Olen 18-vuotias opiskelija, olen suhtkohtalaisen onnellisessa avoliitossa mutta kaikki tuntuu olevan niin vaikeaa, jotenkin on sellainen tunne että polen vaan paikallani, en saa mitään aikaiseksi, haluaisin vaan oikotien onneen jota kukaan ei saa, paitsi jos voittaa lotossa. Haaveilen paljon ja haluan elämässä saada paljon aikaan, nuoresta iästä huolimatta haluaisin tehdä ensimmäisen lapsen, olisin valmis äitiyteen ja haluaisin kokea sen mahtavan tunteen, avomieheni ei halua ja tämäkin asia masentaa minua. Opiskelen ensimmäistä vuotta mutta en jaksa sitäkään, haluaisin äkkiä saada jonkun ammatin ja mennä töihin mutta ajatus töistä väsyttää, en ole lorvija, herään yleensä aikaisin myöskin v-loppuisin vaan silti haluan vaan olla öllötellä. Olen ulkonäköönikin epätyytyväinen ja tunnen itseni "hyypiöksi", tämä lieneen johtuneen siitä että minua on kiusattu koko ylä-asteen ajan joka ikinen päivä. Haluaisin lopettaa koulun ja olla kotona vaan tämä ei ole mahdollista koska en sitten saisi mistään rahaa ja koska avomieheni on töissä en saisi toimeentulotukea, en mitään. Ajatukseni vaihtelevat aika ajoin ja olen ajatuksissani "sekaisin." Mikä minua vaivaa? Onko kohtalotovereita? Jos avomiehelleni puhun tästä ahdistuksestani hän suuttuu, ihan kuin en saisi purkaa tunteitani ja puhua, siksi olenkin ollut näistä ajatuksista hiljaa hänelle.
Ei jaksa mitään.
2
267
Vastaukset
- älä ainakaan
sitä muksua hommaa tähän maailmaan kärsimään. Olet itsekin epätasapainoinen. Älä jää miehesi siivelle elelemään, se on pahin virhe mitä voit tehdä.
- Väsynyt18
Olenko jossakin vaiheessa sanonut eläväni mieheni siivellä? Rakastamme toisiamme yli kaiken mutta raha asiat ja opiskelu tekevät kaikesta suhtkohtalaisen onnellista. Ja en tullut hakemaan lisää masentavia kommentteja tänne vaan ihan ystävällisiä neuvoja ja muitten kokemuksia stressistä ja ahdistuksesta. Siksihän minua myöskin ahdistaa kun en saa kokea äitiyttä vaikka haluaisin sitä enemmän kuin mitään muuta, olisin ikionnellinen.
Ps. Minä maksan kyllä asumisestani, ruoasta, laskuista ja kaikesta pakollisesta että sillätavalla. En todellakaan elä muitten rahoilla.
Pps. Siksi minua raha-asiat huolestuttavatkin koska jos en saa mistään mitään niin en voi hyväksyä sitä että tässä yhden ihmisen rahoilla elellään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole442494Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742477Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.562140Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211143Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411005Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886