Kaiken pahan alku ja juuri

kulmaminuutti

Sain tuossa käsiini kirjan nimeltä Maailman Pienaseet. Kirjan on kustantanut Rauhankirjallisuuden edistämisseura. Julkaisijat.Itämerikeskussäätiö, Lääkärin sosiaalinen vastuu ry sekä Suomen Rauhanliitto-YK-yhdistys ry.

Kirjan alkuteos : Small Arms Survey 2001
Small Arms Survey, Graduate Institute on International and Development Studies

Suomentanut Eila Salomaa Hakapaino Hki 2008
Suomen Lääkäriliitto on tukenut kirjan julkaisemista.

ISBN 951-9457-37-2

Takakannesta otan tähän yhden suoran lainauksen joka kertoo varmasti monelle sen, mikä sai tästä kiinnostumaan.

"Suomen valtio ja kansalaisjärjestöt ovat olleet tähän asti hyvin aktiivisia kansainvälisissä yhteyksissä maailman pienaseiden ja niiden haittojen vähentämiseksi. Tämä teos on oivallinen kuvaus tämän haasteen mittavuudesta ja monimutkaisuudesta ratkaisumahdollisuuksineen.

Teoksen tekee maassamme ajankohtaiseksi nyt se, että joudumme myös omassa maassamme voimakkaampiin toimiin pienaseiden valvomiseksi ja toivotavasti käsiaseiden kieltämiseksi kodeissa."

Mikäli tuo aselaki jota nyt rustaillaan on pohjustettu YK:n ja EU:n tämän kirjankin sisältämillä linjauksilla, on ennuste todella huono. Ikävintä nimittäin on, että ne poliitikot joiden hyllyä koristaa tämä punainen eepos, ovat mielikuvansa luoneet tuon kansainvälisen tutkielmasisällön ja sen ennusteiden pohjalta, ei todellisen suomalaisen metsästys- ja asekulttuurin pohjalta.

Tuon kirjan ennuste olisi nimittäin se, että suomalaisen sosiaalijärjestelmän murentuminen ja elintasokuilun nopea kasvaminen aiheuttaisi aseellisia väkivaltatilanteita, koska ainakin kirjan mukaan jokaisessa valtiossa missä köyhyysraja on ylittänyt kansan sietokyvyn, on pyritty ongelmat ratkaisemaan aseellisesti. Joko henkilökohtaisella tasolla tai suuremmissa ryhmissä.

Varsinkin meillä käytävä maahanmuuttotoiminta tällä hetkellä ei ainakaan kavenna tuota kuilua. Lisäksi sotaa käyvistä maista tulevat henkilöt omaavat matalamman kynnyksen ratkaista tyytymättömyyttään väkivallalla.Tämä toetamukseni, ihan ilman mitään rasistisia tarkoitusperiä.

Tuleva aselaki voi siis olla ensiaskel todelliseen siviiliaseriisuntaan. Jos siis näette tuon kirjan vaikka kirjastossa ja asia kiinnostaa, kannattaa siihen hieman syventyä.

On ikävää, kun asioita käsitellään pelkästään negatiivisella tasolla huonoja puolia tutkimalla ja esittämällä.

16

507

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bundolo africanus

      Viidakkoveitset ovat siis kuitenkin tuon mukaan OK, vai?

    • ressu.

      Itse olen tullut samaan johtopäätökseen aselakimuutoksien syistä. Yhteiskunnan eriarvoistuminen tulee lisäämään eri varallisuusryhmien välisiä jännitteitä ja globalisaation aiheuttama taloudellinen alamäki tulee lisäämään kansalaisten agressioita. Kun aseet kerätään ajoissa pois, pysyy yhteiskunnallinen kiehuntan hallittavissa.

      • kansanmurha tehtiin lähes pelkästään viidakkoveitsin ja keihäin.
        Ruandaan lennätettiin hyvissä ajoin 50000 viidakkoveistä.
        800000 ihmistä lahdattiin parissa viikossa. Kansanmurha oli erittäin hyvin organisoitu ja suunniteltu.

      • 0-O-0

        aseethan vain muuttuvat luvattomiksi ja niitten määrä kasvaa ja lelut (22) vaihdetaan ysimillisiin ym, kun lupia ei enää tarvitse rukoilla mistään.

        Reserviläiset, ampumaurheilijat, metsästäjät, asekeräilijät lasketaan nyt jo kaikki kriminaaleiksi, murhamiehiksi ja mielenterveysongelmaisiksi.

    • rautaa rajan sisälle

      "Obama sai amerikkalaiset aseistautumaan huimaa vauhtia"
      http://uutiset.msn.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/1135254471873

      Tuoreen uutisen mukaan (luvallinen) asekauppa pyörii amerikoissa reippailla kierroksilla. Sielläkin pelkona on että luvallisten aseiden hankintaa vaikeutetaan lähitulevaisuudessa.

      Homma ei sitten sielläkään selvästikään ole poliitikkojen hanskassa. Kansa ei luota edusmiehiinsä ja -naisiinsa. Edushenkilöiden etu on erilainen kuin rivikansalaisen etu. Saapa nähdä miten käy, johtaako tämä yksityisen aseenomistuksen vaikeuttamisen pelko "aseistautumisen" rajuunkin lisääntymiseen, kävelevätkö äänestäjät poliitikkojen yli. Jos kävelevät niin se on niille poliitikoille aivan oikein, eivät parempaa ansaitsekaan. Hysterian lietsomisesta voivat olla vain nuo poliitikot vastuussa.

      Samantapainen tilanne täällä koto-Suomessa, odotettavissa oleva (luvattomien) aseiden raju lisääntyminen jää rasittamaan taitamattomien lakinikkareiden eli käytännössä kansanedustajien omaatuntoa. Kansalle lähetetään aivan vääriä signaaleja. Riippumatta siitä ovatko nuo signaalit lähteneet kansanedustajan omasta persoonasta vai ei, tulisi sellaiset korjata. Ja jos ei korjata niin vastata sitten seurauksista täysimääräisesti.

      • vastaa

        Koska poliitikot ovat oikeasti vastanneet mistään, kysyn vaan.

      • tiliä kuitatessa
        vastaa kirjoitti:

        Koska poliitikot ovat oikeasti vastanneet mistään, kysyn vaan.

        käsi vapise. Lisää pitäisi vaan saaman.

    • Listat liikkeelle!

      Kuka muistaa neuvostoliitossa harjoitetun kansanvihollisten jahdin tai sen amerikkalaisen version, joka kulkee nimellä mccarthyismi. Kommunismi pelokkeena tavalliset amerikkalaiset antoivat ilmi toisiaan ja epäillyistä pidettiin listoja. Osa joutui oikeuteen ja sai rangaistuksen vääristä ajatuksistaan ja sympatioistaan, vapauden maassa. Nyt kun kommunismi on taittanut niskansa, oikeiston uhkakuvat löytyvät muualta.

      Samalta alkaa näyttää NRA politikointi, jonka tarkoituksena on jakaa päättäjät aseiden vastustajiksi tai puoltajiksi. Emo-NRA ja sen bulvaani Institute for Legislative Action julkaisevat luetteloa, jossa esitellään anti-gun –profiloituneita järjestöjä, yhteisöjä, medioita ja ihmisiä. Lista on nykyisin jo pitkä: http://www.nraila.org/issues/factsheets/read.aspx?id=15 Lue ja hämmästy!

      Tästä luokittelusta ei ole enää pitkä matka ilmiantoihin ja koko kansan mobilisointiin aseiden puolesta tai niitä vastaan. Tehokkain väline tällaisessa politikoinnissa on ilmianto, joka onnistuu nykyisin erittäin helpolla internet –sovellutuksilla jopa anonyyminä. Anna siis naapurisi taikka ystäväsi ilmi paikalliselle NRA:lle, jos hän vastaa kysymykseesi aseiden omistuksesta edes jollakin tavalla nihkeään sävyyn! Nimi tulee kaikkialla näkyvään listaan ja eiköhän suu hiljene.

      • kiusallinen vapaus

        Sehän ei oikeastaan ole mikään julkinen tieto että kenellä on luvallisia ampuma-aseita ja kenellä ei ole. Aseiden lupapaperit jotka aseen myyjä pitää itsellään ovat salassapidettäviä asiakirjoja ja viranomaisten ei myöskään kuuluisi julistaa aserekisterien sisältöjä julkisuuteen.

        Kaikista asioista voi tietysti ihan luvallisesti yksityisesti olla mieltä puolesta ja vastaan. Esim rasistiset mielipiteet eivät yksityisellä henkilöllä ole mikään rikos (toisin kuin esim. yrityksellä tai muulla yhteisöllä).

        Mielipiteen vapaus koskee siis muitakin kuin sosialisteja.

      • Listat liikkeelle!
        kiusallinen vapaus kirjoitti:

        Oleellista tässä asiassa on se, että aserintama pyrkii vaikuttamaan omaan asiaansa liimaamalla näiden listojen avulla eri yhteisöjen ja yksilöiden päälle tarran, jossa kuvitteellisesti lukee ”epäisänmaallinen, vasemmistolainen, sosialisti, epäluotettava, rikollinen, homo, henkisesti sairas” jne mollaavia epiteettejä. Laillista sinänsä, kun tarrassa ei lue noita sanoja, mutta varmasti tarkoituksenhakuista politikointia.

        Listalla on merkittävän paljon humanitaarisia ja uskonnollisia yhteisöjä sekä eri kasvatusorganisaatioita. Yksilöistä sinne ovat joutuneet monet taiteilijat ja journalistit. Julkkisosastolla ovat mm. nimet Sean Connory ja Sylvester Stallone, vaikka voisin kuvitella juuri päinvastoin.

        Mitä tulee oikeuteen sanoa, korjaan sen verran, että ns. rasistisissa älämölöjutuissa sovelletaan rikoslain kohtaa: ”Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.” Koskee siis myös yksilön suustaan tässä tarkoituksessa päästämiä sammakoita. Muutenhan kuljetaan kunnianloukkauspoluilla.

      • la cosa nostra...
        Listat liikkeelle! kirjoitti:

        Laillisten aseiden omistajan kannalta on erinomainen asia jos tuollaista selkeää liputtamista tapahtuu. Meidän etuamme valvovat tahot ovat harvassa, joten kaikki tällainen otetaan avosylin vastaan. Aseen omistajalle on nykyisissä oloissa hyvin tärkeää tietää mitkä tahot pahimmin hänen oikeusturvaansa ja yksityistä kodin omaisuuttaan haluavat vaarantaa. Eli palstan tarkoitus huomioiden voi myös hiukan miettiä mikä lämmittää aseiden omistajaa ja mikä ei.

        Mielipiteen vapaus ja sananvapaus koskevat edelleen kaikkia kansalaisia. Kansalainen saa omata myös ns. "rasistisia" mielipiteitä, ei siinä ole mitään laitonta. Mielipide ei ole väärä mielipide. Koskee muitakin kuin sosialistisia mielipiteitä.

      • Jnekit on kovia poik
        la cosa nostra... kirjoitti:

        Obama sai amerikkalaiset aseistautumaan huimaa vauhtia
        17.3.2010 5:00
        A A Pekka Mykkänen

        Kirjoittaja on Washingtonin kirjeenvaihtaja.

        Sähköposti
        Pekka Mykkänen
        Helsingin Sanomat
        pekka mykkänen / hs

        Katso lisää kuvia
        Gun City USA -asekaupa Tennesseen pääkaupungissa Nashvillessä.

        Yhdysvaltain ase- ja ammuskauppa on ollut huippuvilkasta sen jälkeen, kun aseiden vastaisena pidetty demokraatti Barack Obama valittiin maan presidentiksi marraskuussa 2008.

        Viime vuonna Yhdysvalloissa tehtiin 14 miljoonaa aseiden ostoon liittyvää henkilötaustojen tarkastamista. Toissavuonna luku oli 12,7 miljoonaa, ja 2007 se oli 11,2 miljoonaa, kertoi The New York Times -lehti.

        Viime marraskuussa esitetyn arvion mukaan ammuksia oli myyty edellisvuoden aikana 12 miljardia kappaletta. Tavallisesti vuosimenekki on 7–10 miljardia, kertoi The Washington Post.

        Asetarvikkeiden kasvanut myynti johtuu siitä, että amerikkalaiset pelkäävät Obaman tiukentavan Yhdysvaltain aselakeja, ja näin vaikeuttavan aseiden hankintaa.

        Tenneseen osavaltion pääkaupungissa Nashvillessä sijaitsevan asekaupan työntekijät ja asiakkaat eivät peittele sitä, kuinka epäileväisesti he suhtautuvat Obamaan.

        Vietnamin sodassa oikean kätensä menettäneen asekauppiaan Terry Holmesin mukaan istuvan presidentin kohtaama epäluulo on hänen omaa vikaansa.

        "Ihmiset pelkäävät ja ovat ehdottoman vakuuttuneita siitä, että on vain ajan kysymys, kun liittovaltio tulee ja yrittää riistää vapautemme", kertoo Gun City USA nimisessä kaupassa työskentelevä Holmes.

        Jos liittovaltio asettuu vapaita kansalaisia vastaan, aseenomistajat ovat Holmesin mukaan "valmiita toimeen" eli puolustamaan amerikkalaisarvoja asein.

        Rakkaus aseisiin on saanut monet osavaltiot ennakoiviin toimiin, ja eri puolilla maata on säädetty kymmeniä aseiden käyttöä ja saatavuutta helpottavia lakeja parin viime vuoden aikana.

        Lisää aiheesta keskiviikon Helsingin Sanomissa.

    • Kukaton hattutäti

      ”Tarvitsemme massiivisen määrän yksityisten ihmisten omistamia aseita suojelemaan itseämme, mutta tarvitsemme myös ihmisiä, joita vastaan suojaudumme. Siksipä tarvitsemme terroristeja ja rikollisia saadaksemme näin aseillemme oikeutuksen, kun meillä on sitten keitä pelätä.”

      Siinäpä sitä jenkkiläistä perustelua aseistautumiselle. Loistavaa päättelyä kerrassaan, näkyy jo meidänkin asenilkkien perusteluissa.

      • valtion naapuri

        olikaan Kanada ? Suomen vai Yhdysvaltojen. Ja mikä oli sen toisen naapuri ?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      68
      3751
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2381
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      71
      2338
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      60
      2228
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      32
      1675
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      71
      1584
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1487
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1061
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      68
      1012
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      929
    Aihe