Onneksi Korkein oikeus päätti mummo-asiassa aivan oikein. Karkotu tuli voimaan.
Toisenlainen päätös olisi tuonut Suomeen kymmenin tuhansin kaikki suvun elossa olevat vanhukset.
Kyllä maailmalla jo nyt suomessa työttöminä olevien maahanmuuttaja-perheiden mummoja riittää!
Aikanaan nämä kaksi tapausta olisi vieneet paikan kahdelta suomalaiselta jossakin hoitolaitoksessa. Kehottaisin heidän lapsiaan muuttamaan omiin maihinsa ja hoitamaan mummojaan siellä.
Suomi EI voi olla mikään sosiaaliturvamaa kaikille maailman isoäideille ja isoisille.
Joku Proffa 17/4 Hesarissa viisaana kirjoitti, että isovanhemmatkin kuuluvat perheeseen. Eli ts. meidän on otettava tänne sosiaaliturvamme piiriin myös koko laaja suku, jos yksi lapsenlapsenlapsenlapsi saadaan lähetettyä tänne ankkurilapsena! Suvusisa voi olla ja on kymmenittäin henkilöitä. Kaikki vaan tänne, eiks niin?
Tänne olisi silloin tulossa myöskin aikuislapset perheineen ja kaikki heidän mummonsa. Silloin henkilömäärä voi olla suvuissa muutama sata!
Esimerkkinä pelkistä suurperheistä ilman muuta sukua, ovat somalit. Heille ei löydy edes tarpeeksi suuria asuntojakaan.
Piispat ovat ymmärryksessään myös väärällä tiellä. Kyllä maailmassa säälittäviä tapauksia on tarpeeksi. Me emme ole velvollisia auttamaan ja asuttamaan heitä. Meillä ei ole varaa nytkään hoitaa omia vanhuksiamme saatika sitten heidän lisäksi tänne tuppaavia ulkomaalaisia.
Joku toinen kirjoittaja ihasteli mukavia maahanmuuttaja/pakolaisperheitä ja heidän iloisia lapsiaan. Tälle kirjoittajalle ei tule mieleen se tosiasia, että nämä työttömät suurperheet tulevat meille ERITTÄIN KALLIIKSI. Heiltä emme saa mitään vastinetta. He vain ovat täällä hyödyttämättä yhteiskuntaamme mitenkään. He vahingoittavat meitä täällä oleillessaan. He ovat loisia.
Mummojen korkotus oli hyvä ennekkopäätös
17
221
Vastaukset
- miekkariiiin
Hyvä sydämetön ihminen, näissä tapauksissa (toisin kuin monissa suomalaisissa perheissä), jälkeläiset pitävät huolta vanhemmistaan!
Iäkkäät vanhemmat kuuluvat perheeseen. Far- och morföräldrar är familjemedlemmar. Grandparents are family.
Ota perhe mukaan mielenosoitukseen KHO:n päätöstä vastaan karkoittaa isoäidit Eveline Fadayel&Irina Antonova.Pe 19.3 klo15 runebergin patsas Espa.Sieltä oikeusministeriön eteen eteläespa10 ja sitten 3sepän patsaalle.Ripusta suurennettu valokuva isovanhemmistasi tai muu perhekuva kaulaasi.Levitä!
Ta familjen med på demonstration mot HD:s beslut att utvisa farmor Eveline Fadayel&mormor Irina Antonova.Fre 19.3 kl15 fr Runebergs staty via Justitieministeriet s.espl10 till 3smeder.ta med en stor bild av din mormor,farmor, far/morfar el annat familjefoto att hänga runt halsen.Skicka vidare!
Bring your family along to demonstrate against expulsion of grandmothers Eveline Fadayel&Irina Antonova.Fri 19.3 at 15h @Runeberg statue,espa.We'll move to ministry of justice south espl 10,then 3sepän patsas.Hang an enlarged photo of your grandparents or grandchildren around your neck.Spread this!- kotimaahansa
sitä mummoo hoitamaan koko porukka niin ei tule riitää täällä siitä
- 11
Oot ainakin kielitaitoinen. Et vaan osaa ottaa huomioon sitä, niinkuin aloittaja sanoi, että ulkomaalaiset mummot eivät lopu. Niitä riiiiiiiittääääääääää.
En minäkään ole sydämetön. Maamme ei voi olla saareke, johon tullaan nauttimaan sosturvastamme tosta noin vaan tekemättä (omaistenkaan tekemättä) mitään sen hyväksi.
Meitä työssäkäyviä on vain noin 2,5 miljoonaa. Miljoona siitä saa liksansa verovaroista. Jos tähän lisätään ulkomaiset maahanmuuttajat tai mitä ne nyt sitten ovatkaan, työttömät ulkomaalaiset kuitenkin, lois- mummelit ja suvut mukaan niin emme selviä siitä sopasta millään.
Katsos kun maailman surkeat eivät lopu koskaan. Hoitakoot omissa maissansa asiat kuntoon. ME emme ole sitä varten!
Voisit ottaa yhden muummelin kotiisi hoitoon sillä ehdolla, että hoidat häntä ilman yhteiskunnan tukia. Kun rahasi loppuvat niin mummo lähti sitten justiinsa maasta! - Xvaan
Kyll on kuule suurta kukkua, että noita ulkomaalaisia mummoja perheet hoitaisivat. Jossain vaiheessa ne vievät paikan muuteskin täysiltä hoitopaikoilta terkkareissa ja vanhainkodeissa. TAJUA SE!
- hyväsydämminen
Xvaan kirjoitti:
Kyll on kuule suurta kukkua, että noita ulkomaalaisia mummoja perheet hoitaisivat. Jossain vaiheessa ne vievät paikan muuteskin täysiltä hoitopaikoilta terkkareissa ja vanhainkodeissa. TAJUA SE!
Ihmeellisiä asenteita.
1. Kyse on sairaista heikkokuntoisista vanhuksista jotka eivät pärjää yksinään.
2.Lapset asuvat suomessa vakinaisesti suomen kansalaisina ansaiten elantonsa työllä.
3. Lapset lupaavat maksaa vanhuksien elatuksen ja hoidon.
Mitä tulee hoitopaikkojen vähyyteen. Kyse ei ole mistään kiveenhakatusta muuttumattomasta suureesta vaan resursseista. Jos hoitopaikkoja on suhteessa liian vähän vanhuksiin nähden, looginen ratkaisu on se, että niitä lisätään budjetoimalla lisää rahaa. - Sanna K.
hyväsydämminen kirjoitti:
Ihmeellisiä asenteita.
1. Kyse on sairaista heikkokuntoisista vanhuksista jotka eivät pärjää yksinään.
2.Lapset asuvat suomessa vakinaisesti suomen kansalaisina ansaiten elantonsa työllä.
3. Lapset lupaavat maksaa vanhuksien elatuksen ja hoidon.
Mitä tulee hoitopaikkojen vähyyteen. Kyse ei ole mistään kiveenhakatusta muuttumattomasta suureesta vaan resursseista. Jos hoitopaikkoja on suhteessa liian vähän vanhuksiin nähden, looginen ratkaisu on se, että niitä lisätään budjetoimalla lisää rahaa.Tapaus on kyllä ikävä. Paras on kuitenkin häätö näin suomalaisen näkökulmasta katsottuna. Toinen päätös olisi merkinnyt sitä, että me olemme maailman mummojen hoitomaa. Maailmalla niitä riittää. Kaikki vaan tänne. Nyt sekin asia on ennakkopäätetty oikealla tavalla. Kiitos siitä!
1. Miksi jonkun maan huono sosturva meille kuuluisi. Siis nämäkin tulevat tänne vain paremman sosturvan vuoksi. Eli tänne tullaan sos.etujen ja elintason vuoksi kuten mummot.
2. Lapsetkin ovat tulleet tänne elintason perässä koska täällä on moni asia paremmin (vielä) kuin jossain muualla. Muuttakoot takaisin sinne mistä ovat tulleetkin parantamaan omaa maataan. Miksi eivät lähde sinne hoitamaan mummojaan. Onko syynä nykyinen elintaso ja ahneus rahalle?
3. Lupauksia ei tarvitse pitää jos mummot olisivat saaneet luvan jäädä. Kukaan ei kuitenkaan pysty kustantamaan hoitoja. Ne tulevat veronmaksajien rasitteeksi. Väistämättä on näin.
Valtion budjetti on muutenkin velkabudjetti. Näennäistä elintasoa (=kansa pidetään tyytyväisenä) pidetään yllä velaksi.
Mitä taas tulee maassa oleviin työttömiin ulkomaalaisiin maahanmuuttajiin, niin nämä haukkaavat budjetista tänäkin vuonna yli Miljardin. Se on 1000 miljoonaa eli 1 000 000 000 e.
Ajattele sitä. Rasite on erittäin suuri pienelle kansallemme.
Työn perässä he eivät täällä ole! Sitäpaitsi tämä porukka ei haluakaan tehdä töitä, eikä heillä ole siihen koskaan mahdollisuuttakaan. Siitä pitävät kykeneemmät 300 000 työtöntä huolen. Kuka paskan palkkaisi? - Anna.Eräs maksajista
Pelkästään alkuvuodesta 2009 on käytetty 1 000 000 euroa ja vain ainoastaan lentolippuihin, jotta saataisiin maahanmuutajaperheet yhdistettyä. Paljonkohan oli koko vuoden kustannus tältä osin?
Tästä voi jo päätellä, että he tulevat suomalaisille maksamaan hunajaa kun alkavat asustamaan maassamme. Asuminen ja kaikki palvelut ovat ilmaisia. Lisäksi avatulle tilille siirretään euroja elämiseen ja tarveharkinnaisesti lisää...
Tervetuloa töihin Suomeen mutta ei oleilemaan. - 8+9
Anna.Eräs maksajista kirjoitti:
Pelkästään alkuvuodesta 2009 on käytetty 1 000 000 euroa ja vain ainoastaan lentolippuihin, jotta saataisiin maahanmuutajaperheet yhdistettyä. Paljonkohan oli koko vuoden kustannus tältä osin?
Tästä voi jo päätellä, että he tulevat suomalaisille maksamaan hunajaa kun alkavat asustamaan maassamme. Asuminen ja kaikki palvelut ovat ilmaisia. Lisäksi avatulle tilille siirretään euroja elämiseen ja tarveharkinnaisesti lisää...
Tervetuloa töihin Suomeen mutta ei oleilemaan.vaihdettaissin laitoksessa oleville vanhuksille vaipat joka ulostamisen jälkeen ja katsottaisiin sitten mihin rahat riittää.
Omat vanhukset makaa ulosteissaan, vaippoja ei vaideta ja virtsaamisen jälkeen ne kuivatetaan. - Mummu muuttaisi
hyväsydämminen kirjoitti:
Ihmeellisiä asenteita.
1. Kyse on sairaista heikkokuntoisista vanhuksista jotka eivät pärjää yksinään.
2.Lapset asuvat suomessa vakinaisesti suomen kansalaisina ansaiten elantonsa työllä.
3. Lapset lupaavat maksaa vanhuksien elatuksen ja hoidon.
Mitä tulee hoitopaikkojen vähyyteen. Kyse ei ole mistään kiveenhakatusta muuttumattomasta suureesta vaan resursseista. Jos hoitopaikkoja on suhteessa liian vähän vanhuksiin nähden, looginen ratkaisu on se, että niitä lisätään budjetoimalla lisää rahaa.Pari näkohtaa. Jos ihminen on niin heikkokuntoinen, ettei enää pärjää omin avuin, seuraava vaihe on hyvin nopeasti laitoshoito. Halvimmillaankin sen hinta taas on 200 e./vrk. Vaikka omat lapset tässä vaiheessa lupaavat kuinka maksaa vanhustensa hoitokustannukset, niin kuinkahan mahtaisi käydä, kun laskun maksun aika tulee, 6000 e. joka kuukausi muummulta ja mahdollisesti saman verran vaarilta?
Pahoin pelkään, että maksaja on sama kuin ennenkin, jokainen suomalainen.
Tämän ihmisen viimeisille vuosille kasaantuvan hoitokustannusten paineen kanssa ovat jo vuosikymmeniä taistelleet myös kunnat. Jo muutama lisähoidettava saattaa horjuttaa pienen kunnan taloutta.
Se on taas ollut syynä siihen, että hoitolaitokseen päässeen omaisen siirtyminen toiselle
paikkakunnalle on osoittautunut tähän asti toivottomaksi ongelmaksi, kustannusten takia tietysti.
Kunnat eivät näitä siirtymisiä salli, vaikka perustuslaki takaa ihmisten vapaan muutto-oikeuden.
Miten ihmeessä sitten voitaisiin sallia vastaava vapaa muutto-oikeus ulkomaalaisille? - xyc
hyväsydämminen kirjoitti:
Ihmeellisiä asenteita.
1. Kyse on sairaista heikkokuntoisista vanhuksista jotka eivät pärjää yksinään.
2.Lapset asuvat suomessa vakinaisesti suomen kansalaisina ansaiten elantonsa työllä.
3. Lapset lupaavat maksaa vanhuksien elatuksen ja hoidon.
Mitä tulee hoitopaikkojen vähyyteen. Kyse ei ole mistään kiveenhakatusta muuttumattomasta suureesta vaan resursseista. Jos hoitopaikkoja on suhteessa liian vähän vanhuksiin nähden, looginen ratkaisu on se, että niitä lisätään budjetoimalla lisää rahaa.Miksi lapset jättivät mummonsa yksin?
Miksi lapset eivät palaa kotimaihinsa mummojensa luo?
Heidän velvollisuutensa olisi palata mummojensa luo.
Meillä ei ole velvollisuuksia ottaa kaikenmaailman ulkomaisia mummoja jo muutenkin täysiin laitoksiimme.
Tämän Paateroimisen takia saamme laumoittain yksilöllisistä syistä johtuen kontollemme ulkomaalaismummojen armadan.
- suomimummo
Suomen lainsäätäjien pitäisi ratkaista, katsotaan muuttavaksi perheeksi lasten vanhempien molemmat vanhemmat ja heidän vanhempansa vai vain ne, jotka muuttaessaan ovat ilmoittautuneet muuttajiksi.
Jos isovanhemmat ovat elossa, silloin jo yhden perheen mummoja ja ukkeja on yhteensä 12.- bnm76
Poikien olisi pitänyt miettiä näitä asioita jo kauan sitten kun he lähtivät kotimaastaan. Uskon etä he ovatkin miettineet.
Pitäisi ottaa selvää muuttomaan lainsäädännöstä tarkemmin, ja miettiä tulevaa ja osata vähän ennakoida. Miettiä tulevia etukäteen.
Kysymyksiä: miksi 64-v on riippuvainen muista? Miksi hän ei voi sitten mennä uusiin naimisiin?
P.s en vastusta hänen tänne muuttoaan. - HUH HUH
Suurperheet ovat tavallisia.
Eräs esimerkki maahanmuuttajaperheestä joka on nyt Suomessa. Suomessa on siis 1 1 5= 7 henkeä.
Tähän tulee mummot, isomummot ja semmoset on luku 7 12=19 henkilöä.
Vielä lähtömaassa on jo Suomessa olevan maahanmuuttajaperheen 3 lasta naimisissa, joilla jokaisella on viisi lasta ja vaimot on heidän lukumääränsä (1 1 5)x 3= 21 henkilöä.
Tähän isomummut sun muut mukaan: 3x12= 36 henkilöä.
Helpolla yhteenlaskulla selviää henkilömäärä. Se on 19 21 36=76 henkilöä.
Lisäksi tulevatmukaan useat 'kasvattilapset'.
Kaikki tänne vaan. Me maksamme lentoliputkin. Olemme varakas maa. Tervetuloa! - Isoisävaan
HUH HUH kirjoitti:
Suurperheet ovat tavallisia.
Eräs esimerkki maahanmuuttajaperheestä joka on nyt Suomessa. Suomessa on siis 1 1 5= 7 henkeä.
Tähän tulee mummot, isomummot ja semmoset on luku 7 12=19 henkilöä.
Vielä lähtömaassa on jo Suomessa olevan maahanmuuttajaperheen 3 lasta naimisissa, joilla jokaisella on viisi lasta ja vaimot on heidän lukumääränsä (1 1 5)x 3= 21 henkilöä.
Tähän isomummut sun muut mukaan: 3x12= 36 henkilöä.
Helpolla yhteenlaskulla selviää henkilömäärä. Se on 19 21 36=76 henkilöä.
Lisäksi tulevatmukaan useat 'kasvattilapset'.
Kaikki tänne vaan. Me maksamme lentoliputkin. Olemme varakas maa. Tervetuloa!Kyllä tuommoiset pari mummoa pystytään hoitelemaan, ja vaikka muutama lisää, hattu vain kiertämän.
Ja byrokraateille hieman luovuutta toimintaansa. Vaikka äänestivätkin katkottamisesta, jää toteutus poliiseille.
Poliisit taas voivat käyttää omaa järkeänsä Reinikaisen tapaan. Kun ylikomisario käskee mennä etsimään mummoa, lähtee ylikonstaapeli Reinikainen asialle ja on etsivinään, mutta ei löydä. Ja raportoi sitten: En mää siälä mitään semmosta mummelia löytäny, tiäs minne oli menny, eikä tässä muutenkaan mitään järkee o, eiköhän me tämmönen unohreta. On meitllä muutakin tährellisempää tekemistä. - suomimummo
Unohtui taas yksi asia, nimittäin se, kun monen maahanmuuttajan kulttuuriin kuuluu moniavioisuus. Jos miehellä on vaikka seitsemän vaimoa, niin silloin niitä mummoja ja ukkeja ja heidän mummojaan ja ukkejaan on tosi paljon.
Koska itse tiedän, mitä vanhenemisen prosessissa tapahtuu, nimittäin ympyrän sulkeutuessa kaipuuu ja rakkaus omaa syntymäkotipaikkakuntaa kohtaan vain kasvaa, niin miksi tuoda näitä vanhuksia pois omasta kotimaastaan? Vieläpä heidän mielipidettään kysymättä? Hehän sairastuvat, jos heiltä itseltään kysymättä heitä tuodaan Suomeen. Ei lapsilla ole oikeutta sellaisiin tekoihin, ja suomen valtion veronmaksajilla ei ole vastuuta maksaa heidän kuolinmatkojaan ja hautauksiaan.
Eräskin ulkomaalainen, joka miltei ikänsä oli tehnyt työtä suomessa, halusi työuran jälkeen kiihkeästi kotimaahansa, mutta esteeksi tuli matkan kalleus. Joten koko vanhusongelmaa ei olisi ehkä olemassakaan, jos vanhuksilta itseltään kysyttäisiin, missä he haluavat kuolla. Olisiko sanelun sijaan jo kyselyn aika? - Oma mummo kaukana
Isoisävaan kirjoitti:
Kyllä tuommoiset pari mummoa pystytään hoitelemaan, ja vaikka muutama lisää, hattu vain kiertämän.
Ja byrokraateille hieman luovuutta toimintaansa. Vaikka äänestivätkin katkottamisesta, jää toteutus poliiseille.
Poliisit taas voivat käyttää omaa järkeänsä Reinikaisen tapaan. Kun ylikomisario käskee mennä etsimään mummoa, lähtee ylikonstaapeli Reinikainen asialle ja on etsivinään, mutta ei löydä. Ja raportoi sitten: En mää siälä mitään semmosta mummelia löytäny, tiäs minne oli menny, eikä tässä muutenkaan mitään järkee o, eiköhän me tämmönen unohreta. On meitllä muutakin tährellisempää tekemistä....eivät saa muuttaa lastensa paikkakunnalle jos ovat laitoshoidossa. Jo jokin dementoitunut uusi potilas paikkakunnalle voi kaataa pienen kunnan talouden. Asiasta on uusi lakialoite mutta sen käsittely siirtyy ainakin vuodella.
Rahaa kyllä riittää ulkomaalaisiin iso-iso-isomummuihin, joille maksetaan jopa lentomatkat, että pääsevät tänne MEIDÄN maahamme.
Jossain viiraa ja PAHASTI !!!
Emme me pysty olemaan maailman vanhainkoti.
Sitäpaitsi mummo ei ole perheenjäsen.
- Umirbek
SEYDAMATOV UMRBEK
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole472498Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742477Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572145Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211143Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411005Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886