Israelilainen tutkija ja psykologi George Tamarin esitti Jerikon tarinan yli tuhannelle israelilaiselle
8-14 - vuotiaalle lapselle ja kysyi, oliko teko moraalisesti oikein. Yli Kaksi kolmasosaa vastaajista
hyväksyi täysin Joosuan ja sotilaiden hirmuteot. Osa teon tuominneistakin tuomitsi vain murhien
toteutustavan – koska luvatun maan valtaaminen edellytti arabien maalle menemistä ja koska nämä
arabit olivat epäpuhtaita, tulivat myös luvattuun maahan menneet valloittajat epäpuhtaiksi. Jotkut
vastaajista kritisoivat myös kotieläinten tappamista ja esittivät, että kotieläimet olisi pitänyt ottaa
sotasaaliiksi ja hyötykäyttää israelilaisten hyväksi, eikä tappaa niitä kaikkia. Mutta yli 90 prosenttia
hyväksyi ihmisten kansanmurhan täysin ja nekin muutama prosentti jotka kritisoivat, tekivät niin
vain eläinten vuoksi, eivät ihmisten joista he eivät välittäneet mitään.
Tamarin esitti saman Joosuan tarinan myös vertailuryhmälle, mutta vaihtoi Joosuan nimen tilalle
“Kenraali Lin” ja Israelin tilalle “Kiinalainen valtakunta 3000 vuotta sitten”. Tällä kertaa vain 7%
lapsista hyväksyi teon kokonaan, 18% osittain ja 75% tuomitsi sen. Mutta ainoa ero näiden kahden
tarinan väillä oli uskonto. Oman uskonnon nimissä kansanmurha on siis aina empimättä täydellisen oikeutettua, mutta kummasti vaan vieraan uskonnon nimissä se onkin jyrkästi tuomittavaa.
Ja tässä vielä malliksi kaikille vähän raamatun kirjaimellista lähimmäisenrakkauden sanomaa:
"Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, älä jätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt".
"Näin sanoo Herra sinun Jumalasi: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit".
"Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: sitokaa miekka vyöllenne, kulkekaa edestakaisin leirin halki portilta portille ja tappakaa jokainen, jonka kohtaatte, olkoonpa vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."
Jumaluskovat, raamattu ja kansanmurhat
7
253
Vastaukset
Mitä sitä raamatunpaskaa vatvomaan. Satu mikä satu. Sääli tietysti, että niin moni on niin vajaa, että uskoo jumaliin ja muuhun paskaan.
Ei jaksa kiinnostaa raamatuntutkiminen enää. Olen sitäkin aikani tehnyt.- ihan terve
Olen sonnasta ihan samaa mieltä, mutta minusta oli asiallista näyttää ihan konkreettisesti
näille "rakkauden sanoman" inttäjille, että se heidän säälittävä ja surkuhupaisa "rakkauden
sanomansa" itse asiassa hyväksyy täysin veriset kansanmurhat ja jopa yllyttää sellaisiin.
Raamatussa käsketään teurastamaan sylivauvatkin ja kotieläimetkin, eivätkä nämä julmat
tappokäskyt miksikään muutu millään selittelyillä. Vaikka kuinka selittelisi että no kun tuli
se uusi testamentti eikä nää vanhan testamentin käskyt enää ole voimassa, niin aika lailla
luulen kuitenkin, ettei tämä muutos herätä henkiin sukupuuttoon teurastettuja alamekilaisia
eikä kanaanilaisia eikä hivviläsiä eikä jebusilaisia. Taitavat olla edelleenkiin aika vankasti
sukupuuttoon kuolleita?
- tässä paikassa ne..
Mitä varten sinä latioit tuohon loppuun Vanhasta Testamentista Israelin autiomaavaellukseen liittyvää juttua? Miksi sotkit asiat tahallasi toisiinsa? Ne eivät liity yhteen.
Mutta Jumala on kyllä myös sodan Jumala, ja hän on vihollisilleen pelottava vastustaja. Ei ihminen näillä luoduilla aivoillaan voi ikinä ymmärtää Jumalan viisautta, koska Jumala ei ajattele ihmisten tavoin.- Aatteleppaite2.0
autiomaarallikin aika jännä juttu kun ei yhtään todistetta puolesta LÖYDY.
- tappakaa tappakaa
No kerropas nyt sitten meille kaikille, oliko noiden käskyjen antaja raamatun jumala?
Vaiko joku ihan muu jumala? Kuinka monta jumalaa raamatussa oikein on??
Ja sitten voit kertoa meille, miksi nämä raamatun jumalaan uskovat ihmiset eivät
nähneet YHTÄÄN MITÄÄN VÄÄRÄÄ SIINÄ ETTÄ IHMISIÄ TAPETAAN PERHEITTÄIN
SYLIVAUVOJA MYÖTEN? Eli kerropas meille miksi tähän raamatun jumalaan uskovat
ihmiset eivät näe mitään väärää siinä, että toisia ihmisiä tapetaan sukupuuttoon
sylivauvoja myöten? Ovat korkeintaan huolissaan kotieläimistä...
Eli ilmeisesti sinäkin olet sitä mieltä, että arabeja ja palestiinalaisia saa aivan
surutta teurastaa perheittäin sylivauvoja myöten, koska sinun jumalasikin on
raamatun mukaan tätä mieltä? - J-la
tappakaa tappakaa kirjoitti:
No kerropas nyt sitten meille kaikille, oliko noiden käskyjen antaja raamatun jumala?
Vaiko joku ihan muu jumala? Kuinka monta jumalaa raamatussa oikein on??
Ja sitten voit kertoa meille, miksi nämä raamatun jumalaan uskovat ihmiset eivät
nähneet YHTÄÄN MITÄÄN VÄÄRÄÄ SIINÄ ETTÄ IHMISIÄ TAPETAAN PERHEITTÄIN
SYLIVAUVOJA MYÖTEN? Eli kerropas meille miksi tähän raamatun jumalaan uskovat
ihmiset eivät näe mitään väärää siinä, että toisia ihmisiä tapetaan sukupuuttoon
sylivauvoja myöten? Ovat korkeintaan huolissaan kotieläimistä...
Eli ilmeisesti sinäkin olet sitä mieltä, että arabeja ja palestiinalaisia saa aivan
surutta teurastaa perheittäin sylivauvoja myöten, koska sinun jumalasikin on
raamatun mukaan tätä mieltä?.
- ++++++++++
"Mitä varten sinä latioit tuohon loppuun Vanhasta Testamentista Israelin autiomaavaellukseen liittyvää juttua? Miksi sotkit asiat tahallasi toisiinsa? Ne eivät liity yhteen."
Ai, että pitää siis antaa anteeksi jumalan aiheuttama kärsimys? Voisitko antaa hyvän syyn sille?
"Mutta Jumala on kyllä myös sodan Jumala, ja hän on vihollisilleen pelottava vastustaja. Ei ihminen näillä luoduilla aivoillaan voi ikinä ymmärtää Jumalan viisautta, koska Jumala ei ajattele ihmisten tavoin."
Normaali ihminen nykyään ymmärtää sen, että kansanmurha, lasten ja sylivauvojen tappaminen, orjuus, raiskaukset jne ovat väärin.
Nämä asiat ovat aina väärin, ei väliä tekeekö sitä naapurin Teppo vai universumin hallitsija.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k333512On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole242287Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi792229Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä422091Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma561474- 741386
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69947Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46903Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat9807Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi36791