Viestintäministeri Suvi Lindén sanoi eilen Ylen A-studiossa, että Yle-maksun sisältävän lain valmistelu saattaa sittenkin edetä, jos sopu sisällöstä syntyy.
- Sopua osoittaa se, että jos eduskuntaryhmien puheenjohtajat yksituumaisesti sitoutuvat ja on yhteinen tahtotila siitä, että sekä hallinnon uudistus että rahoitusjärjestelmä on vietävissä eteenpäin. Siihen täytyy tulla eduskunnan laaja tuki, Lindén sanoi.
Lindén sanoi jatkavansa lain valmistelua, "jos siihen on riittävän yksituumainen tuki". Eduskuntaryhmien puheenjohtajat käsittelevät lain kohtaloa keskiviikkona.
Lindén ilmoitti viime viikolla, ettei vie Yle-lakia ja sitä kautta myös kiisteltyä Yle-maksua eteenpäin, koska riittävää parlamentaarista tukea ei ollut. Lindénin ratkaisua on hämmästelty laajasti myös poliitikkojen keskuudessa. Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner jyrähti asiasta eilen A-studiossa kovasanaisesti.
- Jos tällä ryhdikkyydellä olisi Suomen asioita hoidettu 70 vuotta sitten, niin kaikki puhuttaisiin venäjää. On selvää, että on yksittäisiä kansanedustajia ja kansalaisia, jotka ovat eri mieltä. Mutta se, että kesken kaiken annetaan periksi ja lykätään homma seuraavalle hallitukselle, on vastuutonta, Jungner sanoi.
Ylemaksu tulee sittenkin
5
117
Vastaukset
- Ei mediamaksulle!
Jungner otti taas Venäjä kortin esille, mutta ihme, ettei koskaan voitaisi todeta esim. että jos asioita olisi
yli sata vuotta sitten hoidettu yhtä huonosti kuin nykyään puhuttaisiin täällä ruotsia ja tämähän voisi
hyvinkin pitää paikkansa, mutta Ruotsi on maana ja ruotsi kielenä niin pyhä, ettei sitä saa arvostella ei ainakaan jos olet valtavirran poliitikko.Jungner onkin ilmiselvä svekomaani, joka haluaa mediamaksun käyttöön
vain siksi, että FST5:lle saataisiin ohjattua kohtuuttomasti verorahoja pakkoruotsituksen ylläpitoon.- oppositio.
Eduskunta ryhmien välillä ja sisällä on paljon jyrkkiä vastakkaisia mielipiteitä. Sopua ei tule.
Linden vaatii enemmän kuin vain yksimielisyyttä ryhmän johtajilta. Myös ryhmien pitää olla yksimielisiä ja niin yksimielinen eduskunta ei tule olemaan.
- Taisto.
Nimenomaan pakkoruotsittajat Sasi etunenässä ovat Lindenin kimpussa.
Svekot haluavat varmistaa FST:n ikuisen ylibudjetoinnin mediamaksulla.- HÄVIÄMÄÄN::::!!!!11
.
Siksi on syytä varautua polttopulloterroritekoihin
. - viso-E
Siellä ei varmaankaan edes keskustella Suomen kielen lähetyksistä.
Mutta meillä herra-hurri on vielä voimissaan.
Liian aikaisin taisteltiin veäjän vallasta, nyt eesä ruotsin ylimielinen vähemmistö.
Miten heistä eroon.
Tapellonko vai äänestäen heidän huippurikasta valtapiiriään vastaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412470Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742447Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732342Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512102Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl251837Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801663Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211098Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40959Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55864