Oli kova pakkaspäivä. Päätin jo päivällä jättää juoksulenkin tekemättä ja mainitsin työkaverien kuullen, että käyn juoksun sijaan uimahallissa uimassa.
Menin uimahalliin myöhemmin illalla ja eräs naispuolinen uudehko kollegani oli juuri poistumassa sieltä. Kun hän huomasi minut, hän jäikin kahvioon istumaan ja katselemaan mitään kuitenkaan syömättä ja juomatta.
Pidin koko juttua sattumana, kunnes minulle selvisi, ettei hän harrasta uintia eikä juuri koskaan ole käynyt uimassa. Muutenkin elämäntavat olivat vähemmän urheilulliset.
Oliko tämä iskuyritys?
7
1194
Vastaukset
- n24
Vaikea sanoa, aika outoa tietysti että oli siellä just samaan aikaan kun sinä, vaikka ei juuri koskaan käy uimassa. Mistä tiedät ettei hän syönyt mitään? Jos olit itse uimassa miten pystyit hänen tekemisiään koko ajan vahtimaan? Jutteliko hän uimahallissa muille, vai oliko ihan yksin siellä?
Ehkä hän on kiinnostunut sinusta. Mikset kysy suoraan? Heität vaikka vitsillä töissä, että tuutko taas uimahalliin katteleen kun meen uimaan ja hymyilet päälle, katot miten hän reagoi kyllä sen siitä huomaa:) - kiinnostusta
mielestäni on havaittavissa, sillä itse olisin voinut tehdä ihan samalla tavalla kuin kyseinen nainen, jos olisin kiinnostunut jostain miehestä ;)
- An
Ei ollut.
- Juoksija...
Selvä, kiitos. Turhaan luulin. :)
- 78678yjuyj
minusta nainen on häiriintynyt pervo, joku ihan randomi, stalkkaa sinua ja sitten kun kuuli että menet uimaan, niin hän suuntasi heti uimahallille sinua kyyläilemään..
anteeksi vain herra, mutta nainen on sairas, stalkkaajakin vielä,
eikö sinua muka HÄIRITSE?
ei mikään vituniskuyritys, hän on ihan kusessa suhun mutta SAIRAS!!! - skdvjfnaösfkdjh
pelottava tyyppi. ois nyt ees tullu juttelee sulle jotain jos yritti iskee. jos kyseessä olisi ollut mies niin iskuyritys olisi ollut aivan 100 varma mutta kun on kyse naisesta hän kuulostaa häiriintyneeltä. varmaan joku mafiaan liittyvä. pysy kaukana hänestä jos et halua ongelmia.
- Määmy
ollut, hän vain haluaa istua uimahallin kahviossa.
Kuten klrjoitit, hän oli juuri poistumassa uimahallista, kunnes kääntyi kahvioon.
Kertoiko nainen itse, ettei harrasta uimista?
Mikäli nainen on vuosia sitten niin sanonut jollekulle, se välttämättä ei päde tänä päivänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k373543On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole302304Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802243Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä452111Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma561484- 741396
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69957Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46913Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat9817Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi37813