Saan pennun kesäksi ja odotan innolla pitkiä kävelyretkiä ja lyhyempiä juoksilenkkejä koiran kanssa. Minkä ikäistä pentua voi opettaa kävelemään hihnassa? Kuinka pitkiä kävelymatkoja voi tehdä 4kk ikäisen pennun kanssa? Entä minkäikäisen pennun kanssa voi juosta esim. 5-6 km?
Pentukoiran ulkoilu
1
409
Vastaukset
- Anon12345
Pentukoira ei hirmuisia lenkkejä ensimmäisinä kuukausinaan jaksa, eikä luuston kehityksen kannalta ole hyväksi väkisin pentua liikuttaa. Kiinteää kilometrimäärää per päivä ei varmaan kukaan pysty sanomaan, parhaiten se selviää pentua tarkkailemalla että mistä se väsyy (ja sitten kantaa se kotiin, heh). Itse varmaankin kulkisin pari kilometriä kerrallaan (neljän kuukauden ikäisen pennun kanssa, niin että mennään koiran tahtia). Tärkeää pennulle olisi päästä liikkumaan vaihtelevassa maastossa kuten metsässä, jolloin sen motoriikka kehittyy. Juoksulenkeille en ottaisi alle vuoden ikäistä pentua ollenkaan. Hihnakäytöstä sen sijaan voi alkaa harjoittelemaan heti pennun ensimmäisinä päivinä, vaikka sisällä ihan ensimmäiseksi :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole472498Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742487Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572145Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841695Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211153Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886