Mistä muuten johtuu, että pakolaiset saavat omaan sossuhakemuksiinsa päätökset keskimäärin 7-14 päivässä, mutta valkoihoinen suomen kansalainen, joka on koko ikänsä maksanut veronsa suomeen ei useinkaan saa päätöstä työttömyyskorvaus hakemukseensa edes 3-4 kuukaudessa?
Tällä hetkellä eduskunnan oikeusasimiehellä on käsittelyssään yli 20 000 pitkistä käsittelyajoista johtuvaa suomalaisen ja suomessa koko elämänsä asuneen jättämää valitusta.
Onko tämä mahdollisesti joku jatke niin kutsutulle positiiviselle rekrytoinnille, jossa Helsingin kaupungin töihin palkataan suomalaisten sijaan pakolaisia eli positiivista syrjintää?
Yksinkertainen kysymys?
2
115
Vastaukset
- ``````
Näinhän tuo taitaa olla. Päätökset kai tulevat nopeasti sen vuoksi, että mamuille annetaan kaikki, mitä pyytävät ja harkinnanvaraista vielä lisäksi. Oman maan väestön kohdalla pohditaan jokaista euroa, josko löytyisi syy, millä evätä.
Toisaalta, oliko se Lahdessa vaiko Lappeenrannassa, jossa mamu sai päätöksen, mistä ei pitänyt. Seurauksena oli, että päätöksen tehnyt virkailija pahoinpideltiin kauppareissulla. Syyksi pahoinpitelijä kertoi epämieluisan päätöksen. Juttu uutisoitiin lehdessä.- Pso1245
"Näinhän tuo taitaa olla. Päätökset kai tulevat nopeasti sen vuoksi, että mamuille annetaan kaikki, mitä pyytävät ja harkinnanvaraista vielä lisäksi. Oman maan väestön kohdalla pohditaan jokaista euroa, josko löytyisi syy, millä evätä. "
Olisi kiinnostavaa tietää tuleekohan mamuille yhtä paljon näitä selvityspyyntöjä, joissa lukee, että tästä palkkatodistuksesta ei selviä se ja se anna selvitys? Mistähän joku Somalimaan kasvatti repii palkkatodistuksia.
Kun on Mamu niin riittää, että saa puumerkin vaan papereihin ja korvaus alkaa juosta. Suomen kansalaista ja tänne koko ikänsä veroja maksanutta juoksutetaan luukulta toiselle ja vielä senkinjälkeen kuukausien päästä saattaa tulla postissa lappuja miksi tästä ei löyde se ja se anna selvitys ja sitten suomalainen juoksee taas luukulta toiselle selvittämässä. Eduskunnanoikeusasimiehellä onkin yli 20 000 suomalaisen jättämää valitusta pitkistä käsittelyajoista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202252Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi782206Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä422081Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma551458- 741376
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?65908Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46903Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8791- 52763
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi34760