Poikaystäväni ei halua lapsia

Minä en ole koskaan halunnut lapsia, mutta niitä puoliväkisin haluavia miesystäviä on kyllä ollut riittävästi. Jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei, on ehdottomasti paras erota, koska jompikumpi - vaikka väliaikaisesti järkeilisi asian selväksi ja yrittäisi parhaansa mukaan sopeutua - tulee taatusti katumaan myöhemmin. '

Jos lapsista tuleekin hulttioita, kärsii se, joka ei niitä halunnut. Jos taas lapsia ei tehdä ja myöhemmin erotaan, tulee lapsia haluavalle osapuolelle kova kiire tai sitten on kokonaan myöhäistä (biologia, uuden siipan löytäminen, taloudelliset tekijät, työasiat jne.). Jos ei erota, mutta lapsia halunnut alkaa tosissaan surra lapsettomuuttaan, sillä toisella osapuolella on takuulla kurja olo. Lapsista/lapsettomuudesta voidaan saada myös lyömäase, jos oikein huonosti käy.

Sanasta "poikaystävä" päättelen sinun olevan aika nuori. Minä olen varhaisteinistä asti ollut varma siitä, etten halua lapsia missään tapauksessa, mutta sinun mielesi voi vielä muuttuakin. Niin voi kyllä poikaystäväsikin mieli, melkein arvelisin, että hänen mielensä muuttuu varmemmin kuin sinun (hänelle lasten teko on helppoa ja hauskaa kaikin puolin). Seurustele ihan rauhassa vaikka vuosia, ja sitten kun päätöksen aika tulee, tee se itsesi kannalta. Toiseen ihmiseen ei nimittäin kannata kiintyä niin paljon, että tekee koko elämäänsä koskevan suuren päätöksen toisen mieliksi.

Hän pääsee halutessaan vasektomiaan vuoden päästä, joten silloin viimeistään tiedät asian varmasti. Jos tuosa iässä edelleen varma ettei lapsia halua, ja on sitä ollut teinistä asti, niin ei hän mieltään tule muuttamaan. Sun on siis tehtävä ratkaisu haluatko lapsia vai et. Mikäli päätät jatkaa hänen kanssaan, ja vaikka viiden vuoden päästä haluatkin lapsia, et voi syyttää häntä että olet tuhlannut aikaasi häneen. Kyse on sun valinnastasi, hän on oman valintansa tehnyt selväksi.
Itse olen jo keski-ikäinen lapseton enkä lapsia ole koskaan halunnut ja olen käynyt sterilisaatiossa. En ole katunut enkä tulekaan katumaan. Tämä on ollut suhteen alussa heti asia jonka olen tehnyt selväksi, joten en ole ollut suhteessa miehen kanssa joka lapsia olisi halunnut. En voi tietää onko nykyisen kanssa suhde parempi vai huonompi koska ei ole vertailukohtaa toisesta!

Mun lähtökohdat oli jo lapsena sitä luokkaa, ettei isä ja isänpuolen suku ei sietänyt lapsia lainkaan. Sain kuulla aina rumaa kieltä. Lapset laitettiin heti aikuisten töihin, kun "kynnyksen yli pääsivät". Sai niin plajon huokailua kuulla ja kiroilua miten kakarat tuo tullessaan rahanmenoa, yövalvomísta, ymmärtämättömiä, niitä pitää paimentaa ja ovat kaiken liian tiellä. En oppinut arvostaankaan edes mitään lastenhoitoalaa. Isäni pesi äidin ollessa muualla meidät jopa paloruiskulla sanoi "en koske paskaan".Ois antanut meidät vaikka lapsikylään tai "makkaratehtaalle".

Isäni arvosti rahaa ja odotti tyttöjen menvän sellaiseen avioon, että koko kylä on polvillaan ihmeestä. Sitä miestä ei ole tullut. Luulen, että isäni oli NARSISTI ja äiti alistettu nössö hellan ja nyrkin väliin. Vanhin siskoni lähti ulkomaille ankeita oloja ja nai tietenkin kurjat olot, joita hän peittelee teeskentelyllä.

Olen nyt 60 v ja yksinäinen ja kasvatuksella on suuri merkitys taustaani. En ole saanut sellaista mitä on vaadittu. Ja muunlaisista olisi kotona ollut jo "kirvestappelut".Tanssipaikat, yms. harrasteet ei tuonneet kuin yhden illan sex-tarjontaa. Onneksi olen yksin, ei miestä ei lapsia. Kaikki tehtiin vaikeeksi.

Äiti huokaili aina yksinolo on parasta!!! Sen kylän kansakoulunopettaja oli vanhapiika ja sai kaiken mitä halusi, muut naiset joilla oli mies ja perhe eivät mitään kuin vasta leskenä.

Olisi kiva saada tänne vastinetta ja puhumisen aihetta.

Missään psykologilla en ole tohtinut käydä, mutta jotenkin nyt kuitenkin elämä haarmittaa jotenkin.

Ympärilläni on myös katkeria eronneita rouvia, jotka sanoo: "isäsi oli viisas, avioliitto on sitä, että hanhenpaskakin on alussa valkoista päättyen viimein laitoshoitoon".

Eräskin ex-rouva tuli ihan ihmispelkoiseksi miehen tähden, kun eron sai ei tee kuin käsitöitä kaksiossaan ja käy kaupassa. Sanoi, että rahakin alkoi säästyä kun ukosta pääsin eroon. Mies ei kuulemma tarvinnut kuin sex, valmista ruokaa ja puhtaat vaatteet matkatöistä. Laski aina milloin matkatöistä kannattaa tulla kotiinkin, jos vaimolla on "menkat" se ei anna kotiin mennä ei saa pimperoo, turha käydä kotona.

Neljä lasta teki ja 5:lle sai abortin. Sen jälkeen ukko sanoi ei avioliittoa kannata jatkaa, kun ei ole enää jännitystä tuleeko akka enää tiineeksi. Ero!!!

Niin kauan kun tiedät että mies EI halua isäksi, peli on rehellistä ja selvää. Se on hyvä.

Mikäli sinä haluat lapsia tulevaisuudessa, tiedät tarkkaan että tuo mies ei ole isä materiaalia eikä siten avIIIIIIIIIIIIIIIIomies ehdokas. Hän on mies jonka kanssa pidetään vain hauskaa ja ollaan vastuussa vain itsestään. Se ei ole hyvä tai paha, vain yksinkertainen fakta.

Jos haluat isän lapsillesi, hae toinen mies. Jätä tämä nykyinen rauhaan ja anna hänelle tilaisuus hakea vaimo joka ei myoskään halua lapsia.

Minä en ole koskaan halunnut lapsia. Kun sitten 35-vuotiaana lopulta tapasin Sen Oikean Miehen, ajattelin että jos hän haluaisi lapsia niin saattaisin ehkä muuttaa mieleni, mutta päätös pitäisi tehdä sitten heti, koska ikää oli jo tuon verran. Keskustelimme asiasta ja päätimme jättää lapset tekemättä. Nyt olemme yli nelikymppisiä eikä lapsenteko varmaan enää onnistuisikaan biologisesti. Ei ole kaduttanut! Päinvastoin, usein kun näkee pikkulapsia kitisemässä ja kiukuttelemassa, niin katsotaan toisiamme ja hymyillään, että hyvä ettei lähdetty tuohon rumbaan, olisi hermot mennyt. Elämä on mukavaa näin, voi matkustella ja harrastaa omia juttuja.

Maailmassa on ihmisiä jo aivan liikaa muutenkin.