Kun Narsistien uhrien tuki sivusto sulkeutunut ,niin
Tälläinen sivusto olisi vaihtoehtona:
IHMINEN TAVATTAVISSA ry
http://www.ihminentavattavissa.net/
Soittoaika Arkisin Ma-Pe 10-18
(HUOM!! EI Lauantai & Sunnuntai!!)
[email protected]
Uusi Korvaava Sivusto Narsistien Uhreille.
3
227
Vastaukset
- marcusmrx
Sivulla on aika mielenkiintoisia kirjoituksia:
Itse olen tavannut monia narsistisen luonteenpiirteen omaavia ihmisiä ja sivulla olevissa kirjoituksissa kuvastetaan todella hyvin juuri sitä, kuinka narsisti itse väittää olevansa uhri, vaikka tyrannisoi kaikella mahdollisella tavalla lähimmäisiään. Myös tarpeeksi aivopesty uhri kokee itse olevansa syypää vaikka asia on täysin päinvastoin.
Myös tiedän tuttavapiiristä yhden läheisen ystävän, jonka aviomies on todella mukava tutuille, mutta samalla salassa pieksee, niin henkisesti kuin fyysisesti omaa vaimoaan.
Ei uskoisi päällepäin niin mukavasta miehestä, mutta kun tietää totuuden, niin se ei ole kaunista.
Et tällästä.
Jaksamisia kaikille todellisille uhreille ja muistakaa että, aina on mahdollisuus päästä pois ahdistavasta suhteesta, vaikka kuinka pelottaisi lähteä. Moni pelkää että lähteminen tietää kuolemaa, mutta alistavan narsistin uhriksi jääminen tietää vain hidasta kiduttavaa kuolemaa. Pelko on vaan voitettava ja uskallettava lähteä! Apua saa kun vaan osaa hakea. Elämästä täytyy tarttua rohkeasti kiinni. Palkinto on suuri ja elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa :)
Ei muuta kuin tsemppiä kaikille
T. Marcus - lottamari_1
Mitenkähän tuon narsismin laita mahtaa olla? Olen lukenut Markun kirjat, mutta pääsin niissä aivan toisenlaiseen lopputulokseen...
- pöllöpölö
sivusto mahdettiin sulkea?! =( Sai hyvin vertaisapua.... kun vielä oppi "tuntemaan" kanssauhreja sieltä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202212Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi492120Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä301999Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471406- 741346
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46883Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56822Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8751- 52733
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi33724