Olen noin 50 v mies. Ajauiduin tälle palstalle ja ajattelin keroa teille oman tarinani. Kaikki tarinathan ovat samanlaisia. Ne ovat vain samasta asiasta eri versioita.
Minulla oli suhe noin 30 v sitten. Suhde alkoi jo varsin nuorena. Olin itse vasta 17 v. Seurustelukumppani oli minua runsaan vuodenverran vanhempi. Rakastin tuota naista todella paljon. Minun elämääni ei mahtunut muuta kuin hän. Suhteemme kesti kaikkiaan noin viisi vuotta ja olimme kihloissa kunnes välillemme tuli ero Erotessamme olin 22v. Eron syyt ovat jääneet minulle hämärän peittoon. Enkä tiedä onko sillä nyt niin väliä mikä eromme syy oli koska tuo ero oli lopullista.
Elin eromme jälkeen vuosia usvassa yrittämättä edes tutustua tai välittää muista naisista. Olen huomannut näin vuosia jälkeenpäin miten merkittävä tuo suhde oli. Jäljellä minulla on kauniit muistot rakastetustani enkä anna niitä pois. Vien ne mennessäni hautaan asti.
Olen nyt ollut naimisissa yli 20V. Välitän ja rakastan perheestäni omalla merkillisellä tavalla. Mutta tuo ensimmäinen "naiseni" kaunis ja hyvä, ei unohdu. Enkä edes halua sitä. Olen onnellinen näin.
Ne kauniit muistot
1
662
Vastaukset
- LH
Sanotaanhan että se ensimmäinen oikea rakkaus ei unohde koskaan,se säilyy lopun ajan mielissä ja kaikki muu tuleva on vaan korviketta,näinhän se on jätetyn osalta.
Varmaan se eroon johtavan syyn aiheuttaja, tai henkilö jonka vuoksi suhde aikanaan päättyi pääsee aina kuin koira veräjästä.
Minullakin on tarina kerrottavana,yksi miljuunien joukosta ja varmasti melko toisinto muiden tarinoista.
Kaiken kaikkiaan 25vuotta on erostamme, ja siitä hetkestä kun menetin kaikkein rakkaimman ihmisen viereltäni,olin silloin 24v.
Täysin yllättäen,ihan vastakohta silloisesta naisihanteestani, aloitti minun piirittämiseni.
Olin tietenkin hieman vastahakoinen ylipäätänsä edes häntä tapailemaan,mutta pikkuhiljaa hänen mutkaton ja ihana luonteensa sulatti minun sydämeni täysin.
Jälkeenpäin ajatellen olin aivan liian sulaa vahaa hänen otteessaan,olisi pitänyt ymmärtää..,mutta jälkiviisaus on aina turhaa.
Kun hän halusi hyvin pian virallistaa suhteemme,en pyristellyt vastaan , ja kihlauduimme keväällä.
Täytyy myöntää että elin silloin ehkä elämäni onnellisinta aikaa.
Kuten laulussa sanotaan onni ei ole ikuista,ei meidänkään suhteessamme näin ollut.
Juuri kun kaiken piti olla hyvin,ja luotin häneen kuin vuoreen ,alkoi hänen käytöksensä muuttumaan,,,
Vaikka tiesin hänen aikaisimmista suhteistaan ja kihlauksistaan,minä luotin häneen,vaikka minua useat tahot varoittelivat ,minä uskoin häneen..
Tuli pikkuvalheita joista sain hänet kiinni,en tahtonut uskoa kaikkein pahinta,en millään!!
Mutta sekin päivä tuli eteeni,päivä jota en olisi halunnut kokea,hän ilmoitti haluavansa aikalisän suhteeseemme,halusi vielä katsoa mitä elämä mahdollisesti vielä tuo ja sen klassisen kliseen, ei minulla ole ketään toista katsottuna...
Aika orvoltahan se elo silloin tuntui,selitys mahdottamalta ymmärtää,minne se suuri rakkaus hänen sydämestään katosi,vai oliko sitä ollut laisinkaan??
Totta kai nuorelle miehelle alkoi viinakin maistumaan,naisia ympärillä pyörimään ,mutta kyllä kolaus oli valtava,se oli niin valtava kuin mahdoton muuttuukin mahdolliseksi ja todeksi.
Mitään tunnon tuskia ,tai paremmin selityksiä, tahi edes myötätuntoa ei häneltä minulle herunut.
Sainkin sitten kautta rantain tietää jonkinlaisen syyn hänen käytökseensä,vanha rakastettu oli astunut maisemiin ,ja sehän vei voiton minusta.
Jos nyt tänä päivänä tuo nainen olisi istuisi edessäni,mitäkö häneltä haluaisin kysyä ,tai sanoa..
Haluaisin sanoa ensin sen,että en ole katkera tai vihainen hänelle,ymmärrän että hänen täytyi toimia tunteidensa pakottamana käyttäen helpointa keinoa päästä kivestä kengässään.
Haluaisin kertoa myös sen,kuinka raakile olin ihmissuhteissa ja kuinka vaikeaan aikaan hän astui elämääni tuoden valon ja toivon tulevaisuuteeni.
Olisitko kenties toiminut samoin,tietäessäsi kaiken tuon?
Silloin en ymmärtänyt tekosi kokonaisuutta,en jaksanut ymmärtää kuinka saatoit vaihtaa mielipiteitäsi ja tunteitasi?
Nyt kun 25vuotta on kulunut,minä ymmärrän hyvin,ja voin asettautua asemaasi ymmärtäen paremmin kuin silloin keltanokkana.
Sinä olit huonon itsetunnon omaava ns.pikkunätti tyttö,sinä halusit loistaa kaveripiirissäsi näyttämällä kuinka haluttu sinä olet , tästä kertoo useat miehet elämässäsi ja halu saada miehet menemään miltei alttarille asti kanssani.
Kukapa ei haluaisi paistatella aina uudella miehellä ja olla täten puheenaihe number 1.,ja nyt ymmärrän käytöksesi motiivit minunkin suhteeni,olin sinulle pelkkä palkinto jolla sait hetken loistaa.
Mutta tiedän että maailman kuvasi ei ole täydellinen , ja olet tietämättäsi satuttanut myös itseäsi sekä sieluasi , tiedän että sinä pelkäät koko elämäsi jätetyksi tulemista,sitä samaa kohtaloa jollaista kylvit nuoruudessasi, ihminen muuttuu tekojensa kaltaiseksi halusi tai ei.
Mitäkö minulle kuuluu,minulle kuuluu oikein hyvää,olen onnellisesti naimisissa ollut jo parikymmentä vuotta henkilön kanssa johon olen voinut luottaa,eli minun lopulta kävi hyvin.
Olit minulle rankka opetus siitä,että ihmisiä on monenlaisia ja kannattaa aina kuunnella myös läheisiään ,kauniissa paketissakin voi olla sisällä mätä omena.
Tämän minä haluaisin sinulle kertoa,jos nyt istuisit edessäni,silti ilman katkeruutta tai vihaa.
Ensimmäinen tosi rakkaus pysyy siis täälläkin mielissä,ja sitä lyhyttä onnen aikaa en vaihtaisi sittenkään pois.
Vaikka vuodet kuluvat,ikää tulee lisää , ne nuoruuden kesät ja kasvot eivät muutu ,eikä vanhene muistoissa
ollenkaan vaan säilyy sellaisena hamaan loppuun asti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole472498Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742487Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572145Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841695Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211153Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886