Eli sii,s mulla on toinen silmä nykinyt lähes päivittäin noin kolme viikkoa silmän alakulmasta. Lisäksi mulla on pidemmän aikaa (yleistyi ehkä noin puolitoista vuotta sitten) usein silmissä kovaa kipua, joka helpottaa kun niitä painelee. Erityisesti tuntuu kun painelen silmien yläpuolella sisäkulmassa olevia "patteja". Lisäksi silmät aika ajoin kutiavat ja kirvelevät. Lisäksi niin kauan kuin vain muistan, minulla on sattunut kun katson selvästi alaspäin. Näkö minulla on kuitenkin aina olut terveydenhoitajan mukaan hyvä.
Silmien kivun lisäksi usein esimerkiksi leukaluihin ja ohimoihin särkee ja niihinkin auttaa hieronta ja painelu. Lisäksi usein esimerkiksi kumarrun vaikka nostamaan jotain saattaa minulla krampata niska tai hartijat. Esimerkiksi haukotellessa taas leukani saattavat jumittua. Usein myös jalkani ( jalkaterä tai vaikkapa reisilihas) menee kramppiin niin, että tunnen kovaa kipua - Ja tämä saattaa tapahtua ihan vaikka mennessä istumaan tiettyyn asentoon.
Olen miettinyt, että mikä minua mahtaa vaivata. Saattaisikohan tässä olla kyseessä jokin puutos? Toisaalta unirytmini ovat viimeaikoina olleet aika sekaisin ja olen usein todella väsynyt. Lisäksi minulla tällä hetkellä on stressiä lukion kirjoituksista. Jossain toisessa topicissa joilain ihmisillä oli ilmennyt samaa silmän nykimistä, jolloin lääkärissä oli todettu kasvain. En kuitenkaan lähtisi heti ensimmäisenä tuota omalta kohdaltani arvelemaan, on kuitenkin niiin paljon erilaisia vaivoja, joten esimerkiksi silmän lähellä oleva kasvain tuskin vaikuttaisi enää jalkaani.
Kiitos etukäteen jos joku osaa kertoa vaikkapa omia samankaltaisia kokemuksiaan.
Silmissä nykimistä ja kipua + muita vaivoja
17-v. lukiolainen
1
400
Vastaukset
- --
Silmälääkäri voi poissulkea mahdolliset silmäsairaudet. Koita saada unirytmi kohdalleen. Voitko vähentää stressiä harrastamalla jotain? Tiedän kokemuksesta, että lukio voi olla tressaavaa, mutta parhaansa kun tekee niin voi olla tyyväinen. Liika stressi voi aiheuttaa kaikenlaisia oireita kuten myös unirytmin pitkäaikainen poikkeavuus normaalista. Muista myös rentouttaa niska-/hartiaseudun lihakset. Silmälihakset saattavat myös väsyä liiasta yhtämittaisesta lukemisesta; muista lepuuttaa myös silmiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482509Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742497Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732382Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.612165Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1001727Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231175Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56906