Kuka on tämän palstan sheriffi? Mihin hävisi yht'äkkiä eläke- ja työttömyyskeskustelut, olivat uusia. Kyllästyttää kun tällä palstalla roikotetaan vain samoja loppuunkaluttuja keskusteluja paikallispolitiikasta,
jätteistä, vaaleista ym. Eikö tänne voi mitään uutta saada esille kuin pariksi tunniksi? Kuka siis sensuroi,
tätä on kysytty jo aiemminkin.
Kuka sensuroi?
48
912
Vastaukset
- Sensori-Jori
Tämä on LIEKSAA koskeville keskusteluille tarkoitettu sivusto.
Jatkossa voi käydä niinkin, että yleisiä asioita koskevat keskustelut siirtyvät hyvinkin nopeasti niille kuuluville sivuille.
Tämä koskee mm. "oikaisuvaatimus"- tyyppisiä aiheita.
Lukekaa säännöt ja kirjoitelkaa niiden puitteissa.- Outoa on
No, poista sitten kiireenvilkkaan Oikaisuvaatimus, Lopettakaa valittaminen, Työttömien kohtelu, Tukijaiset, Hyvää Naistenpäivää -ketjut ja ole johdonmukainen. Muutenhan tuossa hommastasi putoaa uskottavuus pois.
- tytti typy
Vain Lieksaa koskevia asioita siis jatkossa. Juuri näin on ihan hyvä.
- Okkei
Outoa on kirjoitti:
No, poista sitten kiireenvilkkaan Oikaisuvaatimus, Lopettakaa valittaminen, Työttömien kohtelu, Tukijaiset, Hyvää Naistenpäivää -ketjut ja ole johdonmukainen. Muutenhan tuossa hommastasi putoaa uskottavuus pois.
... tämä "sheriffi". Ei se kykene loogiseen ajatteluun tuollaissa asioissa.
- Mies Hämeestä.
Kaikki, mikä suomessa päätetään, koskee osaltaan myös Lieksan kaupunkia, tavalla tai toisella. Onhan se kyllä hyvä, jos kirjoitetaan pelkästään Lieksan asioista, niin keskustelu rajoittuisi tähän pieneen kaupunkiin ja olisi ilmeisestikin aiheet kaluttu lyhyessä ajassa loppuun. Annetaan juttujen pyöriä hieman laajemmasti ja poistetaan kirjoituksia, jotka koskettavat vain pelkästään ihmisten ruumiinosien esille tuomiseen. Palsta siistiytyisi, eikö totta?!
- Outoa on
Niin ja poista kaikki ne ketjut joissa nimimerkki MK tuntee itsensä loukatuksi. Sympatiani hänen
puolellaan, ei tästä voida tehdä myöskään oman kunnian puolustamisen areenaa.
Keskutellaan siis Lieksan asioista, mutta mitään nimiä ei saa jatkossa mainita. Ei edes vaaliehdokkaiden.- pelle peloton ville
Tulee kaikenlaisia kiertoilmaisuja. Ei nimi miestä / naista pahenna, jos ei mennä ihan henkilökohtiasuuksiin.
- Lukekaa tarkemmin
pelle peloton ville kirjoitti:
Tulee kaikenlaisia kiertoilmaisuja. Ei nimi miestä / naista pahenna, jos ei mennä ihan henkilökohtiasuuksiin.
kuka tahansa voi poistattaa asiattoman viestin. Siellähän se linkki on jokaisen viestin oikeassa alanurkassa.
Kokeilin ja hyvin toimii. Tuo on vanha tarina joten on selvää että kyllä minulla on pitkä vieteri mutta rajansa kaikella ja tällä palstalla on säännöt ja kukaan järkevä ihminen ei salli kenestäkään mennä hekilökohtaisuuksiin jopa nimeltä mainiten.
Tiedän että on voitu selvittää jopa vihjailut ja tuomio tulee mutta onko sitten siinäkin seulontaa onko sitten tarpeeksi isokenkäinen joka saa koneiston liikkeelle.MK
- itsetunto kateissa
Tämä poistettu ”eläkeasiaa” koskeva artikkeliketju soveltuu, soveltui valtakunnallisesti huomioituna ja Lieksa siihen mukaan lukien, onhan se vielä käsittääkseni Lieksakin Suomea. Ketjun kirjelmät olivat sivistyneesti kirjoitettuja, eikä ketään yksityisesti loukkaavaa. Ajankohtaista tässä oli eilen se, että hallituksessa setvittiin eläkeiän korottamistarpeita virkamiesnäkösuunnasta katsoen eritoten. Eräässä kannanotossa otettiin kantaa tavan iäkkäänduunarin työstä erottamisesta ja kuinka sitten sen jälkeen? Samassa yhteydessä viitattiin myös työvoimapoliittisen toiminnan vähättelevä käyttäytyminen jälleen työlistämisprosesissa, kysymyksessähän on lähellä eläkeikää olevat väsyneet ihmiset. Lakisäädös eläkeiänkorottamisesta antaa parhaat lähtökohdat virkamiehille, joilla on lakisääteiset irtisanomis-sujat jo entuudestaan ja tähän kun lisättään tulevat lisävuodet, niin työtä sitten riittää…..? Eittämättä tässä on kysymys kahden samanikäisen, mutta eritavalla arvostettua työtätekevän ihmisryhmän eläkkeelle jäämisestä ja samalla heidän toimeentulostaan yksilönä? Mutta miksi nuoret korkeasti koulutetut ihmiset, heidän on oltava kortistossa, kun työtä ei ole, joten vielä kerran, annettaan nuorille työtä ja katsotaan sitten tarvitaanko me enää vanhojenihmisten lisäuhrautumista? Raha on tarkoitettu käytettäväksi tässä ja nyt ja silloin sen hyvävaikutus näkyy meidän kaikkien elämässä, joten se palttoo jota jokainen meistä joskus tarvitsee, siihen ei vieläkään tarvita niitä vesitiiviitä taskuja. ”Itsetunto”, mitä se tarkoittaa?
- on tää
Mikäs on maksella Lieksassa kunnan sossusta laiskojen tukemiseen. näköjään ei kiinnosta työllisyyden hoito kun kannattaa maksaa pelkästä istumisesta
- pöperökö?
Sen ymmärsin ettet ymmärtänyt yhtään, tekä mittään.
- sinussa laiskuus?
Lainattua: “Kieltäytyminen ajattelemasta asioita loppuun asti on modernin laiskuuden ydin”, tätäkö tarkoitat?
- vähäsen
Lieksa palstan sensuuria pitää yllä ihminen joka elää vielä Suomettumisen aikaa, onko vanhempi vai nuori, voi olla?? Kaikki mikä liittyy politiikkaan ja ei suopeaan suuntaisesti henkilön omasta kulmasta katsoen, silloin käy laapiskynä ja jos arvostelet virkaatekeviä palvelijoitamme, myös silloin punakynä pyörähtää!? Olipa valvojana kuka tahansa, hänen tehtävänsä on olla puolueeton, sekä vilpitön tehtävässään ja itsetunto niin hyvä, että jos kohdalle arvostelu sattuu, ei siitäkään saa suuttua. Huomatkaa myös, että meillä on melkoisen laaja sananvapaus, joka pysyy hallussa kunhan käytetään vain puhdasta maalaisjärkeä.
- loukata
Hai !
Jos Sheriffi ei ole puolueeton ja oikeudenmukainen niin sellainenhan saa yleensä lopputilin !
Mietinkin sitä, että pitäiskö nyt komentaa 'torin laidan raskas ratsuväki, jälleen apuun ratkomaan mysteeriä'?
Tv:Kuotta, sananvapauden suuri kannattaja. - jorinaan kyllästynyt
sitä törkyä syytänyt toisten silmille joten katso peiliin Markku Hyvä - ja muista että olet samanlainen pikkuinen kärpäsen paska tässä maailmankaikkeudessa kuin me muutkin - sorry vaan!
- kärpäsenpaskat
jorinaan kyllästynyt kirjoitti:
sitä törkyä syytänyt toisten silmille joten katso peiliin Markku Hyvä - ja muista että olet samanlainen pikkuinen kärpäsen paska tässä maailmankaikkeudessa kuin me muutkin - sorry vaan!
Totta on kun oikein asiaa rupeaa miettimään, kärpäsenpaskoja myö ollaan. Siellä on yli-ihmistä ja kaiken tavaran nuohoojaa, toinen toistaan parempia arvovallassaan itseensä päin kumartuneina, näillä elävillä on sitten kovat luulot jäähä näkyville vuosisatojenajaksi omilla saavutuksillaan, tämä ajatuksena lienee mahdoton temppu? Vaikka kuinka olisi kunkku kalliolla, niin kuoleman käydessä 10 / 20- tai 50 vuoden jälkeen kuka meitä muistaa, ei kukkaan, vaan jospa olisit lahjakas esim. Sibelius, Mozart, tällöin mahdollisuutta kyllä löytynee. Edellä mainittujen herrojen maineen tiedämme kaikki, jopa me kärpäset, siksi totean, että älkäämme itse liihotelko omassa pienessä minässämme niin, että kaikki mikä liikkuu on minulle tarkoitettu hyvää, tai pahaa, näin se vaan on ettemme ole yhtään mitään, tai ehkäpä sentään, se kärpäsenpaska. Tämä edellä ajateltu on verrannollinen, että maapallolla on asukkaita n. yli 6.000.000.000/miljadria elävää ihmistä ja näiden joukossa, me sitten seisomme, kuka mitenkin?
Lainattua. Hyvä itsetunto: Itsetunto on rohkeutta olla oma itsensä. Itsetunto on sitä, että uskaltaa toimia, puhua, pukeutua ja ajatella siten kuin tuntee oikeaksi. Itsetunto on kokonaisvaltaista itsensä hyväksymistä ja perusvarmuutta siitä, että on toisten hyväksymä. Itsetunto liittyy siihen, millaisia ominaisuuksia ja kykyjä omasta mielestämme meillä on ja millaisiksi nämä kyvyt arvotamme. Hyvä itsetunto on hyvä pohja ihmisen kehitykselle ja vaikuttaa positiivisesti mielialaan ja elämäntyytyväisyyteen. Hyvän itsetunnon omaava ihminen tietää millainen hän on ja arvostaa itseään sellaisena kuin on. Hän tuntee hallitsevansa omaa elämäänsä ja on tyytyväinen sosiaalisiin suhteisiinsa. Hyvään itsetuntoon liittyy tavoitteita, jotka voi saavuttaa, elämänkulkuun vaikuttaminen, tyytyväisyys elämään, kyky toteuttaa itseään ja suunnitella tulevaisuutta. Toinen mittaa itseään menestymisellä opinnoissa, toiselle puolestaan kyky solmia helposti ystävyyssuhteita toimii mittarina.
- asettelu
Korotetaanko eläkeikää ammattitaidottomasti? Näissä asioissa päätöksenteko ei välttämättä toteudu asiantuntevasti missään valtaa tekevissä instituutioissa, eli päätöksiä tekee poliittinen tarve näkyä, kuitenkaan tietämättä mitä seuraa jatkossa? Väsyneet eläkkeelle jäämässä olevat ihmiset, heidän antama työpanos on kulutettu loppuun tekojen suhteen, mutta tietotaito neuvoa ja opastaa, se ei lopu, niinpä päättäjäelimissä olevat iäkkäämmät virkaihmiset pitäisi siirtää syrjään nuorien koulutettujen hyväksi, kuitenkin niin, että näitä syrjäytettyjä ikäihmisiä hyödynnetään edelleenkin.
Meille on aina opetettu, että liike-elämässä johtajan panos hyödyksi yrityksessä kestää ainoastaan 4 – 7/ vuoteen, siis miksi uskoisimme eläkevirkoihin kansallisella sektorilla olevan toisin, jotka kestävät jopa kymmeniä vuosia? Todennäköisesti poliittinen vaade on samojen virkamiesten pitäminen paikoillaan, vain sen tähden, että käyrät pysyvät normaaleissa rajoissa valtaapitävienpuolueiden osalta, siksipä kansan haluamat muutokset eivät välttämättä toteudu. Eläkeiässä olevien uurastajien toiminta on passiivista jo luonnostaa, taas nuoret ovat aggressiivisia toimissaan ja tarve edetä ja saada aikaiseksi jotakin näkyvää, halu olla edistyksellinen. Nämä aiheet vaikuttavat myös Lieksalaiseen elämänmenoon. - ku röyhtäyttääpi
Moi!
Tänään katosi sitten tekstarihavaintotoketju eli koiranpaskaketjukin pois!
Miten olisi ja passaasko seriffille jos välillä poisteltaisiin noita jätekukkoaloituksia, joita on näköjään jo 7 kpl ?
Tv:Kuotta, ihmettelevä kanslisti!- Dr Gr Gras
Moro vaan kaikki hetekalla alkuun laitetut !
Joo noista katoamisista kande tehä pienonen yhteenlasku. Niitä on katoillu täältä jo pitemmä aikaa. Nyt sitta viimo aikoin oikke urakalla. Käsittääkseni täällä ei ole varsinaista sheriffiä. Luulisin pikemminkin asialla olevan sen kuuluisan naapurin kyylän, joka katosi aikoinaan huuhteluveden mukana tuonne kunnalliseen viemäröintiin. Nyt tämä kuuluisa kyylä onkin tullut kummailemaan näille palstoille. Varmaankin kuultuaan näistä jätevesiin ja paskakaivoihin liittyneen keskustelun myötä. Hankalaksi kyylän tunnistamisen tekee sen, että Suopo ei luovuta hänen kansiotaan kansalaisten käyttöön.Myöskään Stasin mapeista ei löydy hänestä muuta merkintää kuin paha haju. Eli olkaa kansalaiset tarkkana ja tarkkailkaa tarkkaavaisesti. Kaikki oleennainen kyylään liittyvä tieto kannattaa kirjata tänne, sillä täällä ne säilyy varmasti ja asiattomiltahan tänne on pääsy evätty. - kyylä kiikarissa
Dr Gr Gras kirjoitti:
Moro vaan kaikki hetekalla alkuun laitetut !
Joo noista katoamisista kande tehä pienonen yhteenlasku. Niitä on katoillu täältä jo pitemmä aikaa. Nyt sitta viimo aikoin oikke urakalla. Käsittääkseni täällä ei ole varsinaista sheriffiä. Luulisin pikemminkin asialla olevan sen kuuluisan naapurin kyylän, joka katosi aikoinaan huuhteluveden mukana tuonne kunnalliseen viemäröintiin. Nyt tämä kuuluisa kyylä onkin tullut kummailemaan näille palstoille. Varmaankin kuultuaan näistä jätevesiin ja paskakaivoihin liittyneen keskustelun myötä. Hankalaksi kyylän tunnistamisen tekee sen, että Suopo ei luovuta hänen kansiotaan kansalaisten käyttöön.Myöskään Stasin mapeista ei löydy hänestä muuta merkintää kuin paha haju. Eli olkaa kansalaiset tarkkana ja tarkkailkaa tarkkaavaisesti. Kaikki oleennainen kyylään liittyvä tieto kannattaa kirjata tänne, sillä täällä ne säilyy varmasti ja asiattomiltahan tänne on pääsy evätty.http://www.youtube.com/watch?v=mmENZlz_-Io
Vanhaa kuvaa kyseisestä kyylästä. 100 % varmuus ei ole taattu, mutta noilla tuntomerkeillä on varmaan apua. - kyylä kiikarissa
kyylä kiikarissa kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=mmENZlz_-Io
Vanhaa kuvaa kyseisestä kyylästä. 100 % varmuus ei ole taattu, mutta noilla tuntomerkeillä on varmaan apua. - kukkahattutäteineen
kyylä kiikarissa kirjoitti:
Tämä on paha paikka:
http://www.youtube.com/watch?v=Ijw6drq_PLY&feature=related
Tv:Kuotta.
- on poistettu
täysin viaton juttupalsta, kuten paikalliset koiran ulostejutut. Olisi mielenkiintoista nähdä mikä sana, tai sanoma aiheutti niin suuret sydämentykytykset, että moiseen piti ryhtyä? Kapeaksi katsonkin aivopalstan henkilön näkökulmasta ajatellen, siis ken tähän tyhjentämiseen ryhtyi?
- sensuroitavaksi
Ketähän tämä närästää?
Maahanmuuttajat Lieksaan, mikä ettei.
Annetaan mahdollisuus ihmisille joilla ehkä ei ole mitään, mutta tavalla johon voidaan vaikuttaa olemalla avoimia virkamies suunnasta!? Avoin tieto täkäläisille ihmisille merkitsee sitä, ettei pelätä turhaan, vaan se antaa mahdollisuuden tottua uuteen ”muukalaiseen”, josta ehken voi joskus tulla kotoutuksen kautta aito kuntalainen Lieksaan. Sen me tiedämme, että rahoitus tulee valtion kukkarosta ensimmäisinä vuosina ja se on runsaskätinen, mutta entäs tämän jälkeen? Tietämättömyys kuohuu jo nyt paikallisesti, jotta pitäkäähän kiirettä informaatiossanne, sillä pienet yksitäiset kuluerät joihin ei monellakaan paikallisesti ole varaa herättää epäluuloja veromarkkojen väärin käytössä. Pieniä selityksiä kustannustarpeista siksi, että hälvenisi turha kateus ja luulo virkamiesten tietoisesta valinnasta tehdä kuntalaisista kahtiajakautunut, maahanmuuttajat ja paikalliset kurjat. Virkamiesten suunnasta on halventavaa vaieta asioista siksi, että meidän kuntalaisten aivokapasiteetti olisin niin typistynyt, ettei me voida ajatella itsenäisesti omilla aivoillamme? Avoimuus on kaikkien hyöty, eniten hyötyä tulee maahanmuuttajille ja samalla me pienet ihmiset saamme sielunrauhamme, joka on se synti sinänsä kadehtia huonompiosaisia. Tähän lopuksi vielä melko varmaennuste, että 5/ vuoden kuluessa olemme menettäneet ainakin 95% kotoutetuista maahanmuuttaja kuntalaisista, ne muutamat jotka jäävät ovat ehkä löytäneen Lieksalaisen onnen ja antaneet samalla sen parhaan vaikutuksen eli geenimuunnoksen solutasolla, sitä me sisäänpäin lämminneet Lieksalaiset eniten tarvitsemme.- veret liikkumaan
Lieksa kaipaa uutta verta, se on totta. Täällä on eskimokyläsyndrooma olemassa ja siitäkin syystä niin paljon mielenterveysongelmaa.
- syyni
veret liikkumaan kirjoitti:
Lieksa kaipaa uutta verta, se on totta. Täällä on eskimokyläsyndrooma olemassa ja siitäkin syystä niin paljon mielenterveysongelmaa.
Mielenterveysongelma, sitä ei voida poistaa yksistään perimän kautta, vaan olisi saatava lisänä mielekästä vaihtelua tuonne korvien väliin, eikös niin? Työtä se kansa kaipaa, niin maahanmuuttajat, kuin paikallisetkin n. 2000 työtöntä, liekkö näin paljon?
- perunaa
Olisi aika kurkata paikallista keskustelu palstaa kulmasta, eli virkamiessuuntaa jalostaen? Tunteet kuumenevat tietämättömyyden vuoksi, miksi ei voi raottaa totuuden kätkevää sivua, koska se helpottaa monen ajattelijan käsitysmaailmaa? Täällä on ihmisiä jotka elävät lähes tyhjällä, heille on suotava tiedonoikeus asioista, jotka ovat lähellä heidän omaa kurjuutta. Helpointa on poistaa ylikuumenneet palstat, mutta on myös huomattava se viha sensuuria kohtaan jolla yritetään vaientaa kansallinen oikeus tiedonsaantiin asiasta, joka koskee meitä kaikkia veronmaksajia. Rasismista voidaan puhua myös silloin, jos se kohdistuu omanmaan kansalaiseen, tai kansalaisiin?
- on tultava
suunnasta johon kaikki luottavat.
- tämmösiä
kannanottoja tarvita, pyyhi hikkee välillä!
- täynnä?
Täysin vailla asiaa oleva kirjoitus, vertaaminen edellisiin jo kirjoitettuihin kannanottoihin on täysin turhaa, ensiksikin kuinka moni on tulkintojasi edes lukenut ja kun niitä on vielä niin paljon, ettet varmaan itsekkään muista mitä tuli sanotuksi jne. Pyyntö, kirjoita asiaa, älä runoile.
- Lieksalainen..
Tiedon antamisen voisi aloitaa vaikka siitä, kustaantaako Lieksan kaupunki osan maahanmuuttajien ajokorteista vai ei!
- politiikka
Kaksi 90/ luvun vastaavista suurenluokanpoliitikoista, toinen näistä, Iiro Viinanen on osoittautunut olevansa kansan puolustaja julkituomilla lausunnoillaan.
- arvostelu
kykysi on hyvämies? Kun kehuja annetaan kenttätasolta jotka ovat oikeita, miksi sensuuria?
- hymm..
Tappas tuosta selvää
- Lopen kyllästynyt
hymm.. kirjoitti:
Tappas tuosta selvää
olla niin, että nämä viranomaiset, joiden touhuja on lupa arvostella julkisesti. Itse kyttäävät palstaa ja tekevät ilmiantoja. Se on, että VOI VOI! Hoitaisivat asiansa paremmin ja inhimillisemmin. Luuta kurkkuun vaan niille päättäjille, jota kohtelevat köyhää työtöntä kuin laumaeläintä. Työkkärin edustajakaan tuskin lenkittää koiriaan 20 kilometria päivässä ja sen päälle pitää 6 tunnin "agilityn". Jos ottais puhelun eläinlääkärille ja kyselis tuollaisesta, niin aivan varmasti olisi ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ!!!
Mutta annas olla, autoton, kortiton työtön kävelee ihan "mielellään" tuolliasen matkan ja tekee ruumiillisen työn siinä välissä.
Ja mikä parasta tässäkin kirjoituksessa...asianomainen ehkä tunnistaa itsensä, tekee ilmiannon ja tämäkin ketju poistetaan. Mutta eipä hätää, on netissä keskustelupalstoja, missä ihan viranomaisen KOKO NIMI saa olla esillä ja sitä nimen julkistamista palstanpitäjä toivoo, että ammattiaan "väärinkäyttävät" viranomaiset saataisiin kuriin.
Arvausta kehiin, monta päivää tai peräti tuntia tämä ketju pysyy täällä? - Lieksassa
Lopen kyllästynyt kirjoitti:
olla niin, että nämä viranomaiset, joiden touhuja on lupa arvostella julkisesti. Itse kyttäävät palstaa ja tekevät ilmiantoja. Se on, että VOI VOI! Hoitaisivat asiansa paremmin ja inhimillisemmin. Luuta kurkkuun vaan niille päättäjille, jota kohtelevat köyhää työtöntä kuin laumaeläintä. Työkkärin edustajakaan tuskin lenkittää koiriaan 20 kilometria päivässä ja sen päälle pitää 6 tunnin "agilityn". Jos ottais puhelun eläinlääkärille ja kyselis tuollaisesta, niin aivan varmasti olisi ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ!!!
Mutta annas olla, autoton, kortiton työtön kävelee ihan "mielellään" tuolliasen matkan ja tekee ruumiillisen työn siinä välissä.
Ja mikä parasta tässäkin kirjoituksessa...asianomainen ehkä tunnistaa itsensä, tekee ilmiannon ja tämäkin ketju poistetaan. Mutta eipä hätää, on netissä keskustelupalstoja, missä ihan viranomaisen KOKO NIMI saa olla esillä ja sitä nimen julkistamista palstanpitäjä toivoo, että ammattiaan "väärinkäyttävät" viranomaiset saataisiin kuriin.
Arvausta kehiin, monta päivää tai peräti tuntia tämä ketju pysyy täällä?Hävisi alta aikayksikön myös Lieksan Lehteä koskeva keskustelu, miksi? Eikö ko.lehteä saa arvostella, toimivatko lehden toimittajat tämän palstan sensoreina? Kysehän oli vain siitä,
että LL ajaa pakolaisia Lieksaan kuin käärmettä pyssyyn. Ja niin moni on sen huomannut ja
sitäkö ei saa ääneen sanoa? - Routaa
Lieksassa kirjoitti:
Hävisi alta aikayksikön myös Lieksan Lehteä koskeva keskustelu, miksi? Eikö ko.lehteä saa arvostella, toimivatko lehden toimittajat tämän palstan sensoreina? Kysehän oli vain siitä,
että LL ajaa pakolaisia Lieksaan kuin käärmettä pyssyyn. Ja niin moni on sen huomannut ja
sitäkö ei saa ääneen sanoa?Puolueita saa kehua samoin niiden valitsemia virkamiehiä ,
Mutta arvostelu on liikaa kansan taholta .Siksi stilisoidaan
Vaalit jo vuoden päästä häämöttää .Näihän se on vai eikö Muka ? - Rout
Elekeehän veikot hättäile kyllä se aikanaan tasaantuu tämä palsta ja
Mitä tämä palsta olisi ilman teitä vanhoja kettuja ei mitään ? - ollunna pitkäänkin
Rout kirjoitti:
Elekeehän veikot hättäile kyllä se aikanaan tasaantuu tämä palsta ja
Mitä tämä palsta olisi ilman teitä vanhoja kettuja ei mitään ?ulukomailla,kun et tunne paikallista väesttöö?
- sanoikaan
että, maassa maantavalla, vinhaperä, mietitäänpäs asiaa siltä kannalta, että esim. uskonto määrää kellontarkat rukoushetket Mekkaan päin kumartuen, vaatetus on toinen asia joka haittaa monentyyppistä työntekoa, sitten nämä moraaliset asiat joita ei kunnioiteta maantapaa noudattaen, tämä nimenomaan on nuorten maahanmuuttajien ongelma, kulttuurit eriävät suuresti toisistaan, mutta maahan muuttajat harvoin kunnioittavat paikallista tapaa, tai tottumusta. Maahan muuttajalla on joissakin tapauksissa myös tuomisia, esim. heillä on poikkeuksetta hyvät sosiaaliset perhesuhteet, heillä on myös huumaavien aineiden vähäisempi käyttöaste, nämä jo ovat arvoja, jotka olemme unohtanee aikaa sitten täällä koto Suomessa. Jos kansainvälisyyttä halutaan, olisi suotavaa monen kansallisuuden suosimista ja samalla välttää massa kansoittamista kertaheitolla ja välttää, tai lieventää rasismia, sekä muukalaisvihaa.
- hyvä mies?
ei tuossa johon vastasit ollut mitään tekemistä sinun, sinun ekosi kanssa. Tiedätkö mitä on itse rakkaus, eli oma hyvä?
- eläke
Brutto
eläke
riittääkö? 1970€- eläkettä, nettona n. 1290€, tällä pärjää aivan hyvin ja jos ottaisi eläkevakuutuksen niin ei siitä paljon hyötyä ole, koska verot syövät sen ja kas kummaa jää vielä saamatta tukiaisia, koska brutto eläkettä on liikaa???? Saattaapi olla niinkin, että eläkesäästäminen aiheuttaa miinus tuottoa omistajalleen???- oisko korjattava
Tätä on esiintynyt jo näköjään aiemminkin.
oisko korjattava kirjoitti:
Tätä on esiintynyt jo näköjään aiemminkin.
Joten olen itse poistanut viestit niin tehkää tekin.MK
- kuruspyylä
markkukorpinen kirjoitti:
Joten olen itse poistanut viestit niin tehkää tekin.MK
Mainokset ja omat kehut sinne minne ne kuuluu. Hyvä näin.
kuruspyylä kirjoitti:
Mainokset ja omat kehut sinne minne ne kuuluu. Hyvä näin.
Olet melkoinen patu joka olet aina niskassa mutta mikä on motiivisi?
- sht6
markkukorpinen kirjoitti:
Olet melkoinen patu joka olet aina niskassa mutta mikä on motiivisi?
Sitä ei moni tiedä..
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1283954On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole402436Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742407Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732302Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.522083Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl181783Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801643- 791576
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?711107Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581091