Miksi työmarkkinatuesta....

20% veroa?

Miksi siitä menee veroa 20% ??? jos vero olisi tasan 0% niin monen ihmisen ei tarvitsisi alentua enää sossun luukulle, miksei tähän asiaan saada järkeä?

32

691

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jo eläkkeellä,onneks

      Tätä olen itsekin ihmetellyt. Ei ole mitään järkeä, että valtio toisella kädellä antaa ja toisella ottaa pois. Eihän niitä työttömyyskorvauksia tarvitsisi euromääräisesti nostaakaan, kun alentaisi tai mieluiten poistaisi tuon veron.
      Joskus kun itse olin työttömänä ja jouduin siitä huolimatta vielä maksamaan jälkiveroa, kävin verotoimistossa kyselemässä asiaa. Verovirkailija sanoi, että hän antaa sinulle verokortin, jonka viet kelaan ja näin sinulta otetaan vain pieni vero. Vein sitten lappusen kelaan ja tädit nauroivat persettään repien! Yksi selitti, että he ottavat AINA 20 % ja siinä ei mitkään lappuset auta. Ja näinhän se onkin. Tyhmä homma!
      Ihmettelin vaan, että kas kun ei verotoimiston virkailijakaan tätä tiennyt.

      • juudaseesau

        ovat veromarkat. Meillä on kallis systeemi, sen tekee sen, että yhtä sosiaaliedunsaajaa kohden on kolme virkamiestä valvomassa, paljonko annetaan. Samalla viivalla kaikki ihmiset silloin kun tukia jaetaan. Ei varakkaat tarvitsisi lapsilisiä tai liikaa omistavat korkotukia. On laskettu, että yhteiskunnan tukia saavat enemmän hyvätuloiset kuin köyh'ät.

        Kontrollisyhteiskunnassa kaikki perustuu sihen, että on hallittavat ja hallitsijat. Ja sen jokainen tietää, kenelle kuuluvat rahat veroista. TURHAA KOULUTUSTA ON PILVIN PIMEIN. Veroja maksetaan vain näennäisten palvelujen ylläpitämiseksi ja tiettyjen aatteiden suodattamiseksi. Miten kävikään Ylen, kun se tuotti voittoa 1,9 milj. Jo Junger lähti.
        Luodaan kulttuureita, joissa ihmisen tarpeet on kehiteltyjä, ei todellisia.

    • Suomi on kauhea paik

      asumistuesta pois, eli ei mitään hyötyä.

      • jo eläkkeellä,onneks

        Ei tämä nyt ihan niinkään mene, että sitten se olisi asumistuesta pois.
        Ensinnäkään kaikki työttömätkään eivät saa asumistukea. En itsekään aikanaan saanut.
        Toiseksi kaikki työttömät eivät saa asumistukea niin paljon, etteikö tästä olisi hyötyä heille.
        Kolmanneksi ei ole vaikeaa muuttaa asumistukisäädöksiä niin, ettei työttömyyskorvaus vaikuttaisi lainkaan asumistuen saantiin.

    • ei ymmärrä ei..

      mieltä. Kallista touhua maksaa jotain ja sitten vielä pidättää veroa tukirahoista. Vero pitäisi olla 0% ja pelkkä 417 eur/kk (mikä liee) tulisi automaattisesti tilille ilman verottajan kallista osallistumista. Säästäisi yhteiskunnan rahoja. Sama julkisen sektorin palkoista. Olisi pelkkä nettopalkka joka olisi sitten veroprosentin verran pienempi kuin yksityissektorilla.

      • "tulisi automaattisesti tilille ilman verottajan kallista osallistumista"

        Kerrohan nyt sitten, paljonko tuo maksaa ylimääräistä? Luuletko, että siellä verottajalla joku omin käsin laskeskelee sinulle prosentit ja sitten erikseen käy tekemässä tilitäsi noston?

        Oma laskelmani on seuraava: Jos oletetaan, että yhden maksun lisäys verolaskentaan, tilisiirtoihin ja muuhun tarvitsee rankasti konservatiivisesti laskien n. 150 liukulukuoperaatiota verohallinnon ja pankkien tietokoneilla, niin se tarkoittaa n. 0,1 mikrosekuntia laskenta-aikaa, joka sähkösyöpöllä tietokoneella ja nykyisellä sähkön hinnalla tarkoittaa n. 0,000000000004 euroa jokaista kuukausittaista tukeasi kohden. En sanoisi tuota erityisen kalliiksi, mutta köyhälle tietysti iso raha se on tuokin, kun näitä palstoja lukee.

    • oikeus ja kohtuus

      osallistua mamujen elätykseen kun jaksat siitä täällä päivät pitkät vaahdota. Vidduako makaat laiskana kotona? Mene töihin!

      • ihmetouhua

        Tuota veronmaksua en minäkään tajua!Tällä hetkellä olen lomautettu ja ansiosidonaisella josta lähtee n.200e veroa! Tuo on iso summa meikäläiselle kun vertaa mitä siitä päivärahasta käteen jää!Joten haistakaa valtion HERRA..ISOHERRAT ja PÄÄTTÄJÄT pitkä p.ska! Mikäs heillä on ollessa kun tienaavat tuhansia euroja kuussa ja hyvät eläkkeet ON VARMISTETTU!!!!!

      • ihmetouhua kirjoitti:

        Ai helvetti, että sinun täytyy oikein maksaa veroa, vaikka rahahan tulee jos suoraan muilta?

        TOdellakin KAIKKI tuet pitäisi lakkauttaa lamatalkoiden takia puoleksi vuodeksi ja samalla alkaisi laiskuritkin tajuamaan, että onhan ne tuet aika helvetin isoja ja niihin voisi vaihteeksi olla vaikka ihan tyytyväisiäkin. Kuitenkin minun kaltaiseni joudumme maksamaan veroja PALJON enemmän ja mikä voi olla aika utopistista teille reppanoille, minä joudun tekemään TÖITÄ niidenkin maksettujen veroeurojen eteen!

    • Vapaaksi ikeestä

      soviteltua työmarkkinatukea saavilla, työmarkkinatuki ei ole tuloa, joten siitä ei saa vähennyksiä verotuksessa. Kun palkkatulot ovat pienet, niin matkakulut yms. eivät nouse vähennyksiin oikeuttaviin summiin. Saman suuruista palkasta ei mene veroa juuri lainkaan, mutta työssäkäyntikustannukset pitää maksaa työmarkkinatuella, josta menee veroa ja muita verolunteisia maksuja yli 20 %. Katsokaapas verotustodistusta. Työmarkkinatuki palkka yhteensä = vähemmän käteen kuin pelkkä samansuuruinen palkka. Vähäisen työn tekemisestä rangaistaan aivan selkeästi.

      • Merkki nimimerkki

        Työharjoittelussa kävijöillä menee verot myös 20 % mukaan. Saahan sitä sen 9 tai 18 euroa, mutta ei mitään työsuhteeseen kuuluvia etuja eikä käsitääkseni eläkekään kerry. Jos työmarkkinatuen saisi palkkana niin silloin siitä jäisi enemmä käteen. Mutta sehän ei käy siksikään, että niin pienellä palkalla ei saa tehdä kokoaikatyötä...

      • kusipäitä riittää
        Merkki nimimerkki kirjoitti:

        Työharjoittelussa kävijöillä menee verot myös 20 % mukaan. Saahan sitä sen 9 tai 18 euroa, mutta ei mitään työsuhteeseen kuuluvia etuja eikä käsitääkseni eläkekään kerry. Jos työmarkkinatuen saisi palkkana niin silloin siitä jäisi enemmä käteen. Mutta sehän ei käy siksikään, että niin pienellä palkalla ei saa tehdä kokoaikatyötä...

        Niin just! Miten helvetissä tähän liittyy jotkut matkakorvaukset? Jos ihminen saa työttömyyskorvausta, hän saa sitä ja se voi olla 0% verolla, jos päättäjät niin haluavat. He eivät halua!

      • Haloo nyt
        kusipäitä riittää kirjoitti:

        Niin just! Miten helvetissä tähän liittyy jotkut matkakorvaukset? Jos ihminen saa työttömyyskorvausta, hän saa sitä ja se voi olla 0% verolla, jos päättäjät niin haluavat. He eivät halua!

        työmatkat pitää maksaa kokonaan itse. Sadan kilometrin matka ei ole ilmaista ajaa omalla autolla kun julkisia ei ole.

      • "Työmarkkinatuki palkka yhteensä = vähemmän käteen kuin pelkkä samansuuruinen palkka."

        Ai, että työnteosta rangasitaan? Jokuhan voisi väittää, että tuon perusteella kannattaisi tehdä enemmän töitä, jos kerran jää enemmän käteen, mitä suurempi osuus rahasta on tullut ihan palkkana. Mut hitto ko sitä veroa menee nyt niin paljon siitä työmarkkinatuesta, niin eihän työ VOI OLLA kannattavaa reppanalle. Olisihan se tosiaan hienoa, että työmarkkinatuki palkka olisivat samansuuruinen kuin vastaava palkka. Tai mielummin pelkkä työmärmminatuki 5 kertaa enemmän, niin ei kenenkään tarvitsisi tehdä töitä enää.

    • jargonaut

      Syy miksi saman verran työmarkkinatukea saavalla on korkeampi veroprosenttia kuin saman verran tienaavalla on vähennyksissä. Työntekijä kun saa työstään erilaisia ansiotulovähennyksiä yms.

      Kieltämättä on hieman omalaatuista, että valtion maksamista tuista peritään myös veroja, mutta kaipa se liittyy jotenkin siihen, että henkilö saattaa myös tehdä satunnaisesti keikkahommia ja tällöin näistä keikkahommista ei tarvitse periä niin suurta veroa, kun työmarkkinatuesta oma veronsa jo peritään.

      Mielestäni näiden tukien kuten myös opintotukien verotus voisi silti olla maltillisempi ja ylempänä ehdotettu veron alennus ei olisi ollenkaan hassumpi ajatus.

      Joku tässä ketjussa kirosi myös "herrat" jos ei nyt alimpaan helvettiin, niin tarpeeksi kauas. Tässä kysymyksessä "herrat" on vain hieman väärä osoite, kun kyse kerran on meidän kaikkien yhteisistä rahoista. Rahoista, jotka on kerätty verotuksella yksityisiltä kansalaisilta ja lisäksi myös yrityksiltä ja yhteisöiltä. Epäilemättä esimerkiksi tuon 20 prosentin veron poistaminenkin olisi mahdollista, mutta tällöin se tarkoittaisi vastaavasti 25 prosentin kustannusten kasvua. En tiedä kuinka paljon rahaa Suomessa tätänykyä jaetaan työttömyysrahoina, mutta voisin lonkalta arvioida, että tämä merkitsisi verojen nostamista noin yhdellä prosentilla, jotta maamme ei joutuisi ottamaan lisää velkaa tämän kuvion takia. "Herrat" toki vastaavat siitä päätöksestä, etteivät ole lähteneet tätä 20 prosentin veroa poistamaan, mutta varmaankin he olisivat valmiit tekemään niin, jos enemmistö suomalaisista suostuisi nostamaan omaa verotustaan prosentilla, jotta työttömät saisivat tuon veron verran enemmän rahaa. Sen hyväksynnän saaminen onkin sitten oma temppunsa.

      Toinen asia mikä tässä keskustelussa tuotiin esiin ja mikä harmittaa on tuo työharjoittelijoiden surkea asema. Tiedän, että maassamme riittää yrittäjiä jotka käyttävät tuota hyväksi, mutta toivon, että suuntaus olisi parempaan suuntaan. Olen itse toiminut työelämässä n 12 vuotta, joista kahdeksan muiden palveluksessa ja neljä yrittäjä. Omalta osaltani olen palkannut työntekijät suoraan ja rehdisti työntekijöiksi varmasti vähintään kelvollisella palkalla ilman mitään harjoitteluajan vedätyksiä.

      • Merkki Nimimerkki

        jargonaut, tuollaisia viestejä tarvitaan, että saa tietää, että on ihmillisiäkin ihmisiä olemassa. Melkein voisin arvata, että sinulla ei ole työvoimapulaa? Tunnut sellaiselta työnantajalla, jolle tulisi mielellään töihin.

        mutta verojen nostamisessa prosentilla on varjopuolensa. Silloin kun perheessä vain yksi tienaa ja toinen ei saa mitään, tämä työttömän perhe häviää ja se kaikki raha on tarpeen. Puolison elättämisestä ei saa vähennyksiä.

      • jargonaut
        Merkki Nimimerkki kirjoitti:

        Kiitos kauniista sanoista, vaikka tarkoitus ei ollut nostaa itseäni alustalle On monta muuta "johtamisen" puolta, joissa minulla on vielä rutkasti parannettavaa. :-)

        Yritykseni on pieni, mutta vakituisen työvoiman saanti ei ole ollut vaikeaa, ja alihankkijoinani toimivat yhden ihmisen puljut ovat tehneet minulle töitä varsin innokkaasti ja ovat olleet aina pyydettäessä käytettävissä, joten kaipa se tarkoittaa, että myös heille maksamani korvaukset ovat kohdillaan.

        Mutta sitten asiaan: olet täysin oikeassa tuon verojen haittavaikutuksen suhteen. Ja onhan toki niinkin, että kun työssäkäyvien veroja hilataan ylös ja työttömien etuuksia korotetaan, alkavat soraäänet voimistua eikä into työssäkäyntiin ainakaan kasva. En tarkoita tällä sitä, että kaikki työttömät olisivat työttömänä "koska ei kannata käydä töissä", mutta uskallan väittää, että on myös paljon ihmisiä, jotka eivät kävisi töissä vain työtä tehdäkseen, jos voisivat tienata työstä aiheutuvien kulujen jälkeen melkein saman kotona perheen parissa.

        Oikeastaan ainoa terve vaihtoehto parantaa kaikkien osapuolten tilannetta olisi tarjota työtä entistä useammalle. Tällöin veroilla kerättyjä tukieuroja ei tarvitsisi maksaa niin monelle ja vastaavasti tukea voisi jopa korottaa. Päivän kysymys kuuluukin, miten tämä onnistuisi. Ja sitä saakin miettiä monta päivää.

        Ja ennen kuin joku innostuu vastaamaan tähän "että ahneet yrittäjät eivät ainakaan teettäisi yhtään ylimääräistä työtä elleivät he hyötyisi siitä itse", sanonpahan vaan, että olen itse työllistänyt hankkimillani ja eteenpäin delegoimillani keikoilla ihmisiä, vaikka en ole itse hyötynyt siinä välissä euroakaan. Ja tunnen monta yrittäjää jotka tekevät työtä omaa alaani sivuavilla aloilla, jossa otetaan töitä vastaan myös omakustannehintaan ihan vaan sen takia, ettei tarvitsisi potkia työntekijöitä pois kortistoon. Että sen puoleen on turha sanoa, että yrittäjä ajattelee aina vain lompakkoaan ensin.

      • eläkkeellä jo,onneks

        Höpönhöpön! Jos tekee työttömänä keikkahommaa, se ei automaattisesti tarkoita sitä, että palkasta menisi minimaalinen vero. Tein itsekin aikanaan näin ja ensimmäisenä vuotena (tein vain muutaman kuukauden) meni tulosta 23 % veroa (tulo oli vain joitain satoja markkoja yhteensä). Toisena vuotena vero laski muistaakseni 13,5 % (tästä en ole ihan varma).

      • 8+18

        Hauska skenaario tuli tai on tullut aiemminkin.Jos kaikilla olis työpaikka,niin säästys kaikki korvausrahat.......joo joo,ymmärrän mut kuitenkin.Verotuloja olis ja kaikki oltas paljon vähemmän jos ei jopa kokonaan stressaantuneita ja onnellisia.Lisäksi se säästö sairaspoissaoloista olis merkittävä,puhumattakaan näistä työkyvyttömyyseläkkeistä...........kaikkihan jopa haluais olla sillon töissä=DD

      • paskaa jauhat
        jargonaut kirjoitti:

        Kiitos kauniista sanoista, vaikka tarkoitus ei ollut nostaa itseäni alustalle On monta muuta "johtamisen" puolta, joissa minulla on vielä rutkasti parannettavaa. :-)

        Yritykseni on pieni, mutta vakituisen työvoiman saanti ei ole ollut vaikeaa, ja alihankkijoinani toimivat yhden ihmisen puljut ovat tehneet minulle töitä varsin innokkaasti ja ovat olleet aina pyydettäessä käytettävissä, joten kaipa se tarkoittaa, että myös heille maksamani korvaukset ovat kohdillaan.

        Mutta sitten asiaan: olet täysin oikeassa tuon verojen haittavaikutuksen suhteen. Ja onhan toki niinkin, että kun työssäkäyvien veroja hilataan ylös ja työttömien etuuksia korotetaan, alkavat soraäänet voimistua eikä into työssäkäyntiin ainakaan kasva. En tarkoita tällä sitä, että kaikki työttömät olisivat työttömänä "koska ei kannata käydä töissä", mutta uskallan väittää, että on myös paljon ihmisiä, jotka eivät kävisi töissä vain työtä tehdäkseen, jos voisivat tienata työstä aiheutuvien kulujen jälkeen melkein saman kotona perheen parissa.

        Oikeastaan ainoa terve vaihtoehto parantaa kaikkien osapuolten tilannetta olisi tarjota työtä entistä useammalle. Tällöin veroilla kerättyjä tukieuroja ei tarvitsisi maksaa niin monelle ja vastaavasti tukea voisi jopa korottaa. Päivän kysymys kuuluukin, miten tämä onnistuisi. Ja sitä saakin miettiä monta päivää.

        Ja ennen kuin joku innostuu vastaamaan tähän "että ahneet yrittäjät eivät ainakaan teettäisi yhtään ylimääräistä työtä elleivät he hyötyisi siitä itse", sanonpahan vaan, että olen itse työllistänyt hankkimillani ja eteenpäin delegoimillani keikoilla ihmisiä, vaikka en ole itse hyötynyt siinä välissä euroakaan. Ja tunnen monta yrittäjää jotka tekevät työtä omaa alaani sivuavilla aloilla, jossa otetaan töitä vastaan myös omakustannehintaan ihan vaan sen takia, ettei tarvitsisi potkia työntekijöitä pois kortistoon. Että sen puoleen on turha sanoa, että yrittäjä ajattelee aina vain lompakkoaan ensin.

        Alihankkijoita käyttävät kaikkein iljettävimmät yrittäjät hyväkseen. Ne ei haluu maksaa työnteosta kunnon hintaa eikä halua suoda työnsä tekijälle mitään palkkatyön etuja, joita on mm. sairausajan palkat ja muut.
        Alihankkijat tekee työtä pienellä palkalla. Turha ylvästellä ettet ole itse mitään välistä vetänyt. Jos näin olisi ettet itse halua rikastua,olisit rehdisti palkannut tehtävään tekijän.

      • jargonaut
        paskaa jauhat kirjoitti:

        Omat alihankkijani tekevät töitä usealle eri yritykselle ja ovat yrittäjiä omasta halustaan. Kaikkien taustaa en tiedä, mutta ainakin kaksi heistä lopetti päivätyöt ja siirtyi yrittäjäksi pari vuotta takaperin. En tiedä heidän tarkkaa tulotasoaan, mutta ovat yleensä kesällä kaksi kuukautta lomilla, joten kaipa he toimeen tulevat. Usko tai älä, jotkut jopa haluavat olla yrittäjiä.

        Mutta miksi ihmeessä sinä minua uskoisit, kun voit elää maailmassa, jossa kaikki alihankkijoita käyttävät yrittäjät ovat kaikkein iljettävimpiä, eivätkä halua maksaa työnteosta kunnon hintaa. Etkö muuten vanhempaa ketjua löytänyt?

      • kattia villat

        Älä jaksa.
        Joku syy sullakin on alihankkijoita käyttää hyväksesi. Syysi on taloudellinen, oma etu. Jos näin ei olisi olisit tarjonnut palkkatyötä jollekin sitä tarvitsevalle.

      • jargonaut
        kattia villat kirjoitti:

        Älä jaksa.
        Joku syy sullakin on alihankkijoita käyttää hyväksesi. Syysi on taloudellinen, oma etu. Jos näin ei olisi olisit tarjonnut palkkatyötä jollekin sitä tarvitsevalle.

        Tietenkin minulla on syy - firmani tekemä työ ei ole mitä tahansa tusinatyötä, vaan vaatii erikoisalan osaamista. Näitä osaajia ei vain oteta kortistosta, vaan koulutukseen menee helposti puoli vuotta. Silloin kun tarvitaan tekijää, hänet joko palkataan tai sitten se palvelu ostetaan. Ja kun useimmat tällä alalla toimivista ammattilaista ovat perustaneet oman firman, se palvelu useimmiten ostetaan.

        Mutta miksi suotta selitän, kun olet näköjään jo valmiiksi päättänyt, mitä mieltä olet minusta ja yrityksestäni. Sinun on hyvä myös tietää, että lempiharrastuksiani ovat työläisten riistäminen, heidän liksojensa leikkaaminen ja muutenkin kaikki heidän elämästään synkää tekevät askareet. Paitsi hetkinen - jos tekisin niin, hehän saattaisivat suuttua ja vaihtaa työnantajaa/asiakasta. Ehkä on sittenkin parempi maksaa heille kilpailukykyistä palkkaa joustavin työehdoin? Hehän saattaisivat jopa paiskia töitä tyytyväisin mielin - ja tuottavuuskin voisi parantua!

        Olen pahoillani puolestasi, jos ja kun olet tullut työnantajasi riistämäksi. Oletan, että vaihdoit välittömästi työpaikkaa? Itse en ainakaan jäisi töihin paikkaan, jossa tuntisin itseäni riistettävän. Mutta ei tarvitse vastata. Tämä keskustelu päättyy omalta osaltani tähän. Äläkä huoli, olen niin paatunut, etten menetä yöuniani tämän takia.

    • Loisinta seis

      Parempi ettei makseta ollenkaan.

    • ///777

      Tätä olen itsekin ihmetellyt, silloin kun olin vielä työelämässä tienasin 30 000€ vuodessa ja vero prosenttini Vantaalla oli muistaakseni 21,5% koko vuoden tuloista. En kuulu kirkkoon niin siitä tulee 1,5% vähennys.

      tuohon 21,5% tuli sitten vielä päälle SOTU maksut eli sotumaksujen kanssa 30 000€ vuosituloista meni veroa noin 24%, mutta niitähän ei työmarkkinatuesta tietääkseni kerätä. Ei ainakaan ole eroteltu mitenkään.

      2010 vuonna olen saanut vain työmarkkinatukea silti menee 20% vero tuosta 510€ tuesta.

      • ///777

        Eli siis tienasin noin 2500€ kuussa nyt maksan melkein samaa veroprosenttia 510€ kuukausikorvauksesta. :D

    • Jos suomi ei vielä olisi kaltaistesi elämäntapakerjääjien maa, jossa sosiaalituet olisivat VÄLIAIKAINEN hätäapu, eikä lasikureiden normaali toimeentulon lähde, olisi aivan luonnollista, että KAIKKI tulot ovat veronalaista tuloa. Ja koska tuloverot lasketaan progressiivisesti, ei tuolloin se veroprosentti olisi aina vain se sama, joten sitä ei voisi suoraan vain poistaa tuosta summasta ja jakaa puhtaana käteen-periaatteella.

      Jos siis eläisimme maassa, jossa sadat tuhannet ihmiset eivät olisi kuin käen poikaset, jotka vaativat vain toisten vanhemmilta suu ammollaa ruokintaa ja täysihoitoa ja sittenkin valitetaan, kun ei persettä pyyhitä automaattisesti, niin nykyinen järjestelmä olisi luonnollinen. Mutta joo, kun nämä laiskurit eivät ymmärrä mitään elämästä, jossa voisi joutua itse tekemään jotain niiden eurojen eteen, niin kko tukijärjestelmä olisi syytä lakkauttaa ja antaa näiden käenpoikasten vinkua ihan omaa iskää ja äitiä apuun.

      • isoisänisä

        Siinä on taas yks herranterttunen, joka on saanut kaiken kultalusikalla suuhunsa, eikä ymmärrä elämästä yhtään mitään. Omaisuus on se, jolla täällä rikastutaan ja eletään, työllä ei. Päässäntöisesti fiksut ihmiset pullautetaan työstä ulos ja perseennuolijat pärjäilevät. Taisi sinunkin iskä ja äiti antaa sitä pesämunaa hiukka enenmmän kuin köyhäin kakaroille. Tai sitten olet katkera, että olet joutunut liian koville. Siinä sitten ruikutat kuin käenpoika, kun antavat heikommalle poikaselle. Se koira älähtää, johon kalahtaa. Täällä paiskotaan paskalla kunnon työntekijöitä, ja paskanpuhujia suositaan. Niin sanoi isä aikanaan, että e'elä opeta isääs naimaan, sitä istuu vaikka seipäässä perslävestään, kun pakko on. Tämän maailman puheet on pelkästään valtataistelua, mitään ihmisarvoa ja kunnioitusta ei osta. Mikä helvetin mittari se ihmisyydestä on työ.

    • k

      minä kyllä maksan aina tuon 20 korvauksesta ja vielä saan lisäveroakin!!!!!
      Se on aika kauhea paikka kun ensin sitkuttaa pienellä "tulolla" ja sitten saakin vielä maksaa yhden kk tulot verona.
      En saa toimeentulotukea,en asumistukea .
      Töissä jos olen niin vero on jotain 15% luokkaa ja tulee sitten vielä palautustakin.

      Valtio säästää tässä kun maksetaan 20% veroa.Oletushan on että kaikkii saavat ja hakevat kaikkia tukia....joten tässä tulee säästö.Vai osa hakee muita korvauksia,osa niitä saisi näistä ei hakijoista ja osa ei saisi vaikka hakisi.

    • Loisinta seis

      Hae jo!

      • LohiKala

        WWW.VERO.FI
        -> VEROKORTTI VERKOSSA
        -> KIRJAUDUT SISÄÄN JA TILAAT UUDEN VEROKORTIN

        Mulla ei ole koskaan mennyt 20% vero, (5v kelan tukien varassa, eri syillä vuosittain). Tilaan aina uuden verokortin ja pistän noin summat (siellä etuudet -osio erikseen). Verohallinto toimittaa kortin suoraan KELAAN eikä mun tarvitse tehdä mitään.

        KELASSA sanotaan, että aina napataan vähintään 20% veroa, mutta se ei pidä paikkaansa.

      • totuuden vierestä?
        LohiKala kirjoitti:

        No eipä tuo minulla ainakaan onnistunut, eikä näköjään muillakaan kuin vain sinulla, mitä olen kuullut ja tältäkin palstalta vastauksia lukenut. Vieläpä eduskunnan kyselytunnilla eräs edustaja ihmetteli taannoin tätä, että työttömyyskorvauksista lähtee 20 % veroa eli enpä usko sinua!
        Tosin kirjoititkin, että olet ERI TUILLA ollut 5 vuotta. Millä tuilla? Eihän niistä muista tuista otetakaan tuota vero-%. Ne ovat eri asia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      45
      3606
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      35
      2337
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2266
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      54
      2160
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      25
      1595
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      64
      1522
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1437
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      55
      993
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      967
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      849
    Aihe