Käyn ensimmäistä vuotta lukiota. Jaksoja on mennyt jo neljä ja enää muutama jakso niin olisi loma. Ongelma on nyt vain siinä, että minun motivaationi opiskeluun on hiipunut hälyttävän alas. Kiinnostus _kaikkia_ aineita kohtaan on lopahtanut täysin ja numerotkin kyllä ovat olleet sen mukaisia. Ajatus hyvästä päättötodistuksesta alkaa oikeasti pelottamaan, kun katsoo ykkösvuoden numeroitani. Stressi ja laiskuus näkyy myös läksyjen teossa. Läksyt jäävät aina iltamyöhään asti odottelemaan ja joskus ne jää sitten kokonaan tekemättä. Yksinkertaisesti haluaisin saada motivaation palasia kasaan, joiden avulla se motivaatiomittari voisi taas nousta huippuunsa. Minulla ei ole edes mitään hajuakaan siitä, mitä lukion jälkeen haluaisin tehdä.
Mistä motivaatio?
Lukio motivaatiota etsimään!
amelieene
1
202
Vastaukset
- Lukion käynyt -89
Moikka!
Omasta kokemuksestani voin kertoa: Käy lukio hyvin, tai mene amikseen. Jos valmistut lukiosta 6/B:n arvosanoilla, luultavastikkaan et pääse AMK:hon, koska numerosi ovat niin huonoja. Amikseenkaan et voi enää mennä niitä korottamaan, koska lukiopohjaisilla käyt vain ammattikouluaineet, ja lukionumerosi siirtyvät sinne todistukseen. Olet siis täysin kusessa, ja ainut missä voit numeroitasi korottaa on iltalukio.
Eli jos käyt lukion huonoilla numeroilla, ne seuraavat sinua loppuelämäsi.
Terv. 2008 kirjoittanut, eikä vieläkään amk-paikkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412470Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742447Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732342Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512102Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl251837Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801663Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211098Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40959Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55864