Kouluruuan surkea taso Oulussa

oulussa osataan ?

Oulu käyttää koululaisten ruokaan VAIN noin 50 senttiä per ateria kun suurinosa suomen muista kaupungeista käyttää noin 1.50-2.00 euroa per ateria. Ja sen kyllä huomaa:
- ruoka loppuu usein kesken
- vain kerran viikossa pehmeää leipää
- ruuasta puuttu liha
- salattien taso surkea
- jälkiruokaa vain kerran viikossa
- kaikki jatkettu vedellä tai maidolla

Sen lisäksi että ruuan taso on surkeaa, myös valmistuksen laatu on ala-arvoista. Ruoka on usein KYLMÄÄ tai puoliraakaa. Niinkin helppo ja edullinen ruoka kun puuro pilataan sillä, että se jätetään liian raa'aksi tai sitetn ylikypsäksi. Eli ede puoli-ilmaista ruokaa ei haluta tehdä hyvin.

Ja teille pula-ajan ihmiseille, jotka kohta sanovat "ole tyytyväinen kun saa ilmaiseksi " tai vastaavaa. MINÄ ja moni muukin olisi valmis maksamaan siitä, että lapset saavat kunnon ruokaa, mutta se EI KÄY vaan kaikkien pitää kärsiä yhdessä huonosta ruuasta.

Opetusvirasto ei kommentoi asiaa ollenkaan useista kyselyistä huolimatta !!

20

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lihapatojen äärestä

      Ole tyytyväinen kun saa ilmaiseksi.Ja jos lapsella on illalla nälkä, tekase sianlihakäristys.
      Kaikesta sitä kehdataankin valittaa.

    • odotan vastausta

      Mitä asialle pitäisi tehdä?

      • kaakkurissa osataan

        ruuan tasosta !!!!!!!!!
        Turha teidän on tulla tänne jeesustelemaan, että olkaa tyytyväisiä kun on ilmaista.... MINÄKIn maksaisin saadakseni lapselle kunnon ruokaa... mutta se ei ole mahdollista eivätkä Kaakkurilaiset saa mennä edes kauppaan ruokkiksella ostamaan kunnon ruokaa.

        Se ihmetyttää että kouluilla säästetään ilmeisesti sähköstäkin kun kaakkurissa ainakin ruoka on kuulemma AINA puoliraakaa.. eilen oli ns. kinkkukiusausta eli harmaita makkaranpaloja, jotka lilluivat haalesssa vesi-maito-seoksessa ja perunat raakoja. NAM, onpa kiva kun saa ilmaiseksi...

        Ja se, että ei edes vaivauduta puuroa hauduttamaan kypsäksi kertoo kyllä paljon keittäjäjien "moraalista"... sehän olisi helppo ja halpa ruoka, mutta kaakkurissa nykyääm puoliraakaa JOKA KERTA

      • kenen vastuu
        kaakkurissa osataan kirjoitti:

        mutta sitä Oulun Ateria ei osaa... puoli-ilmainen puurokin pilataan väärällä valmistuksella.

        Koululaiset tulevat nälissään koulusta, vaikka ovat kaikkiruokaisia kotona. Raakaa ja väärinvalmistettua ruokaa ei juuri kukaan syö.

      • noloa
        kenen vastuu kirjoitti:

        mutta sitä Oulun Ateria ei osaa... puoli-ilmainen puurokin pilataan väärällä valmistuksella.

        Koululaiset tulevat nälissään koulusta, vaikka ovat kaikkiruokaisia kotona. Raakaa ja väärinvalmistettua ruokaa ei juuri kukaan syö.

        voi alleikirjoittaa aloituksen. Turha kenenkään puolustella ruuan huonoa tasoa sillä, että pääasia että saa ilmaiseksi...

        Kouluilla ei anneta mitään mahdollisuutta muuhun ruokailuun:
        - läheisessä Citymarketissa EI saa käydä
        - välipala-automaatti poistettiin syksyn alusta
        - koululla ei ole mikroja eikä kylmäsäilytystiloja omille eväille

        Näin Kaakkurissa ainakin

    • Nyt valoja päälle!!!

      Vittu siellä tehdään pentuja ihan kulissyihin perustuen. Naama ja aivot ja luonne on ihan perseestä itselläkin, silti penskaa vaan maailmaan kun muutkin! Itse ette osata edes teevettä keittää polttamatta pohjaan!! Lapset syövät jotain tyyliin mikrossa lämmitettyjä nakkeja ja einespizzoja ja pitävät sitä kotiruokana ja kasvavat vinoon käsityksestään mitä ruoka on! Ei se sitten ole ihme kun koulussa ei kotiruoka maistu ja märistään!

      KATSOKAA PEILIIN AVUTTOMAT!! ITSE OLETTE PENTUNNE KASVATTANEET NIILLE VALMISRUUILLE SAATANA! SIKSI NE EI OSAA SYÖDÄ IHMISTEN KOTIRUOKAA. OMAAKIN PERSETTÄNNE KAVENTAAKSENNE, MENKÄÄ KOKKAUSKURSSILLE!

    • Eienääeväsreppua

      Mun aikaan ei koulussa koskaan ollutkaan muuta leipää kuin näkkäriä. Eikä jälki ruuista ollut tietookaan.
      Ja yritä päättää onko se puuro raakaa vai ylikypsää, keski-arvoksi tulis sinun arvion mukaan hyvä, jopa erinomainen.

    • dfsdfsdf

      Minä en ole koskaan ollut tuollaisessa koulussa missä muka saa pehmeää lleipää kerran viikossa, tuskin missään on näin

      • dukesia naamaan

        lihavat on tottuneet siihen leipään mikä on siinä mikropurilaisessa.

      • mutta totta

        Kaakkurissa on by the way vain kerran viikossa pehmeää leipää

    • Joka aamu

      Näkkärissä?

      • sianruokaa

        Oulu käyttää keskimäärin 6-kertaa VÄHEMMÄN rahaa ruokaan kuin muut kaupungit. JOKAINEN tajuaa, mitä se tekee laadulle, ruokaa on pakko jatkaa jauhoilla ja vedellä, pakko poistaa liha minimiin jne... Ja vanhemmille ei anneta edes mahdollisuutta maksaa, jotta lapsi saa kunnon ruokaa. Törkeää.

        Já mitä tulee kommentteihin "ole onnellinen kun on ilmaista jne" . Ehkä köyhät tai peräkammarinpojat ajattelevat niin, että ihan sama minkälaista paskaa kunhan on ilmaista. Mutta varma on että normaalit vanhemmat eivät niin ajattele

      • omat eväät
        sianruokaa kirjoitti:

        Täällä on paljon hyviä kotikokkeja, jotka tekee kotona hyvää ruokaa. Kohta varmaan lopetetaankin ilmainen kouluruokailu niin koululaiset syövät kotoa tuomansa herkulliset eväsruuat mukisematta.

      • voi helevata

        Onko normaaleita venhempia? Uusavuttomia kai te olette jokainen! Jauhollahan ne ruuat jatketaan teillä kotonakin, mitä nyt sunnuntaina joistakin puolieineksistä kokkikirjan kanssa harvakseltaan väsäätte vaihteluksi valmisruoille. on jauhokastikkeissa ainakin hiilaria ja pysyy perät leveenä koko porukalla. Tämä turha kitinä yksinkertasesti johtuu siitä, kun te uusavuttomat haluaisitte kouluruualta enemmän, jotta ei tarvitsisi kotona laittaa ruokaa illalla, kun ette osaa!! avuttomat! Laittakaa eväät reppuun niille kullannupuillenne, jos osaatte edes niitä tehdä itse! Joku paahtopaistileipä tvs, jos osaatte tehdä!?
        Tai sitten käskekää hankkimaan luokkiin mikro ja ketsuppipullo, niin saavat sitä mainitsemaanne "kotiruokaa" koulussakin. Itse olette kersanne opettaneet, eli siinä syy miksi kitistään.

        Ja kouluruuan hintahan on ihan sen toimittajan hinnoittelema. Totta kai se hesassa on kalliimpaa kuin täällä, koska siellä muutenkin kalliimpaa. Vitun urpo! Mene kokkikurssille ja lopeta narina!

      • hah hah haaaa
        omat eväät kirjoitti:

        Täällä on paljon hyviä kotikokkeja, jotka tekee kotona hyvää ruokaa. Kohta varmaan lopetetaankin ilmainen kouluruokailu niin koululaiset syövät kotoa tuomansa herkulliset eväsruuat mukisematta.

        saa jokainen sitten syöttää lapselleen niitä mikropizzoja, eli kotiruokaa, koulussakin...

      • saarioinen.,.....
        sianruokaa kirjoitti:

        Oulu käyttää keskimäärin 6-kertaa VÄHEMMÄN rahaa ruokaan kuin muut kaupungit. JOKAINEN tajuaa, mitä se tekee laadulle, ruokaa on pakko jatkaa jauhoilla ja vedellä, pakko poistaa liha minimiin jne... Ja vanhemmille ei anneta edes mahdollisuutta maksaa, jotta lapsi saa kunnon ruokaa. Törkeää.

        Já mitä tulee kommentteihin "ole onnellinen kun on ilmaista jne" . Ehkä köyhät tai peräkammarinpojat ajattelevat niin, että ihan sama minkälaista paskaa kunhan on ilmaista. Mutta varma on että normaalit vanhemmat eivät niin ajattele

        kertoo aika lailla kirjoittajan ruokatottumuksista..

    • nimetön.

      "Sen lisäksi että ruuan taso on surkeaa, myös valmistuksen laatu on ala-arvoista. Ruoka on usein KYLMÄÄ tai puoliraakaa."

      Mitä merkitystä?

      Pääasia että kaupungin herroilla notkuu pöydät!

      Koululaisista viis...

      • rexi-boy

        Ihan n ormaalia kotiruokaa kyllä on. Turhaan annatte lapsienne kitistä ruuista! Kiittämättömät!

      • tämä on fakta
        rexi-boy kirjoitti:

        Ihan n ormaalia kotiruokaa kyllä on. Turhaan annatte lapsienne kitistä ruuista! Kiittämättömät!

        Mutta ketään ei kiinnosta koululaiset.... ruokaa jatketaan valkoisilla jauhoilla ja vedellä.. ruoka on kylmää ja raakaa kun sähköä pitää säästää. Lihaa ei tarjota kuin harvoin ja kasvikset ties kuinka vanhoja (varmaan romaniasta ostettu kun sieltä saa halvimmalla)

        Se. että ei ole tyytyväinen kouluruuan tasoon kertoo nimenomaan siitä, että kotona OSATAAN tehdä parempaa kotiruokaa. te urpot, jotka ette osaa tehdä ruokaa kuvittelette, että kouluruoka on hyvää.

        Kaikenmaailman laiskoja urpoja täälläkin on...

      • valmisruokkaa
        tämä on fakta kirjoitti:

        Sellaiset, jotka eivät osaa tehdä kotona kunnon ruokaa korkealaatuisista aineksista, kuvittelevat kouluruuan olevan hyvää ja ravitsevaa... ihan yhtä hyvälaatuista kun valmislihapullat, lihan huonoimmista osista tehty mössö tai valkoinen riisi ja makaroni, kalapuikot tai valmispyttypannu. Näistä aineksistahan kouluruoka oulussa tehdään !!

        Kaikenmaailman poikamiehiä täällä kirjoittelee. Olisit käskenyt äitisi opettaa ruuanlaittoa !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      172
      13125
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5468
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4860
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3699
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2808
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      123
      1989
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      114
      1734
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      367
      1655
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      110
      1552
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe