"mitä, missä ja milloin olisi valehdellut!"
Mitä valehdellut:
Tapio.Rautalapio Käyttäjän viestit 12.3.2010 17:52
Jäin myös ihmettelemään, miksi Tala väheksyi ruotsalaista vapaaehtoisretkikuntaa. Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko.
(Vapaaehtoiset Suomen talvisodassa 8.260 ruotsalaista)
"Toisen maailmansodan esinäytöksenä voidaan pitää Espanjan sisällissotaa, jossa tulevat vastustajat Saksa ja Neuvostoliitto testasivat omia taisteluvälineitään, ja vastakkaiset ideologiat kohtasivat. Espanjaan matkusti taistelemaan oman ideologiansa puolesta sekä kommunisteja että fasisteja. Kansainväliset vapaaehtoiset saivat runsaasti huomiota, vaikka heidän lukumääränsä varsinkin tasavaltalaisten joukoissa oli melko vähäinen. Tasavaltalaisten puolella taisteli vuosina 1936-1939 noin 45 000 vapaaehtoista 52 eri maasta. Heidän määränsä oli kuitenkin vain noin kaksi prosenttia tasavaltalaisten armeijan vahvuudesta. Kansallisten eli kapinallisten puolella taisteli yli 150 000 ulkomaalaista, joukossa muutama suomalainenkin."
"Syyskuun lopulla 1936 Komintern alkoi koota Kansainvälisiä prikaateja taistelemaan tasavallan puolesta. Halukkaat ympäri maailman saapuivat Pariisiin, josta heidät kuljetettiin Espanjaan. Arviot Kansainvälisissä prikaateissa taistelleiden määrästä vaihtelee 35 000:ä (Beevor 2001, 125) 60 000:een (Spartacus 2002). Edustetuimmat kansallisuudet olivat ranskalaiset (10 000), saksalaiset ja puolalaiset (5000), italialaiset (3000), yhdysvaltalaiset (2800) ja britit (2000). Prikaateissa taisteli miehiä yhteensä 53 maasta. (Beevor 2001, 12"
_________________________________________________________________________________________________
missä valehdellut:
Suomi24 RKP palsta
__________________________________________________________________________________________________
milloin valehdellut:
12.3.2010 17:52
TAPION VALHEET
90
839
Vastaukset
- _hehe_
jäät kuitenkin toiseksi!
Tapsa on kunkku!- Jaska.Lapiopaska
Rkp:n kennelin saivartelevasta ja paskaajauhavasta puudelista kunkku - Hahhahhahhaaaaaaaaaaaaaaa!
- Tapsukka95%
nimimerkin _hehe_ käytöstä. Olet sinä Tapsukka kyllä erikoinen tapaus.
- _hehe_
Tapsukka95% kirjoitti:
nimimerkin _hehe_ käytöstä. Olet sinä Tapsukka kyllä erikoinen tapaus.
että olen Tapio?
- jään toiseksi
"jäät kuitenkin toiseksi!"
mitä, missä ja milloin jään toiseksi! - 8+10
jään toiseksi kirjoitti:
"jäät kuitenkin toiseksi!"
mitä, missä ja milloin jään toiseksi!jo
:D - Tapio.Rautalapio
Jaska.Lapiopaska kirjoitti:
Rkp:n kennelin saivartelevasta ja paskaajauhavasta puudelista kunkku - Hahhahhahhaaaaaaaaaaaaaaa!
"Rautalapio näköjään nimittää itseään kunkuksi! "
En koskaan. Jätän sen arvon suosiolla itsensäkruunanneelle Kielipolitiikan Kuninkaalle :D
- on oikeassa
Tapio on saanut tiedot RKP kustantamasta "Suomen historia" kirjasta, jossa lukee mm. että Ruotsalaiset voittivat toisen maailmansodan, Närpiöläiset voittivat jatkosodan ja RKP on Suomen suurin puolue
- Tapio.Rautalapio
Espanjan sisällissotaan matkusti vapaaehtoisia useista maista eikä Svenska frivilligårdin tapaista avustusretkikuntaa ei Espanjassa nähty. Kiitos tiedosta.
Kertoisitko nyt mitä, missä ja milloin olisin valehdellut?- naurusta"
" Svenska frivilligårdin tapaista avustusretkikuntaa ei Espanjassa nähty"
...no ei varmasti...nauran katketakseni.......Svenska frivilligårdin tapaista avustusretkikuntaa....Espanjassa...
"ruotsalaista vapaaehtoisretkikuntaa. Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko. "
SS:llä oli monia ulkomaisia divisioneja mm. ranskalainen 20 000 miehen vahvuinen Charlemagne divisioona ja fleemiläinen Flandersin divisioona. Yhteensä SS:llä oli 200 000 vapaaehtoista miestä mm. Englannista, Puolasta, Espanjasta (40 000 miestä), Belgiasta (40 000 miestä), Hollanista (50 000 miestä), Suomesta kolme divisioonaa (Waffen-SS), Eestistä, Latviasta, Liettuasta ja Tanskasta, Ukrainasta, Valkovenäjältä ja Armeniasta. 1944 Waffen-SS:lä oli 910 000 sotilasta taistelemassa Saksan puolesta, mutta alle puolet heistä olivat syntyneet Saksassa. Waffe-SS:llä oli 310 000 etnistä saksalaista sotilasta, jotka olivat Romaniasta, Jugoslaviasta ja Unkarista. - skuggan
Tapion taktiikka toimii aina, jänkäämistä tosiasioista huolimatta. Aina joku saattaa mennä vipuun ja uskoa Tapsan inttämistä. Aika surullista ettei Rautalapio kykene ikinä myöntämään erehtyneensä. Tapio, rakas ystävä, erehtyminen on inhimillistä. Jokainen meistä erehtyy, mutta vain vahva ja viisas ihminen pystyy sen myöntämään. Onko sinussa Tapio miestä? Kokemuksen pohjalta pahoin pelkään ettei sinusta siihen ole.
- Tapio.Rautalapio
naurusta" kirjoitti:
" Svenska frivilligårdin tapaista avustusretkikuntaa ei Espanjassa nähty"
...no ei varmasti...nauran katketakseni.......Svenska frivilligårdin tapaista avustusretkikuntaa....Espanjassa...
"ruotsalaista vapaaehtoisretkikuntaa. Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko. "
SS:llä oli monia ulkomaisia divisioneja mm. ranskalainen 20 000 miehen vahvuinen Charlemagne divisioona ja fleemiläinen Flandersin divisioona. Yhteensä SS:llä oli 200 000 vapaaehtoista miestä mm. Englannista, Puolasta, Espanjasta (40 000 miestä), Belgiasta (40 000 miestä), Hollanista (50 000 miestä), Suomesta kolme divisioonaa (Waffen-SS), Eestistä, Latviasta, Liettuasta ja Tanskasta, Ukrainasta, Valkovenäjältä ja Armeniasta. 1944 Waffen-SS:lä oli 910 000 sotilasta taistelemassa Saksan puolesta, mutta alle puolet heistä olivat syntyneet Saksassa. Waffe-SS:llä oli 310 000 etnistä saksalaista sotilasta, jotka olivat Romaniasta, Jugoslaviasta ja Unkarista.Mikään noista ss-yksiköistä ei ollut toista maata puolustamaan lähtenyt vapaaehtoisretkikunta samassa merkityksessä kuin Svenska frivilligkåren. SS-joukot koottiin miehitetyistä maista, joskin olihan niissä toki jonkin verran sotilaita muualtakin.
- Tapio.Rautalapio
naurusta" kirjoitti:
" Svenska frivilligårdin tapaista avustusretkikuntaa ei Espanjassa nähty"
...no ei varmasti...nauran katketakseni.......Svenska frivilligårdin tapaista avustusretkikuntaa....Espanjassa...
"ruotsalaista vapaaehtoisretkikuntaa. Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko. "
SS:llä oli monia ulkomaisia divisioneja mm. ranskalainen 20 000 miehen vahvuinen Charlemagne divisioona ja fleemiläinen Flandersin divisioona. Yhteensä SS:llä oli 200 000 vapaaehtoista miestä mm. Englannista, Puolasta, Espanjasta (40 000 miestä), Belgiasta (40 000 miestä), Hollanista (50 000 miestä), Suomesta kolme divisioonaa (Waffen-SS), Eestistä, Latviasta, Liettuasta ja Tanskasta, Ukrainasta, Valkovenäjältä ja Armeniasta. 1944 Waffen-SS:lä oli 910 000 sotilasta taistelemassa Saksan puolesta, mutta alle puolet heistä olivat syntyneet Saksassa. Waffe-SS:llä oli 310 000 etnistä saksalaista sotilasta, jotka olivat Romaniasta, Jugoslaviasta ja Unkarista.Mikäs se tuo Flandersin divisioona oikein oli? Kertonet tarkemmin?
- voi harmi
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Mikään noista ss-yksiköistä ei ollut toista maata puolustamaan lähtenyt vapaaehtoisretkikunta samassa merkityksessä kuin Svenska frivilligkåren. SS-joukot koottiin miehitetyistä maista, joskin olihan niissä toki jonkin verran sotilaita muualtakin.
lähtenyt" vapaaehtoisretkikunta "
en usko että sanaa "vapaaehtoisretkikunta" löytyy, mutta ne kun sattuu olemaan vapaaehtoisia niin kuin tekstissä lukee.....kohta alat kai inttämään että Espanjassa ei ollut lunta
____________________________________________________________________________________________
Väität ainoastaan:
Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko."
Tapio et viitsisi saivarella, täällä on ihan aikuisia ihmisiä keskustelemassa, ei se niihin uppoaa - kyselee tapiolle D
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Mikäs se tuo Flandersin divisioona oikein oli? Kertonet tarkemmin?
Kuule, olen tonkinut nyt ihan sinua mielyttääksesi netti tästä asiasta nut pututaan tästä:
" Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko. "
.... en usko että pystyt kääntämään väitämääsi sivuraiteille. - niin unohtui
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Mikäs se tuo Flandersin divisioona oikein oli? Kertonet tarkemmin?
"Mikäs se tuo Flandersin divisioona oikein oli"
avaa alla oleva linkki siinä on noin 2500 osumaa haulle "Flandersin divisioona"
http://www.google.fi/search?hl=fi&source=hp&q=Flandersin divisioona&btnG=Google-haku&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq= - Pantti kanissa
naurusta" kirjoitti:
" Svenska frivilligårdin tapaista avustusretkikuntaa ei Espanjassa nähty"
...no ei varmasti...nauran katketakseni.......Svenska frivilligårdin tapaista avustusretkikuntaa....Espanjassa...
"ruotsalaista vapaaehtoisretkikuntaa. Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko. "
SS:llä oli monia ulkomaisia divisioneja mm. ranskalainen 20 000 miehen vahvuinen Charlemagne divisioona ja fleemiläinen Flandersin divisioona. Yhteensä SS:llä oli 200 000 vapaaehtoista miestä mm. Englannista, Puolasta, Espanjasta (40 000 miestä), Belgiasta (40 000 miestä), Hollanista (50 000 miestä), Suomesta kolme divisioonaa (Waffen-SS), Eestistä, Latviasta, Liettuasta ja Tanskasta, Ukrainasta, Valkovenäjältä ja Armeniasta. 1944 Waffen-SS:lä oli 910 000 sotilasta taistelemassa Saksan puolesta, mutta alle puolet heistä olivat syntyneet Saksassa. Waffe-SS:llä oli 310 000 etnistä saksalaista sotilasta, jotka olivat Romaniasta, Jugoslaviasta ja Unkarista.>Suomesta kolme divisioonaa<
Suomesta oli vain YKSI pataljoona.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_Waffen-SS-vapaaehtoispataljoona
Pataljoona menetti yhteensä 255 miestä kaatuneina, 686 haavoittuneina ja 14 kadonneina. - Tapio.Rautalapio
kyselee tapiolle D kirjoitti:
Kuule, olen tonkinut nyt ihan sinua mielyttääksesi netti tästä asiasta nut pututaan tästä:
" Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko. "
.... en usko että pystyt kääntämään väitämääsi sivuraiteille.En usko, että pystyt kääntämään keskustelua sivuraiteelle "Flandersin divisioonallasi". Keksitkö sen itse?
- Tapio.Rautalapio
niin unohtui kirjoitti:
"Mikäs se tuo Flandersin divisioona oikein oli"
avaa alla oleva linkki siinä on noin 2500 osumaa haulle "Flandersin divisioona"
http://www.google.fi/search?hl=fi&source=hp&q=Flandersin divisioona&btnG=Google-haku&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq=Kokeilepa samaa hakua oikeasti "Flandersin divisioona":lle.
Montako osumaa? Oletko keksinyt "Flandersin divisioonan" itse?
http://www.google.fi/search?hl=fi&q="Flandersin divisioona"&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq= - Tapio.Rautalapio
voi harmi kirjoitti:
lähtenyt" vapaaehtoisretkikunta "
en usko että sanaa "vapaaehtoisretkikunta" löytyy, mutta ne kun sattuu olemaan vapaaehtoisia niin kuin tekstissä lukee.....kohta alat kai inttämään että Espanjassa ei ollut lunta
____________________________________________________________________________________________
Väität ainoastaan:
Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko."
Tapio et viitsisi saivarella, täällä on ihan aikuisia ihmisiä keskustelemassa, ei se niihin uppoaaKeskustellaanpa nyt aiheesta takertumatta sanamuotoihin. SS-yksiköt olivat siis Saksan armeijan kokoamia, eivät mistään toiseesta maasta lähteneitä vapaaehtoisretkikuntia.
- Tapio.Rautalapio
Pantti kanissa kirjoitti:
>Suomesta kolme divisioonaa<
Suomesta oli vain YKSI pataljoona.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_Waffen-SS-vapaaehtoispataljoona
Pataljoona menetti yhteensä 255 miestä kaatuneina, 686 haavoittuneina ja 14 kadonneina.">Suomesta kolme divisioonaa<
Suomesta oli vain YKSI pataljoona."
No, netti fennohan joutuu valehtelemaan. Ei netti fennoilu olisi muuten edes mahdollista! - Tapio.Rautalapio
niin unohtui kirjoitti:
"Mikäs se tuo Flandersin divisioona oikein oli"
avaa alla oleva linkki siinä on noin 2500 osumaa haulle "Flandersin divisioona"
http://www.google.fi/search?hl=fi&source=hp&q=Flandersin divisioona&btnG=Google-haku&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq=Sitten kun olet selittänyt, mikä oli "Flandersin divisioona" voinet selittää myös, mitkä olivat ne kolme suomalaista ss-divisioonaa. Kiitos etukäteen!
- tapiolta.
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Keskustellaanpa nyt aiheesta takertumatta sanamuotoihin. SS-yksiköt olivat siis Saksan armeijan kokoamia, eivät mistään toiseesta maasta lähteneitä vapaaehtoisretkikuntia.
" SS-yksiköt olivat siis Saksan armeijan kokoamia"
Esim. Suomen värväys:
Julkisuudelta salassa mutta valtiojohdon tieten keväällä 1941 tapahtunutta värväämistä hoitamaan nimitettiin entinen Etsivän keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki ja jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordström. Helsingissä toimi Insinööritoimisto Ratas, jonka kautta värvätyt toimitettiin Hankoon ja sieltä laivalla Saksaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_Waffen-SS-vapaaehtoispataljoona - Tapio.Rautalapio
tapiolta. kirjoitti:
" SS-yksiköt olivat siis Saksan armeijan kokoamia"
Esim. Suomen värväys:
Julkisuudelta salassa mutta valtiojohdon tieten keväällä 1941 tapahtunutta värväämistä hoitamaan nimitettiin entinen Etsivän keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki ja jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordström. Helsingissä toimi Insinööritoimisto Ratas, jonka kautta värvätyt toimitettiin Hankoon ja sieltä laivalla Saksaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_Waffen-SS-vapaaehtoispataljoonaSS-yksiköt tosiaankin koottiin Saksan valtion toimesta Saksassa. Linkkisi kertoo "Suomalainen Waffen-SS -pataljoona perustettiin Wienissä 15. kesäkuuta 1941."
SS-yksiköitä koottiin Saksan miehittämistä ja liittolaismaista varsin systemaattisesti. - =esimerkki
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
SS-yksiköt tosiaankin koottiin Saksan valtion toimesta Saksassa. Linkkisi kertoo "Suomalainen Waffen-SS -pataljoona perustettiin Wienissä 15. kesäkuuta 1941."
SS-yksiköitä koottiin Saksan miehittämistä ja liittolaismaista varsin systemaattisesti.Esim= esimerkki/kiksi
Esim. Suomen värväys:
Julkisuudelta salassa mutta valtiojohdon tieten keväällä 1941 tapahtunutta värväämistä hoitamaan nimitettiin entinen Etsivän keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki ja jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordström. Helsingissä toimi Insinööritoimisto Ratas, jonka kautta värvätyt toimitettiin Hankoon ja sieltä laivalla Saksaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_Waffen-SS-vapaaehtoispataljoona
"SS-yksiköitä koottiin Saksan miehittämistä ja liittolaismaista varsin systemaattisesti."
Nyt tapio kertoo meille miten alla olevista maista esim. ruotsista SS keräsi systemaattisesti henkilöitä
Sveitsi 800
Bulgaria 550
Espanja 300
Ruotsi 180
Liechtenstein 80
Yhdistynyt kuningaskunta 75
Japani 10
Yhdysvallat 8
Thaimaa 3
Irlanti 2 - Tapio.Rautalapio
=esimerkki kirjoitti:
Esim= esimerkki/kiksi

Irlanti 2Mikään mainitsemistasi joukoista ei ole yhtä suuri kuin Svenska Frivilligkåren.
Onko netti fennolla nyt jokin täysin perustavanlaatuinen kyvyttömyys hyväksyä todellisuutta sellaisena kuin se on? No, on tietysti. - kiertelyä
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Mikään mainitsemistasi joukoista ei ole yhtä suuri kuin Svenska Frivilligkåren.
Onko netti fennolla nyt jokin täysin perustavanlaatuinen kyvyttömyys hyväksyä todellisuutta sellaisena kuin se on? No, on tietysti.Ethän vastanut kysymykseen, palataan asiaan, mutta oliko Svenska Frivilligkåren lähettänyt Espanjaan 10 000 ranskalaista? SS kenties?
Syyskuun lopulla 1936 Komintern alkoi koota Kansainvälisiä prikaateja taistelemaan tasavallan puolesta. Halukkaat ympäri maailman saapuivat Pariisiin, josta heidät kuljetettiin Espanjaan. Arviot Kansainvälisissä prikaateissa taistelleiden määrästä vaihtelee 35 000:ä (Beevor 2001, 125) 60 000:een (Spartacus 2002). Edustetuimmat kansallisuudet olivat ranskalaiset (10 000), - levene
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Mikään mainitsemistasi joukoista ei ole yhtä suuri kuin Svenska Frivilligkåren.
Onko netti fennolla nyt jokin täysin perustavanlaatuinen kyvyttömyys hyväksyä todellisuutta sellaisena kuin se on? No, on tietysti.Svenska Frivilligkåren.
Lähettikö ko. järjestö kiinalaisia sotaan ja vielä satojatuhansia
Yhdysvaltain joukkojen komentaja, kenraali Douglas MacArthur, halusi hyökätä saman tien myös Jalujoen yli Kiinaan. Jotkut lähteet väittävät USA:n joukkojen ylittäneen rajan, toiset eivät, mutta suunnitelma asiasta oli joka tapauksessa. Kiina reagoi tähän ja keskeytti jälleenrakentamisensa liittyäkseen sotaan "puolustamaan pohjoista pikkuveljeä".
Sadattuhannet Kiinan kansallisen vapaaehtoisarmeijan sotilaat ylittivät rajan ja ryhtyivät taisteluun USA:n joukkoja vastaan. Mao Zedong julisti että sodassa oleellinen ei ollut ase, vaan mies sen aseen takana. Hänen oma poikansa kuoli sodassa.
Molemmat osapuolet kärsivät suuria tappioita, erityisesti puutteellisesti aseistetut kiinalaiset, ja USA:n joukot suorittivat historiansa pisimmän perääntymisen. Myös Neuvostoliitosta lähetettiin aseita Pohjois-Koreaan, tosin pääosin maksua vastaan. Kiinan budjetista 38% meni Korean sotaan. - Tapio.Rautalapio
kiertelyä kirjoitti:
Ethän vastanut kysymykseen, palataan asiaan, mutta oliko Svenska Frivilligkåren lähettänyt Espanjaan 10 000 ranskalaista? SS kenties?
Syyskuun lopulla 1936 Komintern alkoi koota Kansainvälisiä prikaateja taistelemaan tasavallan puolesta. Halukkaat ympäri maailman saapuivat Pariisiin, josta heidät kuljetettiin Espanjaan. Arviot Kansainvälisissä prikaateissa taistelleiden määrästä vaihtelee 35 000:ä (Beevor 2001, 125) 60 000:een (Spartacus 2002). Edustetuimmat kansallisuudet olivat ranskalaiset (10 000),Vai kansainvälisiä prikaateja? Ei kuulosta yhdestä maasta lähteneeltä vapaaehtoisretkikunnalta.
- Tapio.Rautalapio
levene kirjoitti:
Svenska Frivilligkåren.
Lähettikö ko. järjestö kiinalaisia sotaan ja vielä satojatuhansia
Yhdysvaltain joukkojen komentaja, kenraali Douglas MacArthur, halusi hyökätä saman tien myös Jalujoen yli Kiinaan. Jotkut lähteet väittävät USA:n joukkojen ylittäneen rajan, toiset eivät, mutta suunnitelma asiasta oli joka tapauksessa. Kiina reagoi tähän ja keskeytti jälleenrakentamisensa liittyäkseen sotaan "puolustamaan pohjoista pikkuveljeä".
Sadattuhannet Kiinan kansallisen vapaaehtoisarmeijan sotilaat ylittivät rajan ja ryhtyivät taisteluun USA:n joukkoja vastaan. Mao Zedong julisti että sodassa oleellinen ei ollut ase, vaan mies sen aseen takana. Hänen oma poikansa kuoli sodassa.
Molemmat osapuolet kärsivät suuria tappioita, erityisesti puutteellisesti aseistetut kiinalaiset, ja USA:n joukot suorittivat historiansa pisimmän perääntymisen. Myös Neuvostoliitosta lähetettiin aseita Pohjois-Koreaan, tosin pääosin maksua vastaan. Kiinan budjetista 38% meni Korean sotaan.Tekstisi mukaan Kiina liittyi sotaan.
- sano kiinalainen
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Vai kansainvälisiä prikaateja? Ei kuulosta yhdestä maasta lähteneeltä vapaaehtoisretkikunnalta.
onko tämä kuulo vai tieto asia"
löyhät perustelut
- SELVENNETTYNÄ
Mitä valehdellut:
Tapio.Rautalapio Käyttäjän viestit 12.3.2010 17:52
Jäin myös ihmettelemään, miksi Tala väheksyi ruotsalaista vapaaehtoisretkikuntaa. Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko.
(Vapaaehtoiset Suomen talvisodassa 8.260 ruotsalaista)
Espanjan sisällissota:
ranskalaiset 10 000
SS:
SS:llä oli monia ulkomaisia divisioneja mm. ranskalainen 20 000 miehen vahvuinen Charlemagne divisioona ja fleemiläinen Flandersin divisioona. Yhteensä SS:llä oli 200 000 vapaaehtoista miestä mm. Englannista, Puolasta, Espanjasta (40 000 miestä), Belgiasta (40 000 miestä), Hollanista (50 000 miestä)- Tapio.Rautalapio
Huomaan, että lievensit vähän valhettasi ja leikkasit kolme(!) suomalaista SS-divisioonaa(!) pois. Ei ihme. Mutta mikä oli tuo Flandersin divisioona?
- vai valehtelenko
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Huomaan, että lievensit vähän valhettasi ja leikkasit kolme(!) suomalaista SS-divisioonaa(!) pois. Ei ihme. Mutta mikä oli tuo Flandersin divisioona?
En ole leikannut mitään kaikki on kopsattu netistä jos tekstiä on liikaa koita poimia sieltä ydin kohdat. Sitten, riittää kun osoitan yhdenkin yhtenäisen kansanryhmän joka on ollut vapaaehtoisena ja jossa on yli 8.260 sotilasta, niin väitteesi on silloin kumottu.
ja väittämäsihän oli:
"Jäin myös ihmettelemään, miksi Tala väheksyi ruotsalaista vapaaehtoisretkikuntaa. Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko. "
(Vapaaehtoiset Suomen talvisodassa 8.260 ruotsalaista)
yksinkertainen
Kirjoittanut:Tapio.Rautalapio/ Tänään / klo 18:56
" minä en valehtele." - Tapio.Rautalapio
vai valehtelenko kirjoitti:

" minä en valehtele."Onhan niitä palkkasotureita ollut iät ja ajat, mutta kerropa, mikä se Flandersin divisioona oli ja mitä olivat ne kolme divisioonaa Suomesta. Kiitos etukäteen.
- Tapio.Rautalapio
vai valehtelenko kirjoitti:
En ole leikannut mitään kaikki on kopsattu netistä jos tekstiä on liikaa koita poimia sieltä ydin kohdat. Sitten, riittää kun osoitan yhdenkin yhtenäisen kansanryhmän joka on ollut vapaaehtoisena ja jossa on yli 8.260 sotilasta, niin väitteesi on silloin kumottu.
ja väittämäsihän oli:
"Jäin myös ihmettelemään, miksi Tala väheksyi ruotsalaista vapaaehtoisretkikuntaa. Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko. "
(Vapaaehtoiset Suomen talvisodassa 8.260 ruotsalaista)
yksinkertainen
Kirjoittanut:Tapio.Rautalapio/ Tänään / klo 18:56
" minä en valehtele."Päädyit kuitenkin leikkaamaan "kopsaamaasi" tekstiä vaikka alunperin esitit huomattavan paljon pitemmän version. Mitä ilmeisimmin siksi, että hokasit, ettei kukaan niele aivan älyttömän paksuja valheitasi.
Tarkoititko 'ydinkohtien poimimisella' ns. torsositaattia :D - sa tapio
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Onhan niitä palkkasotureita ollut iät ja ajat, mutta kerropa, mikä se Flandersin divisioona oli ja mitä olivat ne kolme divisioonaa Suomesta. Kiitos etukäteen.
"Onhan niitä palkkasotureita ollut iät ja ajat"
"Palkkasotilas tai palkkasoturi on taistelija, joka ottaa osaa sotatoimiin rahapalkkaa vastaan pääasiassa yksityisten intressien vuoksi, ilman erityistä ideologista, poliittista tai kansallista motiivia."
Miten tuo liittyy tähän ketjuun? Oliko esim. Espanjassa olevat ranskalaiset palkkasotureita ja jos oli niin ole hyvä ja todista se
" mikä se Flandersin divisioona oli"
avaa alla oleva linkki siinä on noin 2500 osumaa haulle "Flandersin divisioona"
http://www.google.fi/search?hl=fi&source=hp&q=Flandersin divisioona&btnG=Google-haku&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq= - Tapio.Rautalapio
sa tapio kirjoitti:
"Onhan niitä palkkasotureita ollut iät ja ajat"
"Palkkasotilas tai palkkasoturi on taistelija, joka ottaa osaa sotatoimiin rahapalkkaa vastaan pääasiassa yksityisten intressien vuoksi, ilman erityistä ideologista, poliittista tai kansallista motiivia."
Miten tuo liittyy tähän ketjuun? Oliko esim. Espanjassa olevat ranskalaiset palkkasotureita ja jos oli niin ole hyvä ja todista se
" mikä se Flandersin divisioona oli"
avaa alla oleva linkki siinä on noin 2500 osumaa haulle "Flandersin divisioona"
http://www.google.fi/search?hl=fi&source=hp&q=Flandersin divisioona&btnG=Google-haku&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq=Tehdäänpä oikea haku "Flandersin divisioona". Tulos on yksi (1) osuma linkkiin, jossa kerrotaan myös, että Suomesta oli kolme (3) SS-divisioonaa.
Huppista, tosiaan :D
http://www.google.fi/search?hl=fi&q="Flandersin divisioona"&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq= - perussuomalainen!
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Päädyit kuitenkin leikkaamaan "kopsaamaasi" tekstiä vaikka alunperin esitit huomattavan paljon pitemmän version. Mitä ilmeisimmin siksi, että hokasit, ettei kukaan niele aivan älyttömän paksuja valheitasi.
Tarkoititko 'ydinkohtien poimimisella' ns. torsositaattia :DKatsos tässä ketjussa sait mitä tilasit
- hups.
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Tehdäänpä oikea haku "Flandersin divisioona". Tulos on yksi (1) osuma linkkiin, jossa kerrotaan myös, että Suomesta oli kolme (3) SS-divisioonaa.
Huppista, tosiaan :D
http://www.google.fi/search?hl=fi&q="Flandersin divisioona"&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq=hups
- Tapio.Rautalapio
hups. kirjoitti:
hups
" hups
hups. 15.3.2010 23:18
hups "
Siinähän se netti fennoilun ydin taas tulikin... - Tapio.Rautalapio
perussuomalainen! kirjoitti:
Katsos tässä ketjussa sait mitä tilasit
Meinaat netti fennon itsehäpäisyä? Ei sitä kuule tarvitse tilata. Se tulee netti fennolta luonnostaan kuin manulle illallinen.
- Perussuomalainen!
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Päädyit kuitenkin leikkaamaan "kopsaamaasi" tekstiä vaikka alunperin esitit huomattavan paljon pitemmän version. Mitä ilmeisimmin siksi, että hokasit, ettei kukaan niele aivan älyttömän paksuja valheitasi.
Tarkoititko 'ydinkohtien poimimisella' ns. torsositaattia :Dota tapio sinäkin tämä ketju talteen , pahoin pelkään että tämä häviää pikaisesti
- ainakaan usko
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Meinaat netti fennon itsehäpäisyä? Ei sitä kuule tarvitse tilata. Se tulee netti fennolta luonnostaan kuin manulle illallinen.
yksinkertainen
Kirjoittanut:Tapio.Rautalapio/ Tänään / klo 18:56
" minä en valehtele." - Tapio.Rautalapio
ainakaan usko kirjoitti:
yksinkertainen
Kirjoittanut:Tapio.Rautalapio/ Tänään / klo 18:56
" minä en valehtele."no, sittenpä ei muuta kuin perustelemaan oma katteeton uskomuksesi. Sehän tulikin selväksi, että sinä ainakin valehtelet - ja paljon!
- Missä!
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
no, sittenpä ei muuta kuin perustelemaan oma katteeton uskomuksesi. Sehän tulikin selväksi, että sinä ainakin valehtelet - ja paljon!
"sinä ainakin valehtelet"
Missä on valehdeltu? - Tapio.Rautalapio
Missä! kirjoitti:
"sinä ainakin valehtelet"
Missä on valehdeltu?Tässä pari esimerkkiä netti fennon tämänkertaisista valheista:
1. "Suomesta kolme divisioonaa (Waffen-SS)"
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8926231/43108897
2. "avaa alla oleva linkki siinä on noin 2500 osumaa haulle "Flandersin divisioona"
http://www.google.fi/search?hl=fi&source=hp&q=Flandersin divisioona&btnG=Google-haku&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq= "
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8926231/43110201
Oikeasti haku "Flandersin divisioona" tuotti yhden osuman. Kohta voi olla pari lisää kun tämä ketju ehtii googleen. Mutta mikä oli netti fennon talakerroin tällä kertaa kun yksi osuma muuttui kahdeksituhanneksiviideksisadaksi`?
" Tulokset 1 - 1 kaikkiaan 1 osuman joukosta haulle "flandersin divisioona". (0,18 sekuntia) "
http://www.google.fi/search?hl=fi&client=firefox-a&hs=5Jd&rls=org.mozilla:fi:official&q="flandersin divisioona"&meta=&aq... - sano mitään
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Tässä pari esimerkkiä netti fennon tämänkertaisista valheista:
1. "Suomesta kolme divisioonaa (Waffen-SS)"
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8926231/43108897
2. "avaa alla oleva linkki siinä on noin 2500 osumaa haulle "Flandersin divisioona"
http://www.google.fi/search?hl=fi&source=hp&q=Flandersin divisioona&btnG=Google-haku&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq= "
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8926231/43110201
Oikeasti haku "Flandersin divisioona" tuotti yhden osuman. Kohta voi olla pari lisää kun tämä ketju ehtii googleen. Mutta mikä oli netti fennon talakerroin tällä kertaa kun yksi osuma muuttui kahdeksituhanneksiviideksisadaksi`?
" Tulokset 1 - 1 kaikkiaan 1 osuman joukosta haulle "flandersin divisioona". (0,18 sekuntia) "
http://www.google.fi/search?hl=fi&client=firefox-a&hs=5Jd&rls=org.mozilla:fi:official&q="flandersin divisioona"&meta=&aq...Olen pahoillani että antamani linkki ei toiminut sinulla, ketjussa voilla myös irjoiyus virheitä sekä pilk,ku virheitä mutta kun olen kumonnut tässä ketjussa alla olevan väitämämäsi sepä riittää ..oletkohan vähän jo lapsellinen
Tapio.Rautalapio Käyttäjän viestit 12.3.2010 17:52
Jäin myös ihmettelemään, miksi Tala väheksyi ruotsalaista vapaaehtoisretkikuntaa. Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko.
(Vapaaehtoiset Suomen talvisodassa 8.260 ruotsalaista) - Tapio.Rautalapio
sano mitään kirjoitti:
Olen pahoillani että antamani linkki ei toiminut sinulla, ketjussa voilla myös irjoiyus virheitä sekä pilk,ku virheitä mutta kun olen kumonnut tässä ketjussa alla olevan väitämämäsi sepä riittää ..oletkohan vähän jo lapsellinen
Tapio.Rautalapio Käyttäjän viestit 12.3.2010 17:52
Jäin myös ihmettelemään, miksi Tala väheksyi ruotsalaista vapaaehtoisretkikuntaa. Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko.
(Vapaaehtoiset Suomen talvisodassa 8.260 ruotsalaista)"Olen pahoillani että antamani linkki ei toiminut sinulla"
Tottakai antamasi linkki toimi, sinä vain valehtelit, että olit tehnyt googlehaun "Flandersin divisioona" ja saanut sillä muka 2500 osumaa.
Todellisuudessa googlehaku "Flandersin divisioona" tuottaa yhden (1) osuman, ja senkin siteeraamaasi linkkiin, jonka mukaan Suomesta oli kolme (3) SS-divisioonaa eli 15000-60000 miestä.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q="Flandersin divisioona"&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq=
SS oli Saksan valtion sotilaallinen yksikkö, johon värvättiin sotilaita ympäri Eurooppaa. Svenska frivilligkåren sen sijaan oli toisen valtion avuksi lähtenyt yhtenäinen vapaaehtoisretkikunta. Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Tässä pari esimerkkiä netti fennon tämänkertaisista valheista:
1. "Suomesta kolme divisioonaa (Waffen-SS)"
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8926231/43108897
2. "avaa alla oleva linkki siinä on noin 2500 osumaa haulle "Flandersin divisioona"
http://www.google.fi/search?hl=fi&source=hp&q=Flandersin divisioona&btnG=Google-haku&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq= "
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8926231/43110201
Oikeasti haku "Flandersin divisioona" tuotti yhden osuman. Kohta voi olla pari lisää kun tämä ketju ehtii googleen. Mutta mikä oli netti fennon talakerroin tällä kertaa kun yksi osuma muuttui kahdeksituhanneksiviideksisadaksi`?
" Tulokset 1 - 1 kaikkiaan 1 osuman joukosta haulle "flandersin divisioona". (0,18 sekuntia) "
http://www.google.fi/search?hl=fi&client=firefox-a&hs=5Jd&rls=org.mozilla:fi:official&q="flandersin divisioona"&meta=&aq...Minulle ihan outo sana.
Tuntemattoman bloggaajan petrikukalie'n tekstissä jota netti fenno (Petri itse?) lainaa puhutaan "fleemiläisestä Flandersin divisioonasta" ( 1 hitti Googlessa!)
Flaamit toki tunnen (etninen, flaamia puhuva ryhmä joka asuu pääosin Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa) ja varsinkin tunnen flaamilaisen renessanssitaiteen.
Ettei vain olisi ralli-inglis käännös englannin sanasta "flemish".
Mikä siinä on kun netti fennolla aina menee kaikki poskelleen...- Tapio.Rautalapio
Ankdam kirjoitti:
Minulle ihan outo sana.
Tuntemattoman bloggaajan petrikukalie'n tekstissä jota netti fenno (Petri itse?) lainaa puhutaan "fleemiläisestä Flandersin divisioonasta" ( 1 hitti Googlessa!)
Flaamit toki tunnen (etninen, flaamia puhuva ryhmä joka asuu pääosin Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa) ja varsinkin tunnen flaamilaisen renessanssitaiteen.
Ettei vain olisi ralli-inglis käännös englannin sanasta "flemish".
Mikä siinä on kun netti fennolla aina menee kaikki poskelleen...Googlehaku "fleemiläinen" tuotti kuusi (6) osumaa. Niistä yksi netti fennon siteeraamaan linkkiin, jonka mukaan Suomesta oli peräti kolme (3) SS-diviosioonaa (siis vähintään 15 000 miestä ellei peräti 60 000, divisioonan kokohan vaihtelee). Muut osumat olivat mm "fleemiläiseen keittoon". Se on tällainen:
1,2 l vettä
3 perunaa
2 porkkanaa
2 sipulia
1/4 selleriä( juuri-)
2 kasvisliemikuutiota
40g maissi- tai grahamjauhoja
1/2 dl kermaa
meiramia ripsaus
Suikaloi vihannekset, lisää kattilaan kasvisliemi ja meirami.Keitä vihannekset melkein kypsiksi.Lisää vesitilkkaan sekoitettu suurus.Keitä vielä 5-10 min.Lisää kerma.
Eipä ole hääppöset aineet mutta makuja löytyy, kirjoittaa Marttaliitto. - onnistu
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
"Olen pahoillani että antamani linkki ei toiminut sinulla"
Tottakai antamasi linkki toimi, sinä vain valehtelit, että olit tehnyt googlehaun "Flandersin divisioona" ja saanut sillä muka 2500 osumaa.
Todellisuudessa googlehaku "Flandersin divisioona" tuottaa yhden (1) osuman, ja senkin siteeraamaasi linkkiin, jonka mukaan Suomesta oli kolme (3) SS-divisioonaa eli 15000-60000 miestä.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q="Flandersin divisioona"&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq=
SS oli Saksan valtion sotilaallinen yksikkö, johon värvättiin sotilaita ympäri Eurooppaa. Svenska frivilligkåren sen sijaan oli toisen valtion avuksi lähtenyt yhtenäinen vapaaehtoisretkikunta."SS oli Saksan valtion sotilaallinen yksikkö, johon värvättiin sotilaita ympäri Eurooppaa. Svenska frivilligkåren sen sijaan oli toisen valtion avuksi lähtenyt yhtenäinen vapaaehtoisretkikunta."
Kyllä tässä puhutaan aivan selvästi vapaaehtoisista niin ss:ä kun Espanjan sisällissodassa.
Huom. Lisäys, kiinalaiset, niitä on sanottu " Kiinan kansallisen vapaaehtoisarmeijan sotilaat"
Jos et löydä näistä sanaa vapaaehtoisretkikunta" niin voi voi, sanaa vapaaehtoisretkinunta ei löydy myöskään puolustusvoimien sivuilta, sieltä löytyy mm. sana "Ruotsalaisille vapaaehtoisille"
Ruotsalaisille vapaaehtoisille perustetaan oma lehti. Lehden nimi on Den Frivillege. Lehden päätoimittajaksi tulee kirjailija Olof Lagercrantz.
http://www.mil.fi/haku/?cx=001578511373990537634:80pz2oxadeu&cof=FORID:10&ie=ISO-8859-15&q=ruotsalaisia talvisota&sa=Hae&siteurl...
siteurl=www.mil.fi/haku/%3Fcx%3D001578511373990537634%253A80pz2oxadeu%26cof%3DFORID%253A10%26q%3Druotsalaisia%26x%3D0%26y%3D0
_______________________________________________________________________________________________
Mitä valehdellut:
Tapio.Rautalapio Käyttäjän viestit 12.3.2010 17:52
Jäin myös ihmettelemään, miksi Tala väheksyi ruotsalaista vapaaehtoisretkikuntaa. Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko.
(Vapaaehtoiset Suomen talvisodassa 8.260 ruotsalaista)
Espanjan sisällissota:
ranskalaiset 10 000
SS:
SS:llä oli monia ulkomaisia divisioneja mm. ranskalainen 20 000 miehen vahvuinen Charlemagne divisioona ja fleemiläinen Flandersin divisioona. Yhteensä SS:llä oli 200 000 vapaaehtoista miestä mm. Englannista, Puolasta, Espanjasta (40 000 miestä), Belgiasta (40 000 miestä), Hollanista (50 000 miestä)
Sitten lisäystä:
Yhdysvaltain joukkojen komentaja, kenraali Douglas MacArthur, halusi hyökätä saman tien myös Jalujoen yli Kiinaan. Jotkut lähteet väittävät USA:n joukkojen ylittäneen rajan, toiset eivät, mutta suunnitelma asiasta oli joka tapauksessa. Kiina reagoi tähän ja keskeytti jälleenrakentamisensa liittyäkseen sotaan "puolustamaan pohjoista pikkuveljeä".
Sadattuhannet Kiinan kansallisen vapaaehtoisarmeijan sotilaat ylittivät rajan ja ryhtyivät taisteluun USA:n joukkoja vastaan. Mao Zedong julisti että sodassa oleellinen ei ollut ase, vaan mies sen aseen takana. Hänen oma poikansa kuoli sodassa.
Molemmat osapuolet kärsivät suuria tappioita, erityisesti puutteellisesti aseistetut kiinalaiset, ja USA:n joukot suorittivat historiansa pisimmän perääntymisen. Myös Neuvostoliitosta lähetettiin aseita Pohjois-Koreaan, tosin pääosin maksua vastaan. Kiinan budjetista 38% meni Korean sotaan.
"Toisen maailmansodan esinäytöksenä voidaan pitää Espanjan sisällissotaa, jossa tulevat vastustajat Saksa ja Neuvostoliitto testasivat omia taisteluvälineitään, ja vastakkaiset ideologiat kohtasivat. Espanjaan matkusti taistelemaan oman ideologiansa puolesta sekä kommunisteja että fasisteja. Kansainväliset vapaaehtoiset saivat runsaasti huomiota, vaikka heidän lukumääränsä varsinkin tasavaltalaisten joukoissa oli melko vähäinen. Tasavaltalaisten puolella taisteli vuosina 1936-1939 noin 45 000 vapaaehtoista 52 eri maasta. Heidän määränsä oli kuitenkin vain noin kaksi prosenttia tasavaltalaisten armeijan vahvuudesta. Kansallisten eli kapinallisten puolella taisteli yli 150 000 ulkomaalaista, joukossa muutama suomalainenkin."
"Syyskuun lopulla 1936 Komintern alkoi koota Kansainvälisiä prikaateja taistelemaan tasavallan puolesta. Halukkaat ympäri maailman saapuivat Pariisiin, josta heidät kuljetettiin Espanjaan. Arviot Kansainvälisissä prikaateissa taistelleiden määrästä vaihtelee 35 000:ä (Beevor 2001, 125) 60 000:een (Spartacus 2002). Edustetuimmat kansallisuudet olivat ranskalaiset (10 000), saksalaiset ja puolalaiset (5000), italialaiset (3000), yhdysvaltalaiset (2800) ja britit (2000). Prikaateissa taisteli miehiä yhteensä 53 maasta. (Beevor 2001, 12" - yhdistelmä!
Ankdam kirjoitti:
Minulle ihan outo sana.
Tuntemattoman bloggaajan petrikukalie'n tekstissä jota netti fenno (Petri itse?) lainaa puhutaan "fleemiläisestä Flandersin divisioonasta" ( 1 hitti Googlessa!)
Flaamit toki tunnen (etninen, flaamia puhuva ryhmä joka asuu pääosin Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa) ja varsinkin tunnen flaamilaisen renessanssitaiteen.
Ettei vain olisi ralli-inglis käännös englannin sanasta "flemish".
Mikä siinä on kun netti fennolla aina menee kaikki poskelleen...Pikku puudeli tuli räksyttämään ja nuukimaa RKP rakin persettä
- t.a.p.
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Onhan niitä palkkasotureita ollut iät ja ajat, mutta kerropa, mikä se Flandersin divisioona oli ja mitä olivat ne kolme divisioonaa Suomesta. Kiitos etukäteen.
Lienee kysymyksessä "SS-Freiwilligen-Grenadier-Division Langemarck (flämische Nr. 1)". Langemarck sijaitsee Flanderin alueella.
- _hehe_
onnistu kirjoitti:
"SS oli Saksan valtion sotilaallinen yksikkö, johon värvättiin sotilaita ympäri Eurooppaa. Svenska frivilligkåren sen sijaan oli toisen valtion avuksi lähtenyt yhtenäinen vapaaehtoisretkikunta."
Kyllä tässä puhutaan aivan selvästi vapaaehtoisista niin ss:ä kun Espanjan sisällissodassa.
Huom. Lisäys, kiinalaiset, niitä on sanottu " Kiinan kansallisen vapaaehtoisarmeijan sotilaat"
Jos et löydä näistä sanaa vapaaehtoisretkikunta" niin voi voi, sanaa vapaaehtoisretkinunta ei löydy myöskään puolustusvoimien sivuilta, sieltä löytyy mm. sana "Ruotsalaisille vapaaehtoisille"
Ruotsalaisille vapaaehtoisille perustetaan oma lehti. Lehden nimi on Den Frivillege. Lehden päätoimittajaksi tulee kirjailija Olof Lagercrantz.
http://www.mil.fi/haku/?cx=001578511373990537634:80pz2oxadeu&cof=FORID:10&ie=ISO-8859-15&q=ruotsalaisia talvisota&sa=Hae&siteurl...
siteurl=www.mil.fi/haku/%3Fcx%3D001578511373990537634%253A80pz2oxadeu%26cof%3DFORID%253A10%26q%3Druotsalaisia%26x%3D0%26y%3D0
_______________________________________________________________________________________________
Mitä valehdellut:
Tapio.Rautalapio Käyttäjän viestit 12.3.2010 17:52
Jäin myös ihmettelemään, miksi Tala väheksyi ruotsalaista vapaaehtoisretkikuntaa. Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko.
(Vapaaehtoiset Suomen talvisodassa 8.260 ruotsalaista)
Espanjan sisällissota:
ranskalaiset 10 000
SS:
SS:llä oli monia ulkomaisia divisioneja mm. ranskalainen 20 000 miehen vahvuinen Charlemagne divisioona ja fleemiläinen Flandersin divisioona. Yhteensä SS:llä oli 200 000 vapaaehtoista miestä mm. Englannista, Puolasta, Espanjasta (40 000 miestä), Belgiasta (40 000 miestä), Hollanista (50 000 miestä)
Sitten lisäystä:
Yhdysvaltain joukkojen komentaja, kenraali Douglas MacArthur, halusi hyökätä saman tien myös Jalujoen yli Kiinaan. Jotkut lähteet väittävät USA:n joukkojen ylittäneen rajan, toiset eivät, mutta suunnitelma asiasta oli joka tapauksessa. Kiina reagoi tähän ja keskeytti jälleenrakentamisensa liittyäkseen sotaan "puolustamaan pohjoista pikkuveljeä".
Sadattuhannet Kiinan kansallisen vapaaehtoisarmeijan sotilaat ylittivät rajan ja ryhtyivät taisteluun USA:n joukkoja vastaan. Mao Zedong julisti että sodassa oleellinen ei ollut ase, vaan mies sen aseen takana. Hänen oma poikansa kuoli sodassa.
Molemmat osapuolet kärsivät suuria tappioita, erityisesti puutteellisesti aseistetut kiinalaiset, ja USA:n joukot suorittivat historiansa pisimmän perääntymisen. Myös Neuvostoliitosta lähetettiin aseita Pohjois-Koreaan, tosin pääosin maksua vastaan. Kiinan budjetista 38% meni Korean sotaan.
"Toisen maailmansodan esinäytöksenä voidaan pitää Espanjan sisällissotaa, jossa tulevat vastustajat Saksa ja Neuvostoliitto testasivat omia taisteluvälineitään, ja vastakkaiset ideologiat kohtasivat. Espanjaan matkusti taistelemaan oman ideologiansa puolesta sekä kommunisteja että fasisteja. Kansainväliset vapaaehtoiset saivat runsaasti huomiota, vaikka heidän lukumääränsä varsinkin tasavaltalaisten joukoissa oli melko vähäinen. Tasavaltalaisten puolella taisteli vuosina 1936-1939 noin 45 000 vapaaehtoista 52 eri maasta. Heidän määränsä oli kuitenkin vain noin kaksi prosenttia tasavaltalaisten armeijan vahvuudesta. Kansallisten eli kapinallisten puolella taisteli yli 150 000 ulkomaalaista, joukossa muutama suomalainenkin."
"Syyskuun lopulla 1936 Komintern alkoi koota Kansainvälisiä prikaateja taistelemaan tasavallan puolesta. Halukkaat ympäri maailman saapuivat Pariisiin, josta heidät kuljetettiin Espanjaan. Arviot Kansainvälisissä prikaateissa taistelleiden määrästä vaihtelee 35 000:ä (Beevor 2001, 125) 60 000:een (Spartacus 2002). Edustetuimmat kansallisuudet olivat ranskalaiset (10 000), saksalaiset ja puolalaiset (5000), italialaiset (3000), yhdysvaltalaiset (2800) ja britit (2000). Prikaateissa taisteli miehiä yhteensä 53 maasta. (Beevor 2001, 12"Tapsa on kunkku, näin se vaan on!
Sinä taidat sitten olla runkku!
On tää niin_noloa! - t.a.p.
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
"Olen pahoillani että antamani linkki ei toiminut sinulla"
Tottakai antamasi linkki toimi, sinä vain valehtelit, että olit tehnyt googlehaun "Flandersin divisioona" ja saanut sillä muka 2500 osumaa.
Todellisuudessa googlehaku "Flandersin divisioona" tuottaa yhden (1) osuman, ja senkin siteeraamaasi linkkiin, jonka mukaan Suomesta oli kolme (3) SS-divisioonaa eli 15000-60000 miestä.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q="Flandersin divisioona"&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq=
SS oli Saksan valtion sotilaallinen yksikkö, johon värvättiin sotilaita ympäri Eurooppaa. Svenska frivilligkåren sen sijaan oli toisen valtion avuksi lähtenyt yhtenäinen vapaaehtoisretkikunta.Ensin kiitokset vapaaehtoisille ruotsalaisille hyvästä yrityksestä. Todettakkokoon kuitenkin ruotsalaisilla olleen myös "oma lehmä ojassa". Suomen sorruttua Ruotsin tilanne olisi ollut aivan toinen.
- Tapio.Rautalapio
onnistu kirjoitti:
"SS oli Saksan valtion sotilaallinen yksikkö, johon värvättiin sotilaita ympäri Eurooppaa. Svenska frivilligkåren sen sijaan oli toisen valtion avuksi lähtenyt yhtenäinen vapaaehtoisretkikunta."
Kyllä tässä puhutaan aivan selvästi vapaaehtoisista niin ss:ä kun Espanjan sisällissodassa.
Huom. Lisäys, kiinalaiset, niitä on sanottu " Kiinan kansallisen vapaaehtoisarmeijan sotilaat"
Jos et löydä näistä sanaa vapaaehtoisretkikunta" niin voi voi, sanaa vapaaehtoisretkinunta ei löydy myöskään puolustusvoimien sivuilta, sieltä löytyy mm. sana "Ruotsalaisille vapaaehtoisille"
Ruotsalaisille vapaaehtoisille perustetaan oma lehti. Lehden nimi on Den Frivillege. Lehden päätoimittajaksi tulee kirjailija Olof Lagercrantz.
http://www.mil.fi/haku/?cx=001578511373990537634:80pz2oxadeu&cof=FORID:10&ie=ISO-8859-15&q=ruotsalaisia talvisota&sa=Hae&siteurl...
siteurl=www.mil.fi/haku/%3Fcx%3D001578511373990537634%253A80pz2oxadeu%26cof%3DFORID%253A10%26q%3Druotsalaisia%26x%3D0%26y%3D0
_______________________________________________________________________________________________
Mitä valehdellut:
Tapio.Rautalapio Käyttäjän viestit 12.3.2010 17:52
Jäin myös ihmettelemään, miksi Tala väheksyi ruotsalaista vapaaehtoisretkikuntaa. Sehän kuitenkin on suurin koskaan toisen maan avuksi lähtenyt vapaaehtoisjoukko.
(Vapaaehtoiset Suomen talvisodassa 8.260 ruotsalaista)
Espanjan sisällissota:
ranskalaiset 10 000
SS:
SS:llä oli monia ulkomaisia divisioneja mm. ranskalainen 20 000 miehen vahvuinen Charlemagne divisioona ja fleemiläinen Flandersin divisioona. Yhteensä SS:llä oli 200 000 vapaaehtoista miestä mm. Englannista, Puolasta, Espanjasta (40 000 miestä), Belgiasta (40 000 miestä), Hollanista (50 000 miestä)
Sitten lisäystä:
Yhdysvaltain joukkojen komentaja, kenraali Douglas MacArthur, halusi hyökätä saman tien myös Jalujoen yli Kiinaan. Jotkut lähteet väittävät USA:n joukkojen ylittäneen rajan, toiset eivät, mutta suunnitelma asiasta oli joka tapauksessa. Kiina reagoi tähän ja keskeytti jälleenrakentamisensa liittyäkseen sotaan "puolustamaan pohjoista pikkuveljeä".
Sadattuhannet Kiinan kansallisen vapaaehtoisarmeijan sotilaat ylittivät rajan ja ryhtyivät taisteluun USA:n joukkoja vastaan. Mao Zedong julisti että sodassa oleellinen ei ollut ase, vaan mies sen aseen takana. Hänen oma poikansa kuoli sodassa.
Molemmat osapuolet kärsivät suuria tappioita, erityisesti puutteellisesti aseistetut kiinalaiset, ja USA:n joukot suorittivat historiansa pisimmän perääntymisen. Myös Neuvostoliitosta lähetettiin aseita Pohjois-Koreaan, tosin pääosin maksua vastaan. Kiinan budjetista 38% meni Korean sotaan.
"Toisen maailmansodan esinäytöksenä voidaan pitää Espanjan sisällissotaa, jossa tulevat vastustajat Saksa ja Neuvostoliitto testasivat omia taisteluvälineitään, ja vastakkaiset ideologiat kohtasivat. Espanjaan matkusti taistelemaan oman ideologiansa puolesta sekä kommunisteja että fasisteja. Kansainväliset vapaaehtoiset saivat runsaasti huomiota, vaikka heidän lukumääränsä varsinkin tasavaltalaisten joukoissa oli melko vähäinen. Tasavaltalaisten puolella taisteli vuosina 1936-1939 noin 45 000 vapaaehtoista 52 eri maasta. Heidän määränsä oli kuitenkin vain noin kaksi prosenttia tasavaltalaisten armeijan vahvuudesta. Kansallisten eli kapinallisten puolella taisteli yli 150 000 ulkomaalaista, joukossa muutama suomalainenkin."
"Syyskuun lopulla 1936 Komintern alkoi koota Kansainvälisiä prikaateja taistelemaan tasavallan puolesta. Halukkaat ympäri maailman saapuivat Pariisiin, josta heidät kuljetettiin Espanjaan. Arviot Kansainvälisissä prikaateissa taistelleiden määrästä vaihtelee 35 000:ä (Beevor 2001, 125) 60 000:een (Spartacus 2002). Edustetuimmat kansallisuudet olivat ranskalaiset (10 000), saksalaiset ja puolalaiset (5000), italialaiset (3000), yhdysvaltalaiset (2800) ja britit (2000). Prikaateissa taisteli miehiä yhteensä 53 maasta. (Beevor 2001, 12"Toki puhutaan vapaaehtoisista, mutta Espanjan sisällissotaan osallistuneidet nimittäminen vapaaehtoisretkikunnaksi olisi kyllä todella haettua. SS-vapaaehtoisten vielä enemmän, jälkimäiset kun kokosi Saksan sotilaallinen yksikkö.
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Googlehaku "fleemiläinen" tuotti kuusi (6) osumaa. Niistä yksi netti fennon siteeraamaan linkkiin, jonka mukaan Suomesta oli peräti kolme (3) SS-diviosioonaa (siis vähintään 15 000 miestä ellei peräti 60 000, divisioonan kokohan vaihtelee). Muut osumat olivat mm "fleemiläiseen keittoon". Se on tällainen:
1,2 l vettä
3 perunaa
2 porkkanaa
2 sipulia
1/4 selleriä( juuri-)
2 kasvisliemikuutiota
40g maissi- tai grahamjauhoja
1/2 dl kermaa
meiramia ripsaus
Suikaloi vihannekset, lisää kattilaan kasvisliemi ja meirami.Keitä vihannekset melkein kypsiksi.Lisää vesitilkkaan sekoitettu suurus.Keitä vielä 5-10 min.Lisää kerma.
Eipä ole hääppöset aineet mutta makuja löytyy, kirjoittaa Marttaliitto.Paremmin tunnetaan nimellä: "Flaamilainen pataljoonakeitto"
Tässä ois toinen ohje samalle keitolle.
http://www.theworldwidegourmet.com/recipes/flemish-soup/yhdistelmä! kirjoitti:
Pikku puudeli tuli räksyttämään ja nuukimaa RKP rakin persettä
Mutta meillä on sentään Tapsan kanssa hauskaa, toisin kun teillä vaikuttaisi olevan.
Huumorintaju ei nimittäin ainakaan tällä palstalla mitenkään hyppää silmille vakaumuksellisen netti fennon tyypillisimpänä luonteenpiirteenä.- Tapio.Rautalapio
t.a.p. kirjoitti:
Ensin kiitokset vapaaehtoisille ruotsalaisille hyvästä yrityksestä. Todettakkokoon kuitenkin ruotsalaisilla olleen myös "oma lehmä ojassa". Suomen sorruttua Ruotsin tilanne olisi ollut aivan toinen.
Oletko fundeerannut mikä merkillinen tarve Heikillä oikein oli vähätellä ruotsalaisten vapaaehtoisten työtä? Onko siihen jokin muukin syy kuin yleinen ruotsin ja Ruotsinvastaisuus?
- t.a.p.
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Oletko fundeerannut mikä merkillinen tarve Heikillä oikein oli vähätellä ruotsalaisten vapaaehtoisten työtä? Onko siihen jokin muukin syy kuin yleinen ruotsin ja Ruotsinvastaisuus?
"Oletko fundeerannut mikä merkillinen tarve Heikillä oikein oli vähätellä ruotsalaisten vapaaehtoisten työtä? Onko siihen jokin muukin syy kuin yleinen ruotsin ja Ruotsinvastaisuus?"
Fundeerailen lähinnä pakkoruotsin poistamista ja muita ajankohtaisia asioita. Uskoisin Talan yksilötasolla arvostavan vapaaehtoisen henkilökohtaista päätöstä. Ruotsalaiset vapaaehtoiset eivät todellakaan olleet "munsalalaisia". Laajemmin tarkasteltuna Ruotsin apu ei aivan ansaitse suoranaista "hurraata ja rumpujen pärinää", vaan muodollisen kiitoksen. Sinua tietenkin jurppii jos Ruotsin ja pakkoruotsin ihailussa palataan maanpinnalle ja koet realistisen suhtautumisen kiihkomielisenä arvosteluna. - Tapio.Rautalapio
t.a.p. kirjoitti:
"Oletko fundeerannut mikä merkillinen tarve Heikillä oikein oli vähätellä ruotsalaisten vapaaehtoisten työtä? Onko siihen jokin muukin syy kuin yleinen ruotsin ja Ruotsinvastaisuus?"
Fundeerailen lähinnä pakkoruotsin poistamista ja muita ajankohtaisia asioita. Uskoisin Talan yksilötasolla arvostavan vapaaehtoisen henkilökohtaista päätöstä. Ruotsalaiset vapaaehtoiset eivät todellakaan olleet "munsalalaisia". Laajemmin tarkasteltuna Ruotsin apu ei aivan ansaitse suoranaista "hurraata ja rumpujen pärinää", vaan muodollisen kiitoksen. Sinua tietenkin jurppii jos Ruotsin ja pakkoruotsin ihailussa palataan maanpinnalle ja koet realistisen suhtautumisen kiihkomielisenä arvosteluna.Tulit nyt kuitenkin fundeerailemaan niitä asioitasi ketjuun, jossa kirjoitettiin muusta ja oletpa joskus aikaisemmin valittanut sitä, ettei ketjuissa aina mielestäsi 'pysytä aiheessa' vaan 'mennään sivupoluille'.
Hauskaa, että jaksat yrittää tulkita Heikin hupatuksia positiivisesti. Minun täytyy myöntää, että näen itse ne siinä kontekstissa, johon Heikki itse on ne asettanut kirjoittaessaan kuinka ruotsia, ruotsinkielisiä suomalaisia, ruotsalaisia ja Ruotsia on syytä vihata ja kuinka hurrivihan lietsontaan on nyt syytä lisätä vauhtia.
Sinänsä en ymmärrä, millä tavalla koet Heikin ja muiden netti fennojen höpötysten edistävän asiaasi. Normaalilla järjellä varustetulle ihmiselle kun Heikin 'Ruotsalaisten kootut vittumaisuudet'-tyyliset historiakoosteet näyttäytyvät varsin arveluttavina. - t.a.p.
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Tulit nyt kuitenkin fundeerailemaan niitä asioitasi ketjuun, jossa kirjoitettiin muusta ja oletpa joskus aikaisemmin valittanut sitä, ettei ketjuissa aina mielestäsi 'pysytä aiheessa' vaan 'mennään sivupoluille'.
Hauskaa, että jaksat yrittää tulkita Heikin hupatuksia positiivisesti. Minun täytyy myöntää, että näen itse ne siinä kontekstissa, johon Heikki itse on ne asettanut kirjoittaessaan kuinka ruotsia, ruotsinkielisiä suomalaisia, ruotsalaisia ja Ruotsia on syytä vihata ja kuinka hurrivihan lietsontaan on nyt syytä lisätä vauhtia.
Sinänsä en ymmärrä, millä tavalla koet Heikin ja muiden netti fennojen höpötysten edistävän asiaasi. Normaalilla järjellä varustetulle ihmiselle kun Heikin 'Ruotsalaisten kootut vittumaisuudet'-tyyliset historiakoosteet näyttäytyvät varsin arveluttavina."Tulit nyt kuitenkin fundeerailemaan niitä asioitasi ketjuun, jossa kirjoitettiin muusta ja oletpa joskus aikaisemmin valittanut sitä, ettei ketjuissa aina mielestäsi 'pysytä aiheessa' vaan 'mennään sivupoluille'."
Sinulla tuntuu olevan ymmärryksessä jotain vikaa. Kun sanon fundeerailevani lähinnä joitain asioita, niin ei sulje pois kokonaan kaikkea muuta.
"Hauskaa, että jaksat yrittää tulkita Heikin hupatuksia positiivisesti. Minun täytyy myöntää, että näen itse ne siinä kontekstissa, johon Heikki itse on ne asettanut kirjoittaessaan kuinka ruotsia, ruotsinkielisiä suomalaisia, ruotsalaisia ja Ruotsia on syytä vihata ja kuinka hurrivihan lietsontaan on nyt syytä lisätä vauhtia."
En mitenkään yritä, vaan kerron sinulle käsitykseni asiasta. Vainoharhaisuutesi näyttää olevan sinulle melkoinen rasite ja Tala paha painajainen.
"Sinänsä en ymmärrä, millä tavalla koet Heikin ja muiden netti fennojen höpötysten edistävän asiaasi. Normaalilla järjellä varustetulle ihmiselle kun Heikin 'Ruotsalaisten kootut vittumaisuudet'-tyyliset historiakoosteet näyttäytyvät varsin arveluttavina."
Sinun höpötyksesi saattavat tosin edistää enemmän minun asiaani, kuin omaasi (tai RKP:n). Tarkoitatko "Heikin teoksen" muistuttavan liikaa ruotsalasia koulukirjoja, joissa suomalaisista ei löydy muuta hyvää kuin urheilullisuus? Ehkä todellakin pitäisi vain nostaa näkyville vittumaisuudet kotimaasta, kuten Paavo Lipponen, Kimmo Sasi ja monet muut pakkoruotsitus- ym. isänmaanpetturit. Ruotsin taholta ongelmat loppuvat siihen kun omat luopiot eivät enää ole väkisin myymässä maata siihen suuntaan. - Tapio.Rautalapio
t.a.p. kirjoitti:
"Tulit nyt kuitenkin fundeerailemaan niitä asioitasi ketjuun, jossa kirjoitettiin muusta ja oletpa joskus aikaisemmin valittanut sitä, ettei ketjuissa aina mielestäsi 'pysytä aiheessa' vaan 'mennään sivupoluille'."
Sinulla tuntuu olevan ymmärryksessä jotain vikaa. Kun sanon fundeerailevani lähinnä joitain asioita, niin ei sulje pois kokonaan kaikkea muuta.
"Hauskaa, että jaksat yrittää tulkita Heikin hupatuksia positiivisesti. Minun täytyy myöntää, että näen itse ne siinä kontekstissa, johon Heikki itse on ne asettanut kirjoittaessaan kuinka ruotsia, ruotsinkielisiä suomalaisia, ruotsalaisia ja Ruotsia on syytä vihata ja kuinka hurrivihan lietsontaan on nyt syytä lisätä vauhtia."
En mitenkään yritä, vaan kerron sinulle käsitykseni asiasta. Vainoharhaisuutesi näyttää olevan sinulle melkoinen rasite ja Tala paha painajainen.
"Sinänsä en ymmärrä, millä tavalla koet Heikin ja muiden netti fennojen höpötysten edistävän asiaasi. Normaalilla järjellä varustetulle ihmiselle kun Heikin 'Ruotsalaisten kootut vittumaisuudet'-tyyliset historiakoosteet näyttäytyvät varsin arveluttavina."
Sinun höpötyksesi saattavat tosin edistää enemmän minun asiaani, kuin omaasi (tai RKP:n). Tarkoitatko "Heikin teoksen" muistuttavan liikaa ruotsalasia koulukirjoja, joissa suomalaisista ei löydy muuta hyvää kuin urheilullisuus? Ehkä todellakin pitäisi vain nostaa näkyville vittumaisuudet kotimaasta, kuten Paavo Lipponen, Kimmo Sasi ja monet muut pakkoruotsitus- ym. isänmaanpetturit. Ruotsin taholta ongelmat loppuvat siihen kun omat luopiot eivät enää ole väkisin myymässä maata siihen suuntaan.Omituista, että Talan julistukset siitä kuinka hurrivihaan on lisättä vauhtia ja ruotsia, ruotsinkielisiä suomalaisia, ruotsalaisia ja Ruotsia on syytä vihata, ovatkin minun vainoharhaani? Suoraan sanottuna en ymmärrä tapin ajatuksenkulkua ollenkaan muuten kuin yrityksenä sulkea silmänsä siltä, mistä tässä internetin ruotsin ja Ruotsinvastaisuudessa on todella kysymys.
Sivumennen sanoen, en usko ruotsalaisten koulukirjojen tarkoituksena olevan osoittaa suomen, ruotsinsuomalaisten tai suomenkielisten ruotsalaisten, suomalaisten ja Suomen olevan vihattavia, likaisia tai IHRA enkä usko niiden pyrkivän lietsomaan suomalaisvihaa.
Miten Suomea myydään 'Ruotsin suuntaan' ja millä tavalla Paavo Lipponen ja Kimmo Sasi ovat isänmaanpettureita? Ketkä muut ovat isänmaanpettureita? - t.a.p.
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Omituista, että Talan julistukset siitä kuinka hurrivihaan on lisättä vauhtia ja ruotsia, ruotsinkielisiä suomalaisia, ruotsalaisia ja Ruotsia on syytä vihata, ovatkin minun vainoharhaani? Suoraan sanottuna en ymmärrä tapin ajatuksenkulkua ollenkaan muuten kuin yrityksenä sulkea silmänsä siltä, mistä tässä internetin ruotsin ja Ruotsinvastaisuudessa on todella kysymys.
Sivumennen sanoen, en usko ruotsalaisten koulukirjojen tarkoituksena olevan osoittaa suomen, ruotsinsuomalaisten tai suomenkielisten ruotsalaisten, suomalaisten ja Suomen olevan vihattavia, likaisia tai IHRA enkä usko niiden pyrkivän lietsomaan suomalaisvihaa.
Miten Suomea myydään 'Ruotsin suuntaan' ja millä tavalla Paavo Lipponen ja Kimmo Sasi ovat isänmaanpettureita? Ketkä muut ovat isänmaanpettureita?"Ketkä muut ovat isänmaanpettureita?"
Ainakin tähän on helppo vastata - sinä. - Tapio.Rautalapio
t.a.p. kirjoitti:
"Ketkä muut ovat isänmaanpettureita?"
Ainakin tähän on helppo vastata - sinä.""Ketkä muut ovat isänmaanpettureita?"
Ainakin tähän on helppo vastata - sinä. "
Nyt vain perustelemaan tuota aika vahvaa syytöstäsi! Ole hyvä! Perussuomalainen! kirjoitti:
ota tapio sinäkin tämä ketju talteen , pahoin pelkään että tämä häviää pikaisesti
että Ruotsista löytyi noin 8.000 miestä, jotka olivat valmiit puolustamaan Suomea. Se, että vain 4.600 ehti rintamalle ei vähennä tuon joukon symbolista arvoa, sillä heidän tulonsa Lappiin mahdollisti kokeneiden suomalaisten joukkojen siirtämisen pikavauhtia Viipurinlahdelle, missä tilanne oli kriittinen. Suomalaiset joukot olivat jo lyöneet neuvostojoukot Sallan suunnalla ja ruotsalaisten osaksi tuli lähinnä vartiopalvelus. Stalin oli myös kieltänyt neuvostojoukkoja lähtemästä hyökkäykseen ruotsalaisia vastaan. Se selittää ruotsalaisten vapaaehtoisten minimaaliset tappiot - 33 miestä kaatuneina. Sallassa ja Viipurinlahdella sotinut isäni 200 miehen satakuntalaiskomppaniasta kaatui 36 miestä - se joukko kävi tosissaan sotaa, ja sen vuoksi meillä on vielä tänään mahdollisuus käydä kielikeskustelua. Nyt on vuorossa Suomen itsenäisyystaistelun loppuvaihe, jossa Suomi vihdoinkin siirretään Pohjoismaiden joukkoon - se tarkoittaa, että vain enemmistön kieli on virallinen (kts. Ruotsi, Tanska, Norja ja Islanti).
- Tapio.Rautalapio
heikki_tala kirjoitti:

Viikko sitten Heikki väitti, että Ruotsi tuki talvisodassa Neuvostoliittoa. Osaisiko hän mahdollisesti valaista seuraavan väitteensä taustoja:
"Ruotsin apu Talvisodassa
heikki_tala 12.3.2010 12:26
oli todella kaksinaamaista. Boforsin tehtailta lähti ammuksia sekä latinalaisin että kyrillisin kirjaimin varustetuilla osoitelapuilla. Ruotsi tuki siis myös Neuvostoliittoa - pääasia oli, että rahaa tuli."
Vai onko kyseessä taaskin vain silkka matalamielinen pahansuopaisuus, Heikki? - aito suomalainen

"jossa Suomi vihdoinkin siirretään Pohjoismaiden joukkoon - se tarkoittaa, että vain enemmistön kieli on virallinen"
Juuri niin, viimeinkin tasavertaiseksi maaksi muiden pohjoismaiden rinnalle. Vaikka nämä siirtomaasortajien jälkeläiset täälläkin parkuvat rakkaan henkisen isänmaansa Ruotsin etujen puolesta, mutta turhaan. Suomen kansa on viimeinkin heräämässä ruususen unestaan ja vaatimassa oikeuksiaan. - t.a.p.
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
""Ketkä muut ovat isänmaanpettureita?"
Ainakin tähän on helppo vastata - sinä. "
Nyt vain perustelemaan tuota aika vahvaa syytöstäsi! Ole hyvä!Pakkoruotsin kannattaminen.
- netinkäytössä
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Viikko sitten Heikki väitti, että Ruotsi tuki talvisodassa Neuvostoliittoa. Osaisiko hän mahdollisesti valaista seuraavan väitteensä taustoja:
"Ruotsin apu Talvisodassa
heikki_tala 12.3.2010 12:26
oli todella kaksinaamaista. Boforsin tehtailta lähti ammuksia sekä latinalaisin että kyrillisin kirjaimin varustetuilla osoitelapuilla. Ruotsi tuki siis myös Neuvostoliittoa - pääasia oli, että rahaa tuli."
Vai onko kyseessä taaskin vain silkka matalamielinen pahansuopaisuus, Heikki?http://www.google.fi/search?q=Flandersin divisioona&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&client=firefox-a&rlz=1R1GGGL_fi___FI356
Heh heh heh. Ruotsalainen ei osaa edes googlata . 2780 osumaa sanalle Flandersin divisioona - Tapio.Rautalapio
t.a.p. kirjoitti:
Pakkoruotsin kannattaminen.
Tapin suhteellisuudentaju taitaa olla hukassa pahemmin kuin arvasinkaan. Tai no, tuossahan ollaan netti fennoilun ytimessä.
Tule takaisin oikeaan maailmaan, t.a.p.
Jätä tuollaisten hölmöyksien suoltaminen niille todellisille hörhöille, joita tämän asian ympärillä on ihan tarpeeksi. - Tapio.Rautalapio
netinkäytössä kirjoitti:
http://www.google.fi/search?q=Flandersin divisioona&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&client=firefox-a&rlz=1R1GGGL_fi___FI356
Heh heh heh. Ruotsalainen ei osaa edes googlata . 2780 osumaa sanalle Flandersin divisioona"Heh heh heh. Ruotsalainen ei osaa edes googlata . 2780 osumaa sanalle Flandersin divisioona "
Heh heh, 'Flandersin divisioona' ei ole sana, vaan sanaliitto. Toisekseen googlehaku "Flandersin divisioona" tuottaa kaksi (2) osumaa. Netti fenno ei osaa tosiaan mitään, ei edes googlata. Ehkäpä joku mamukurssi voisi auttaa häntä?
http://www.google.fi/#hl=fi&source=hp&q="flandersin divisioona"&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq=&gs_rfai=&fp=ddc0fae5f6cdcf00 - t.a.p.
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Tapin suhteellisuudentaju taitaa olla hukassa pahemmin kuin arvasinkaan. Tai no, tuossahan ollaan netti fennoilun ytimessä.
Tule takaisin oikeaan maailmaan, t.a.p.
Jätä tuollaisten hölmöyksien suoltaminen niille todellisille hörhöille, joita tämän asian ympärillä on ihan tarpeeksi.Tällä palstalla sinä edustat suhteellisesti merkittävää maanpetturuutta, vaikka toki Lipponen painii eri sarjassa. Et kuitenkaan kieltänyt kannattavasi pakkoruotsia.
- Tapio.Rautalapio
t.a.p. kirjoitti:
Tällä palstalla sinä edustat suhteellisesti merkittävää maanpetturuutta, vaikka toki Lipponen painii eri sarjassa. Et kuitenkaan kieltänyt kannattavasi pakkoruotsia.
Tällä palstalla sinä asetut voimakkaasti puolustamaan tahoja, jotka kokevat tehtäväkseen hurrivihan lietsomisen ja toisten suomalaisten mustamaalaamisen heidän kielensä perusteella, kansalaisten keskinäisen epäluulon, suvaitsemattomuuden, kyräilyn, kateuden ja katkeruuden herättämisen ja ruokkimisen ja siinä tarkoituksissa erilaisten perustelemattomien väittämien heittelyn ja suoranaisen valehtelun.
Koetko noilla ansioilla ansaitsevasi pro patria -mitalin? - ja vielä kol
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
"Heh heh heh. Ruotsalainen ei osaa edes googlata . 2780 osumaa sanalle Flandersin divisioona "
Heh heh, 'Flandersin divisioona' ei ole sana, vaan sanaliitto. Toisekseen googlehaku "Flandersin divisioona" tuottaa kaksi (2) osumaa. Netti fenno ei osaa tosiaan mitään, ei edes googlata. Ehkäpä joku mamukurssi voisi auttaa häntä?
http://www.google.fi/#hl=fi&source=hp&q="flandersin divisioona"&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq=&gs_rfai=&fp=ddc0fae5f6cdcf00Tulokset 1 - 10 noin 2 780 osuman joukosta haulle Flandersin divisioona. (0,14 sekuntia)
Heh heh. Ruotsalainen ei löydä vaikka linkki olisi nokan edessä. - Tapio.Rautalapio
ja vielä kol kirjoitti:
Tulokset 1 - 10 noin 2 780 osuman joukosta haulle Flandersin divisioona. (0,14 sekuntia)
Heh heh. Ruotsalainen ei löydä vaikka linkki olisi nokan edessä.Heh heh, netti fenno ei osaa käyttää googlea. Katsopa, kuinka moni hakusi linkeistä käsittelee Flandersin divisioonaa...
" Tulokset 1 - 2 kaikkiaan 2 osuman joukosta haulle "flandersin divisioona". (0,12 sekuntia) "
http://www.google.fi/#hl=fi&source=hp&q="flandersin divisioona"&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq=&gs_rfai=&fp=1&cad=b
Mutta mitäpä netti fenno oikeastaan osaisi? Copypastata ehkä... - Tutkija iänikuinen
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Heh heh, netti fenno ei osaa käyttää googlea. Katsopa, kuinka moni hakusi linkeistä käsittelee Flandersin divisioonaa...
" Tulokset 1 - 2 kaikkiaan 2 osuman joukosta haulle "flandersin divisioona". (0,12 sekuntia) "
http://www.google.fi/#hl=fi&source=hp&q="flandersin divisioona"&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq=&gs_rfai=&fp=1&cad=b
Mutta mitäpä netti fenno oikeastaan osaisi? Copypastata ehkä...Hmm. Yllä olevilla keskustelijoilla on haussa samasta sanaparista linkit, jotka antavat erilaisen määrän osumia.
Suomalaisen linkki:osumia 2780
http://www.google.fi/search?q=Flandersin divisioona&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&client=firefox-a&rlz=1R1GGGL_fi___FI356 osumia 2780
Ruotsalaisen linkki:osumia 2
http://www.google.fi/#hl=fi&source=hp&q="flandersin divisioona"&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq=&gs_rfai=&fp=1&cad=b
Ehkäpä Google on demokraattisempi kuin Suomen koululaitos ja YLE. Ruotsalaisia on Suomessa niin vähän, että he eivät tarvitse kuin kaksi linkkiä . - HEH HEH
Tutkija iänikuinen kirjoitti:
Hmm. Yllä olevilla keskustelijoilla on haussa samasta sanaparista linkit, jotka antavat erilaisen määrän osumia.
Suomalaisen linkki:osumia 2780
http://www.google.fi/search?q=Flandersin divisioona&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&client=firefox-a&rlz=1R1GGGL_fi___FI356 osumia 2780
Ruotsalaisen linkki:osumia 2
http://www.google.fi/#hl=fi&source=hp&q="flandersin divisioona"&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq=&gs_rfai=&fp=1&cad=b
Ehkäpä Google on demokraattisempi kuin Suomen koululaitos ja YLE. Ruotsalaisia on Suomessa niin vähän, että he eivät tarvitse kuin kaksi linkkiä .Ruotsinkielessä Flandersin kirjoitetaan flandersin, siis pienellä alkukirjaimella
- Tapio.Rautalapio
HEH HEH kirjoitti:
Ruotsinkielessä Flandersin kirjoitetaan flandersin, siis pienellä alkukirjaimella
Yks lysti, haku "Flandersin divisioona" tuottaa saman verran osumia kuin "flandersin divisioona." Kysymys on vain siitä, ettei netti fenno osaa käyttää googlehakua.
Tulokset 1 - 2 kaikkiaan 2 osuman joukosta haulle "Flandersin divisioona". (0,26 sekuntia)
http://www.google.fi/search?q="Flandersin divisioona"&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a
vrt.
Tulokset 1 - 2 kaikkiaan 2 osuman joukosta haulle "flandersin divisioona". (0,06 sekuntia)
http://www.google.fi/search?hl=fi&client=firefox-a&hs=kCN&rls=org.mozilla:fi:official&q="flandersin divisioona"&btnG=Hak... - Tapio.Rautalapio
Tutkija iänikuinen kirjoitti:
Hmm. Yllä olevilla keskustelijoilla on haussa samasta sanaparista linkit, jotka antavat erilaisen määrän osumia.
Suomalaisen linkki:osumia 2780
http://www.google.fi/search?q=Flandersin divisioona&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&client=firefox-a&rlz=1R1GGGL_fi___FI356 osumia 2780
Ruotsalaisen linkki:osumia 2
http://www.google.fi/#hl=fi&source=hp&q="flandersin divisioona"&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq=&gs_rfai=&fp=1&cad=b
Ehkäpä Google on demokraattisempi kuin Suomen koululaitos ja YLE. Ruotsalaisia on Suomessa niin vähän, että he eivät tarvitse kuin kaksi linkkiä .Ei siinä ole mitään yllättävää, ettei netti fenno osaa edes googlata. Netti fennon haun osumista kun vain kahdessa mainitaan Flandersin divisioona.
- t.a.p.
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Tällä palstalla sinä asetut voimakkaasti puolustamaan tahoja, jotka kokevat tehtäväkseen hurrivihan lietsomisen ja toisten suomalaisten mustamaalaamisen heidän kielensä perusteella, kansalaisten keskinäisen epäluulon, suvaitsemattomuuden, kyräilyn, kateuden ja katkeruuden herättämisen ja ruokkimisen ja siinä tarkoituksissa erilaisten perustelemattomien väittämien heittelyn ja suoranaisen valehtelun.
Koetko noilla ansioilla ansaitsevasi pro patria -mitalin?Luuletko mustamaalauksellasi ansaitsevasi Freudenthal-mitalin?
- Tapio.Rautalapio
t.a.p. kirjoitti:
Luuletko mustamaalauksellasi ansaitsevasi Freudenthal-mitalin?
Niinku minkä mustamaalauksella, tappi?
Ei se, että kertoo Heikin höpöttäneen kaksikielisyyden kustannusten olevan 32 miljardia vuodessa osaamatta sitä mitenkään perustella vaikka pari hörhöä häntä siinä komppasikin, ole mustamaalaamista, vaan ihan vaan sellainen toteamus täällä keskustelupalstalla.
Yritäpä nyt vastata huutoosi. - rautalapio kolisee
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Ei siinä ole mitään yllättävää, ettei netti fenno osaa edes googlata. Netti fennon haun osumista kun vain kahdessa mainitaan Flandersin divisioona.
Olisitko ystävällinen Tapio ja klikkaisit antamaani linkkiä. Osumia todella tulee 2780 kappaletta.
Kaikki muut täällä ovat varmaan sitä kokeilleet ja huomanneet , että rautalapio kolahtelee suomalaiseen graniitttiin. Pellenähän sinua aletaan pitää, jos et jo luovuta.
http://www.google.fi/search?q=Flandersin divisioona&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&client=firefox-a&rlz=1R1GGGL_fi___FI356
En pysty suoralta kädeltä sanomaan , missä sinä tällä kertaa mömmit googlettaessasi. - Tapio.Rautalapio
rautalapio kolisee kirjoitti:
Olisitko ystävällinen Tapio ja klikkaisit antamaani linkkiä. Osumia todella tulee 2780 kappaletta.
Kaikki muut täällä ovat varmaan sitä kokeilleet ja huomanneet , että rautalapio kolahtelee suomalaiseen graniitttiin. Pellenähän sinua aletaan pitää, jos et jo luovuta.
http://www.google.fi/search?q=Flandersin divisioona&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&client=firefox-a&rlz=1R1GGGL_fi___FI356
En pysty suoralta kädeltä sanomaan , missä sinä tällä kertaa mömmit googlettaessasi.Klikkasin ja tällaista siellä näkyi:
# [PDF]
Suomen Pöytätennisliitto KILPAILUKALENTERI 2006-2007 Suomen ...
Tiedostomuoto: PDF/Adobe Acrobat - Pikakatselu
Flanders Open järjestäjä VTTL , Vilvoorde, Belgia .... I.divisioona nousukarsinta. 29.4. Mestaruussarja 2.karsintaturnaus. Toukokuu. 12.5. Kadettien TOP-10 ...
www.sptl.fi/kilpailutoiminta/K0607/kilpkalenteri2006-2007.pdf
#
AY-pingis - Suomen Pöytätennisliitto
22.09.2006 - 24.09.2006, Kilpailu, Flanders Open, VTTL, Vilvoorde, Belgia ... 28.10.2006, Kilpailu, 1.divisioona, 2.osaturnaus, PT Espoo, Ruskeasuo Hki ...
www.sptl.fi/kv/uusi/index.asp?sivu=tapahtumakalenteri... - Välimuistissa
Näytä lisää tuloksia kohteesta www.sptl.fi
# [DOC]
Kilpailukalenteri 2008-2009
Tiedostomuoto: Microsoft Word
Flanders Open, Vilvoorde, Belgia. 13.-14. Sakala GP, TTC Sakala, Viljandi, Viro ... I-divisioona 2/3. 8.-9. Joukkue-SM, PT 75, Hervanta, Tampere ...
kuptsjuniorit.files.wordpress.com/.../kilpailukalenteri-2008-versio-307.doc
Sinä vain et osaa käyttää googlea. Alla tulos haulle "Flandersin divisioona":
Tulokset 1 - 1 kaikkiaan 1 osuman joukosta haulle "Flandersin divisioona". (0,17 sekuntia)
Hakutulokset
1.
SS-miehet Saksan SS joukot
SS:llä oli monia ulkomaisia divisioneja mm. ranskalainen 20 000 miehen vahvuinen Charlemagne divisioona ja fleemiläinen Flandersin divisioona. ...
koti.phnet.fi/petripaavola/ssmiehet.html - Välimuistissa
http://www.google.fi/search?hl=fi&client=firefox-a&rlz=1R1GGGL_fi___FI356&q="Flandersin divisioona"&meta=&aq=f&aqi=&aql=&oq=... - ja vielä kol
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Ei siinä ole mitään yllättävää, ettei netti fenno osaa edes googlata. Netti fennon haun osumista kun vain kahdessa mainitaan Flandersin divisioona.
Koska linkkini löytää osumia 2780 ja sinun linkkisi vain pari niin,olisiko kuitenkin kohtuullista, että peruisit puheesi siitä, että minun tulisi istahtaa nettikurssille ja alkaisit vain itse katsella lehtiä sillä silmällä, josko löytyisi jostakin joku joka opettaisi kädestä pitäen netinkäytön alkeet. Rautalangasta vääntäen.
Loppukokeessa saisit, kuten kaikki surut, helpotuspisteitä ja saattaisit saada hyväksytyn kurssitodistuksen.
http://www.google.fi/search?q=Flandersin divisioona&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&client=firefox-a&rlz=1R1GGGL_fi___FI356
osumia 2780 - Tapio.Rautalapio

osumia 2780Netti fenno näköjään luulee, että googlen hakukoneen tarkoitus on löytää mahdollisimman paljon 'osumia'. Näinhän ei kuitenkaan yleensä ole, vaan hakukoneen on tarkoitus löytää oikeita osumia. Nyt netti fenno on löytänyt osumia mm. pöytätennikseen, joka puolestaan ei liity asiaan oikeastaan mitenkään. Syynä on se, ettei netti fenno osaa käyttää hakukonetta.
Tällä hetkellä haku "Flandersin divisioona" tuottaa yhden (1) osuman Flandersin divisioonaan.
http://www.google.fi/search?q="Flandersin divisioona"&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a - ja vielä
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Netti fenno näköjään luulee, että googlen hakukoneen tarkoitus on löytää mahdollisimman paljon 'osumia'. Näinhän ei kuitenkaan yleensä ole, vaan hakukoneen on tarkoitus löytää oikeita osumia. Nyt netti fenno on löytänyt osumia mm. pöytätennikseen, joka puolestaan ei liity asiaan oikeastaan mitenkään. Syynä on se, ettei netti fenno osaa käyttää hakukonetta.
Tällä hetkellä haku "Flandersin divisioona" tuottaa yhden (1) osuman Flandersin divisioonaan.
http://www.google.fi/search?q="Flandersin divisioona"&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-aYksi vaivainen osuma. Sehän riittääkin vähäväkisille suruille. Katselin oman hakuni osumia. Paljon oli ylimääräistä roinaa, sen myönnän, mutta esimerkiksi wikpedian artikkeli olisi ruosterautalapion hauilla jääänyt löytymättä.
- Tapio.Rautalapio
ja vielä kirjoitti:
Yksi vaivainen osuma. Sehän riittääkin vähäväkisille suruille. Katselin oman hakuni osumia. Paljon oli ylimääräistä roinaa, sen myönnän, mutta esimerkiksi wikpedian artikkeli olisi ruosterautalapion hauilla jääänyt löytymättä.
"Paljon oli ylimääräistä roinaa, sen myönnän, mutta esimerkiksi wikpedian artikkeli olisi ruosterautalapion hauilla jääänyt löytymättä. "
Hakusi tulokset olivat yhtä osumaa lukuunottamatta ylimääräistä roinaa. Se johtuu siitä, että et osaa käyttää googlea. Toki saat omilla menetelmilläsi runsain mitoin merkityksetöntä ajanvietettä kun selailet asiaanliittymättömiä linkkejäsi. Onhan se kuitenkin kaikkien kannalta mielekkäämpää kuin 'keskustelu'yrityksesi esim. tällä palstalla. - Kyllä kansa tietää!
aito suomalainen kirjoitti:
"jossa Suomi vihdoinkin siirretään Pohjoismaiden joukkoon - se tarkoittaa, että vain enemmistön kieli on virallinen"
Juuri niin, viimeinkin tasavertaiseksi maaksi muiden pohjoismaiden rinnalle. Vaikka nämä siirtomaasortajien jälkeläiset täälläkin parkuvat rakkaan henkisen isänmaansa Ruotsin etujen puolesta, mutta turhaan. Suomen kansa on viimeinkin heräämässä ruususen unestaan ja vaatimassa oikeuksiaan.Suomen kansa on täysin hereillä.
http://peruss.wordpress.com/2010/01/13/soinin-eurosakki-repesi-juutalaisvihan-takia/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192176Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392075Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä271963Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471376- 741316
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56802Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8721- 52713
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32698