Minä olen nainen, liki kolmenkymmenen, ja asun äitini kanssa. Jotenkin elämässäni kävi niin, että perheeni kuopuksena minä jäin äitini "omaishoitajaksi". Nuorempana olin vakuuttunut, että tämä on vain väliaikainen järjestely, ja että äitini joko paranee tai sitten asiat järjestyvät muuten. Väärin. Ajattelin myös, että onhan tässä aikaa olla nuori ja elää joskus vielä omaakin elämäänsä. Väärin sekin. Parisen vuotta minua on vaivannut alati kasvava ahdistus ja paniikki hukkaan heitetystä elämästäni, ja itken aina kun mietin haaskaamiani vuosia.
Lahjoistani huolimatta (olin erittäin hyvä oppilas koulussa) en ole koskaan opiskellut mitään. Luen ja sivistän itseäni kyllä jatkuvasti, mutta ahdistaa ajatus, että joskus tulen kuitenkin olemaan tyhjän päällä ilman koulutusta, työkokemusta tai eläkekertymää. "Ammattini" on kuunnella äitini valitusta päivät pitkät, ja aina kun varovaisesti ehdotan, että asiat voisivat olla toisin - että voisimme esim. muuttaa erilleen, ja voisin silti käydä häntä joka päivä auttamassa - saan kestää raivokohtauksia ja itsemurhauhkauksia.
Teini-ikäisenä koulussa en ollut mikään suosittu, mutta minulla oli kuitenkin hyviä kavereita, ja minua pidettiin hyvänä ystävänä. Nykyään en merkitse näille ihmisille enää mitään. He elävät omaa elämäänsä omine puolisoineen ja lapsineen, totta kai. Sukulaisillenikaan en merkitse juuri mitään. Sisarukseni eivät ole äitini kanssa väleissä, ja kuulen heistä itsekin hyvin, hyvin harvoin. Veljeni sanoo, että lähde nyt sieltä jo, mutta ei ole kuitenkaan valmis auttamaan äitini kanssa eikä ymmärrä, etten haluaisi äitini itsemurhaa kontolleni (ovat uhkaukset sitten todellisia tai eivät). Siskoni ymmärtää vielä vähemmän: häneltä saan kuulla, että eikös sinun jo pitäisi alkaa kokeilla siipiäsi ja uskaltautua asumaan yksin. USKALTAUTUA ASUMAAN YKSIN?! Salli mun nauraa. Päivieni kohokohtia ovat,
Yhdessä toisessa ketjussa nälvittiin yhdelle yksinäisyyttään valittavalle, että älä valita jos kerran asut jonkun kanssa, et tiedä mitä yksinäisyys on ennen kuin olet TODELLA yksin. Mikä sitten on yksinäisyyttä? Mikä syrjäytyneisyyttä? Silloin tällöin keskustelen äitini kanssa kivoista asioista tai vitsailemme yhdessä, mutta suurimman osan ajasta saan kuulla haukkuja. Päivästä toiseen, haukkuja. Mikään ei ole koskaan hyvin. Mikään tekemäni ei koskaan kelpaa. Yksi kerrallaan haaveeni kuolevat, kun tajuan, että alkaa olla jo liian myöhäistä alkaa elämään sitä elämää, jonka olisin itselleni halunnut. Mietin sitä aikaa tulevaisuudessa, kun äitini kuolee - sairaudestaan johtuen hän ei ehkä tule olemaan pitkäikäinen - ja miten katkeraa olisikaan olla "vapaa" elämään sitten, kun kaikki on jo ihan liian myöhäistä. Vaikka olen vielä kohtuullisen nuori, olen nyt jo lakannut haluamasta ja toivomasta monia asioita. Rakkaus on minulle täysin vierasta, minulla ei ole koskaan ollut ketään. Ainoat kokemukseni rakkaudesta ovat etäisiä haavekuvia ja öisiä kuvitelmia, että vierellä olisi joku.
Minulla on muutama hyvä ystävä kaukana muualla, ulkomailla. Netin kautta hankittuja, tietysti. Parin viimeisen vuoden aikana kontaktini heihinkin ovat alkaneet rakoilla. Minulla ei yksinkertaisesti tunnu enää olevan mitään kerrottavaa kenellekään. Muutenkin netti on alkanut kuvottaa minua; minusta tuntuu, kuin se surkastuttaisi ihmiskontakti-osion aivoista entisestään. Ainoat ihmiset (muuta kuin äitini) kohtaan kaupan kassalla. Paras ystäväni, koirani, kuoli jonkin aikaa sitten, ja nyt hankin uuden. Tavallaan ahdistaa sekin, että nyt tulin taas sitoneeksi itseni koiraan moniksi vuosiksi, enkä ainakaan nyt voi mennä minnekään, matkustella, tavata uusia ihmisiä. Toisaalta sitten taas tajuan, että en kuitenkaan menisi, joten parempi kai että on karvainen ystävä, joka ymmärtää.
Eikö tämä ole yksinäisyyttä? Jos ei, niin kertokaa joku, mitä helvettiä tämä sitten on?
Kuka sitten lasketaan yksinäiseksi?
6
377
Vastaukset
- aa
tulkitsen myös että ainakin masennusta ja toivottomuutta. Olet vanki. Siitä sinut voi vapauttaa vain sinä itse.
Et kertonut, miten tulette toimeen taloudellisesti, kun et ilmeisesti käy työssä
Hakeudu jonnekin opiskelemaan niin saat tekosyyn lähteä äitisi luota ja sitä kautta löytyy työpaikkakin ja uusi tuttava- ja ystäväpiiri. toimettomuus sinua uuvuttaa. Piristyt, kun pääset pois äitisi määräysvallasta, kun nähtävästi hänkään ei ole tyytyväinen tilanteeseeen.
Kyllä ne kunnan /kaupungin kodinhoitajat pitävät huolen äidistäsi, kun järjestät asian ennen lähtöäsi. Jaksamista! - ...............,
Minulla ei ole koskaan ollut ystävää :/ Siinä suhteessa sinä olet ollut onnellinen. En osaa edes kaivata ihmisiä, paitsi silloin kun tekee mieli riidellä tai muuta sellaista. Kouluja en ole käynyt yhtään, mutta olen tarpeeksi älykäs ilman niitäkin, vaikkakin töihin ei pääse ellei ole keräillyt erilaisia paperinpaloja ja tyhjiä sanoja oravanpyörästä.
- Psykologian proffa
Sinä olet ihmeellinen nainen.
HarviNAISUUS. Todellakin luulen, että tuollaisia naisia on vain romaaneissa tai elokuvissa.
Minusta olet narsisti.
Lykkyä tykö! - JohnnyB...
Mä olin itseasiassa siellä toisessa ketjussa nälvimässä. Vaikkakaan en sitä pahalla tarkoittanut. Tiedän kyllä miltä susta tuntuu, oma äitini on henkisesti sairas. Vasta nyt vähän alle 30 vuotiaana uskalsin muuttaa pois kotoa. Omalla tavallaan en tahtonut jättää isääni yksin "kärsimään". Äiti nyt ei itsemurhaa ole suunnitellut mutta on muuten todella hankala asuinkumppani. Olin jo vuokrasopimuksen tehnyt useita päiviä sitten ja murehdin vain miten kerron isälleni. Jotenkin oli huono omatunto. Oli kyllä tosi hankala paikka. Nyt asun yksin, ahdistus on poissa ja yritän rakentaa parempia välejä aiempiin ystäviini. Siltikin murehdin varmasti vielä pitkään sitä miten isäni jaksaa.
- spookam
Kunpa löytäisit itsellesi jonkin asian, joka tekee elämästä elämisen arvoista. Esimerkiksi minulle sellainen asia on työni. Jollekin toiselle se voi kuulemma olla viikottainen tanssi-ilta.
- :P
Äitisi on narsisti tai henkisesti sairas. Hän tuhoaa sinut henkisesti jollet lähde pois. Luultavasti itsemurhalla uhkailu on manipulointikeino, jolla hän saa sinut pidettyä luonaan. Entinen poikaystäväni oli samanlainen. Aina uhkailemassa itsemurhalla, etenkin silloin kun halusin erota. Jatkuvasta uhkailusta huolimatta hän ei sitä koskaan tehnyt. Erostamme on jo vuosia, mutta hyvinpä tuo porskuttaa eteenpäin. Minunkin jälkeeni tulleelle naisystävälle uhkaili itsarilla - manipulaatiokeino. Luultavasti äidilläsikin.
Mietipä mikseivät sisarkusesi pidä yhteyttä äitiisi? Syynä luultavasti hänen kauhea käytöksensä. Älä uhraa itseäsi ja elämääsi tuollaisen ilkeän akan takia, vaikka kuinka olisi äitisi! Muuta pois sieltä! Hän muuten imee sinut kuiviin! Se ei ole väärin äitiäsi kohtaan, mutta itseäsi kohtaan teet hirvittävän rikoksen kun suostut elämään toisen ehdoilla ja otat vastaan luokattoman huonoa kohtelua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192166Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392065Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä271953Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma461367- 741316
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56792Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8721- 52713
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32698