Aloitin vajaa kuukausi sitten femodenin syömisen, eli olen syönyt kohta ensimmäisen liuskan. Ja minulle on ilmestynyt sillä aika välillä kolme haittavaikutusta(ko?)
1. Onko mahdollista, että noiden syömisestä voi tulla hyvin positiivinen tunne. Hymyilen koko ajan ja olen vain hyvällä tuulella. No se on tietysti hyvä asia.
2. Sitten minulle on tuon ensimmäisen liuskan syömisen aikana tullut kamala pakottava tarve juosta koko ajan jääkaapille ja syömään, syön melkein taukoamatta :O :O Hieman ihmetyttää minua :O Yleensä syön niin harvoin.
3. No sitten olisi kolmas ja viimeinen haittavaikutus(ko?) minulla on tuon kyseisen femoden liuskan aikana vuotanut verta nenästä jo seitsemän kertaa. Voiko olla mahdollista, että femoden olisi siihen syypää? Minulla vuotaa kolme tai kaksi kertaa vuodessa verta nenästä, joten tuo on hyvin outoa :S
Olisin kiitollinen, jos saisin asiaan selvyyttä muiden mielipiteistä :)
Kiitos jo etukäteen kaikille, jotka vaivautuvat vastaamaan keskusteluuni :)
Femoden ja haittavaikutukset
5
1056
Vastaukset
- lääkäriin yhteys
Kaksi ensimmäistä on mainittu pilleripakkauksen selosteessa. Kolmannesta ei ole mitään mainintaa. Sen takia ottaisin kyllä yhteyttä lääkäriin, joka sinulle reseptin antoi. Eihän tuossa ole mitään tolkkua, että keskimäärin joka kolmas päivä vuotaa nenästä verta.
Nenäverenvuoto voi olla joku tosi harvinainen sivuoire, jota ei ole rekisteröity tai sitten se voi olla oire jostain ihan muusta, joka on vain sattunut samaan ajankohtaan. Joka tapauksessa se on hyvä ottaa selville.- tgesdh
No kyllä siihen nenäverenvuotoonkin löytyy selitys suoraan selosteesta: kuivat limakalvot. Nenä on sisältä yhtä limakalvoa ja vuotaa herkästi verta, kun limakalvot ovat kuivat.
Eli joo. Ei mitään ihmeellisiä oireita, kaikki löytyvät mahdollisten sivuvaikutusten joukosta. - :D.Nenä.maha.mieli
tgesdh kirjoitti:
No kyllä siihen nenäverenvuotoonkin löytyy selitys suoraan selosteesta: kuivat limakalvot. Nenä on sisältä yhtä limakalvoa ja vuotaa herkästi verta, kun limakalvot ovat kuivat.
Eli joo. Ei mitään ihmeellisiä oireita, kaikki löytyvät mahdollisten sivuvaikutusten joukosta.No niin, hienoa :D Kiitos kaikille vastanneille :)
Soitin lääkärilleni ja hän sanoi ettei ole mahdollista, että nenä veren vuoto olisi noiden pillereiden syytä, muista oireista hän sanoi, että nekään eivät välttämättä olisi pillereiden syytä.. Eli hienoa :D
Sitten onkin ongelmana, että tuota ennen söin mercilon pillereitä ja niihin en saanut reseptiä, vaan sain reseptin vielä aikaisemmin käyttämilleni yasmin pillereille, joten tuo vaihto saattaa olla hankalaa? mercilonista, femodeniin ja yasminiin takaisin, mitä söin yli vuosi sitten viimeksi. :D
Uskaltaakohan niitä nyt vaihtaa jotta elimistö ei mene ihan sekaisin? Eli kolmen merkin vaihto kolmessa kuukaudessa :D lääkärini sanoi että söisin viellä toisen kuukauden noita femoden pillereitä, mutta ei siinä ole mitään järkeä mielestäni :D - haihi
:D.Nenä.maha.mieli kirjoitti:
No niin, hienoa :D Kiitos kaikille vastanneille :)
Soitin lääkärilleni ja hän sanoi ettei ole mahdollista, että nenä veren vuoto olisi noiden pillereiden syytä, muista oireista hän sanoi, että nekään eivät välttämättä olisi pillereiden syytä.. Eli hienoa :D
Sitten onkin ongelmana, että tuota ennen söin mercilon pillereitä ja niihin en saanut reseptiä, vaan sain reseptin vielä aikaisemmin käyttämilleni yasmin pillereille, joten tuo vaihto saattaa olla hankalaa? mercilonista, femodeniin ja yasminiin takaisin, mitä söin yli vuosi sitten viimeksi. :D
Uskaltaakohan niitä nyt vaihtaa jotta elimistö ei mene ihan sekaisin? Eli kolmen merkin vaihto kolmessa kuukaudessa :D lääkärini sanoi että söisin viellä toisen kuukauden noita femoden pillereitä, mutta ei siinä ole mitään järkeä mielestäni :DItse sain femoden lääkkeiden ja tupakoinnin yhteisvaikutuksesta 4 massiiviemboliaa keuhkoihin
- :D.Nenä.maha.mieli
haihi kirjoitti:
Itse sain femoden lääkkeiden ja tupakoinnin yhteisvaikutuksesta 4 massiiviemboliaa keuhkoihin
Et kai :O Kamalaa :O Itselläkin tulee tuota tupakkaa polteltua :O
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192146Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi402045Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä181920Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma461357- 731297
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46863Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56772Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8721Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32678- 50676