Mielenterveyspotilaan somaattinen hoito

Arvauskeskuksen päivystys laiminlöi ammattivelvollisuutensa. Diapam ei ole tarkoitettu kuumeeseen ja pahoinvointiin, vaan epilepsiakohtausten jälkeen rauhoittavaksi. Tk-lääkäri ei keskittynyt lainkaan sinun tapaukseesi, vaan ainoastaan puheluihinsa. Valita kokemuksestasi sekä potilasasiamiehelle että suoraan Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehille. Yleensä potilasasiamies laiminlyö virkavastuunsa ja puolustaa lääkäreitä potilaan sijasta.

Pahoinvointisi ei liity psykiatriaan, vaan joko sisätautien lääkärille (verenpaine tai kilpirauhanen) tai neurologille (päänsärky/migreeni).

Mainitsemasi "kerran mt-potilas, aina mt-potilas"-leima jää väkisin koko sairaanhoitopiirin tietoon kysymättä lupaa asianomaiselta potilaalta. Se on julkisen sektorin heikkous yksityisiin verrattuna.

Törmätty on.

Teloin jalkani joitakin vuosia sitten aika pahasti. Kipu oli jokseenkin hirvittävä, ja toisen päivänä telomisen jälkeen hankkiuduin lopulta terkkariin. Olinko sitten kuvaillut oireet (kaatumisen jälkeinen kipu oikeassa jalassa) jotenkin hassusti, vai mistä mahtoi johtua se, että että kun useamman tunnin odottelun jälkeen en pystynyt enää pidättämään KIVUSTA johtuvaa itkua, niin lääkäri passitti minut psykiatrille! Näin jälkeenpäin kuullosta hölmöltä että annoin lähettää itseni psykiatriselle, vaikka tiesin että jalkaani sattui helvetisti. Mutta siinä tilanteessa, usean tunnin odottelun jälkeen jonka aikana kipu vain paheni, nälissäni, kylmissäni ja jokseenkin liikuntakyvyttömänä - jopa psykiatrinen osasto kuullosti helpotukselta verrattuna siihen, että minut olisi vain passitettu kotiin burana-paketin kanssa. Sitä paitsi uhkana oli, että jos en olisi mennyt vapaaehtoisesti, minulle olisi kirjoitettu M1 "tuskaisuuden ja itkuisuuden" takia, ja se olisi tarkoittanut kolme päivää pakkohoitoa ilman mitään takeita siitä, että tajutonta kipua ja särkyä jalassa olisi otettu millään lailla huomioon. Joten kyllä, jos joutuisin samaan tilanteeseen uudestaan, valitsisin edelleen vapaaehtoisen passituksen psykiatriselle, kuin yrittäisin kinata päivystävän lääkärin kanssa siitä onko vika jalassa vai päässäni. En usko että kestäisin kolmea vuorokautta sekä fyysistä kipua että psyykkistä kipua (vähättely jne) siitä, ettei kukaan usko miten paljon minuun fyysisesti sattuu.

Tuolloin vietin yhden yön psykiatrisella osastolla, jossa luojan kiitos sain ruokaa ja lämmikettä. Olin hankkiutunut terkkariin jo aamulla, mutta ilta se jo oli, kun päädyin Peijakseen. Siellä kuitenkin ruvettiin sitten vittuilemaan, etten minä mitään keppejä tarvitse, eikä minun jalassani ole mitään vikaa. Sain "sääliburanan" (saman minkä kuka tahansa saisi vaikkapa päänsärkyyn), mutta muuten tuntui siltä ettei muuten kukaan uskonut minun loukanneen jalkaani. Mitähän helvettiä lienee siinä lähetteessä lukenut??

Seuraavana päivänä lääkärin haastattelussa totesin "voivani paremmin", ja pääsin kotiin, minkä jälkeen hankkiuduin yksityiselle lääkäriasemalle -kiitos äitini joka suostui sen kustantamaan. Röntgenkuvassa näkyi sijoiltaan oleva luu jalkapöydässä, kun terkkarin lääkäri oli katsonut vain nilkkaa (jos sitäkään). No, olinhan kuvaillut kaatumista niin, että nilkka meni alta ja jalka vääntyi. Kivuliain vamma vaan ei tullut nilkkaan, vaan jalkapöytään. Oliko se sitten minun vikani etten pystynyt erittelemään kipukohtaa sen tarkemmin, kun tuntui että koko jalka sääreen asti oli kirjaimellisesti tulessa? Eikö se ole lääkärin syy selvittää mistä kipu johtuu?


Eikä tuo ollut yksittäistapaus. Huomasin myöhemminkin omalääkärini kohtelevan minua kuin hullua ihan aidosti somaattisissa vaivoissa, vähättelevän kipujani jne. Olin ollut sen verran tyhmä & hyväuskoinen, että olin antanut terkkarille luvan tilata mt-puolen paperini. Kuvittelin, että mitä parempi tieto heillä on kokonaisuudesta, sen paremmin he minua hoitavat. Ja katin kontit.

Toivon todella ettei sähköisistä potilasasiakirjoista koskaan tule totta, koska olen päässyt Keravan terkkarin ala-arvoisesta kohtelusta muuttamalla muualle, ts. vaihtamalla sairaanhoitopiiriä. Jos vanhat mt-paperini ilmestyvät nykyiselle paikkakunnalle sähköisesti ilman suostumustani, niin mahtaisiko olla parempi ottaa itsensä hengiltä heti ensimmäisen somaattisen ongelman vaivatessa, kuin jäädä loppuelämäkseen yksin kipuineen ja vaivoineen?

Keskustelun aloittaja on edelleen hengissä.

Eilen meni totaalisesti hermot, koska kivut olivat kovat. Kävelin terveysasemalle ja sanoin ajanvarauksessa, että nyt pitää jotain tapahtua. Sairaanhoitaja oli todella ystävällinen ja kuunteli koko tarinani. Sain ajan täksi päiväksi omalle lääkärille sekä ajan labroihin ennen sitä.

Illalla kipu meni niin kovaksi, että oli vaikea hengittää. Päätin lähteä päivystykseen. Makasin 4h odotushuoneessa. Olin syönyt viimeksi keskiviikko-aamuna, joten oli hieman heikko olo. Järkyttävintä tietysti oli, että vaikka olin kiireelliseksi merkattu, jonon ohi oli pakko päästä mm. nainen, joka oli juonut viinaa 2kk putkeen ja päätti juuri nyt tulla selviämään. Muutenkin oli humalaisia liikkeellä (torstaina?). Pääsin puoli kahden aikaan yöllä lääkäriin. Melkein itku pääsi, sillä vaikka tuohon aikaan päivysti vain yksi lääkäri ja oli paljon potilaita, lääkärillä tuntui olevan aikaa minulle. Sain kipupiikin ja vatsaa rauhoittavaa lääkettä. Lähdin yöllä kotiin.

Tänään kävin omalla lääkärillä. Tiesin kyllä jo etukäteen, että hän hoitaa asioitani todella hyvin. Vatsani tutkittiin, syy selvisi, sain lääkityksen ja jos kohtaukset jatkuvat, palaan ultraan.

Täytyy kyllä sanoa, että osa ihmisistä on valinnut ammattinsa oikein.

Tosiaan, onko kukaan muu törmännyt tällaiseen tilanteeseen: Kerran Mt-potilas, aina Mt-potilas ?!

Luulen että suurin osa meistä mt-'kuntoutujista' :-D
Näin se menee, hoidon priorisointi: hulluja ei tarvi hoitaa!
ja mihin valittaisit, ei kukaan hulua usko.. hys hys.. rauhoituhan nyt.. oletko ottanut lääkkeesi?

Niimpä Se tuntuu olevan hullu on hullu vaikka kuinka muuta väittäis. Mun mielestä kun vain ei ole hulluja lainkaan vaan traumatisoituneita henkilöitä jotka yrittävät suorittaa omaa paranemisprosessiiaan.

Kyllä se vaan niin menee että kerran mt-potilas on aina mt-potilas ainakin arvauskeskuksessa. Itse olen löytänyt jotain hyvääkin tuosta eli olen päivystyksessä päässyt vanhusten ja lasten ohi jonoissa vaikka olisin ihan vaikka vatsataudin vuoksi menossa lääkärille. Tosin vähän rasittavaa kun kysyvät lähes aina ilmoittautuessa että onko itsetuhoisia ajatuksia. Juu en ole itseäni tappamassa vaikka vatsatauti onkin :D

Mua ärsyttää se, että lääkitykset ym. jotkin (toistaiseksi) rajoitetut tiedot voivat näkyä Kanta-palvelun kautta koko Suomessa. Lääkitystiedot leimaavat helposti mt-potilaaksi, mutta tarkemmat terveystiedot puuttuvat kokonaan. Esim. neuroleptiä käyttänyt on saattanut saada sitä vaan unettomuuteen tai masennukseen, mutta joku voi hätäisesti päätellä potilaan sairastavan skitsofreniaa, muuta psykoosisairautta tms. ja onkin siksi ehkä vaan kuvitellut oireensa tms. Lääkitystietojen näkymistä ei voi tietääkseni edes kieltää, kun e-reseptin on ottanut käyttöön. Ne tiedot eivät edes kerro ajankohtaista lääkitystä, vain apteekista e-reseptillä haetut lääkkeet. Useimmiten psykiatrian potilaskertomusten julkisuutta on automaattisesti rajoitettu sairaalan tai terveyskeskuksen sisäisestikin.