Haaveissa on viettää yksi talvi (3-4 kk) ulkomailla perheen kanssa. Mieluiten Euroopassa ja suhteellisen lämpimässä paikassa. Mitään varsinaista auringonhelotusta ei kaivata ja tuskinpa sitä tammikuussa missään juuri onkaan. Pääasiallinen idea on viettää yksi kunnon lomarupeama kun töitäkin on tullut tehtyä, mutta samalla tuosta saisi hyvän kokemuksen pidempäänkin oleiluun vieraassa maassa. Lapset on ala-asteiässä ja vaimo opettaja joten kotiopetuskin hoituisi. En tiedä sitten miten koululaitos tuohon suhtautuu, mutta selvittää pitää.
Meininkinä olisi ottaa sapattivapaat ja sinnitellä tuo aika niillä tuloilla ja säästöillä. Oletan että nelihenkinen perhe asuu kivasti tonnilla kuussa ja saman verran voisi budjetoida muuhun elämiseen. Toki joitain tonneja saa varata muuhun kivaan. Tuohon matkat päälle joten ajattelin että esim. 4 kk pärjättäisiin n 12 tonnilla.
Kohdemaata ollaan mietitty muutamilta kanteilta. Espanjaa ja sikäläistä suomalaismeininkiä vähän kammoksutaan, mutta olisi siinä hyvätkin puolensa. Suomalaisista saisi toki tukea ja turvaa jos homma alkaa ahistamaan. Ja voihan sitä olla vähän sivummallakin. Joku Nizzan seutu ja Italia voisivat tulla kyseeseen myös.
Onko tällä palstalla kellään kokemuksia tuollaisesta irtiotosta? Muitakin kommentteja haaveemme järkevyydestä otetaan mielellään vastaan.
Ulkosuomalaiseksi talven ajaksi
4
477
Vastaukset
Kaikkia kunnia Espanjalle, mutta Euroopassa on runsaasti muita mahdollisuuksia. Kohdallanne valintaa voi tosin rajoittaa suomalaisen yhteisön puute. Espanjasta löytyy paljon paljon paikkoja, joissa ei asu suomalaisia.
On tärkeää miettiä, minkälaisen ympäristön haluaa noiksi neljäksi kuukaudeksi, onko se esim. maalaisympäristö vai kaupunkiympäristö, lomanviettopaikka, iso kaupunki vai pieni kaupunki. Valintaan tältä osin vaikuttanevat perheenne harrastukset ja mieltymykset.
Yksin Espanjan naapurimaista on Portugali, jonka etelärannikolla talvehtii ja asuu pysyvästikin jonkin verran suomalaisia. Minä ja vaimoni asumme pysyvästi Ponta Delgadan kaupungissa São Miguelin saarella Azoreilla, joka mielestäni on myös mahdollinen valinta. Meillä on täällä rauhallista ja luonto on lähellä. Budjettinne on enemmän kuin riittävä. Nelihenkisen portugalilaisen perheen on pärjättävä keskimäärin noin 1500 euron kuukausibudjetilla.- vakiasukki
Viime talvikauden (lokakuusta toukokuuhun) Kyproksen Limassolissa oli turistipappina nuorehko mies, joka toi perheensä mukanaan. Eli mies oli täällä työssä (no, koko perhe kyllä osallistui välillä!) ja lisäksi vaimo 3 lasta, iältään sylivauvasta-esikouluikäiseen.
Uskoisin, että se oli ihan mukava kokemus heille. Vaikkei mikään 'sapattivapaa'.
Rahat riittävät kyllä ja esim. juuri Limassolissa on aika paljon suomalaisiakin talviasukkaita (ei riesaksi asti..). Englannilla pärjää hyvin. Ja mahdollisen sairaanhoidon saa EU-kortilla.
Limassol on kansainvälinen, elävä kaupunki ympäri vuoden. Esim. Pafoksessa on talvisin melko hiljaista; onhan se paljon pienempikin.
Saari sinänsä on niin pieni, että 4 kk oleskelun aikana ehtii hyvin reissata vaikka pohjoisessa, Kyreniassa. Päätiet ovat hyväkuntoisia, ainoa miinus on vasemmanpuoleinen liikenne johon pitää alussa totutella. :-)- Kyproksen
Agia Napassa on talvisin runsaasti Suomalaisia.
- maistuva ulkoelo
Kun näin ensin vain otsikon ja nimimerkkisi, tuskailin että taas on luvassa valitusta suomalaisesta talvesta. Minusta ei ole eroa, tepasteleeko talvella lätäköissä pimeän harmaassa Pariisissa vai Helsingissä. Tunnelmassakin on suuri ero talven ja kesän välillä, aivan kuten Suomessakin.
Mutta tässähän ei ollut tuosta kyse. Suunnitelmanne kuulostaa hauskalta. Tosiaankin, lyhyillä turistireissuilla ei pääse todellisuudessa ulkomaan kulttuuriin tutustumaan, vaan se vaatii arjessa elämistä. Kuulostaa hyvältä idealta kokeilla, miltä ulkomailla elo vakituisesti maistuisi.
Paikkaan en ota mitään kantaa, koska itse asun pohjoisempana Pariisissa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482519Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742507Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732382Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.612175Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321887Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1031739Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231185Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56916