moniteho+yksiteho ?

mahdoton yhtälö?

Onko kellään kokemusta samanlaisesta 'kiinalaisesta' ratkaisusta kuin minulla on silmälaseissa? Silmät on 'eripariset' koska toinen silmä on sairas ja huononäköinen ja ei näe hyvin lähelle eikä kauas. Terveessä silmässä vain vaivainen hajataitto. Silmälaseissani toinen linssi on yksiteho, toinen moniteho ja lisäksi molemmissa linsseissä prismaa piilokarsastuksen takia. Sain kovasti odottamani silmälasit ja nyt olen hieman pettynyt.

Lasit paransivat kaukonäköäni, mutta lähinäkö on huonompi laseilla kuin ilman. Prisman ansiosta ja hajataittokorjauksen takia myös yhteisnäkö pelaa paremmin, eikä maailma näytä niin heilahtaneelta tai vääntyneeltä. Siksi tahtoisin pitää laseja nenällä koko ajan, mutta nyt ne haittaa lukemista ja se on ongelma työssäni. Ilman laseja ja niiden prismakorjausta taas tekstirivit sekoaa.

Optikolla kävin uudelleen murhettani kertomassa ja hän empi nytkin kuten laseja määrätessä että toimiiko moinen kokoonpano yhdessä. Epäili myös pientä mahdollista hiontavirhettä toisessa linssissä ja se meni nyt uusiksi. Mutta jäi tunne, että tällä ongelmavyyhdillä ei toimivaa lasiratkaisua ehkä löydy yksien sankojen varaan. Ymmärsin, että on melkoisen harvinaista, että rilleissä on toisena yksi- ja toisena moniteho.

Kaipaan kokemuksia puolesta ja vastaan ja muutenkin neuvoja, jos palstalla on joku joka ammatikseen näitä pyörittelee !!

6

1301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Piilolinssioptikko

      Hei!
      Aina välillä tehdään yhdistelmiä, joissa toinen linssi on yksiteho ja toinen moniteho. Itse olen henkilökohtaisesti käyttänyt edellä mainittua yhdistelmää silloin kun toinen silmä on niin heikkonäköinen, että sillä ei käytännössä näe millään linssillä kauas tai lähelle.

      Ymmärsinkö oikein, että uusissa laseissa sinulla on ensimmäistä kertaa käytössä moniteholinssi? Kannattaa muistaa, että moniteholinsseihin tottuminen saattaa kestää jopa pari viikkoa. Näkökenttä lähelle saattaa tuntua kapealta ja oikean kohdan löytyminen linssistä vaatii harjoittelua.

      Tosiasia on kuitenkin se, että jos linssissä on pienikin hiontavirhe voi se tehdä katsomisen lähes mahdottomaksi. Kannattaa siis kokeilla laseja avoimin mielin vielä sen jälkeen kun toinen linssi on vaihdettu uuteen.

      Tietenkin moniteholasit ovat aina eräänlainen kompromissi ja ne ovat oivat yleislasit. Voi kuitenkin olla, että yhdet lasit eivät toimi kaikissa tilanteissa etenkin silloin kun silmien kesken on suuri ero ja prismantarve.

      Esimerkiksi päätetyöskentelyyn ja tarkkaan lähityöskentelyyn saatat tarvita erilliset lähityöskentelylasit.

      • mahdoton yhtälö?

        Kiitos vastauksesta. Ihan puhut kuin optikkonikin. : ) Tosiaan nyt on ihan ensimmäinen moniteholinssi toisessa silmässä. Ymmärrän, että monitehot ja prismat vaatii totuttelua ja ihmettelinkin miten nopeasti totuin niihin. Ehkä se johtuu siitä, että ilman laseja maailmani näkyi niin sekaisena, että lasien kanssa palaset loksahti ihanaisesti kohdilleen. En usko että tässä on nyt kyse tottumisesta, sillä tuon lukuosuuden olen tuolla sairaalla silmällä ja moniteholinssillä tutkaillut moniin kertoihin ja linssistä ei kerta kaikkiaan löydy mitään kohtaa joka parantaisi lukuominaisuutta, vaan se on aina huonompi kuin ilman laseja. Tai enhän minä lukea näe kumminkaan tavoin sairaalla silmällä, mutta se kyky erottaa rivit ja kontrastit huononee linssillä. Ja se tietysti huonontaa sitten kahden silmän yhteisnäköä.

        Sairaassa silmässä on ollut vaikka mitä, ja niiden seurauksena myös kaihi leikattu yli vuosi sitten. Mitäköhän se vaikuttaa monitehon lukuosuuden hiomiseen? Pitääkö laseja määrätessä huomioida tekomykiön mittoja? Operoinnin jälkeen sain kortin tekomykiöstä, jossa mainittu power: 24.0 D lenght 13.0 mm optic 6.0 mm Optikko tiesi tekomykiöstäni, muttei ainakaan ollut kiinnostunut sen mitoista. Lukulisä on kuulemma täysin laskennallinen kun on tekomykiö ja silmä ei enää zoomaa. Eikö laskuihin sitten vaikuta tekomykiön linssin mitat?

        Odotan seuraavaa linssiä toiveikkaana, enkä vielä lannistu. Kaksien lasien kanssa ei ole kiva vehdata, mutta ehkäpä se voi olla edessä ellei ala yksien kanssa luistamaan. Peukut pystyssä odottelen.

      • Piilolinssioptikko
        mahdoton yhtälö? kirjoitti:

        Tekomykiön mitoilla ei minun tietojeni mukaan ole merkitystä monitehon lukulasin määrittämisessä.

        Jäin miettimään, että onko sairaan silmän linssissä voimakkuutta ollenkaan?
        Mikäli näet sairaalle silmällä huonommin laseilla voisi se johtua esimerkiksi siitä, että sairas silmä on likinäköinen ja ilman lasikorjausta näet paremmin lähelle kuin lasikorjauksen kanssa.

        Todella hankala sanoa mistä ongelma johtuu, kun ei ole itse tutkinut näköäsi.
        Toivottavasti sinulle löydetään lasiratkaisu, jolla näet hyvin kauas ja lähelle.

      • mahdoton yhtälö?
        Piilolinssioptikko kirjoitti:

        Kyllä sairaan silmän linssissä on voimakkuuksia. En näe silmällä hyvin kauas enkä lähelle. Siksi moniteholinssi. Toivoin halpoja yksiteholinssejä, mutta optikko osoitti kyllä hyvin tutkimuksissa miten tarvin sen monitehon toiseen jos mielin nähdä lukeakin. Silloin ero oli niin selkeä että tajusin hyödyn. Itse ajattelin, että josko vahvuus on väärä, kenties liikaakin tai sitten hiottu vain väärin. Nämä on vaan maallikon niin vaikea ymmärtää. JA vaikea varmaan asiantuntijankin näin kirjeen perusteella arvioida.

        Sairaan silmän linssi: Sf -1.25 Cyl -1.25 Ax 135 prisma 1 Basis 180 Add 2.25

    • kalliit prismat

      Hei! Käytyäni silmälääkärissä sain tietää erityisesti toisen silmäni piilokarsastuksen aiheuttavan näköongelmia. Ilmeisesti ei siten olekaan kysymys lähinäön heikkenemisestä kuten olin luullut. Minulle tarjottiin prisma-linssejä, joiden pelkkien linssien hinta olisi lähes 700 euroa. Kuulosti kovalta hinnalta: lähinäköarvo pieni vain toisessa silmässä ja molemmissa silmissä vain pientä -1.75 ja -1.5. Millaisia kuluja pelkät prismalinssit ovat muille tuoneet (kuvaamanilaisilla linssilukemilla?

      • mua3

        Rajallinen 2-teho lienee oikea ratkaisu ongelmaan.
        ST-35 tai joku muu isolla segmentillä.
        Juttele optikon kanssa tästä ratkaisusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      23
      2269
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      78
      2206
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      42
      2081
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      56
      1464
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1376
    6. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      66
      915
    7. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      903
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      797
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      763
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      34
      760
    Aihe