautua, vaikka hänellä olisi pitänyt olla siihen lakisääteinen oikeus.

        Nämä hänen oikeuksiaan polkeneet ovat jo tuhonneet hänen uransa, pilanneet hänen elämänsä ja jotta olisivat täydellisen tyytyväisiä tekoihinsa, ajavat hänet vielä itsemurhaan. Silläkö niitä teoksia parannetaan ja mieliä ylennetään että ajetaan toinen taiteilija itsemurhaan isolla joukolla ja laittomilla keinoilla?

        Kun tämä taiteilija ajautuu itsemurhaan siksi että te ette suostu antamaan hänelle hänen oikeuksiaan, niin toivottavasti teillä kaikilla tähän toimintaan osallistuneilla on rohkeutta selvittää asia hänen lapsilleen. Heille voitte sitten rohkeana selvittää miksi heidän isänsä ei saanut teiltä lakisääteisiä oikeuksiaan vaikka on pyytänyt niitä seitsemän pitkää vuotta. Toivottavasti teidän rohkeutenne riittää edes siihen, koska hänelle teillä ei ole ollut rohkeutta palauttaaa hänen oikeuksiaan.

        Mutta jos asia on niin ettei niitä oikeuksia palauteta, niin sitten asia on niin. Oikeuksia on kuitenkin pyydetty viimeiseen asti, mutta niitä ei ole haluttu palauttaa, vasta sitten ollaan tyytyväisiä kun hän makaa kuolleena maassa.

        Hän on kuitenkin valmistautunut kohtaloonsa ja ainoa asia mikä häntä jää harmittamaan, on se että häneltä vietiin rikollisin keinoin mahdollisuus omalla työllään elättää itsensä ja kouluttaa lapsensa, sekä nähdä lapsensa kasvavan aikuisiksi ja nähdä vielä lapsenlapsensakin. Mutta jos kohtalo on päättänyt näin, niin sitten se on päättänyt näin.

      • ----(x)----

        Ihan oikeasti! Tarviit apua! Mene jo ammattiauttajan puheille. Olet nyt itsellesi vaarallisimmillaan.

      • ------------------
        ----(x)---- kirjoitti:

        Ihan oikeasti! Tarviit apua! Mene jo ammattiauttajan puheille. Olet nyt itsellesi vaarallisimmillaan.

        Taitaa jo olla kaulakeinussa?

      • *skiainen
        Teilattu kirjoitti:

        ...vaan opimme että taidemaailmamme on keskinkertaisten lahjattomuuksien nhallussa joilla ei ole muuta mahdollisuutta tehdä uraansa ja vastata huippulahjakkaan teoksiin kuin laittomilla ja rikollisilla keinoilla. Eivätkä he ole valmiit antamaan itseään lahjakkaammalle taiteilijalle edes tämän perusoikeuksia, ajavat mielummin tämän itsemurhaan.

        Mitä tämän oikeuksiensa polkemisen kohteeksi joutuneen taiteilijan teoksiin tulee, niin ne ovat levinneet oheistuotteiden kautta jo niin amerikan, afrikan kuin euroopan markkinoillekin. Kuvia on myyty t-paidoissa jo useisiin maihin ja siemen on laitettu itämään ja aika näyttää kasvun.

        Taiteilija kuitenkaan itse tuskin tulee nauttimaan työnsä hedelmistä, koska on vaipunut toivottomaan masennukseen. Hän on hakenut seitsemän pitkää vuotta omia oikeuksiaan ja yrittänyt kaikin tavoin selittää miten tärkeitä nämä hänen oikeutensa hänelle olisivat. Häneltä on viety rikollisella toiminnalla mahdollisuus elättää itseänsä ja kouluttaa lapsensa omalla työllään. Hänet on leimattu loppuiäkseen saamatta minkäänlaista mahdollisuutta edes puolustautua, vaikka hänellä olisi pitänyt olla siihen lakisääteinen oikeus.

        Nämä hänen oikeuksiaan polkeneet ovat jo tuhonneet hänen uransa, pilanneet hänen elämänsä ja jotta olisivat täydellisen tyytyväisiä tekoihinsa, ajavat hänet vielä itsemurhaan. Silläkö niitä teoksia parannetaan ja mieliä ylennetään että ajetaan toinen taiteilija itsemurhaan isolla joukolla ja laittomilla keinoilla?

        Kun tämä taiteilija ajautuu itsemurhaan siksi että te ette suostu antamaan hänelle hänen oikeuksiaan, niin toivottavasti teillä kaikilla tähän toimintaan osallistuneilla on rohkeutta selvittää asia hänen lapsilleen. Heille voitte sitten rohkeana selvittää miksi heidän isänsä ei saanut teiltä lakisääteisiä oikeuksiaan vaikka on pyytänyt niitä seitsemän pitkää vuotta. Toivottavasti teidän rohkeutenne riittää edes siihen, koska hänelle teillä ei ole ollut rohkeutta palauttaaa hänen oikeuksiaan.

        Mutta jos asia on niin ettei niitä oikeuksia palauteta, niin sitten asia on niin. Oikeuksia on kuitenkin pyydetty viimeiseen asti, mutta niitä ei ole haluttu palauttaa, vasta sitten ollaan tyytyväisiä kun hän makaa kuolleena maassa.

        Hän on kuitenkin valmistautunut kohtaloonsa ja ainoa asia mikä häntä jää harmittamaan, on se että häneltä vietiin rikollisin keinoin mahdollisuus omalla työllään elättää itsensä ja kouluttaa lapsensa, sekä nähdä lapsensa kasvavan aikuisiksi ja nähdä vielä lapsenlapsensakin. Mutta jos kohtalo on päättänyt näin, niin sitten se on päättänyt näin.

        En jaksanut lukea pitkää viestiäsi koska samat asiat täällä on puhuttu jo moneen kertaan, mutta toivon todella, että haet jotain apua jostain ihan vaikka lastesi takia. Lääkärin kautta terapeutin juttusille vaikka. Ei masennuksesta tarvitse turhaan kärsiä. Itsemurhan tekemällä siirtäisit kärsimystä eteenpäin viattomiin eli lapsiisi ja muihin läheisiisi. Sitä tuskin haluat?

      • 'Outi'
        *skiainen kirjoitti:

        On oikeastaan ollut karmivaa seurata tuota hänen vainoharhaista ja ilmiselvästi pelkkiin omiin luuloihinsa perustuvaa syyttelyä puoleen jos toiseenkin. Hänen tai hänen ystäviensä olisi jo alkuvaiheissa pitänyt tunnistaa nuo sairauden oireet. Kun tälaiset ajatukset saavat ihmisessä vallan, on siitä enää lyhyt matka psykoosiin ja itsemurha-ajatuksiin joka alkaaa tuntumaan vapauttavalta ratkaisulta.
        Toivottavasti ne hänen harvat ystävänsä ovat ymmärtäneet tarttua asiaan.

        Tällainen anonyymipalsta on tuollaisille herkille ja tosikoille tavattoman armoton ja heidän pitäisi kiertää nämä kaukaa. Varsinkin omissa oloissaan päivät pitkät oleskelevat taiteilijat ovat tuollaisille alttiita, koska tuollainen katkeruus ruokkii helposti lisää harha-aistimuksia ja tällainen palsta vielä niitä lisää.

        Toivottavasti apu tuli ajoissa perille.

      • Mestarimaalari

        nyt todella usko noita höpinöitä, joita hän tänne suoltaa? Sen enempää oikeasti masenuneet kuin varsinkaan itsemurhaa harkitsevat eivät puhu eivätkä pukahda asiasta eivätkä varsinkaan laajalle yleisölle. Eihän häntä muu vaivaa kuin tavallinen vitutus vajavaisista kyvyistä ja itsesääli menestyksen puutteesta.

      • Toimittaja...
        'Outi' kirjoitti:

        Tedätkö asiasta enemmänkin ja olisitko halukas kertomaan asiasta enemmänki?

      • Eeki:(
        Mestarimaalari kirjoitti:

        nyt todella usko noita höpinöitä, joita hän tänne suoltaa? Sen enempää oikeasti masenuneet kuin varsinkaan itsemurhaa harkitsevat eivät puhu eivätkä pukahda asiasta eivätkä varsinkaan laajalle yleisölle. Eihän häntä muu vaivaa kuin tavallinen vitutus vajavaisista kyvyistä ja itsesääli menestyksen puutteesta.

        Juurikin noin. Vituttaa kuin pientä oravaa ja miksi. No siksi kun ne pilvilinnat joista on nähnyt päiväunia, karkaakin ulottumattomiin. Hän on ottanut "lähipiirinsä" kehut maalauksistaan tosissaan ja kun oikeat taidealan ammattilaiset palauttaakin miehen taas maan pinnalle ja näin sitten iskee totuus vastaan. Tottahan sellainen miestä syö. Mutta tuollaiset yritykset ja keinot saada kuuluisuutta ovat yleisesti tuomittavia. Kai hän sen itsekin on nyt ymmärtänyt koska häpeää ja vaikenee.

      • alaspainettu
        Eeki:( kirjoitti:

        Nuo Ekin jutut on niin arvattavissa aina! Suuri kateus aa tällaista aikaan. Minut saat vaikenemmaan vain kun vaiennat minut omilla erinomaisilla töilläsi. Mutta ethän sinä siihen uskalla ja me molemmat tiedämme miksi. Sinun surkeat räpellyksesi kalpenevat tällaisen hyperlahjakkaan itseoppineen taiteilijan rinnalla ja ne teokset söisivät Ekin surkeat räpellykset.
        Yritä nyt vaan tulla toimeen tuon asian kanssa.

      • *skiainen
        Mestarimaalari kirjoitti:

        nyt todella usko noita höpinöitä, joita hän tänne suoltaa? Sen enempää oikeasti masenuneet kuin varsinkaan itsemurhaa harkitsevat eivät puhu eivätkä pukahda asiasta eivätkä varsinkaan laajalle yleisölle. Eihän häntä muu vaivaa kuin tavallinen vitutus vajavaisista kyvyistä ja itsesääli menestyksen puutteesta.

        Toivotaan, että asia on noin. Mutta tuo on pelkkä myytti, että itsemurha-aikeista aina vaiettaisiin kun tosi on kyseessä. Valitettavasti.
        Outin kanssa olen kyllä samaa mieltä, että tältä palstalta kannattaa kyllä pysyä poissa jos se ei sinun elämääsi mitään hyvää tuo. Jos taas olet sitä mieltä, että tuo, niin sitten olisi kyllä viimeistään syytä tutkia korvien väliä tarkemmin ammattilaisen opastuksella.
        Eikö se elämän mielekkyys taas löydy työhuoneelta, tuskin se näiltä palstoilta löytyy vai mitä?

        "mestarimaalarille" yritin vastata edellisellä.

      • *skiainen (expert)
        Mestarimaalari kirjoitti:

        nyt todella usko noita höpinöitä, joita hän tänne suoltaa? Sen enempää oikeasti masenuneet kuin varsinkaan itsemurhaa harkitsevat eivät puhu eivätkä pukahda asiasta eivätkä varsinkaan laajalle yleisölle. Eihän häntä muu vaivaa kuin tavallinen vitutus vajavaisista kyvyistä ja itsesääli menestyksen puutteesta.

        Tuota logiikkaa mä en vaan millään ymmärrä. Jos esillä on paska teos ja joku toinen laittaa sen vierelle vielä paskemman, muuttuuko se ensimmäinen paska siitä yhtään vähemmän huonoksi?

      • *skianen (expert)
        alaspainettu kirjoitti:

        Nuo Ekin jutut on niin arvattavissa aina! Suuri kateus aa tällaista aikaan. Minut saat vaikenemmaan vain kun vaiennat minut omilla erinomaisilla töilläsi. Mutta ethän sinä siihen uskalla ja me molemmat tiedämme miksi. Sinun surkeat räpellyksesi kalpenevat tällaisen hyperlahjakkaan itseoppineen taiteilijan rinnalla ja ne teokset söisivät Ekin surkeat räpellykset.
        Yritä nyt vaan tulla toimeen tuon asian kanssa.

        Tuota logiikkaa mä en vaan millään ymmärrä. Jos esillä on paska teos ja joku toinen laittaa sen vierelle vielä paskemman, muuttuuko se ensimmäinen paska siitä yhtään vähemmän huonoksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2136
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      35
      2016
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      16
      1899
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      46
      1347
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      73
      1277
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      853
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      51
      721
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      711
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      49
      661
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      658
    Aihe