Keskipohjanmaa lehdessä kerrottiin 9.2.2009 lestadiolaisuuden hitaasta kasvusta. Liike on kasvanut 40 vuodessa enintään 20 000 hengellä, vaikka perheillä on keskimärin 6-7 lasta. Asiantuntijoiden mukaan lestadiolaisuus leviää lähinnä vain sisäisen kasvun kautta. Kirkkohistorian professori Jouko Talonen kertoi lehdessä, että 1960 luvun lopussa vanhoillislestadiolaisia oli Suomessa 100 000 ihmistä, määrä on hänen mukaansa nyt 120 000.
Lestadiolaisille ominaista on voimakas yhteisöllisyys ja yhteisön kiinteys, mikä nyt on murenemassa yhteiskunnan muuttuessa. Tutkija Hanna Salomäki arvelee, että ongelmia aiheutuu liikkeen tiukoista normeista. Hänen mukaansa myös liikkeen oppi itsestään ainoana pelastavana yhteisönä nousee usein esiin. Ero yhteiskunnan valtavirtaan on suuri ja kasvava.
Näyttää siltä, että tiukoista periaatteistaan tunnettu lestadiolaisuuskin joutuu muuttumaan kirkon mukana, vai muuttuuko? Herätysliikkeen koko maailmanlaajuisesti on n.200 000 ihmistä joista yli puolet Suomessa, joten uskoa voidaan pitää aika suomalaisena.
Muistelen jostakin lukeneeni, että lestadiolaisten mielestä usko on vuorollaan kulkenut läpi kansojen ja nyt etsikkoaika on pohjoisen perukoilla?? Itse pidän herätysliikettä melkein enemän kultuuriperinteenä kuin uskona, joten on sääli, jos osa kansanperinnettä katoaa.
Katoava herätysliike
5
241
Vastaukset
- Tutkistelija
Lestadiolaisia on muitakin kuin vanhoillislestadiolaisia, vaikka he ovat suurin ryhmä. Totta on että elävä usko tai heräykset ovat kulkeneet kansoja läpi. Hyvä kysymys on että miten elävä muuttuu kuolleeksi. Ei yhtäkkiä vaan pikkuhiljaa. Ilmestyskirjan alkuosa antaa puolueettoman vastauksen, joskaan tulkitseminen ei ole helppoa. Seurakunnissa oli paljon hyvää ja paljon toimintaa ja kärsittiin vainoakin, mutta jotakin puuttui ja niin vain oli että kova tuomio luettiin.
- kuin lapsia syntyy
Rauhanyhdistykset menettää koko ajan nuoria. Lie lehden uutinen perustunut tähän.
http://freepathways.wordpress.com/2009/04/08/suuri-syntyvyys-kasvattaa-lestadiolaisuutta-hitaasti/
- kuolleita
on eräs vl-uskonnon kulmakiviä. Se, että joku mitättömän pieni pohjois-suomalainen uskonlahko luulee päättävänsä kaikkien maailman ihmisten taivaspaikoista, on lähinnä surkuhupaisaa. Tuollaisen uskonlahkon kannatus laskee kuin lehmänhäntä, sehän on selviö.
- Kaikkien toive
palata takaisin sinne, mistä se on lähtenytkin = aasin perseeseen.
- Jeesus rakastaa!
vl joukka halua myöntää mutta vimeisten 3-4 vuoden aikana on liikkeestä eronnut kaikista eniten porukaa.
Esimerkki voi rohkaista yhä useamman eroamaan.
Siinä ei 10päiset lapsiperheet auta kun armo ja ilosanmaa löytyykin siionin ulkopuolelta ja ilman ahdistusta.
Se on riemastuttavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482509Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742497Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732382Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572155Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841695Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211153Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56896