En sinänsä vastusta ydinvoimaa, mutten myöskään pidä ydinvoimalasta lähinaapurissa. Tästä on alle 100 kilometriä lähimpään ydinvoimalaan, se on hyvin vähän jos mietitään, että reaktori sattuisi räjähtämään ja ilmoille pääsisi massiivinen säteilevä saastepilvi. Sellainen pilvi kulkee sen 100 kilometriä hyvin nopeasti ja vieläpä ison kaupungin päälle jos tuulen suunta on sellainen että se puskee pilven etelään päin.
Tshernobyl oli onnettomuus jossa nimenomaisesti reaktori räjähti, joskin väärän käytön vuoksi. Lopputuloksena 250 000 ihmistä on kuollut säteilyyn kaikkiaan ja saman verran kärsii seuraamuksista lopun elämäänsä. Pripyat on ikuisesti säteilyn takia hylätty kaupunki, jonne ei voi koskaan enää palata asumaan. Ennen onnettomuutta siellä asui 50 000 ihmistä.
Viranomaisten vakuuttelut turvallisesta ydinvoimasta eivät oikein pure ainakaan minuun. Ydinreaktori on aina sellainen mälli energiaa, että sen hallitseminen pitkän päälle on yksinkertainen mahdottomuus. Tshernobyl osoitti oikein hyvin mihin reaktorionnettomuus pahimmillaan voi johtaa. Jos ydinvoimaa käytetään niin ydinvoimalat pitäisi rakentaa niin kauas asutuksesta, että laskeumalla ei ole enää käytännön merkitystä. Tai sitten ydinvoimalat pitäisi sijoittaa niin syvälle kallion sisään, että se on ihan sama vaikka koko voimala räjähtäisi yhtenä valtavana ydinpommina.
en pidä ydinvoimaloista
5
203
Vastaukset
Ydinreaktorilla ei voi edes tahallaan aiheuttaa ydinräjähdystä yhtään sen enempää kuin mikroaaltouunillakaan! Reaktori voi vain pahimmassa tapauksessa sulaa!
- -.-....-.
Kuten ylläoleva jo kirjoitti, nykyreaktoreille on yksinkertaisesti mahdotonta saada aikaan Tshernobylin kaltainen onnettomuus. Grafiitin vaihto vedeksi poissulki tämän vaihtoehdon.
- MOT tänään
lähinaapurista oli se kuka tai mikä tahansa.Riitojakin syntyy herkästi.
- Tri Kylmävirtanen
Maailmassa tunnetaan 3 kriittisyysonnettomuutta, joissa reaktori on räjähtänyt. Yksi näistä näistä on Tsernobyl. Mutta reaktori voi räjähtää myös muusta syystä. Esimekrikisi jäähdytyksen menettäminen voi johtaa ytimen sulamiseen, jonka seuraksena on ainakin kaksi erillistä prosessia, jotka voivat johtaa höyryräjähdykseen. On pieni, mutta liian suuri, todennäköisyys, että ytimen sulaminen johtaa lopulta vety/höyryräjäjhdykseen, joka voi tuhota suojarakennuksen
Kerkeässä kriittysyydessä reaktorin teho voi kasvaa satakertaiseks tai kaksisataakertaiseksi vajaassa sekunnissa. Jäähdytteen kiehuminen ei ehdi pysäyttämään tehon kasvua, koska on olemassa aikaviive, joka vaaditaan, kun lämpötila siirtyy polttoaineesta jäähdytteeseen. Reaktorin muut takaisinkytkennät lopulta pysäyttävät reaktion, mutta paine voi olla silloin jo liian suurin.
Esimerkiksi Tsernobylin teho kasvoi vajaassa kahdessa sekunnissa 110-kertaiseksi, eli yli 300GW:iin. Tuloksena oli liian suuri höyrynpaine, joka lopulta räjäytti 2000 tonnia painavan reaktorin kannen ilmaan. Mikään nykyinen reaktori ei olisi kestänyt vastaavaa. - MOT eilen
Tri Kylmävirtanen kirjoitti:
Maailmassa tunnetaan 3 kriittisyysonnettomuutta, joissa reaktori on räjähtänyt. Yksi näistä näistä on Tsernobyl. Mutta reaktori voi räjähtää myös muusta syystä. Esimekrikisi jäähdytyksen menettäminen voi johtaa ytimen sulamiseen, jonka seuraksena on ainakin kaksi erillistä prosessia, jotka voivat johtaa höyryräjähdykseen. On pieni, mutta liian suuri, todennäköisyys, että ytimen sulaminen johtaa lopulta vety/höyryräjäjhdykseen, joka voi tuhota suojarakennuksen
Kerkeässä kriittysyydessä reaktorin teho voi kasvaa satakertaiseks tai kaksisataakertaiseksi vajaassa sekunnissa. Jäähdytteen kiehuminen ei ehdi pysäyttämään tehon kasvua, koska on olemassa aikaviive, joka vaaditaan, kun lämpötila siirtyy polttoaineesta jäähdytteeseen. Reaktorin muut takaisinkytkennät lopulta pysäyttävät reaktion, mutta paine voi olla silloin jo liian suurin.
Esimerkiksi Tsernobylin teho kasvoi vajaassa kahdessa sekunnissa 110-kertaiseksi, eli yli 300GW:iin. Tuloksena oli liian suuri höyrynpaine, joka lopulta räjäytti 2000 tonnia painavan reaktorin kannen ilmaan. Mikään nykyinen reaktori ei olisi kestänyt vastaavaa.pariskunnalla jäähdyttimet kiehuneet.Ei lähinaapuriksi tuollaisia toivo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482519Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742507Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732392Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.662184Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321887Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1031739Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231195Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71044Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411025Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön58929