Leningradin turvallisuus ?

On totuuden aika

Eikös historioitsijat molemmin puolin rajaa ole todenneetkin, että Leningradin turvallisuudella ei ollut mitään tekemistä Karjalan ryöstön ja miehityksen perusteluna. Syystä että tuonaikaiset tykit eivät olisi kantaneet Leningradiin, vaikka Suomen raja olisi siirretty vielä puolta lähemmäksi Leningradia.
Leningradiin olisi voinut lähteä hyökkäämään yhtä hyvin satojenkin kilometrien päästä ja se olisi siltikin ollut käytännössä yllätyshyökkäys, jos eteneminen oli nopeaa.
Aika ihmeellistä tuo ryssien turvallisuusajattelu oli tuohon aikaan, kun yhden kaupungin ennaltaehkäiseväksi turvallisuuden takaamiseksi tapatettiin talvisodassa ensin 140 000 omaa miestä haavoittuneet ja suomalaisiakin meni koteja puolustaessaan 25 000 haavoittuneet, sitten jatkosota oli vielä väistämättömänä seurauksena talvisodasta, jossa meni ainakin tuplamäärä miehiä lisää.
Yhteensä henkensä ja terveytensä Leningradin turvavyöhykkeen rakentamisen vuoksi menetti siis arvioni mukaan noin miljoona ihmistä. Lisäksi neljäsataatuhatta suomalaista menetti kotinsa sodanaikaisen noin kaksimiljoonaisen(?) Leningradin varjelemisen ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä. Tuskin missään tilanteessa Leningrad olisi voinut menettää puolikasta(miljoona) väestöstään.
Mutta selvisihän se sodan jälkeen, mikä sota/ryöstöretken perimmäinen tarkoitus oli, kun esitettiin aluevaatimukset, laitettiin rikoksen uhri makasamaan ryöstön aiheuttamat kustannukset ja saatiinpa itseään puolustanut uhri vielä tuomittua tähän kaikkeen syyllisenäkin. Kyllä kannatti, vaikka tavoite jäikin vajaaksi.
Kyseessä oli siis erittäin heikko tekosyy ryöstöretken selityksenä. Mutta se oli silti ainoa tekosyy, joka jotenkuten kuulosti uskottavalta(vaikka ryssät eivät siihen itsekään uskoneet), muut syyt olivatkin jo sitten pelkkiä bolshevikkien propagandavitsejä. Ainoa oikea syy oli bolsevikkiryssien perusrikollinen luonne ja ahneus. Suuri osa venäläisistä näyttää olevan edelleen samoilla linjoilla, kun hyväksyvät varastamalla saadun omaisuuden ja maan hallinnan ilman suuria omantunnon tuskia. Rikoksensa peittämiseksi lavastivat poliittisissa sotarikosoikeudenkäynneissä suomalaset vielä sotasyyllisiksi kaikkeen.
Tiettävästi mikään kansainvälinen sopimus eikä yleisesti hyväksytty käytäntö tuohonkaan aikaan antanut lupaa lähteä tekemään rajan siirtoa ja etnistä puhdistusta naapurimaahan, että omilla kansalaisilla olisi turvattu olo. Vielä vähemmän se oli perusteltua, kun tämän esitti väkiluvultaan noin 50 kertaa Suomea suurempi valtio, jonka sotavarustus huomattavasti suurempana sekä määrältään että laadultaan olisi kyllä riittänyt turvaamaan omat rajat. Suomen suunnasta Venäjää ei koskaan ole uhannut mikään, sen tiesivät kaikki silloin ja nyt. Tilanne muuttui vasta kun oli pakko alkaa puolustamaan omaa maata ja koteja.

4

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asdertson

      Olisiko Suomi pystynyt omin voimin estämään maan käyttämisen kolmannen osapuolen astinlautana hyökkäyksessä Leningradiin?

      Oletetaanpa, että Suomi olisi välttänyt talvisodan. Neuvostoliitto olisi uskonut siihen, että Suomen suunnasta ei uhkaa Leningradia vastaan koituisi. Asia olisi ollut tällä selvä.

      Jos Saksan ja Neuvostoliiton yhteentörmäys oli ennalta odotettavissa, olisiko Saksa jossain vaiheessa yrittänyt hyökkäystä Neuvostoliittoa vastaan Suomen maaperän kautta? Tarvittaessa jopa Suomen poliittisen johdon tahdon vastaisesti? Olisiko Suomi saattanut joutua Saksan miehittämäksi? Olisiko Suomi pystynyt pysymään puolueettomana kuten Ruotsi?

      Sodan loppuvaiheessa 1944 Saksalla oli suunnitelmia Suomen tai sen osien valtaamiseksi - Operaatiot Tanne West (Ahvenanmaan valtaus) ja Tanne Ost (Suursaaren haltuunotto suomalaisilta) tapauksessa, jossa Suomi yrittäisi erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa. Mannerheimin taktikointi riippui päivistä: jos erillisrauhasta ilmoitettaisiin Saksan ollessa yhä vahvoilla,saattaisi Saksa yrittääkin Suomen miehitystä. Nyt ajoitus meni nappiin. Havaitessaan Suomen havittelevan erillisrauhaa Saksan vetäytyminen Baltiasta oli jo niin pitkällä, että voimavaroja Suomen kurittamiseen ei ollut.

      Sen sijaan Unkarille kävi juuri noin: Unkarin tehdessä rauhan Neuvostoliiton kanssa, Saksa otti Unkarin hallinnon haltuunsa ja nimitti maalle oman mieleisensä nukkehallituksen.

      Joka tapauksessa Neuvostoliitto ei antanut mahdollisuutta Suomelle toimia Ruotsin tavoin. Sen NL teki esittäessään alue- ja tukikohtavaatimuksia Suomelle kuten Baltialle ja sitten aloittaessaan talvisodan marraskuussa 1939.

      Saksan miehitys Suomessa toteutui vain osittain: rintamavastuu pohjoisessa annettiin Saksan joukoille. Suomen suurimmat lentokentät ja satamat olivat saksalaisten kontrollissa. Esikuntaa oli myös Helsingissä.

      Todellisuudessa Saksalla oli "suudelmankevyt" miehitys Suomessa.

      • Mojova suudelma

        200.000 miehen suudelmaa sanoa kevyeksi ?


    • Lavetti

      tuntea tykistön tehoa 30 - 40 luvulta. Esimerkiksi Mäkiluodon ja Kuivasaaren 305 mm kaksoistykkien kantama oli yli 40 km. Vastaavat tykit sijaitsivat myös Naissaaressa Virossa vastapäätä Mäkiluotoa. Että kyllä kantavuutta löytyi jo silloin Suomenkin tykistöltä.

    • Kiitollisuudenvelka

      Käytännössä Suomi pelasti ratkaisevalla tavalla omilla passiivisilla valinnoillaan Leningradin täystuholta ja toimi leningradilaisten suojelijana, kun ei hyökännyt sinne, vaikka se olisi ollut helposti toteutettavissa.
      Tähän liittyvä kiitollisuus venäläisten puolesta on kyllä luettavissa monissa tulkinnoissa ainakin rivien välistä, vaikka poliittisista syistä venäläiset ovatkin joutuneet vaikenemaan tai valehtelemaan asiasta.
      Tällä valinnallaan Suomi todisti kaukonäköisesti ja viisaasti sen tosiasian, että venäläisillä ei ole koskaan ollut mitään syytä pelätä luoteisrajansa turvallisuutta eikä siihen olisi aihetta jatkossakaan.
      Venäläiset voisivat kuitata tämän suuren historiallisen kiitollisuudenvelkansa ja Suomen avunannon passiivisilla valinnoillaan heille, palauttamalla
      ryöstämänsä alueet takaisin alkuperäisille omistajilleen.
      Se ei todellakaan olisi myöhäistä vieläkään syyllisyyden ja tehdyn vääryyden poistamiseksi.
      Tämä historiallinen vääryys ei unohdu koskaan ja sehän tullaan vääjäämättä korjaamaan ehkä ennemmin kuin myöhemmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2232
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2173
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      42
      2053
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      51
      1427
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1366
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      893
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      60
      855
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      771
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      743
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      33
      734
    Aihe