korumonnisten

yllätysvauva, apua!

Tapahtui viikko takaperin maanantaina;
Karsin miekkalehtiä ja muita kasveja 10 litraisessa sankossa, jossa oli akvaarionvettä pohjalla. Jätin sankoon huonot lehdet ja muutaman kotilon ja unohdin sen vesineen päivineen kylppäriin. Kun sitten eilen vilkaisin ämpäriä heittääkseni sen sisällön viemäriin, uiskenteli pohjalla n. reilu puolen sentin mittainen kalanalkunen. Lehtien mukana oli ilmeisesti ollut kutua ja myöhemmin siis yksi kuoriutunut poikanen. Kippasin sintin (näyttää muuten ihan sammakon poikaselta!) sitten hädissäni 120 litraiseen altaaseeni, jossa uiskentelee erilaisia monnisia ja partistyttö. Ei kai se olisi voinut mitenkään säilyä hengissä suodattimettomassa/hapettimettomassa ämpärissä?! Kyseessä on todennäköisesti korumonnisen vauva, kun ovat nyt olleet kuhertelupuuhissa muutaman viikon.
Miten tästä eteenpäin? Voikohan koruvauvalla olla mahdollisuuksia selviytyä tuolla altaassa? Miten ruokinta, säilyykö hengissä sillä mitä tuolta sattuu löytämään (levää, monnisten ruokaa ja muuta)? Pitääkö ruokkia miten usein, ja entäs sitten kun kaikki isot monniset kuitenkin syö vauvankin sapuskat? Kaikki vinkit on tervetulleita pikkukalan pelastamiseksi :)

2

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yllätyskorumonninen

      Jatkoa:
      Tuo pikkukorumonninen on nyt sitten hävinnyt akvaarioon, näin vielä eilen anubiaksessa piileskelevän, mutta tänään ei ole näkynyt eikä kuulunut. :(
      Saattaako partis (kasvissyöjänä?!) nielaista iltapalaksi noin pienen (muutaman päivän ikäisen) kalanalun? Tai voiko olla kuollut nälkään, kun en erikseen poikasta ruokkinut, olen vain jauhanut monnistabletin ja ripotellut pohjalle pari-kolmekertaa päivässä. Onkos nuo monnisenpoikaset yleensä kovin liikkuvaisia vai piileskelevätkö ensimmäiset viikot? Olisiko kellään asiasta kokemusta, googlettamalla en oikein löytänyt tietoa.

      • ap.

        Jatkoa seuraa;
        Vaihdoin eilen vettä ja lapposin, ihmettelin kun kaikki monniset parveili hermostuneena yhden puskan ympärillä, kun normaalisti odottavat rauhallisesti paikallaan koko tapahtuman ajan! Siellähän se kalavauva lymysi, onneksi ei joutunut lappoon:) Ja vielä uusi yllätys, pieni onkin selvästi pandamonninen, on musta naamio ja pyrstön tyvi. Eipä siinä mitään muuta, mutta pandamonnisaikuisia tuolla lätäkössä on vain kaksi, enkä ole heidän huomannut ollenkaan kutevan, päinvastoin kun korumonnisten, kutevat aina vedenvaihdon jälkeen viikottain nyt keväällä. Nyt tuo pandavauva uskaltautui jo köllöttelemään muiden joukkoon, on kyllä älyttömän pieni ja heiveröinen :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      43
      2478
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2457
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2362
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2112
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1857
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      82
      1681
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1123
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      985
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      55
      874
    Aihe