Kh potkujujutussa ihmetyttää vaan tämä valiokunnan puhheenhoitajan toiminta ja rooli. Tämä tavallinen Virtanen vaan halusi sitten vain kalifiksi kalifin paikalle. Vaalien jälkeen olisi ollut se normitapa asettua ehdolle, mutta kun ei. Taisi Veikkopoika vaan pelätä että siinä vaiheessa haastamalla istuvan kh:n pj:n tulisi äänestyksessä turpiin. No tällainen hässäkkä ja asema, jossa on niiin ihanan kivaa olla oikeassa (kun kaiken lisäksi leimaa kaikki paperit salaisiksi ihan keksityllä perusteella) saapi sitten olla kukkona tunkiolla. Tämä valiokunnan toiminnan salaaminen panee ihmetteleen. Ei oikeen mene millään perille, että punasta leimaa isketään kunnanhallituksen erotuspapereihin. Veikko on ilmeisesti jossain välissä suorittanut pirttijuristin tutkinnon kans ja ihan varmasti tiesi jo eilen tästäkin kirjoituksesta tapansa mukaan
yx tavallinen Veikko
22
648
Vastaukset
- aateliskurre
En teidän hallintosotkuja sen paremmin tiedä, mutta voin lohduttaa että Pirkanmaallakin osataan.
Tässä Treen kyljessä olevan kunnan kiinteistöosakeyhtiön toimitusjohtajan pallilla on mies, jolla on kirvesmiehen koulutus.
Arvostan kirvesmiehiä kyllä todella korkealle, kun ovat rakentamassa taloa. Mutta ei se ison kunnan kiinteistö-asioden hoitoon välttämättä ole paras koulutus.
Kunnallispolitiikasta pääsee ponnistaman hyvin, jos on sopivia kavereita ja on tarpeeksi kaksinaamainen.- zapp
Veikkopoikahan on sitten tämän sínun tappauksen velipoikapuoli. Veikkohan on kaikkien alojen erityisasiantuntija ilman mitään tutkintoja mutta palijon on kavereita, ainakin kun ite pääsee ääneen kertomaan ja Veikkopoikahan pääsee. Kaikki aloittamansa hommat jääneet kesken tai noutaja tullut konkurssin muodossa. Kova poika touhuamaan kaikkea. Nytkin on kertomansa mukaan Lokan altaan paras kalastaja, muut ovat Veikkoon verrattuna pelkkiä aloittelijoita ja amatöörejä. Eiköhän tuo Kh puheenhoitajankin homma jossain aikataulussa ala meneen mutkalle; laitetaanko vetoa kauanko siihen mennee....
- --------------------
zapp kirjoitti:

Eipä se Veikko turhaan kehu tietävänsä koska hän tietää ja ottaa selville eikä tee ja huseeraa miten sattuu, väliäkö sillä vaikka kehuu tietävänsä koska kukaan ei kehu hän kehuu itse ja mikä on kehuessa koska on ottannut asiat selville joten sepä taasen siitäkin.
- vanha ukko
-------------------- kirjoitti:
Eipä se Veikko turhaan kehu tietävänsä koska hän tietää ja ottaa selville eikä tee ja huseeraa miten sattuu, väliäkö sillä vaikka kehuu tietävänsä koska kukaan ei kehu hän kehuu itse ja mikä on kehuessa koska on ottannut asiat selville joten sepä taasen siitäkin.
te sodankyläläiset oletta valinhet sinne valtuusthon ku net valitti sen Veikon kunnanhallituksen puheenjohtajaksi.
Miksi tet sitä Veikkoa haukutta, eiköse pitäs haukkua niitä valittijoita.
Seraavaksi pittää hajottaa valtuusto, taijatta siihenki valita net samat.
No sitte ei ole muuta ku koko kunta holhoukseen, met naapurikunnat emmä ala, oletta tet niin työlhäjä paimennettavia. - jjjjjjhhaaa
vanha ukko kirjoitti:
te sodankyläläiset oletta valinhet sinne valtuusthon ku net valitti sen Veikon kunnanhallituksen puheenjohtajaksi.
Miksi tet sitä Veikkoa haukutta, eiköse pitäs haukkua niitä valittijoita.
Seraavaksi pittää hajottaa valtuusto, taijatta siihenki valita net samat.
No sitte ei ole muuta ku koko kunta holhoukseen, met naapurikunnat emmä ala, oletta tet niin työlhäjä paimennettavia.Ihan samallalailla meissä kaikissa on vikoja ihan samoin kun Veikossakin aivan normaalia koska emme me kukaan ole täydellisiä kumpa muistaisimme sen. Veikko on ihan hyvä kunnanhallituksen puheenjohtaja ja tietää kunta asiat ihan hyvin ja toimii laillisesti siis tällä moraalisella puolellakin.
- cxc1
jjjjjjhhaaa kirjoitti:
Ihan samallalailla meissä kaikissa on vikoja ihan samoin kun Veikossakin aivan normaalia koska emme me kukaan ole täydellisiä kumpa muistaisimme sen. Veikko on ihan hyvä kunnanhallituksen puheenjohtaja ja tietää kunta asiat ihan hyvin ja toimii laillisesti siis tällä moraalisella puolellakin.
Ja kuinkahan sen hyvyyden nyt jo voipi sanua - eiköhän se tarkastelun ja arvion aika tule vasta jonkun kuukauden päästä
- kallista teatteria
Lehtitiedon mukaan yhden jäsenen vaihto kunnanhallituksessa maksoi melkein 21 000 euroa, aika kallista.
Sihteerinkin palkka ollut peräti reilu 7222 euroa, KVTES:in palkkaryhmän mukaan laskettuna 4 kuukauden palkka sihteerille, aika kallista.
Valiokunnan kokouspalkkiot 7700 euroa, aika kallista.
Asiantuntijapalkkiot 2850 euroa ja matkakulut 2500 euroa, aika kallista.
Yhteensä siis kaikki 20 933 euroa, aika kallista, no elämä on!!- ¨~
Kyllä artisti (kuntalainen) maksaa ja Veikko eikun salkku keikkuen mennä jolkotta ja johtaa; nooo kohta se tulee Veikolle salkunkantajaksi Viljooo
- gerpiili
Eihän tuo tee kun vajaata 3 euroa per kuntalainen. Eihän sillä saa kun kahvin ja pullan huoltoasemalta.
- ¨å
gerpiili kirjoitti:
Eihän tuo tee kun vajaata 3 euroa per kuntalainen. Eihän sillä saa kun kahvin ja pullan huoltoasemalta.
Mutta miksi moinen teatteri; vain ja ainoastaan siksi, että Veikko puheenjohtajaksi. Katotaampa vaan niin ei tämä jää ainoaksi Veikon tekemäksi laskuksi
- å
¨å kirjoitti:
Mutta miksi moinen teatteri; vain ja ainoastaan siksi, että Veikko puheenjohtajaksi. Katotaampa vaan niin ei tämä jää ainoaksi Veikon tekemäksi laskuksi
Nyt selkis; sen on se NUIJAn hinta nyt määritelty
- nuin^
å kirjoitti:
Nyt selkis; sen on se NUIJAn hinta nyt määritelty
Niin mitenkä on määritetty? Puheenjohtajannuijanko? Aika halpa jos kansanedustajan paikasta pitää maksaa jopa yli 100000 euroa?
- 123456790984
nuin^ kirjoitti:
Niin mitenkä on määritetty? Puheenjohtajannuijanko? Aika halpa jos kansanedustajan paikasta pitää maksaa jopa yli 100000 euroa?
kaikki on suhteellista, turha vertailla
- Turhaa....se on...
123456790984 kirjoitti:
kaikki on suhteellista, turha vertailla
.Aivan sama onko Veikko...Ahti...Jussi ....vai kuka puheenjohtajistossa...sielä tavotellaan omaa etua...kokouspalkkioita..jne omaa etua...eräs tuttavani kysyi jotta onko pakko olla konkurssin tehnyt jotta pääsee Sodankylän valtuustoon....sanoin jotta aika lailla läheltä liippaa....*nauraaaa*...
- på
Turhaa....se on... kirjoitti:

kansanedustajan paikan maksaa sentään kaveri ite; tässäpä maksajana oli kuntalaiset
- vaalirahaaaa
på kirjoitti:
kansanedustajan paikan maksaa sentään kaveri ite; tässäpä maksajana oli kuntalaiset
Vaalirahaahan ne useat on keräämässä yrityksiltä, niiden voitot taas maksaa kuluttaja, eli sama lopputulos?
- på
vaalirahaaaa kirjoitti:
Vaalirahaahan ne useat on keräämässä yrityksiltä, niiden voitot taas maksaa kuluttaja, eli sama lopputulos?
Ompa outo tulkinta, yritysten ja julkisen rahan rinnastaminen.... mene kuule kansalaistaidon kurssille ja lisäksi vielä hieman kansantalouden kursseja kaupanpäälle kun on nuin perusasiat hukassa
- vaalirahaaa

No mitä sillä on merkitystä maksaako verona vai sitten esimerkiksi korkeampina tuotteen hintoina? Sinne ne vaalirahalahjoituskulut laitetaan, ei niitä kauppias tai yrittäjä omasta pussista laita tai voi laittaakin mutta jotenkin niitten senttien on sinne tultava ja mistä muusta ne tulisi kun palvelun taikka tuotteen ostajalta. Saattaapa olla jopa halvempaakin kun suoraan veroina maksetaan.
- +++++++++++
Valiokunnan kokouspalkkiot 7700 euroa, aika kallista.
Asiantuntijapalkkiot 2850 euroa ja matkakulut 2500 euroa, aika kallista.
Yhteensä siis kaikki 20 933 euroa, aika kallista, no elämä on!!
Ompa siellä kunnassa maksettu monesta muustakin asiasta joka on ollut tyhmempää niin mikä että ei asiastakin maksettaisi eikä suinkaan tuo ole yhtään liikaa kun selvitetään kunnanhallituksen asioita aivan oikeasta ovat maksun saanneet. - %%%%%%%%%%%%
¨å kirjoitti:
Mutta miksi moinen teatteri; vain ja ainoastaan siksi, että Veikko puheenjohtajaksi. Katotaampa vaan niin ei tämä jää ainoaksi Veikon tekemäksi laskuksi
Mutta miksi moinen teatteri; vain ja ainoastaan siksi, että Veikko puheenjohtajaksi. Katotaampa vaan niin ei tämä jää ainoaksi Veikon tekemäksi laskuksi
Siksi noin tehdään koska jos kunnanhallituksesta puheenjohtaja erotetaan niin ei voi yhtä sitä syyllistä erottaa vaan on erotettava koko hallitus ja koska tässä tapauksessa ei ollut kun yhdessä syy niin tottakait kaikki toiset valittiin takaisiin jotta passaa lukea asiat miksi näin menetellään. - dfddgh
+++++++++++ kirjoitti:
Valiokunnan kokouspalkkiot 7700 euroa, aika kallista.
Asiantuntijapalkkiot 2850 euroa ja matkakulut 2500 euroa, aika kallista.
Yhteensä siis kaikki 20 933 euroa, aika kallista, no elämä on!!
Ompa siellä kunnassa maksettu monesta muustakin asiasta joka on ollut tyhmempää niin mikä että ei asiastakin maksettaisi eikä suinkaan tuo ole yhtään liikaa kun selvitetään kunnanhallituksen asioita aivan oikeasta ovat maksun saanneet.Niin ja saihan tuolla hinnalla UUDEN kunnanhallituksen.
- )))))))))))))))))
dfddgh kirjoitti:
Niin ja saihan tuolla hinnalla UUDEN kunnanhallituksen.
Nimenomaan sai uuden kunnanhallituksen ja varsinkin uuden puheenjohtajan siitähän koko asia on alkannut, jos entinen puheenjohtaja ei olisi töpännyt ei olisi tarvinnut luoda uutta hallitusta eikä uutta puheenjohtajaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482529Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742527Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732392Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672190Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321897Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051749Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231205Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71044Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411035Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59952