Kaksi kannaottoa ahtaajien lakkoon, jokainen voi miettiä kuka kusettaa ja ketä.
..........
Metsäyhtiö UPM-Kymmenen hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos haluaa, että myös ammattiyhdistysliikkeet joutuisivat korvaamaan tuottamansa tappion.
- Lähtökohtaisesti minua on aina ihmetyttänyt se, miksi ammattiyhdistysliike ei ole koskaan korvausvelvollinen mistään tuottamastaan tappiosta tai menetyksistä. Sen sijaan me kaikki muut, jotka toimimme taloudessa, joudumme aina päätöksiä tehdessämme ottamaan huomioon, että joudumme kantamaan niiden seuraukset, Wahlroos ihmettelee MTV3:n uutisten haastattelussa.
Wahlroos sanoi MTV:lle, että liki kaksi viikkoa jatkunut satamalakko haittaa metsäteollisuutta jo hyvin paljon.
Hän ei ota suoraan kantaa siihen, pitäisikö niin sanottujen avainalojen työtaisteluita rajoittaa.
- Tai sitten siihen pitää kohdistaa velvoite korvata ainakin osa siitä vahingosta, joka aiheutetaan.
---------------------------------
Mielestäni mielenkiintoinen keskustelun muunnos on että nyt
on syyllistetty 3000 ahtaajaa Suomen kansantalouden romuttamisesta. Jos kääntää asian toisinpäin ja puhutaan pelkästään rahoista, näiden ahtaajien palkankorotusvaatimus vuositasolla on noin puolet suomalaisen puujalostusteollisuuden toimitusjohtajan vuosipalkasta.
Näin verrattuna voidaan sanoa että yhteiskunnallista vastuuta
ei voida panna näille 3000:lle ahtaajalle eli kyllä sitä ahneutta on muuallakin.
Toinen AKT:n vaatimus oli muutosturva, jossa ahtaajat vaativat
irtisanomisajan korvauksen pidentämistä. Mennään toisinpäin, jos kolmen Suomen suurimman metsäyhtiön johtoryhmä laittaa kuukauden palkkansa rahastoon, niin se rahasto kattaa kaikkien Suomen ahtaajien irtisanomiset kevyesti.
Nyt pitää olla suhteellisia eikä syyllistää ahtaajia Suomen kansantalouden romuttamisesta ja ahneudesta. Tämä muutosturva on periaatteellinen kysymys, joka olisi rahalla ratkaistavissa heti.
Eilen (4.3.2010) oli työnantaja-osapuolen tiedotustilaisuus Etelärannassa, missä pönäkät toimitusjohtajat naama punaisena ulvoi. Katsokaas ensin peiliin hyvät herrat jeesus sentään, tämä olisi hoidettavissa rahalla. Tämä on periaatteellisesti näin tärkeä seikka, joten ratkaistaan se myöhemmin.
Periaatteessa mitä ollaan nyt ahtaajien voimin tekemässä on siirtäminen irtisanomisien kustannuksia yhteiskunnalta työnantajalle Saksan mallin mukaan, joka mielestäni ei ole kovin negatiivinen asia. Koska työttömyysturva joudutaan joka tapauksessa maksamaan, niin maksetaanko se yhteiskunnan varoilla vai työnantajan varoilla. En näe mitenkään pahana sitä että se siirretään työnantajan maksettavaksi yhteiskunnalta.
- Kalle Isokallio Yle aamu-tv 5.3.2010
AHTAAJIEN LAKKO
9
627
Vastaukset
- ansaitsemme
Eihän työmiehellä ole mitään arvoa?
Ei tasa-arvon vuoksi voi vaatia samansuuntaista irtisanomissuojaa kuin tuhansilla yritysten johtalilla eli irtisanomisaika 12kk ero raha 12-18kk ja muut kultaiset kädenpuristukset, kyllä niistä kertyy useita vuosia "turvaa".
Ei muuta kuin työmiehet työttömyysjonoon kyllä yhteiskunta pitää heistä huolta.
Ei voida vaatia, että työnantajat joutuisivat lisäämään vastuutaan rahassa ulospotkituille.
Hyväveli antaa vain hyvälle veljelle, tuo hyväveljeskunta päättää siitä että Suomessa luokkayhteiskunta säilyy.- tehtaalla?
Miksi Kokkolan oikeisto kapitalistit, eivät osaa sanoa mutta kuin V,V,V,V,V,,,,,,,W.
Tuokaa nyt vaikka Neuvostoliiton hajoaminen esiin, tai oikein kunolla kommaria ja sossua, jospa se antaa teille sen kliimaksen jota, ette saa puolisoltanne. - oikeistoon
tehtaalla? kirjoitti:
Miksi Kokkolan oikeisto kapitalistit, eivät osaa sanoa mutta kuin V,V,V,V,V,,,,,,,W.
Tuokaa nyt vaikka Neuvostoliiton hajoaminen esiin, tai oikein kunolla kommaria ja sossua, jospa se antaa teille sen kliimaksen jota, ette saa puolisoltanne.JOO ja perusuomalaisetkin tuomitsevat ahtaajien lakkoilun.
Sitä se persuksennuoleminen, jospa pääsisi seuraavaan halitukseen.
- mikkiki
saavat 2800 euroa kuussa lakossa ollessan.
- fgfgfgfgfg
2800 SILLÄ PÄRJÄÄ. antaa olla lakossa.
- sitten????
"saavat 2800 euroa kuussa lakossa ollessaan."
Ala ahtaajaksi ja mene lakkoon mikkiki
Tuollaisia kommentteja laittaa sellaiset, jotka eivät itse kykene ajamaan omia etujaan, vaan teettää ne toisilla. - uutislehdessä
sitten???? kirjoitti:
"saavat 2800 euroa kuussa lakossa ollessaan."
Ala ahtaajaksi ja mene lakkoon mikkiki
Tuollaisia kommentteja laittaa sellaiset, jotka eivät itse kykene ajamaan omia etujaan, vaan teettää ne toisilla.Totuuden puhuja Iiro Viinanen
Vaikeiden vuosien 1991 - 95 valtiovarainministeri Iiro Viinanen elää Lahdessa ja laukoo harkittuja näkemyksiään. Viinanen on selkeä ilmaisija. Poliitikkona hän erottui porukasta peljottomuudellaan.
Kauppalehti Optiossa kerrotaan Iiro Viinasesta ilmestyvän henkilökuvateos maaliskuun lopulla. Sen kustantaa Minerva Oy. Teoksen kirjoittaa sanomalehti Kalevan kantaaottavana päätoimittajana ja tuotteliaana tietokirjailijana kunnostautunut Risto Uimonen, julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja.
Viinasen ura ja Uimosen kyvyt tiedostaen teos on oleva kiintoisa ikkuna lähimenneeseen ja kenties kannanotto nykyhetkeemme. Viinasella on taipumus arvioida työtovereitaan. Ministerikollegansa varautunevat lukemiseen.
Viinanen pohtii Optiossa raikkaasti hallitusammattilaisia, aikamme pörräjäisiä:
”Mitä lisäarvoa yritysten hallituksiin voi tuoda henkilö, joka ei tee mitään muuta kuin istuu yritysten hallituksissa? Missä se hallituksissa tarvittava ammattitaito muka lisääntyy, jos ihmiseltä menee kaikki aika hallituksen kokouksiin?”
”Erityisesti minua hämmästyttävät hallitusjäsenten nykyiset palkkiot. Ei ole mitään tolkkua siinä, että hallituksen jäsenelle maksetaan 4 000 – 6 000 euroa kuussa ja kokouspalkkiot päälle. Yksi hallitusten tärkeimmistä tehtävistä olisi vaalia yrytysten hyvää hallintotapaa. Nyt siellä kaverit istuvat ristiin toistensa hallituksissa ja nostavat palkkioita, joissa on muutettu viimeisen kymmenen vuoden aikana markat euroiksi ja enemmänkin. Miten sellainen meno voi motivoida yritysten henkilöstöä entistä parempaan työntekoon?”
Viinasen suosio kumpuaa suorasukaisuudesta. Hänen lausumansa virtaa ajassa ja iskee ytimeen. - neuvoo
Älä todista väärää valaa lähimmäisistäsi.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/03/ahtaajien_lakon_sovittelu_jatkuu_tiistaina_lakkoavustus_sataan_euroon_1531219...
AKT pitää lakkoa niin merkittävänä muidenkin alojen kannalta, että on päättänyt nostaa lakkoavustuksen määrän sataan euroon jokaiselta lakkopäivältä. Veroton minimikorvaus on 16 euroa viitenä päivänä viikossa.
Tuskin ymmärrät ja tuskin osaat laskea edes omaa perusturvan päiväraa. - RÄTYRULES
neuvoo kirjoitti:
Älä todista väärää valaa lähimmäisistäsi.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/03/ahtaajien_lakon_sovittelu_jatkuu_tiistaina_lakkoavustus_sataan_euroon_1531219...
AKT pitää lakkoa niin merkittävänä muidenkin alojen kannalta, että on päättänyt nostaa lakkoavustuksen määrän sataan euroon jokaiselta lakkopäivältä. Veroton minimikorvaus on 16 euroa viitenä päivänä viikossa.
Tuskin ymmärrät ja tuskin osaat laskea edes omaa perusturvan päiväraa.päivässä !! Toivottavasti saatte sitä vuoden ajan jokainen ja sen jälkeen vielä vuoden kun kerran tuollaista ajatusta ajatte muutenkin. Eihän se paljoa ole. Kai se liittokin on sitten yhtä vankalla pohjalla niin kuin kaikki Suomalaiset yrityksetkin ovat tällä hetkellä. Kassassa on rahaa ylipaljon kaikilla ja kyllä minä ainakin palkkaan heti huomenna uuden työntekijän jos tiedän, että kun työt loppuu niin tulee vääjäämättä turpiin !! ja ammattijärjestöt pääsee kuin koira veräjästä kun enää ei tarvitsekaan maksaa jäsenistölle jäsenistöltä keräämiä rahoja työttömyysavustuksina ! :)) Voi käyttää ne Rädyn ajeluttamiseen taksilla jne. kun ei kerran ajotaitoakaan alan vaikuttajalla ole. :))
MUTTA yksi hyvä puoli. Netti pelasti koko lakon ja ainakin meillä saatiin jo hyvä sopimus etelässä olevan naapurimaan satamaan :)
Homma pelannut loistavasti ja loppupelissä tuli halvemmaksi kun saadaan ensi vuodelle
vielä Virolainen kuljetusliike ajamaan ajot. Ne taas käyttää Venäläisiä/Romanialaisia autoja ja miehiä.
Ei tarvitse sitten noita veroja maksaa, kuten dieselveroja, ei polttoaineesta veroja tai saatika suomalaisen lisäturvan maksuja :)
Ainut tässä oli, että menetettiin kaksi isohkoa asiakasta ja ensi viikolla onkin aloitettava YT neuvottelut kun tilaavat tavaransa jatkossa Puolasta. Siellä kun on kilpailija joka pääsi nyt sitten lopullisesti väliin.
Kiitos kun on ymmärrystä tajuta mikä on huono hetki paukutella henkseleitä. Niin kuin joskus muinoin teki eräs Ahonen. Tosin enää ei taida paperimies olla niin tyytyväinen kun ei tule palkkaa kun tavara ei maasta lähde, eikä ole niin montaa paperitehdastakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k383565On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole342325Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802253Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä542150Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.231570Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma571499- 751405
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?55983Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69967Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi37833