Moi. Tää kysymys on varmaan jo kysytty aikaisemmin mutta kysynpähän sitten uudestaan. Miksi star wars leffoja alettiin tekemään niin hullussa järjestyksessä? Ensin tuli 4,5,6 ja sitten vasta 1,2,3. Onko teillä jotain järkevää vastausta? :)
Miksi?
3
691
Vastaukset
- hansolo2
En tiedä onko tämä nyt se "järkevä" vastaus mitä odotit, mutta omasta mielestäni Lucas halusi vielä kertoa, miten alkuperäisen trilogian kaltaiseen aikaan oli päästy. Ja koska nämä uudet episodit sijoittuivat ennen originaalia trilogiaa, ne sijoitettiin kronologisesti sarjan ensimmäisiksi osiksi. Ei siihen varsinaisesti mitään muuta järkevää syytä ole, näin se asia vain on.
- KyleKatarn(1987)
Lucas sanoi eräässä haastattelussa, että hänellä oli alusta asti tarkoitus tehdä kaikki kuusi osaa (uusi trilogia ei siis mikään päähänpisto jälkikäteen), mutta hän päätti odottaa ensimmäisten osien kertomisessa sellaista aikaa jolloin teknologia riittäisi tarpeeksi vakuuttavasti kuvaamaan Vanhan Tasavallan aikaista kukoistavaa ja suureellista miljöötä. Uudempaan tai oikeammin myöhempään aikaan sijoittuvat osat kääntyivät 70-luvun erikoistehosteiden puitteissa paljon luontevammin elokuviksi, sillä Tasavallan romahtamisen jälkeenhän kaukaisessa galaksissa elettiin syvää rappiota ja kaikki oli vanhaa ja nuhjuista, ja esitettävä maailma tavallaan oli myös pienempi uusien päähenkilöiden näkökulmasta.
Alkuperäisen trilogian elokuvat ovat minusta juuri siksi paljon kiehtovampia, koska galaksista nähdään vain pieni osa ja kaikki muu on kuin mystisen sumun peitossa, eikä asioita myöskään tupata selittämään turhan tarkasti mikä luo näihin elokuviin juuri sellaisen salaperäisen tunnelman, johon ainakin itse olen kovasti tykästynyt.
- Veteranfan
Star Wars universiumin ymmärtäminen vuosien saatossa kertoo tarinoiden keskittyvän menneisyyteen ja kaukaiseen paikkaan.Ei ole väliä mihin aikaan tai paikkaan tarinat sijoittuvat,koska ne ovat ajattomia.Tämä tarina kaikki 6.elokuvaa ovat universaalista fantasiaa,esim. nyt nähtävä Clone Wars animaatio sijoittuu elokuvien Kloonien Hyökkäyksen ja Sithin Koston välimaastoon.Tulevassa live-action TV-sarjassa tullaan näkemään varmasti myös samanlaista ajan kanssa leikittelyä,eli kaikki jaksot eivät välttämättä tule kronologisessa järjestyksessä.Varsinkin,jos pitää paikkansa tieto sarjan laajentuvan erillisiin sivusarjoihin,kuten CSI rikostutkinta sarja on tehty kolmeen erilliseen osaan.
No olihan George Lucasilla aikoinaan varsin epätoivoinen tehtävä työstää sitä ensimmäistä osaa(siis 4.episodi) Uutta Toivoa,eikä hänellä ollut tuolloin mammuttimaisen käsikirjoituksen kokonaisvaltaisesta filmaamisesta mitään toivoa,joten tuo mielenkiintoisin aines päätyi kuvattavaksi ja muut jaksot sitten aikanaan myöhemmin.Oikeastaan nyt rupee harmittamaan se Lucasin päätös v.1982. olla tekemättä jatkoa Jedin Paluulle.Ymmärrettävää kyllä ettei tuolloin 80.luvulla ollut mitään hajua elokuvatehosteiden mullistavasta kehityksestä vuosien saatossa.Lucas ei uskaltanut eikä malttanut olla kärsivällinen saada päätökseen se alkuperäinen 9.osainen idea,sillä sehän olisi merkinnyt episodien 7.8.ja 9. osien viivästymistä yli 25:llä vuodella.Kuka meistä olisi jaksanut odottaa niiden valmistumista? Jos kerran Lucaskaan ei uskonut niiden koskaan valmistuvan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k383545On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole322315Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802243Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä452111Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma561484Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.181445- 741396
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69957Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?48945Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi37823