Yhtäkkiä huomaa, että elämässä onkin niitä ihmisiä, joita haluaa vältellä. Joille ei enää puhu. Ei ota yhteyttä. Jotenkin järkyttävää, että herää siihen, että tuon ja tuon ja tuon kanssa on sellainen tilanne, etten halua/pysty/kykene olemaan oma välitön itseni. Ja että omat hankalat kokemukset on niistä ihmissuhteista sellaisia, että käännän selkäni, olen näkemättä, kuulematta, välittämättä. Olen loukkaantunut, arvet parantuneet, ja turruttanut tunteeni ja mieleni, itkenyt itkuni aikanaan. Asiat on takanapäin jo kaukana ja pitkän ajan päässä.
Ja nyt kun eräskin tarvitsisi apua, olisi oikeasti hädässä, minä menen pois, olen väsynyt, kyynistynyt, olen inhottava, en välitä, en kuuntele, en enää piittaa. Tiedän, että hetken voisin teeskennellä. Hyvin se menisi. Menneisyydestä olen ehkä päässyt, tulevaisuuttani rajoitan siltä osin, että samaa en enää halua.
Välttelen jopa niitä, jotka eivät ole minun elämääni ole häirinneet, mutta ketkä millään tavalla liittyvät näihin hankaliin ihmissuhteisiin.
He muistuttavat minua siitä itsestäni, joka joskus olin, niistä kipeistä asioista, mitä oli. Ja tajuan, että on hullua kääntää selkänsä ihmisille, jotka ovat viattomia, mutta en kykene kohtaamaan heitä. Muuten ei haittaisi, mutta tajuan loukkaavani heitäkin. En voi sille mitään. En ole päässyt siitä möykystä eroon, minkä sisälleni hautasin.
En ole päässyt yli. Eikä asiat haittaa, jos mikään ei niistä muistuta. Jos minun pitää muistaa, suistun suohon. Yksikin liian paha muisto ja koneeni putoaa.
hankalia ihmissuhteita
3
1131
Vastaukset
- luusereista
En halua hankalia ihmissuhteita elämääni. Olen niin monet kolhut saannut, ettei enää ole paikkaa uusille. En halua tuntea, en edes tunnusta olleeni joskus "ystävä" jonkun kanssa joka on minua syvästi loukannut. Ainoa asia on että häpeän myös itseäni, kuinka olenkaan voinnut olla jonkun onnettoman kanssa. Yritän vain unohtaa, eikä siinä ole muuta tehtävissä kuin ehkä aika.
- ****
paha muisto? Mikä möykky on? Pahoja tunteita jos välttelee, ne tulevat kahtakauheimmiksi. Lopulta ne ovat mörön kokoisia. Ei niin pahoja juttuja olekaan, jotta niistä ei voisi puhua. Ota möröstä kiinni ja tuo se päivänvaloon.
Mulla on kans vähän paha juttu, kun olin tässä pari vuotta aika pahassa kriisissä. Nyt sitten joudun menemään sairauden vuoksi leikkaukseen. Ei sitä voi oikein etukäteen tietää, miten se elämä menee. Pakko vaan hyväksyä elämä sellaisenaan, vaikka se ei ole kovin helppoa.
Mutta turha on pahoja tunteita jatkuvasti pitää yllä. Pitää ajatella hyviä asioita.
Kyllä s sieltä kuoresta tulet takaisin elävien kirjoihin. - Kuulen ja näen
ihmissuhteita enää. Kirjoitat osuvasti, juuri niin kuin minäkin olen joutunut kokemaan omassa elämässäni. On joukko viattomia ihmisiä, joiden kanssa ei vaan pysty olemaan enää tekemisessä. -Ties vaikka nämä olisivat olleet tietyissä olosuhteissa, ehkä elämäsi tärkeimmät ihmiset. Nyt elän tietoisuudessa näistä ihmisistä erossa. On vain liian vaikeaa kohdata heidät. Minä voin antaa itselleni selkeän syyn, miksi kaikki tapahtui. Minullle kaikki tapahtui tietyssä ajanjaksossa, jossa minulla ei ollut voimia käsitellä asioita. Käänsin selkäni monelle. Mutta valitettavasti se ei poista totuutta, että en vieläkään pysty käsittelemään näitä ihmissuhteita. En ole kyynistynyt niin kuin aloittaja, mutta tunnistan kuitenkin itseni harjaantuneeni siinä, että pidän aina oman pääni pinnalla. Ketkä ovat syylliset? Kyllä, minä ja sinä, kuka lienet oletkin. -Ja tietysti elmänvirta joka kuljettaa meitä välillä niin arvaamattomasti. Tiedätkö, itselle voi antaa myös anteeksi? Ottaa rennosti ja luoda hyvä ilmapiiri itsesi ympärille. Sen kannattaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432488Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742467Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732362Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512122Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211133Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi41995Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56876