Ei jaksa mitään.

Olen 18-vuotias opiskelija, olen suhtkohtalaisen onnellisessa avoliitossa mutta kaikki tuntuu olevan niin vaikeaa, jotenkin on sellainen tunne että polen vaan paikallani, en saa mitään aikaiseksi, haluaisin vaan oikotien onneen jota kukaan ei saa, paitsi jos voittaa lotossa. Haaveilen paljon ja haluan elämässä saada paljon aikaan, nuoresta iästä huolimatta haluaisin tehdä ensimmäisen lapsen, olisin valmis äitiyteen ja haluaisin kokea sen mahtavan tunteen, avomieheni ei halua ja tämäkin asia masentaa minua. Opiskelen ensimmäistä vuotta mutta en jaksa sitäkään, haluaisin äkkiä saada jonkun ammatin ja mennä töihin mutta ajatus töistä väsyttää, en ole lorvija, herään yleensä aikaisin myöskin v-loppuisin vaan silti haluan vaan olla öllötellä. Olen ulkonäköönikin epätyytyväinen ja tunnen itseni "hyypiöksi", tämä lieneen johtuneen siitä että minua on kiusattu koko ylä-asteen ajan joka ikinen päivä. Haluaisin lopettaa koulun ja olla kotona vaan tämä ei ole mahdollista koska en sitten saisi mistään rahaa ja koska avomieheni on töissä en saisi toimeentulotukea, en mitään. Ajatukseni vaihtelevat aika ajoin ja olen ajatuksissani "sekaisin." Mikä minua vaivaa? Onko kohtalotovereita? Jos avomiehelleni puhun tästä ahdistuksestani hän suuttuu, ihan kuin en saisi purkaa tunteitani ja puhua, siksi olenkin ollut näistä ajatuksista hiljaa hänelle.