Ero tuli puun takaa. Meidän piti olla viikonloppu erillään ja miettiä tahoillaan mitä kumpainenkin haluaa ja toinen kärähti pettämisestä. Sanoo itse kyllä, ettei pettänyt mua, oli vaan kaverina siellä.
Musta tuntuu, että mä en pysty jatkamaan elämää täysin. Mulla uusi asunto, töissä aloitin pienen loman jälkeen. Olo on niin yksinäinen ja kaipaava. Haluaisin sen toisen takaisin, tekisin mitä tahansa, mutta se ei halua mua.
Miksi en pysty olemaan vihainen, olen ymmärtäväinen ja haluan sen takaisin, olen ystävällinen ja rauhoittelen, kun sillä on paha olla. Miksi haluan silti pitää yhteyttä, vaikka mua kohtaan oltiin niin törkeitä? Miksi en pysty päästämään irti, miksi tulen kotiin ja masennun. Makaan sohvalla ja itken, kidutan itseäni miksi-kysymyksillä ja kuvia katselemalla.
Elämä tuntuu turhalta, jatkuvasti ahdistaa, näen toisesta unia joka yö ja odotan vain, että ottaisi nyt jotain yhteyttä, laita edes yksi viesti, mitä vain, että saan syyn olla siihen yhteydessä. Toinen on pystynyt jo jatkamaan elämää ja lähtenyt reissuun, käynyt työssä heti eron jälkeenkin ja jatkanut sen toisen kanssa.
Miksi minä jumahdan paikoilleni? Miten pystyn jatkamaan ja miten pääsen tästä ikävästi ja tuskasta eroon jotenkin muuten kuin ajan kanssa?
miten jatkaa elämää?
8
1372
Vastaukset
- -Amalia-
Tähän hommaan pitäsi kehittä joku katumuspilleri...tai aikakone joka veisi ajan nopeasti etenpäin.
Kun ei siihen mitään muuta konstia oikein ole.
Mulla on takana tosi kipeä ero joka myös tuli puun takaa niinkun sullakin.
Oltiin justiin saatu elämä järjestykseen kun mies otti ja häipyi selittämättä muuta kun että
hän on pahoillaan mutta ei ole syytä edes keskustella asiasta.
No mulle on tullut kyllä voimaa työnteosta. Pomoni on tosi fiksu nainen, me ollaan hänen
kanssa voitu keskustella asiasta ihan rehellisesti.
Eilenkin kun töissä hän vaistosi että taas meinaan synkistyä niin tuli jutteleman tästä erosta.
Hän sanoi että vaikka me kuinka tätä asiaa oisikin vatvottu, vetvottu, soiteltu ja ihmetelty
niin lopputulos oisi todennäköisesti ollut ihan sama. Tätä jäin ihan sitten miettimään että
no niinhän se oisi ollutkin.
Miksi kiduttaa eron jälkeen vielä itseään odottelemalla viestiä jota ei tule.
Eilen mietin sitä töistä kotiin kävellessä että jos se mies vaikka nyt soittaisi ja pyytäsi juttelemaan
niin todennäköisesti sanoisin ei.
Koska omaa tuskaansahan se siinä vaan haluaiai helpottaa , ei minun.
En aio olla mikään jätesankko tai kynnysmatto, älä sinäkään.
Tuskaistahan tämä silti yhä on mutta periksi en aio antaa koska tiedän tehneeni ihan parhaani
sen suhteen eteen. Tottakai minussakin on vikoja, ilmeisesti hän katseli sitten vain niitä.
Olen nyt keskustellut ITSENI kanssa, kelannut suhdettamme välillä jopa päivä päivältä eteenpäin
etsien sitä ultimate-virhettä jonka olen tehnyt. En oikein tajua vieläkään mitään muuta kun
yhden kiivaamman riidan jossa molemmat vedettiin vähän överiksi. Ja siitäkin on jo aikaa.
No mutta rauniot savuaa yhä, olen ottanut tämmöisen : ei tällä viikolla-linjan.
Tällä viikolla en soita
tällä viikolla en lähetä teksitviestiä
tällä viikolla en lähetä sähköpostia
tällä viikolla en halua tavata tai törmätä häneen
Kun aika on kypsä niin uskon että me kohdataan, mutta siihen täytyy olla itse henkisesti valmistautunut.
Yksinäisyys- se on myrkkyä- mutta vain yksi vastalääke löytyy, koita luoda uudestaan suhteita
vaikka sukulaisiin tai ystäviin. Harrastukset oisi kivoja mutta itse koen sen etten ole vielä
valmis mihinkään kaakattavaaan jumppalaumaan, niin kivaa ja terapeuttista kuin se oliskin.
Kyllä tämä kuule siskoseni tästä. Ilman nettiä oisin vissiin tullut hulluksi, täällä on niin hyvä
purkaa tuntojaan kun on saman kokeneita ja samassa tilanteessa olevia. Sitten sitä jaksaa taas
hetken eteenpäin kun on saanut kertoa vaikka ihan tuntemattomalle että AI NYT SATTUU!!
Koita jaksaa, voimia paljon sinulle.- alkuper.
Kiitos -Amalia- paljon kirjoituksestasi, se antoi jotenkin lohtua.
MInä olen yrittänyt miettiä, että miksi haluaisin sen takaisin ja miksi luulisin, että jokin muuttuisi, jos palattaisiin yhteen ja eniten se, että miksi en voi luopua hänestä. En vain pysty katsomaan rehellisesti itseäni silmiin ja sanoa, että ei siitä kuitenkaan mitään enää tulisi, haluan elää jossain ihme maailmassa, jossa kuvittelen, että asiat järjestyisivät, jos jaksettaisiin yrittää ja kyllä se siitä ja eletään onnellisesti yhdessä.
Voiko ihmiset enää eron jälkeen koskaan yhteenpalatessaan olla onnellisia, oikeasti ja aidosti? Vai painaako jossain takaraivossa koko ajan se pienen pieni ääni, joka kyselee, että onkohan tässä mitään järkeä sittenkään.... Pystyisikö sitä enää olemaan niin kuin ennen?
En varmaan vielä ole valmis kohtaamaan tosiasioita, koska ero on vielä niin tuore ja olen edelleen järkyttynyt kuinka minulle kävi näin, enkä oikein edes ymmärrä miksi toinen haluaa erota. En ymmärrä myöskään itseäni, että miten olisin niin typerä, että ottaisin toisen takaisin, vaikka mulle tehtiin törkeästi ja suorastaan paskaisesti ja ties kuinka pitkään sitä oli jatkunut niin miksi lähtisin siihen epävarmuuteen uudestaan? Olen yrittänyt miettiä rakastanko ja miksi rakastan ja miksi välitän ja miksi haluan ja miksi en sitä ja tätä, mutta en pääse kysymyksiä pidemmälle, koska toinen ei osaa antaa vastauksia, jotka antaisivat mulle tietoa ja varmuutta siitä, että mitään ei tule enää koskaan olemaan.
Olen yrittänyt saada itseni lopettamaan jatkuvan yhteydenoton odottamisen, mutta en voi, en pysty, kaipaan liikaa ja haluan takaisin liikaa. Ajatukseni on jopa työssä puhelimessa, että onkohan tullut viestiä, mitä se nyt tekee ja ajattelee, miksei laita viestiä tai halua nähdä tai miksi kävi näin ja kaikkea muuta. En vain yksinkertaisesti pysty lopettamaan toisen tai entisen suhteen ajattelemista.
Pelkäänkin, että jään jumiin tähän kaipuuseen ja epäselvään haluun. Että en koskaan pysty jatkamaan elämääni, koska nyt kävi näin, enkä pysty ymmärtämään miksi näin kävi.
Sekavia ajatuksia koko pieni pää täynnä, kunpa niistä pääsisi eroon. - kdaksdkja
alkuper. kirjoitti:
Kiitos -Amalia- paljon kirjoituksestasi, se antoi jotenkin lohtua.
MInä olen yrittänyt miettiä, että miksi haluaisin sen takaisin ja miksi luulisin, että jokin muuttuisi, jos palattaisiin yhteen ja eniten se, että miksi en voi luopua hänestä. En vain pysty katsomaan rehellisesti itseäni silmiin ja sanoa, että ei siitä kuitenkaan mitään enää tulisi, haluan elää jossain ihme maailmassa, jossa kuvittelen, että asiat järjestyisivät, jos jaksettaisiin yrittää ja kyllä se siitä ja eletään onnellisesti yhdessä.
Voiko ihmiset enää eron jälkeen koskaan yhteenpalatessaan olla onnellisia, oikeasti ja aidosti? Vai painaako jossain takaraivossa koko ajan se pienen pieni ääni, joka kyselee, että onkohan tässä mitään järkeä sittenkään.... Pystyisikö sitä enää olemaan niin kuin ennen?
En varmaan vielä ole valmis kohtaamaan tosiasioita, koska ero on vielä niin tuore ja olen edelleen järkyttynyt kuinka minulle kävi näin, enkä oikein edes ymmärrä miksi toinen haluaa erota. En ymmärrä myöskään itseäni, että miten olisin niin typerä, että ottaisin toisen takaisin, vaikka mulle tehtiin törkeästi ja suorastaan paskaisesti ja ties kuinka pitkään sitä oli jatkunut niin miksi lähtisin siihen epävarmuuteen uudestaan? Olen yrittänyt miettiä rakastanko ja miksi rakastan ja miksi välitän ja miksi haluan ja miksi en sitä ja tätä, mutta en pääse kysymyksiä pidemmälle, koska toinen ei osaa antaa vastauksia, jotka antaisivat mulle tietoa ja varmuutta siitä, että mitään ei tule enää koskaan olemaan.
Olen yrittänyt saada itseni lopettamaan jatkuvan yhteydenoton odottamisen, mutta en voi, en pysty, kaipaan liikaa ja haluan takaisin liikaa. Ajatukseni on jopa työssä puhelimessa, että onkohan tullut viestiä, mitä se nyt tekee ja ajattelee, miksei laita viestiä tai halua nähdä tai miksi kävi näin ja kaikkea muuta. En vain yksinkertaisesti pysty lopettamaan toisen tai entisen suhteen ajattelemista.
Pelkäänkin, että jään jumiin tähän kaipuuseen ja epäselvään haluun. Että en koskaan pysty jatkamaan elämääni, koska nyt kävi näin, enkä pysty ymmärtämään miksi näin kävi.
Sekavia ajatuksia koko pieni pää täynnä, kunpa niistä pääsisi eroon.Jouduin viime syksynä samaan tilanteeseen 20-vuoden suhteen jälkeen. Koko nuoruus meni kuin vessanpöntöstä alas... ja kaipasin takaisin entiseen elämääni. Jälkeenpäin ajatellen sitä miestä ei ollut ikävä., vaan sitä elämää sitä kotia ja sitä pihaa...ja kaikkea sitä mitä varten oli elänyt. Kuinka ihanaa oli istua omassa puutarhassa ja katsoa omepuiden kasvua ja viime syksynä tuli ensimmäinen sato. Ja sitä kuinka vilpittömästi uskoi hyvyyteen ja uskollisuuteen... No, toinen nainen tuli ja vietteli exäni. Ja kaikki tapahtui 2 viikossa. 2 viikossa menetin kotini ja kaiken mihin uskoin....
Olimme aloittaneet yhteisen elämämme tyhjätaskuina ja tehneet pienen omaisuuden sitkeällä omalla työllä, ja exä maksoi minut ulos pesästä. Elin yksin vuokra-asunnossa ja minulla oli käteistä rahaa, mutta rakkaus ja kaikki mihin olin uskonut oli poissa.
...Ja sitten tapahtui se mitä en olisi koskaan uksonut tapahtuvan, koska olin yhden miehen nainen ja uskollinen henkeen ja vereen...tapasin hänet jota olin aina odottanut koko elämäni, ihanan miehen, jonka kanssa asumme nyt yhdessä...
Mutta vieläkin on ikävä vanhaan, se talo ja se elämäntyyli.... Ilmeisesti minua ei ole koskaan luotu elämää sovinnaista elämää.... - janne 32v
alkuper. kirjoitti:
Kiitos -Amalia- paljon kirjoituksestasi, se antoi jotenkin lohtua.
MInä olen yrittänyt miettiä, että miksi haluaisin sen takaisin ja miksi luulisin, että jokin muuttuisi, jos palattaisiin yhteen ja eniten se, että miksi en voi luopua hänestä. En vain pysty katsomaan rehellisesti itseäni silmiin ja sanoa, että ei siitä kuitenkaan mitään enää tulisi, haluan elää jossain ihme maailmassa, jossa kuvittelen, että asiat järjestyisivät, jos jaksettaisiin yrittää ja kyllä se siitä ja eletään onnellisesti yhdessä.
Voiko ihmiset enää eron jälkeen koskaan yhteenpalatessaan olla onnellisia, oikeasti ja aidosti? Vai painaako jossain takaraivossa koko ajan se pienen pieni ääni, joka kyselee, että onkohan tässä mitään järkeä sittenkään.... Pystyisikö sitä enää olemaan niin kuin ennen?
En varmaan vielä ole valmis kohtaamaan tosiasioita, koska ero on vielä niin tuore ja olen edelleen järkyttynyt kuinka minulle kävi näin, enkä oikein edes ymmärrä miksi toinen haluaa erota. En ymmärrä myöskään itseäni, että miten olisin niin typerä, että ottaisin toisen takaisin, vaikka mulle tehtiin törkeästi ja suorastaan paskaisesti ja ties kuinka pitkään sitä oli jatkunut niin miksi lähtisin siihen epävarmuuteen uudestaan? Olen yrittänyt miettiä rakastanko ja miksi rakastan ja miksi välitän ja miksi haluan ja miksi en sitä ja tätä, mutta en pääse kysymyksiä pidemmälle, koska toinen ei osaa antaa vastauksia, jotka antaisivat mulle tietoa ja varmuutta siitä, että mitään ei tule enää koskaan olemaan.
Olen yrittänyt saada itseni lopettamaan jatkuvan yhteydenoton odottamisen, mutta en voi, en pysty, kaipaan liikaa ja haluan takaisin liikaa. Ajatukseni on jopa työssä puhelimessa, että onkohan tullut viestiä, mitä se nyt tekee ja ajattelee, miksei laita viestiä tai halua nähdä tai miksi kävi näin ja kaikkea muuta. En vain yksinkertaisesti pysty lopettamaan toisen tai entisen suhteen ajattelemista.
Pelkäänkin, että jään jumiin tähän kaipuuseen ja epäselvään haluun. Että en koskaan pysty jatkamaan elämääni, koska nyt kävi näin, enkä pysty ymmärtämään miksi näin kävi.
Sekavia ajatuksia koko pieni pää täynnä, kunpa niistä pääsisi eroon.Minulla ihan samanlainen tilanne, minut jätettiin 5vkoa sitten ja koko valveilla olon ajan mietin miksi nainen jätti minut?? Haluan hänet takaisin ja tekee mieli jatkuvasti lähettää viestiä ja sähköpostia.
Meillä kans MUKA meni hyvin, suunniteltiin tulevaisuutta ja miun silmissä kaikki vaikutti aidolta ja hyvältä, tuli sitten yhtenäpäivänä iso riita ja kumpikin ylireagoi ja nainen päätti jättää minut samantien :(
2vuoden suhde päättyi samantien, nainen ei vastaa minun viesteihin.. mietin myös miksi kaipaan häntä takaisin, hän kohteli minua usein aika tunteettomasti ja jätti minut 2v aikana 4 kertaa ja otti takas minut kuitenkin, ja aina nainen jätti minut erittäin kylmästi ja minä kilttinä miehenä menin aina takaisin! Vaikka kaipaanki naista yli kaiken ja sitä elämää missä elin ja olin, se kuitenki oli aika epävarmuudessa elämistä, kun tuli jotain eripuraa, pelkäsin että taasko hän jättää minut? Suhde kukoisti aina silloin kun olin samaa mieltä asioissa ja kun tuli sanomista hänen tekemisistään, mykkäkoulu ja mökötys alkoi ja silloin aina pelkäsin, nytkö hän jättää minut taas? Olen miettinyt, että taidan vain kaivata sitä olemista hänen luonaan ja sitä ympäristöä, olin yksin parisuhteessa ja minä olin se joka antoi ja näytti rakkautta, nainen ei useinkaan antanu minulle huomiota, oli mielummin netissä surffailemassa ja minä vieressä yksin ja hiljaa koska nainen mielummin jutteli facebookissa..nainen ei vain yksinkertaisesti minua rakastanu vaikka välillä olikin ihana minua kohtaa. - la-dolce-vita
janne 32v kirjoitti:
Minulla ihan samanlainen tilanne, minut jätettiin 5vkoa sitten ja koko valveilla olon ajan mietin miksi nainen jätti minut?? Haluan hänet takaisin ja tekee mieli jatkuvasti lähettää viestiä ja sähköpostia.
Meillä kans MUKA meni hyvin, suunniteltiin tulevaisuutta ja miun silmissä kaikki vaikutti aidolta ja hyvältä, tuli sitten yhtenäpäivänä iso riita ja kumpikin ylireagoi ja nainen päätti jättää minut samantien :(
2vuoden suhde päättyi samantien, nainen ei vastaa minun viesteihin.. mietin myös miksi kaipaan häntä takaisin, hän kohteli minua usein aika tunteettomasti ja jätti minut 2v aikana 4 kertaa ja otti takas minut kuitenkin, ja aina nainen jätti minut erittäin kylmästi ja minä kilttinä miehenä menin aina takaisin! Vaikka kaipaanki naista yli kaiken ja sitä elämää missä elin ja olin, se kuitenki oli aika epävarmuudessa elämistä, kun tuli jotain eripuraa, pelkäsin että taasko hän jättää minut? Suhde kukoisti aina silloin kun olin samaa mieltä asioissa ja kun tuli sanomista hänen tekemisistään, mykkäkoulu ja mökötys alkoi ja silloin aina pelkäsin, nytkö hän jättää minut taas? Olen miettinyt, että taidan vain kaivata sitä olemista hänen luonaan ja sitä ympäristöä, olin yksin parisuhteessa ja minä olin se joka antoi ja näytti rakkautta, nainen ei useinkaan antanu minulle huomiota, oli mielummin netissä surffailemassa ja minä vieressä yksin ja hiljaa koska nainen mielummin jutteli facebookissa..nainen ei vain yksinkertaisesti minua rakastanu vaikka välillä olikin ihana minua kohtaa.Aivan samankaltainen tarina minulla... tai ainakin yhtäläisyyksiä löytyy. Rakastuin mieheen joka oli oikein huomaavainen, hellä, empaattinen, kova keskustelemaan ja tekemään yhdessä asioita. Sitten kun aika pian muutettiin yhteen, miehen omakotitaloon, niin alkoikin arki välittömästi. Mies ei enää sanallakaan maininnut mitään tunteistaan, ei huomioinut mitenkään ja tuntui kuin koko rakkaus olisi hänen puoleltaan tuosta vain kadonnut. Mies vietti kaiken työn ulkopuolisen ajan koneella facebookissa tai sitten telkun äärellä, jolloin täysin mahdoton saada häneen mitään kontaktia. Todella raastavaa kun rakastin häntä täydestä sydämestäni ja tuntuu kuin olis tullut huiputetuksi kun toinen onkin jotain ihan muuta kuin mitä "esitti" olevansa suhteen alussa kun vielä emme asuneet yhdessä.. myös seksialoitteet jäivät mieheltä kokonaan ja elämästä tuli kaikin puolin pelkkää arkea ilman mitään tunteita... kaikista kamalinta tällaiselle tunne-ihmiselle on joutua tuollaisen kylmän ja tunneköyhän ihmisen "saaliiksi"..kun on itse herkkä ja toinen on kuin kivi. Se aiheuttaa ahdistusta. Nyt vuoden yhteiselon jälkeen asun omillani jälleen ja totuttelen yksinäisyyteen -tosin suhteessakin olin yksinäinen kun toinen eli omaa elämäänsä eikä päästänyt sisään. Uskon että vielä jonakin päivänä eteen tulee jotakin parempaa. Jaksamista meille kaikille ja valoisaa kevättä!!!
- SuruNainen
Itsekin tulin jätetyksi parin vuoden suhteen jälkeen pari viikkoa sitten. Mies on tahollaan jo onnellinen, naisia riittää ja menojalkaa vipattaa. Itse vellon surussa ja turtumuksessa ja mietin jopa oman henkeni riistämistä. Näinhän se on, että jättäjän ja jätetyn roolit ovat erilaiset. Jätetty tipahtaa mustaan kuoppaan, kun taas jättäjä on miettinyt asiaa kenties jo pidempään ja saattaa selvitä erokriisistä helpommalla, kukapa tietää.
Itse en yhteydenottoa mieheltä enää odota, tiedän ettei sitä tule! Facebookissa mies hehkuttelee onnellisuuttaan ja olen päättänyt lopettaa hänen tekstiensä lukemisen, koska se pahentaa vain oloani. Itsekään en enää yhteyttä aio ottaa, koska tiedän hänen ignooraavan sen täysin. Luonteenlujuutta se vaatii, mutta kun tarpeeksi aikaa kuluu, uskon asiaan jo tottuvan.
Selviytymiskeinoja?
Arkirutiineista on hyvä pitää kiinni, työ- ja kotikuviot pitävät arjen kasassa ja tuo onnistumisen tunteita murantuneelle itsetunnolle, kun töissä saa kiitosta. Alkoholia en ole eron jälkeen ottanut enää pisaraakaan, koska se tuo tunteet entisestään äärimmilleen ja madaltaa kynnystä tehdä jotakin lopullista. Yöunet ja ruokahalu ovat kadoksissa, mutta lepään aina silloin kun pystyn ja napsin vitamiinilisiä siihen asti kunnes pystyn kunnolla taas syömään. Liikuntaa yritän harrastaa säännöllisesti ja käytän kauniita vaatteita ja asusteita ilahduttaakseni itseäni, vaikka kuinka tekisi mieli vetää musta surupuku päälleensä.
Tärkeintä on nyt tottua olemaan yksin ja jossain vaiheessa nauttia yksin olosta ja olla itsensä paras ystävä! Tämän jälkeen voi uusi rakkaus tulla elämään, jos on tullakseen! Lisäksi on tärkeää olla katkeroitumatta ja ottaa tämä suruprosessi luovana aikana itsensä oppimiseen ja kehittämiseen! Itsellä on kyllä vaikeaa välillä, kun mietin exän ilakointia ja kuinka kevyesti hän eromme ottaa, mutta toivon hänen tulevan onnelliseksi ja samaa toivon itsellenikin!!
Paljon voimia sinulle!- still i´m sad
Puhut kuin minun suullani. Tosin emme (kai?, en tiedä varmaksi) eronneet toisen naisen takia
mutta yhtä tuskaa se on kuitenkin.
Alussa koitin olla yhteyksissä häneen mutta vastauksia ei tullut viesteihin eikä sähköposteihin
joten päätin sitten vetää ihan samaa linjaa kun hän. Silencio.
Työnteosta oon kanssa samaa mieltä kanssasi. Ekana oli ihan hirveän vaikeaa mennä takaisin
töihin, piti suurinpiirtelin pakottaa itsensä sinne. Kannatti kyllä, työ on sitä oikeaa terapiaa.
Arkirutiinit heitti kyllä häränpyllyä ja nyt joutuu opettelemaan uudet ja omat.
Vaikeinta siinä on se että herää yksin turhan aikaisin, laittaa ruokaa yhä kahdelle ja töissä
ihan automaatiolla miettii pitikö pestä pyykkiä ... sitten muistaa ainiin joo, ei taida tarvita enää.
Ulkonäöstä huolehtimen tavallaan palasi tässä kuviossa, töihin lähden nyt aika laitettuna ihan sen
takia että oisi edes vähän itsevarmempi olo. Ja toisekseen siksikin että jos satun törmäämään exään
niin enpähän ainakaan näytä vastaheränneeltä tarhapöllöltä. Tätä ennen se oli vähän sitä sun tätä,
mun työ kun ei mitenkään velvoita muuhun kun että on suurinpiirtein ne siistit vaatteet päällä.
Edellisestä breakdownista viisastuneena kannattaa koittaa syödä. Vaikka vähän kerrallaan mutta
se on aika tärkeetä. Jos verensokeri hurahtaa liika alas niin kantsii pitää vaikka energiapatukoita
mukana. Tai ihan mitä vaan mikä menee alas, minä oon opetellut noi kuppikeitot. Kun muut
ryystää päiväkahvia niin minä samalla kuipillisen soppaa.
Kyllä siihen yksioloonkin kai aikanaan tottuu, eilen taisi olla eka semmoinen päivä että jess,
ei tappelua kaukosäätimestä,ei napinaa siitä että tykkään heti aamusta veivata radion päälle
kuunnellakseni että tällä planeetalla on ihmisiä elossa ja hengissä. Musiikki auttaa muutenkin,
väliin on olo ja että prkl, siinä menee Oon voimissain ja välillä nyyhkytän meidän vanhoja yhteisiä biisejä läpi.
Mutta se on osa surutyötä.
Pääasia että hommaa prosessoi tietoisesti, puhuu avoimesti ja tiedostaa sen että joka päivä
sitä nytkähdetän kukonaskel eteenpäin tässäkin asiassa.
Sitä päivää pelkään kun me eron jälkeen kohdataan ensimmäisen kerran.
Näen noin viidessä sekunnissa mitkä siellä päässä on mielialat, joko kaduttaa pikalähtö
vai onko hän ihan onnensa kukkuloilla sen johdosta.
Siihen saakka henkistä valmentautumista asiaan, meni niin tai näin niin koitan olla mahdollisimman
tyyni vaikka mieli tekisi haistattaa pitkät huilut tuommoisille toisten tunteilla leikkijöille.
Toivottavasti sitä ennen ehtii virrata mahdollisimman paljon vettä sillan alta että saan
omat ajatukset kunnolla kasaan.
Voimia kaikille jotka piehtaroivat samojen asioiden kanssa !
- alkuperäinen kirj.
nyt se on tapahtunut - olen päästänyt irti, jatkanut omaa elämääni ja tajunnut, että mulla on oikeus elää. viikonloppuna tapahtui jotain, mikä sai mut tajuamaan, että nyt lopetan ja aloitan itse puhtaalta pöydältä oman olemiseni. viikonlopun jäljiltä mulla edelleen hyvä fiilis, en kaipaa enää entistä, en koe tarvetta pitää siihen yhteyttä, enkä haluakaan. kaveriksi sen kelpuutan, mutta mitään muuta en siltä enää toivo.
löysin itsestäni aivan uuden ihmisen. miten paljon mä olinkaan piilossa siinä suhteessa? olen paljon onnellisempi nyt, vaikka elämäni rakkauden menetinkin. voin paremmin ja olen siitä onnellinen. aluksi mietin, että onko luvallista, että mulla on hyvä olla, että saisinko voida hyvin ja jatkaa elämää. totta hitossa saan voida hyvin, jatkaa elämää ja nauttia asioista!
tämä fiilis on aivan mahtava, saa tutustua myös itseensä uudelleen ja nähdä todella minkälainen ihminen sitä oikeasti onkaan. oman aikansa se siis otti, että pääsi toisesta ja siitä surusta yli, mutta sitten kun tajuaa, että ansaitsee parempaa ja saa elää ja olla nuori, kokeilla ja mennä niin se tuntuu todella hyvältä.
toivottavasti muutkin, jotka ovat kamppailleet'/kamppailevat erotunteiden kanssa löytävät uusia tuulia, jotka kannattelevat ja vievät eteenpäin kohti parempia päiviä ja onnellisempia hetkiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k503658On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382361Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi712308Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä602198Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.271626Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma651550- 761457
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?551003Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?68982Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40869