Uutisvuoksi uutisoi 5.3 lehdessään poliitiikkojen olevan hämmentyneitä homerakennuksista. Joukosta ainoastaan Sihvonen ei ole ollut mukana näiden rakennusten historiassa.
Mellonkylän lastentarha katsottiin melkein purkukuntoiseksi 2000 luvun alussa. Kun asukkaat lähestyivät päättäjiä, niin lastentarha olikin vain pientä remppaa vailla ja ykskaks hyvässä kunnossa.
Mansikkalasta uusittiin lastentarhan lattia ongelmien takia. Tainionkosken koululla aloitettu investointi lopetettiin, koska ennen koulun korjausta piti tietää mitkä tilat jäävät saneerauksen jälkeen toimintaan.
Jo silloin puhuttiin viipalekoulun purkamisesta.
Kaukopään koulua purettiin vanhempien aloitteen toimesta.
Ne olivat siis 2000 luvun alkupuolen temppuja joiden tulokset tulevat näkyviin, koska todellisia aiheuttajia ei nähtävästi korjattu.
Sen jälkeen tuli uuden keskustan rakennukset, joista yhden lattialla oli avajaisissa ämpärit.
Sen jälkeen vanhusten yksiköitä pari kappaletta muistaakseni. Toisessa oli lattian alla väärät maamassat. Aiheuttaen ongelmia ja korjauksen. Sitten surullinen Savikannan koulun pihalla oleva viipale rakennus, josta nuorisotoimi lähti karkuun, mutta pienen lattia korjauksen jälkeen sinne siirrettiin lastentarha. Vain kaikkein eniten oireilleet lapset siirrettiin muualle.Sen jälkeen vastaanottokoti Mansikkalassa ja alakerran kosteusongelmat. Olen kuullut, kuinka yksiköistä on laitettu kellarin ovia kiinni ja kielletty henkilöstöä menemästä sinne. Eli peitellään pommia, vaikka henkilökunta ja potilaat ovat silmät punaisena. Yksikään näistä tapauksista ei ole yllätys pitempään politiikassa oleville Imatralla, koska käsittely on ollut julkista. Poliittinen muisti vaan on ne unohtanut nämä ikävät asiat. Itse olen sitä mieltä, että aina poliitikoiden ollessa mukana suunnittelussa, on rakennuksesta suuri mahdollisuus tulla susi. Se johtuu siitä, että rakennusten hintoja hilataan aina alaspäin ja silloin ensiksi karsitaan kaikki, mikä ei näy. Eli kosteuseristykset ja vastaavat. Meillä muutetaan rakennusten käyttötarkoituksia. Esimerkiksi otan uuden pelastusaseman. Asema tehtiin osaksi vanhaan rakennukseen. Ilmastointi asennettiin pelastajien makuuhuoneisiin jälkikäteen ja ainoastaan aurinkoiselle puolelle. Vesipisteitä ei tullut riittävästi. ATK systeemit valittiin halvimmat, jotka ei oltu vielä syksyllä saatu toimimaan. Säästösyistä joudutaan jättämään valot päälle käytäviin, koska kosketin on ainoastaan toisessa päässä. Lopullista hintaa ei ole vielä kerrottu.
Näissä lasten ja nuorten tiloissa minua harmittaa se, että verkostoa karsittiin siten, että terveistä tiloista luovuttiin. Ne olivat ryhmikset, joissa lapsia hoidettiin kodinomaisessa ympäristössä.
Jäljelle jäävät sitten nämä ongelma rakennukset, joista tulemme tulevaisuudessa maksamaan.
Onko maksut sitten korjauskustannuksia, sairaudenhoito, vai molempia.
Miten tässä pitäisi sitten jatkaa, koska olemme valtuustona kuitenkin tehneet selväksi, että koulujen ja muiden tilojen saneerauksessa otetaan huomioon ensiksi rakennuksen kunto.
Pitäisikö ensiksi ainakin poliittisten päättäjien jäädä koulujen ja muiden lopettamis kokousten ulkopuolelle. Muuten he joutuvat ehkä sitoutumaan rakennuksen jatkamiseen.
Laki antaa asukkaille mahdollisuuden osallistua päätöksen tekoon jo valmistelussa. Sen lisäksi vanhemmilla on mahdollisuus valita porukastaan henkilö, kun kouluilla suunnitellaan remonttia. Näin saataisiin vanhempien osallistumisoikeus täytettyä.
Oli niin tai näin, mutta kuulutan näissä päätöksissä maalaisjärjen käyttöä, eikä tunnetta.
Samoin ryhmien sisällä olevan tiedon jakamista. Sitä nähkääs on olemassa, meillä telassa, mutta se pitäisi tuoda esille talousarviota laadittaessa.
Home rakennukset
53
2449
Vastaukset
- ulosko
Niinpä niin Anssi. Asukasdemokratiasta ei häivääkään. Yhtä kusetusta vaan. Pikkupoliitikot ovat ummistaneet silmänsä ja korvansa. Onneksi jotkut ovat uskaltaneet avata suunsa.
Listaa voitaisiin jatkaa, koska mediahan uutisoi Itäsiitolan koulukiinteistön huonosta kunnosta. Kyseessä oli yksityiselle myyty rakennus.
Lähetin avaus kirjoituksen lehteen, mutta sitä ei julkaistu.
Eikö haluttu antaa asukkaille tietoa rakennusten kunnosta, vai eikö haluttu julkista keskustelua homeesta.
Kun rakennusten kuntoa selvitellään poliittisille päättäjille, niin annetaanko väärää tietoa, vai eikö meillä ole ammattilaisia arvioimaan rekennusten todellista kuntoa.- raapaisua
anssi.p kirjoitti:
Listaa voitaisiin jatkaa, koska mediahan uutisoi Itäsiitolan koulukiinteistön huonosta kunnosta. Kyseessä oli yksityiselle myyty rakennus.
Lähetin avaus kirjoituksen lehteen, mutta sitä ei julkaistu.
Eikö haluttu antaa asukkaille tietoa rakennusten kunnosta, vai eikö haluttu julkista keskustelua homeesta.
Kun rakennusten kuntoa selvitellään poliittisille päättäjille, niin annetaanko väärää tietoa, vai eikö meillä ole ammattilaisia arvioimaan rekennusten todellista kuntoa.Tietoa täytyy antaa, mutta se kuuluu sarjaan: "pienelle piirille". No, jos niillekkään. Työntekijöille kyseisissä kohteissa asiaa vähätellään ja pyritään hiljentämään. Jokainen virkamies ja toimihenkilö haluaa turvata oman paikkansa ja pysyy hiljaa. Jos kaikki epäkuntoiset rakennukset jouduttaisiin laittamaan kiinni, niin mitä siitä seuraisi?
raapaisua kirjoitti:
Tietoa täytyy antaa, mutta se kuuluu sarjaan: "pienelle piirille". No, jos niillekkään. Työntekijöille kyseisissä kohteissa asiaa vähätellään ja pyritään hiljentämään. Jokainen virkamies ja toimihenkilö haluaa turvata oman paikkansa ja pysyy hiljaa. Jos kaikki epäkuntoiset rakennukset jouduttaisiin laittamaan kiinni, niin mitä siitä seuraisi?
Entäs mitä on päätetty Koskiksesta. Rakennus on suojelumerkillä varustettu. Suojelun pystyy perumaan. Se merkitsee vain uutta päätöstä.
Kun Koskiksen kaavasta päätettiin aikoinaan, niin siinä lukee, että marketille myötävästä tontin hinnasta siirretään rahaa Koskiksen pinta remonttiin.
Tänään oli Uutis-Vuoksessa nuorisofoorumista juttu.
Siinä kerrottiin, että nuorisolla oli tilaisuus kysellä asioista päättäjiltä.
Aikaisemmin paikalle on kutsuttu ryhmien johtajat, mutta minulle ei ainakaan ole tullut eiliseen tilaisuuteen kutsua.- demokratiaa
anssi.p kirjoitti:
Entäs mitä on päätetty Koskiksesta. Rakennus on suojelumerkillä varustettu. Suojelun pystyy perumaan. Se merkitsee vain uutta päätöstä.
Kun Koskiksen kaavasta päätettiin aikoinaan, niin siinä lukee, että marketille myötävästä tontin hinnasta siirretään rahaa Koskiksen pinta remonttiin.
Tänään oli Uutis-Vuoksessa nuorisofoorumista juttu.
Siinä kerrottiin, että nuorisolla oli tilaisuus kysellä asioista päättäjiltä.
Aikaisemmin paikalle on kutsuttu ryhmien johtajat, mutta minulle ei ainakaan ole tullut eiliseen tilaisuuteen kutsua.Nuorisoasiat kuuluvat myös sarjaan: "Annetaan ymmärtää, että heitä kuunnellaan ja populistisesti ollaan heidän puolellaan ja toivotaan kaikilla tavoin, että he pysyisivät täällä Imatralla äänestäjinä ja veronmaksajina, eivätkä lähtisi täältä mihinkään muualle, vaan,että he rakentaisivat tänne talonsa ja olisivat sen myötä täällä kiikissä". Just joo.
demokratiaa kirjoitti:
Nuorisoasiat kuuluvat myös sarjaan: "Annetaan ymmärtää, että heitä kuunnellaan ja populistisesti ollaan heidän puolellaan ja toivotaan kaikilla tavoin, että he pysyisivät täällä Imatralla äänestäjinä ja veronmaksajina, eivätkä lähtisi täältä mihinkään muualle, vaan,että he rakentaisivat tänne talonsa ja olisivat sen myötä täällä kiikissä". Just joo.
Tiistaina oli valtuutetuille koulutuspäivä. Ilmoitus lähetettiin kaksi kertaa ja ajoissa. Koulutukseen osallistui vain minä itse, Siitonen, Saarimäki, Hasu, Sihvonen ja Saajalehto. Osanottajia ei siis, ,kuin murtoosa valtuustosta, vaikka on haluttu koulutusta.
Aihe oli päätösten vaikutus. = kunn tehdään päätös, niin valmistelussa mietitään, mitä vaikutuksia päätöksellä on asukkaisiin-talouteen-työpaikkoihin.
Aihe oli siis ainakin tärkeä.
Koulutus ohjelma oli.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Toimialoilla tehdään runsaasti sellaisia ohjelmia, suunnitelmia ja päätöksiä,
joilla on vaikutuksia ympäristöön, yrityksiin sekä kuntalaisten terveyteen ja hyvinvointiin.
Päätösten vaikutuksista tarvitaan tietoa jo valmisteluvaiheessa.
Ennakkoarviointi:
- auttaa parhaan vaihtoehdon valinnassa,
- tuo päätöksen perustelut näkyvämmäksi,
- edistää hyvinvointi- ja terveysnäkökohtien huomioimista,
- tukee osallistumista ja sitoutumista sekä
- tarjoaa keskustelumahdollisuuden arvoista ja tavoitteista.
Vaikutusten ennakkoarviointi on lakisääteistä kaavoituksessa (Maankäyttö- ja rakennuslaki),
tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien valmistelussa (SOVA-laki) sekä tiettyjen hankkeiden
suunnittelussa (YVAlaki). Imatran kaupungin strategian v. 2010-2020 keskeisenä
avaintavoitteena on toimintaedellytysten luominen vireälle elinkeinoelämälle ja uusille
työpaikoille. Yhtenä tavoitetta toteuttavana linjauksena on, että päätöksiä tehtäessä
arvioidaan päätösten vaikutukset yrityksille, asukkaille ja ympäristöön.
Vaikutusten ennakkoarvioinnista järjestetään valmistelijoille, esittelijöille ja
luottamushenkilöille koulutusiltapäivä 23.3.2010 kello 12.00-15.15
Valtuustosalissa.
Koulutuksessa asiantuntijat Terveyden ja Hyvinvoinninlaitokselta, Suomen Yrittäjistä sekä
Imatran Seudun Ympäristötoimesta perehdyttävät ennakkoarviointiin.
Ohjelma
12.00 Kahvi ja koulutuksen avaus - Mistä kysymys?
12.15 Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi
Tapani Kauppinen projektipäällikkö, Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos
13.15 Yritysvaikutusten arviointi
Janne Pesonen kehittämispäällikkö, Suomen Yrittäjät
14.15 Ympäristövaikutukset, Tiina Virtanen projektisihteeri, Merja Kaksonen
ympäristöinsinööri, Imatran Seudun Ympäristötoimi
15.00 Loppukeskustelu - Ennakkoarvioinnin käyttöönottaminen valmistelussa
Katso linkki
http://info.stakes.fi/NR/rdonlyres/DC815D41-A1F9-4EDA-8BEC-4F1E76885DC5/0/ideakortti1_06.pdf
Varaa- Vennamo.,

VaraaOn hyvä,sinullekin Anssi,kirjoitustaitosi vaatii kohennusta.
Ja toinen asia,ei kannata olla väkisin kunnallispoliitikko koska sinunkin eväät siihen on syöty. Vennamo., kirjoitti:
On hyvä,sinullekin Anssi,kirjoitustaitosi vaatii kohennusta.
Ja toinen asia,ei kannata olla väkisin kunnallispoliitikko koska sinunkin eväät siihen on syöty.Autuaita olevat siis mielestäsi poissaolijat. Heissä on viisaus, vaikka eivät osallistuneetkaan keskusteluun aiheesta.
- S.O.S Imatra uppoaa
Vennamo., kirjoitti:
On hyvä,sinullekin Anssi,kirjoitustaitosi vaatii kohennusta.
Ja toinen asia,ei kannata olla väkisin kunnallispoliitikko koska sinunkin eväät siihen on syöty.Ainakin Anssi yrittää!
Ja eipä tuo sinunkaan kirjoitusasusi virheetön ole. - ent.raksalainen
S.O.S Imatra uppoaa kirjoitti:
Ainakin Anssi yrittää!
Ja eipä tuo sinunkaan kirjoitusasusi virheetön ole.eivät maksa yhteiskunnalle, eikä asukkaille mitään, mutta ne muut virheet maksavat.
Tänä päivänä rakennuksien hinnat ovat ihan pilvistä. Niillä ei ole mitään tekemistä kustannusten kanssa. Menkää hyvät ihmiset katsomaan rakennuksille, kun mahdollista uutta asuntoanne rakennetaan. Se miten tehdään, ja mitä asuntoesitteissä kerrotaan, niillä ei ole mitään yhteistä.
Kaikki on halvinta materiaalia mitä löydetään, kuitenkin asunnot myydään korkealaatuisina.
Muutoskustannukset maksaa tuleva asukas, vaikka sama asennustyö on siinä, mitä tämä mahdollinen asentaja asentajaa. Asentaako rakennusliikkeen dumppieriä, vai asukkaan itse valitsemaa materiaalia.
Nämä rakennusliikkeiden halvalla saamat kalusteetkaan kun eivät enää nykyään kestä 2-3 vuotta kauempaa, ja seinille on turha yrittää kiinnittää mitään, sillä eiväthan ne pahvissa pysy.
Katselkaapa tuolta lehdistä, mitä asunnot maksavat muuaalla Suomessa. Ei tarvitse mennä kauaskaan täältä Etelä-Karjalasta, kun saa asunnon huomattavasti halvemmalla. Ja vielä korkeampitasoisia.
Nämä rakennusliikkeet ja kiinteistövälittäjät ovat aivan keinotekoisesti nämä hinnat pilviin saattaneet. ent.raksalainen kirjoitti:
eivät maksa yhteiskunnalle, eikä asukkaille mitään, mutta ne muut virheet maksavat.
Tänä päivänä rakennuksien hinnat ovat ihan pilvistä. Niillä ei ole mitään tekemistä kustannusten kanssa. Menkää hyvät ihmiset katsomaan rakennuksille, kun mahdollista uutta asuntoanne rakennetaan. Se miten tehdään, ja mitä asuntoesitteissä kerrotaan, niillä ei ole mitään yhteistä.
Kaikki on halvinta materiaalia mitä löydetään, kuitenkin asunnot myydään korkealaatuisina.
Muutoskustannukset maksaa tuleva asukas, vaikka sama asennustyö on siinä, mitä tämä mahdollinen asentaja asentajaa. Asentaako rakennusliikkeen dumppieriä, vai asukkaan itse valitsemaa materiaalia.
Nämä rakennusliikkeiden halvalla saamat kalusteetkaan kun eivät enää nykyään kestä 2-3 vuotta kauempaa, ja seinille on turha yrittää kiinnittää mitään, sillä eiväthan ne pahvissa pysy.
Katselkaapa tuolta lehdistä, mitä asunnot maksavat muuaalla Suomessa. Ei tarvitse mennä kauaskaan täältä Etelä-Karjalasta, kun saa asunnon huomattavasti halvemmalla. Ja vielä korkeampitasoisia.
Nämä rakennusliikkeet ja kiinteistövälittäjät ovat aivan keinotekoisesti nämä hinnat pilviin saattaneet.Itse sain nähdä läheltä, kun rakennuttaja ja rakentaja tappelivat rakennustavasta.
Rakennuttaja voitti talopaketin tekijän.
Hän sai talosta alennuksen, että olisi hiljaa.
Kun rakennuttaja halusi seisauttaa pystytys työn, niin pyastyttäjä uhkaili rakennuttajaa.
Kaupunki otti näytteen, joka sisälsi hometta.
Talopakettitehdas vetosi siihen, että heille tulevasta puutavarasta ei valkata, vaan tehdään järestään.
Kyseinen talopakettitehdas on Suomen kärkinimiä.
Eilen näytettiin Kiinasta maanjäristyksen uhreja.
Omaiset haluavat siellä tietää, miksi kaikki koulut sortuivat.
Ympärille pystyyn jäivät yksityisellä rahalla rakennetut rakennukset.
Taitaa siis olla maailmanlaajuinen ilmiö rakentaa huonosti julkiset rakennukset.- siistiä
anssi.p kirjoitti:
Itse sain nähdä läheltä, kun rakennuttaja ja rakentaja tappelivat rakennustavasta.
Rakennuttaja voitti talopaketin tekijän.
Hän sai talosta alennuksen, että olisi hiljaa.
Kun rakennuttaja halusi seisauttaa pystytys työn, niin pyastyttäjä uhkaili rakennuttajaa.
Kaupunki otti näytteen, joka sisälsi hometta.
Talopakettitehdas vetosi siihen, että heille tulevasta puutavarasta ei valkata, vaan tehdään järestään.
Kyseinen talopakettitehdas on Suomen kärkinimiä.
Eilen näytettiin Kiinasta maanjäristyksen uhreja.
Omaiset haluavat siellä tietää, miksi kaikki koulut sortuivat.
Ympärille pystyyn jäivät yksityisellä rahalla rakennetut rakennukset.
Taitaa siis olla maailmanlaajuinen ilmiö rakentaa huonosti julkiset rakennukset.Kyllä se niin vaan on, että komeilta nuo talot näyttävät ulkoa päin, mutta ovat silkkoa sisältä.
siistiä kirjoitti:
Kyllä se niin vaan on, että komeilta nuo talot näyttävät ulkoa päin, mutta ovat silkkoa sisältä.
Tänään Etelä-saimaa kirjoitti, että yksityisillä rakentajilla jää lopputarkastukset käymättä.
Niin ne jää kunnallakin. Otetaan vaikka esimerkiksi uusi pelastusasema. Lopputarkastus oli edellisellä lautakunnalla. Kävin siellä saman vuoden syksyllä, eikä vieläkään oltu saatu asioita kuntoon, vaikka aikaa oli kulunnut yli puoli vuotta.
Miten moni rakennus urakka kaupungilta jäisi kiinni, jos lopputarkastukset tehtäisiin lautakunnan toimesta paikan päällä ja apuna olisi ulkopuolisia ammattilaisia.- Hyvä nuoriso!
demokratiaa kirjoitti:
Nuorisoasiat kuuluvat myös sarjaan: "Annetaan ymmärtää, että heitä kuunnellaan ja populistisesti ollaan heidän puolellaan ja toivotaan kaikilla tavoin, että he pysyisivät täällä Imatralla äänestäjinä ja veronmaksajina, eivätkä lähtisi täältä mihinkään muualle, vaan,että he rakentaisivat tänne talonsa ja olisivat sen myötä täällä kiikissä". Just joo.
Tämä on juuri sitä puppua, mitä syötetään. Ennen vaaleja nuoriso on niin tärkeää ja tässä vaiheessa viis veisataan nuorista tai nuorison toiveista. Täytyy hattua nostaa imatralaiselle nuorisolle kun ovat tyytyneet ja tyytyvät tuollaiseen vanhaan rakennukseen joke Koskis on eli siinä näkee nuorison arvoasteikon ja arvostamisen vanhaakin kohtaan, ei kaiken tarvitse olla uutta ja modernia, kunhan vain on turvallinen paikka, jossa on kavereita.
Hyvä nuoriso! kirjoitti:

Koskiksen kuntokaan ei ole ollut yllätys. Se että salaojat ei toimi on ollut tiedossa jo aikaa sitten.
Miksi olemme tässä tilanteessa. Johtuuko se esimerkiksi siitä, että joku on antannut lausuntoja kaupungin rakennuksista toisen käskystä.- Ku-se-tus
anssi.p kirjoitti:
Itse sain nähdä läheltä, kun rakennuttaja ja rakentaja tappelivat rakennustavasta.
Rakennuttaja voitti talopaketin tekijän.
Hän sai talosta alennuksen, että olisi hiljaa.
Kun rakennuttaja halusi seisauttaa pystytys työn, niin pyastyttäjä uhkaili rakennuttajaa.
Kaupunki otti näytteen, joka sisälsi hometta.
Talopakettitehdas vetosi siihen, että heille tulevasta puutavarasta ei valkata, vaan tehdään järestään.
Kyseinen talopakettitehdas on Suomen kärkinimiä.
Eilen näytettiin Kiinasta maanjäristyksen uhreja.
Omaiset haluavat siellä tietää, miksi kaikki koulut sortuivat.
Ympärille pystyyn jäivät yksityisellä rahalla rakennetut rakennukset.
Taitaa siis olla maailmanlaajuinen ilmiö rakentaa huonosti julkiset rakennukset."Taitaa siis olla maailmanlaajuinen ilmiö rakentaa huonosti julkiset rakennukset."
Maailmanlaajuinen ilmiö on teettäjien, = maksajien kusettaminen.
Rahat pois kuleksimasta.
Ps. Olin 60-70-luvuilla kahdessa työpaikassa, joissa myytiin rakentajille tarvikkeita. Toisessa rakennustarvikkeita ja toisessa kodinkoneita. Kaikki julkisia tiloja/taloja rakentavat ostivat kakkosluokan tavaraa ja tietysti perivät rakennuttajalta priiman hinnan. Siinä sivussa urakointiyhtiön johtajat hankkivat kodinkoneet ja muut roippeet itselleen. Kuka maksoi? Ei liene vaikea arvata. Ku-se-tus kirjoitti:
"Taitaa siis olla maailmanlaajuinen ilmiö rakentaa huonosti julkiset rakennukset."
Maailmanlaajuinen ilmiö on teettäjien, = maksajien kusettaminen.
Rahat pois kuleksimasta.
Ps. Olin 60-70-luvuilla kahdessa työpaikassa, joissa myytiin rakentajille tarvikkeita. Toisessa rakennustarvikkeita ja toisessa kodinkoneita. Kaikki julkisia tiloja/taloja rakentavat ostivat kakkosluokan tavaraa ja tietysti perivät rakennuttajalta priiman hinnan. Siinä sivussa urakointiyhtiön johtajat hankkivat kodinkoneet ja muut roippeet itselleen. Kuka maksoi? Ei liene vaikea arvata.Imatra teki esimerkiksi NCC;n kanssa sopimuksen, että rakennuskustannuksesta säästetyt rahat pannaan puoliksi rakentajan ja kaupungin kanssa. On aika houkuttelevaa säästää halvemmilla materiaaleilla.
Mutta tähän Tainionkosken koulun tilanteeseen.
Tekniset ja kotitaloustilat ovat menneet remontti kuntoon.
Tekniset tilat olivat niitä, joita ei remontoitu viimeksi muiden yhteydessä. Siellä oli lattia rakenteissa asbestia.
Nyt pitäs miettiä onko järkevää rakentaa uusia tiloja, vai kuljettaa lapset Teppanalaan, josta otettaisiin uudesta osasta tiloja käyttöön.
- Lähempää tarkastelua
Useiden vuosien ajan on tiedostettu home-ongelma Imatran päiväkodeissa ja kouluisssa, mutta aina vain asia on "painettu villasella". Moni lapsi ja työntekijä on sairastunut, valittanut asiasta ja vielä usempi virkamies on vaientanut nämä valitukset. Otetaan näytteitä ja saadaan IHME kyllä negatiiviset tulokset ja leimataan valittajat psyykkisesti sairaaksi, ei homeen vuoksi sairastuneiksi.
Ne poliitikot, jotka ovat uskaltaneet nousta näiden ihmisten puolestapuhujiksi on erilaisin kurinpidollisin toimenpitein vaiennettu. Jokainen kuitenkin tietää totuuden ja parhaiten kaupungin kiinteistöistä vastaava. Parhaimmat rakennukset on kaupattu hyvä veli systeemillä ja homeiset jätetty. rahaa kuitenkin kuluu kiiteistöjen huoltamiseen ruhtinaallisesti, mutta sairautta aiheuttavia päiväkoteja ja kouluja ei korjata. Ilmastoinnin puuttuminen tai toimimattomuus on myöskin suuri ongelma vanhoissa rakennuksissa.jos on hometta lastentarhassa, niin on muuallakin. Imatrankirkon vieressä on kaksi kerrostaloa. Toinen omistus ja toinen vuokra-asunto. Arvaa kummassa kasvoi sienet toisessa kerriksessa. Huonoa työtä on parsittu monta kertaa.
- jipiaijee
Se om priorisointi kysymys,piti saada kaksikaukaloinen jäähalli ja nyt ei ole sitten rahaa korjata kouluja ja päiväkoteja!Ensimmäisen jäähallityöryhmän puheenjohta sanoi kaksi kaukaloa ei ole realistista,mutta toisin kävi kun tuli urpolainen rehtori joutsenosta remmiin!No sitten täytyy vain käydä homekoulua!
jipiaijee kirjoitti:

Pitää muistuttaa, että ensin puhuttiin korvaavasta investoinnista. Sen jälkeen alettiin puhua kenttäajan lisäyksestä. Nykyinen halli vanhoine pukuhuoneineen on tunkkainen.
- Tärkeysjärjestys!

Nyt pitäisi imatralaisten olla aktiivisia ja seurata, ketä on ne poliitikot, jotka ovat olleet innokkaimpia jäähallin kannattajia. PÄÄTTÄJÄT OVAT OLLEET TIETOISIA päiväkotien ja koulujen homeongelmasta jo monien vuosien ajan ja päättäneet vain sulkea silmänsä siltä, että monet lapset ovat saaneet elinikäisen sairairauden näiden käyttäjinä (astmaa ym. allergisia sairauksia) samoin kuin siellä työskentelevä henkilökuntakin (lasten on pakko käyttää päiväkoteja ja käydä koulua). Samaa ongelmaa on valiteltu sairaaloissammekin (Honkaharju ja Koivula). Näistä asioista vastuussa olevat henkilöt pitäisi laittaa näistä virheistä tuomiolle.
Nyt rakennetaan jäähaalli, jonka käyttäjinä on HYVIN PIENI oas imatralaisista. Onko tässä mitään järkeä?
Kuinka voidaan olettaa, että tänne kukaan muuttaa ja tuo lapsiaan homeisiin päiväkoteihin ja kouluihin. Tietenkin ehkä sellaiset, joille ainoastaan jäähalli on tärkeä. Tingitään sitten kaikesta muusta je ennen kaikkea lastemme terveydestä- eikö niin? - Herätkää pahvit
anssi.p kirjoitti:
Pitää muistuttaa, että ensin puhuttiin korvaavasta investoinnista. Sen jälkeen alettiin puhua kenttäajan lisäyksestä. Nykyinen halli vanhoine pukuhuoneineen on tunkkainen.
Voi Anssi! Oletko tosissasi? Tunkkainen!!!! Lapset käy homeisia huonolla ilmastoinnilla varustettuja kouluja ja ovat päivähoidossa keskellä tunkkaisuutta ja hometta. Ei nyt olla "hupsuja" Tätä tunkkaisuus höpinää on tarpeeksi kuultu, otetaan vihdoin lusikka kauniiseen käteen ja aletaan puolustaa näitä heikoimpia, kuten ennen kunnallisvaaleja kaikki ehdokkaat niin korostivat siis lasten ja vanhusten asiaa- muistathan Anssi sinäkin?????? Eipä siellä "tunkkaisessa" (voi kamalaa) jäähallissa ole PAKKO olla, toisin kuin lasten päivähoidossa ja koulussa.
- citisen!
anssi.p kirjoitti:
jos on hometta lastentarhassa, niin on muuallakin. Imatrankirkon vieressä on kaksi kerrostaloa. Toinen omistus ja toinen vuokra-asunto. Arvaa kummassa kasvoi sienet toisessa kerriksessa. Huonoa työtä on parsittu monta kertaa.
missä. Kun katsoo imatralla tehtyjä viimevuosien päätöksiä niin mieleen tulee eittämättä ajatus että hometta on rakennusten lisäksi virkamiesten ja myös päättäjien aivoissa.
Hyvä esimerkki on teppanala-savikanta päätös. Toiminnot siirretiin savikantaan vaikka viipaleen homeongelmat olivat tiedossa. Teppanalassa ei niitä ollut. Mihin päätös perustui. Hyväveli sopimukseen. Jonkun päättäjän lapsi/lapsenlapsi/tuttu/tutuntuttu/puoluetoverin lapsi kun halusi käydä tiettyä koulua,väitän.
Päätös oli täysin poliittinen,syyt keksittiin sitten jälkeen päin.
Kunta on aina rakentanut huonosto ja halvalla. On kunta ollut sitten raketajana tai rakennuttajana. Vai hinta on merkinnyt,se halvin hinta. Jo vanha viisaus sanoo ettei köyhän kannata ostaa halpaa. Se on unohdettu Ja siirrytty toiseen kansanperinteeseen,hölmöläisten touhuun. Jossa varpaita paleltaessa leikataan yläpäästä täkkiä ja ommellaan se alapäähän. Ja ollaan vielä tyytyväisiä tulokseen. Jokainen tietää ettei itselle pidä rakentaa huonoa,koska joutuu sen itse myös kojamaan. Tämä on imatran virkamiehet ja päättäjät tyystin unohtaneet.
On paradoksaalista että vuosisadan alkupuolen taloissa ei ole ongelmia. Jos joku insinööri ei ole toteuttanut niissä "peruskorjausta",elikä peruspilausta. Mutta nykyajan taloihin home hiipii jo heti miten.
Missä syy. Väitän että virkamiehissä. Heillä pitäisi olla koulutus ja tietämys asioista,pitäisi. Mutta kun viroissa on sopivia pätevien sijaan,on tulos nyt tässä. Ja vaikka nimellinen koulutus löytyisikin,saattaa kokemus esim. rakentamisesta olla pelkän papereista ja kirjoista opitun tasolla,vailla kunnon työkokemusta. Poliittisten päättäjien pitäisi pystyä luottamaan virkamiesten ammattitaitoon ja osaamiseen. Siihen että päätettäväksi tulevat asiat ovat kaikki kestäviä ja toimivia,ei halpoja halpuuden tähden.
Mutta kun samat ihmiset valmistelevat ja päättävät. Kun trukkikuskeista,talonmiehistä,lääkäreistä ja atk-ihmisistä tuleekin rakennusinsinöörejä ja arkkitehtejä on soppa valmis. Kun päätösten perusteena on annetut lupaukset eikä järki,on soppa valmis.
Ja kaiken tämän sirkuksen me,hyvät veroamaksavat lajitoverit,maksamme me. Ja vieläpä kalliisti rahassa ja teveydessä. AAMEN. citisen! kirjoitti:

Ja kaiken tämän sirkuksen me,hyvät veroamaksavat lajitoverit,maksamme me. Ja vieläpä kalliisti rahassa ja teveydessä. AAMEN.Otetaan esimerkiksi kaksi rakennustyömaata, mitkä kaupunki on tehnyt viimeksi. Eli ensin keskustan rakentaminen. Kuka sitä veti. Ahonen oli silloin kehitysjohtaja. Uuden pelastusaseman rakentamisessa vetäjänä oli Utti. Kummallakaan ei liene rakentaja taustaa. Voidaankin siis kysyä tarvitaanko esimerkiksi terveyspuolella lääkäriä johtamassa vai pelkkä johtaja. Näin voisi ajatella, jos kerran rakentamisessakin käy johtajaksi kuka vain johtaja.
Miksi sitten kaupunki on tässä tilanteessa, Investoinnit on laitettu joka vuosi järjestykseen. Korjausinvestointien ohi menee jatkuvasti uusinvestoinnit ja rakennusten arvo laskee, koska niitä ei korjata.
Meillä eletään liikaa suusta suuhun.
Muistan kuinka mainittiin, että Koivulassa ( toivottavasti muistin oikein) ei ollut varaa korjata vesiputkea, vaan oli letkupaikoilla paikattu reikiä. Metrin matkalla paikkoja oli useita.
Mutta, otit Teppanalan koulun asiaksi.
Syy siihen, miksi Teppanalan koulu lopetettiin oli siinä, ettei kaupunki ollut tehnyt pitkän tähtäimen suunnitelmaa koulujen lakkautuksesta. Nyt ajauduttiin siihen tilanteeseen, että kartalla katsottuna ei ollut muuta mahdollisuutta, vaikka koulu oli paremmassa kunnossa minunkin mielestäni.
Missään vaiheessa ei otettu esimerkiksi puheeksi uusjakoa luokkien kesken. Eli laki antaa mahdollisuuden jakaa oppilaat luokkien mukaan miten kunta tahtoo.
Esimerkiksi yhdessä koulussa olisi ollut 1-9 luokat ja toisessa 1-4.
Tämä luokkien jakomahdollisuus oli eräässä opuksessa, mikä olisi pitännyt jakaa vanhemmille, muttei meille ainakaan sitä tullut.- citisen!
anssi.p kirjoitti:
Otetaan esimerkiksi kaksi rakennustyömaata, mitkä kaupunki on tehnyt viimeksi. Eli ensin keskustan rakentaminen. Kuka sitä veti. Ahonen oli silloin kehitysjohtaja. Uuden pelastusaseman rakentamisessa vetäjänä oli Utti. Kummallakaan ei liene rakentaja taustaa. Voidaankin siis kysyä tarvitaanko esimerkiksi terveyspuolella lääkäriä johtamassa vai pelkkä johtaja. Näin voisi ajatella, jos kerran rakentamisessakin käy johtajaksi kuka vain johtaja.
Miksi sitten kaupunki on tässä tilanteessa, Investoinnit on laitettu joka vuosi järjestykseen. Korjausinvestointien ohi menee jatkuvasti uusinvestoinnit ja rakennusten arvo laskee, koska niitä ei korjata.
Meillä eletään liikaa suusta suuhun.
Muistan kuinka mainittiin, että Koivulassa ( toivottavasti muistin oikein) ei ollut varaa korjata vesiputkea, vaan oli letkupaikoilla paikattu reikiä. Metrin matkalla paikkoja oli useita.
Mutta, otit Teppanalan koulun asiaksi.
Syy siihen, miksi Teppanalan koulu lopetettiin oli siinä, ettei kaupunki ollut tehnyt pitkän tähtäimen suunnitelmaa koulujen lakkautuksesta. Nyt ajauduttiin siihen tilanteeseen, että kartalla katsottuna ei ollut muuta mahdollisuutta, vaikka koulu oli paremmassa kunnossa minunkin mielestäni.
Missään vaiheessa ei otettu esimerkiksi puheeksi uusjakoa luokkien kesken. Eli laki antaa mahdollisuuden jakaa oppilaat luokkien mukaan miten kunta tahtoo.
Esimerkiksi yhdessä koulussa olisi ollut 1-9 luokat ja toisessa 1-4.
Tämä luokkien jakomahdollisuus oli eräässä opuksessa, mikä olisi pitännyt jakaa vanhemmille, muttei meille ainakaan sitä tullut.savikanta päätös oli täysin poliittinen. Se ei perustunut muuhun kuin karttaan ja valheisiin. Teppanala olisi ollut kaikin puolin parempi vaihtoehto. Koulun kunto,tilat,kenttä ja kulkuyhteydet. Kaikki parempia kuin savikannassa.
Päätös tehtiin jossain "saunassa". Ja sen jäkeeen keksittiin syyt. Tämä vain on hyvä esimerkki kaupungin toiminnasta. Nytkin rakentuu tennishalli muutamalla pallonhakaajalle ja naapurikansalle. Samoin käy jäähallin. Niihin löytyy kummasti rahaa.
Samalla rahalla olisi saatu monta rapistuvaa kohdetta kuntoon. Nyt kohteiden annetaan rapistua,jotta ne voidaan todeta liian kaliiksi korjata. Joten ne puretaan ja rakennetaan sitten uutta tilalle,jos rakennetaan.
Väitän että nykyinen stratekia on valittu tarkoituksella,sitä vain ei sanota ääneen. Väitän myös että osasyynä on kaupungin osaamattomuuden korjausrakentamisesta. Sitä osaamista vain ei kerta kaikkiaan löydy. On siis helpompi rakentaa uutta ja sälyttää vastuu uuden rakennuksen suunnittelijan harteille kuin korjata ja ottaa vastuu itselle.
On otettu karrikoidusti se asenne "kun ei tee mitään,ei tee myöskään virkavirhettä" ja on näin lähes erottamaton. Ja kun pelataan yhteisillä rahoilla niin antaa mennä.
Seuraava purettava/lopetettava koulu on helppo arvata. Tekihän palo siitä päätöksestä helpon. Voisi sanoa että jotkut päättäjät huokaisivat syvään kun kuulivat palosta. Tainionkoski on mennyt. Lapset niskalle ja mansikkalaan. Mitähän vain maksaa koulukyydit kun lasketaan ne vuosikymmenenkin päähän.
Vanha sananlasku sanoo "hullu mies huittisista,syö enemmän kuin tienaa". Imatralla on vain menty vielä pidemmälle. Täytyy syödä gurmet ruokaa enemmän kuin tienaa. On tehty uudet hienot keskustat,rakennettu koleera-altaat kalliilla koristamaan keskustaa. Tehdään tennishallia,uutta jäähallia jnejne.
Olisi edes tyydytty perushutuun,mutta ei hienoa on oltava. Vaikka rahat eivät riitä edes peruselämiseen. AAMEN. citisen! kirjoitti:
savikanta päätös oli täysin poliittinen. Se ei perustunut muuhun kuin karttaan ja valheisiin. Teppanala olisi ollut kaikin puolin parempi vaihtoehto. Koulun kunto,tilat,kenttä ja kulkuyhteydet. Kaikki parempia kuin savikannassa.
Päätös tehtiin jossain "saunassa". Ja sen jäkeeen keksittiin syyt. Tämä vain on hyvä esimerkki kaupungin toiminnasta. Nytkin rakentuu tennishalli muutamalla pallonhakaajalle ja naapurikansalle. Samoin käy jäähallin. Niihin löytyy kummasti rahaa.
Samalla rahalla olisi saatu monta rapistuvaa kohdetta kuntoon. Nyt kohteiden annetaan rapistua,jotta ne voidaan todeta liian kaliiksi korjata. Joten ne puretaan ja rakennetaan sitten uutta tilalle,jos rakennetaan.
Väitän että nykyinen stratekia on valittu tarkoituksella,sitä vain ei sanota ääneen. Väitän myös että osasyynä on kaupungin osaamattomuuden korjausrakentamisesta. Sitä osaamista vain ei kerta kaikkiaan löydy. On siis helpompi rakentaa uutta ja sälyttää vastuu uuden rakennuksen suunnittelijan harteille kuin korjata ja ottaa vastuu itselle.
On otettu karrikoidusti se asenne "kun ei tee mitään,ei tee myöskään virkavirhettä" ja on näin lähes erottamaton. Ja kun pelataan yhteisillä rahoilla niin antaa mennä.
Seuraava purettava/lopetettava koulu on helppo arvata. Tekihän palo siitä päätöksestä helpon. Voisi sanoa että jotkut päättäjät huokaisivat syvään kun kuulivat palosta. Tainionkoski on mennyt. Lapset niskalle ja mansikkalaan. Mitähän vain maksaa koulukyydit kun lasketaan ne vuosikymmenenkin päähän.
Vanha sananlasku sanoo "hullu mies huittisista,syö enemmän kuin tienaa". Imatralla on vain menty vielä pidemmälle. Täytyy syödä gurmet ruokaa enemmän kuin tienaa. On tehty uudet hienot keskustat,rakennettu koleera-altaat kalliilla koristamaan keskustaa. Tehdään tennishallia,uutta jäähallia jnejne.
Olisi edes tyydytty perushutuun,mutta ei hienoa on oltava. Vaikka rahat eivät riitä edes peruselämiseen. AAMEN.Oma mielipiteeni oli myös, että Teppanala oli paremmassa kunnossa ja siellä on yks kaupungin parhaita liikunta saleja.
Mitä maksaa lasten kuljetus. Kun Imatrankosken yläasteelle tehtiin remonttia, niin lapset kuljetettiin teknisentyön tunneille muistaakseni Tainiolle. Kuljetus kustannukset katettiin säästyvillä kiinteistömaksuilla, joita ei ollut sinä aikana.
Tennishalliin kaupunki käytti rahoja, jotka olivat butjetoitu karhumäen ulko kentälle. Tennisseura on rakennuttaja hallille.
Nyt, kun ruvettiin puhumaan keskustan lisärakentamisesta, niin tulee väkisin mieleen, että oli tosi tyhmä temppu rakentaa keskelle kaupunkia parhaalle kauppapaikalle Inkerin-aukio puisto.
Tämä on samanlainen juttu, kuin oli pistetalojen vanhalle kaukalonpohjalle rakennetut kerrostalot.
Olin silloin eka kautta valtuustossa ja teknisessä lautakunnassa.
Rauhassa pidetyssä seminaarissa työryhmäni työnä oli etsiä uusia paikkoja rakennuksille. Esitin seminaarissa vanhaa kaukalon paikkaa. Perustelin asian vielä siten, ettei asiasta valiteta, koska alueella on jo kerrostaloja. Kerroin toiseksi perusteluksi, että se on lähellä kauppoja. Siksi se sopii myös senioreille.
Vähän tämän jälkeen tehtiin alueesta oppilastyö ja alueelle suunniteltiin ruusupuutarha. Puutarha oli jo sovittu demareiden piirissä rakennettavaksi, mutta onneksi tuli arkkitehti Hartikainen ja sanoi, ettei puutarhaa tehdä parhaalle kerrostalojen rakennuspaikalle. Jos tehdään, niin tehdään jonnekkin kaupungintalon luokse. Siihen loppui puhe ruusutarhasta.
Eli on näitä kaikenlaisia hankkeita ollut ennenkin. Onneksi kaikkia ei ole toteutettu.
Olen itse miettinnyt, että miten poliitikko voi kantaa vastuun rakentamisesta, jos ei ole ollut sitä suunnittelemassa, antamassa rakennusmääräyksiä, valvomassa rakentamista ja ottamassa työtä vastaan. Jos työ hyväksytään pelkkiin kokousmateriaalien mukaan, niin mistä voi tietää onko rakennus rakennettu hyvin.
Jos taas siinä vaiheessa epäilee, ettei rakennus ole rakennettu oikein, niin silloin syyttää virkamiestä, koska hän tekee työnsä virkavastuulla.- hai,hai
anssi.p kirjoitti:
Oma mielipiteeni oli myös, että Teppanala oli paremmassa kunnossa ja siellä on yks kaupungin parhaita liikunta saleja.
Mitä maksaa lasten kuljetus. Kun Imatrankosken yläasteelle tehtiin remonttia, niin lapset kuljetettiin teknisentyön tunneille muistaakseni Tainiolle. Kuljetus kustannukset katettiin säästyvillä kiinteistömaksuilla, joita ei ollut sinä aikana.
Tennishalliin kaupunki käytti rahoja, jotka olivat butjetoitu karhumäen ulko kentälle. Tennisseura on rakennuttaja hallille.
Nyt, kun ruvettiin puhumaan keskustan lisärakentamisesta, niin tulee väkisin mieleen, että oli tosi tyhmä temppu rakentaa keskelle kaupunkia parhaalle kauppapaikalle Inkerin-aukio puisto.
Tämä on samanlainen juttu, kuin oli pistetalojen vanhalle kaukalonpohjalle rakennetut kerrostalot.
Olin silloin eka kautta valtuustossa ja teknisessä lautakunnassa.
Rauhassa pidetyssä seminaarissa työryhmäni työnä oli etsiä uusia paikkoja rakennuksille. Esitin seminaarissa vanhaa kaukalon paikkaa. Perustelin asian vielä siten, ettei asiasta valiteta, koska alueella on jo kerrostaloja. Kerroin toiseksi perusteluksi, että se on lähellä kauppoja. Siksi se sopii myös senioreille.
Vähän tämän jälkeen tehtiin alueesta oppilastyö ja alueelle suunniteltiin ruusupuutarha. Puutarha oli jo sovittu demareiden piirissä rakennettavaksi, mutta onneksi tuli arkkitehti Hartikainen ja sanoi, ettei puutarhaa tehdä parhaalle kerrostalojen rakennuspaikalle. Jos tehdään, niin tehdään jonnekkin kaupungintalon luokse. Siihen loppui puhe ruusutarhasta.
Eli on näitä kaikenlaisia hankkeita ollut ennenkin. Onneksi kaikkia ei ole toteutettu.
Olen itse miettinnyt, että miten poliitikko voi kantaa vastuun rakentamisesta, jos ei ole ollut sitä suunnittelemassa, antamassa rakennusmääräyksiä, valvomassa rakentamista ja ottamassa työtä vastaan. Jos työ hyväksytään pelkkiin kokousmateriaalien mukaan, niin mistä voi tietää onko rakennus rakennettu hyvin.
Jos taas siinä vaiheessa epäilee, ettei rakennus ole rakennettu oikein, niin silloin syyttää virkamiestä, koska hän tekee työnsä virkavastuulla.Onneksi kaikenlaiset haihattelijat ovat poistuneet tästä kaupungista. Tai ainakin melkein kaikki
- ylikäynt
Tärkeysjärjestys! kirjoitti:
Nyt pitäisi imatralaisten olla aktiivisia ja seurata, ketä on ne poliitikot, jotka ovat olleet innokkaimpia jäähallin kannattajia. PÄÄTTÄJÄT OVAT OLLEET TIETOISIA päiväkotien ja koulujen homeongelmasta jo monien vuosien ajan ja päättäneet vain sulkea silmänsä siltä, että monet lapset ovat saaneet elinikäisen sairairauden näiden käyttäjinä (astmaa ym. allergisia sairauksia) samoin kuin siellä työskentelevä henkilökuntakin (lasten on pakko käyttää päiväkoteja ja käydä koulua). Samaa ongelmaa on valiteltu sairaaloissammekin (Honkaharju ja Koivula). Näistä asioista vastuussa olevat henkilöt pitäisi laittaa näistä virheistä tuomiolle.
Nyt rakennetaan jäähaalli, jonka käyttäjinä on HYVIN PIENI oas imatralaisista. Onko tässä mitään järkeä?
Kuinka voidaan olettaa, että tänne kukaan muuttaa ja tuo lapsiaan homeisiin päiväkoteihin ja kouluihin. Tietenkin ehkä sellaiset, joille ainoastaan jäähalli on tärkeä. Tingitään sitten kaikesta muusta je ennen kaikkea lastemme terveydestä- eikö niin?Jäähallityöryhmän eka puheenjohtaja piti vaihtaa,jotta saatiin kallis kaksikaukaloinen halli hautausmaan viereen!Hänhän sanoi,että näin suuri investointi ei ole realismia!Mutta nykyinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja valtuuston puheenjohtaja saivat ison,kalliin hallin kylpylän ja hautausmaan väliin!Jopa ketterä olisi halunnut hallin mansikkalaan!Puheenjohtajat kehuivat,että nyt yhteistyö toimii valtuustossa ja hallituksessa,no ainakin jäähallin osalta,mutta mitenkäs nämä homekoulut,terveydenhoito,kunnallisten toimien yksityistäminen!No eihän tavallisen ihmisen hyvinvoinnilla ole mitään väliä,vai onko!
Meltolan päiväkodissa nousee esille yhä uusia korjauskohteita. Sivistyslautakunta ei anna lasten palata rakennukseen, vasta kuin se on todettu hyväkuntoiseksi. Päätös on nostettu lehdissä suureksi uutiseksi, vaikka käytäntö on ihan normaali. Ainakin näin selvällä järjellä ajateltuna.
Itse nostaisin esille mielummin, onko kaupungin rakennuksista saatu oikeaa tietoa. Kuka on saannut ja kuka ei. Eli toisilla on oikea tieto ja muille annettu väärää tietoa.
Olin viikko sitten kaupungin hammaslääkärillä. Siinä kattoa vaaka asennossa katsoessani näin akustiikka levyjen leikkuu saumat. Villat repsottivat huolimattoman leikkuun jäljiltä. Ei tarvii pitempää etsiä syitä hengitys oireisiin.- anssi,p
Taas lisää homerakennuksia. Imatrankosken päiväkoti. Jo edellisenä kertana lautakunnassa istuessani sain tietoa, että päiväkodin piha ei ole tarpeeksi kalteva seisästä poispäin, vaan vedet seisovat seinän vieressä. Vuoksenniskalla lapset siirretään "terveeseen" kouluun Honkaharjun mäelle. Olin aikanani koulun tiedotustilaisuudessa, jossa Stenberg koulun rehtorina kertoi kellarikerroksen olevan käyttökiellossa kosteus ongelmien takia. Valtuusto päätti talouisarviossa Koskiksen "pienestä" remontista. Mihin 60 000 euroa riittää. Koskikseen pitäisi laittaa kunnon kaadot pihamaalle. Katto korjata ja muuta, mitä aikoinaan sovittiin osuuskaupan tontin myynnin yhteydessä. Nuoria vedettiin höplästä kunnolla, sillä tonttikaupassa luvattiin saaduilla rahoilla korjata Koskis kuntoon.
- 14+18
Mitäköhän kaiken tämän takana oikeasti on?
Käsittämätöntä rahan siirtelyä / tuhlausta.
Miksi piti lopettaa esim. Teppanalan koulu ja kyseinen "honkaharjun mäellä" oleva koulu, kun kuitenkin niistä käsittääkseni on mennyt kaiken maailman kuluja.
Hyvät toimivat ja ennen kaikkea TERVEET talot ovat olleet tyhjäkäynnillä?
MIKSI?
Mitä ihmeen imatralaisen politiikan rahanpesua tässä on ollut takana? - prkl järjettömät
14+18 kirjoitti:
Mitäköhän kaiken tämän takana oikeasti on?
Käsittämätöntä rahan siirtelyä / tuhlausta.
Miksi piti lopettaa esim. Teppanalan koulu ja kyseinen "honkaharjun mäellä" oleva koulu, kun kuitenkin niistä käsittääkseni on mennyt kaiken maailman kuluja.
Hyvät toimivat ja ennen kaikkea TERVEET talot ovat olleet tyhjäkäynnillä?
MIKSI?
Mitä ihmeen imatralaisen politiikan rahanpesua tässä on ollut takana?vain Imatran sairaus. Kyllä tässä naapurislummissakin menetellään samoin.
Asiantuntemattomat päättäjät katsovat vain sinne rivin alle, ja valitaan pienin summa. Ei sitä, mitä sillä saadaan.
Ja sitten teetetään homma niillä, jotka parhaiten päättäjiä muistavat.
Hitot homeesta, emmehän sitä joudu itse nuuskimaan.
Imatra ja Lpr ovat aivan samassa kastissa tässä asiassa.
Koulut, päiväkodit ja vanhusten hoitolaitokset homehtuvat kilpaa.
Nykyinen rakennustapa kun on sellainen, ettei siellä paikat ennätä kuivua.
Nämä aikataulujen laatijat olisi hyvä myöskin kouluttaa, sillä vuosittain he aiheuttavat miljoonien vahingot tyhmyydellään. En tuohon laittanut, että tietämättään, sillä kaiketi ovat koulunsa käyneet.
Tosin noihin säästölinjoihin vedoten, voi olla että niissäkin on otettu se halvin, vaikkei koulutus olisi sinnepäinkään. Mutta silloinhan se menee yksiin noiden päättäjien asiantuntemuksen kanssa.
Hekin päättävät asioista, mistä eivät mitään ymmärrä. - anssi,p
prkl järjettömät kirjoitti:
vain Imatran sairaus. Kyllä tässä naapurislummissakin menetellään samoin.
Asiantuntemattomat päättäjät katsovat vain sinne rivin alle, ja valitaan pienin summa. Ei sitä, mitä sillä saadaan.
Ja sitten teetetään homma niillä, jotka parhaiten päättäjiä muistavat.
Hitot homeesta, emmehän sitä joudu itse nuuskimaan.
Imatra ja Lpr ovat aivan samassa kastissa tässä asiassa.
Koulut, päiväkodit ja vanhusten hoitolaitokset homehtuvat kilpaa.
Nykyinen rakennustapa kun on sellainen, ettei siellä paikat ennätä kuivua.
Nämä aikataulujen laatijat olisi hyvä myöskin kouluttaa, sillä vuosittain he aiheuttavat miljoonien vahingot tyhmyydellään. En tuohon laittanut, että tietämättään, sillä kaiketi ovat koulunsa käyneet.
Tosin noihin säästölinjoihin vedoten, voi olla että niissäkin on otettu se halvin, vaikkei koulutus olisi sinnepäinkään. Mutta silloinhan se menee yksiin noiden päättäjien asiantuntemuksen kanssa.
Hekin päättävät asioista, mistä eivät mitään ymmärrä.Ja joku vielä valvoo, että rakentaminen menee oikeiden tapojen mukaan. Yhteiskunnasta on tehty yhä vain valvotumpi, mutta silti rakennukset sortuvat ja homeet lisääntyvät. Otan esille akustiikkalevyt, koska turvallisuus päällikkö on jo puhunnut niistä julkisuudessa. Ne ovat villaa. Osa niistä on pinnoitettu leikkuu pinnalta ja osa ei. Kun pinnoittamaton akustiikkalevy on tilassa, jossa on koneellinen ilmastointi, liikkuu ilmassa pieniä hiukkasia. Ne irrottautuvat villan leikkuu pinnoilta. Astmaattiset oireet ovat yksi niistä johtuva. Miten paljon tällaisia levyjä esimerkiksi Imatran kaupungin kiinteistöissä on. Itse villaa työkseni käsittelevänä omistan astma piipun, josta nykyjään onneksi harvoin joudun ottamaan henkäyksen. Pitäisikö akustiikka levyt pinnoittaa leikkuu saumoista vai poistaa kokonaan.
- homekoira
anssi,p kirjoitti:
Ja joku vielä valvoo, että rakentaminen menee oikeiden tapojen mukaan. Yhteiskunnasta on tehty yhä vain valvotumpi, mutta silti rakennukset sortuvat ja homeet lisääntyvät. Otan esille akustiikkalevyt, koska turvallisuus päällikkö on jo puhunnut niistä julkisuudessa. Ne ovat villaa. Osa niistä on pinnoitettu leikkuu pinnalta ja osa ei. Kun pinnoittamaton akustiikkalevy on tilassa, jossa on koneellinen ilmastointi, liikkuu ilmassa pieniä hiukkasia. Ne irrottautuvat villan leikkuu pinnoilta. Astmaattiset oireet ovat yksi niistä johtuva. Miten paljon tällaisia levyjä esimerkiksi Imatran kaupungin kiinteistöissä on. Itse villaa työkseni käsittelevänä omistan astma piipun, josta nykyjään onneksi harvoin joudun ottamaan henkäyksen. Pitäisikö akustiikka levyt pinnoittaa leikkuu saumoista vai poistaa kokonaan.
Nyt lapsia siirretään takaisin honkaharjun kouluun homehtuneesta "viipalekoulusta" mutta kaikkia toimintoja ei viime vuonna saatu avattua/perustettua honkaharjun "kumppanuustalolle" koska sieltä löytyi sisäilmaongelma eli hometta. Kaupungin päättäjät tietävät asiasta, miksei Jumappanen sanonut uutisvuosen jutussa mitään, ottakaa vanhemmat selvää, ettei lapsianne altisteta homeelle.
Jos se ei kaupungin työntekijöitä saanut laittaa sinne, niin miksi lapset kelpaavat? - anssi,p
homekoira kirjoitti:
Nyt lapsia siirretään takaisin honkaharjun kouluun homehtuneesta "viipalekoulusta" mutta kaikkia toimintoja ei viime vuonna saatu avattua/perustettua honkaharjun "kumppanuustalolle" koska sieltä löytyi sisäilmaongelma eli hometta. Kaupungin päättäjät tietävät asiasta, miksei Jumappanen sanonut uutisvuosen jutussa mitään, ottakaa vanhemmat selvää, ettei lapsianne altisteta homeelle.
Jos se ei kaupungin työntekijöitä saanut laittaa sinne, niin miksi lapset kelpaavat?Kosteudella on tapana nousta ylös päin. Ei ole Honkaharjun koulu ainoa rakennus siellä mäellä, missä oleskelevat ovat saaneet punaisia silmiä. Henkilöstöllä on työterveys apuna, mutta vanhemmat ovat lapsien oireiden syistä tietämättömiä. Tulee väkisin mieleen, mikä on työterveyshuollon vastuu lapsista, vai onko sellaista ollenkaan.
- anssi,p
Tänään oli Uutisvuoksen tekstareissa muistutus, että Vuoksenniskan viipalekoulussa oli vesivuoto aikoinaan. Näin muistelin itsekkin, mutta en ollut varma. Nyt kannattaisi vanhempien kutsua koolle koulujen vanhempain yksiköt ja pyytää asiantuntijoita vastaamaan tilanteesta. Kaikkein paras keino edetä asiassa on julkisuus. Se pakottaa tekemään asioille jotain.
- steel 2
Onhan Vuoksenniskan viipalekouluasialle tehty nyt se mikä sille voidaan. Kouluhan on suljettu. Oppilaat siirretty entiseen Vuoksenniskan kouluun, kumppanuustalolle. Viipalekoulu tullee menemään purkuun.
Uusi viipalesätös, jolla 20-vuotta tullaan toimeen, tilataan joltakin valmistajalta. Kotimaisia valmistajia kannattaisi suosia, mutta työnjälki on luokattoman huonoa. Eräässä testissä äsken verrattiin eri valmistajien tekemiä ovia. Parhaaksi osoittautuivat Virossa valmistetut, Suomalaiset olivat vertailun häntäpäässä. - anssi,p
steel 2 kirjoitti:
Onhan Vuoksenniskan viipalekouluasialle tehty nyt se mikä sille voidaan. Kouluhan on suljettu. Oppilaat siirretty entiseen Vuoksenniskan kouluun, kumppanuustalolle. Viipalekoulu tullee menemään purkuun.
Uusi viipalesätös, jolla 20-vuotta tullaan toimeen, tilataan joltakin valmistajalta. Kotimaisia valmistajia kannattaisi suosia, mutta työnjälki on luokattoman huonoa. Eräässä testissä äsken verrattiin eri valmistajien tekemiä ovia. Parhaaksi osoittautuivat Virossa valmistetut, Suomalaiset olivat vertailun häntäpäässä.Mistä otetaan rahat rakentamiseen. Pitäisikö hallituksen katsoa tänään, siirretäänkö investointi rahat viime vuodelta tälle vuodelle. Vai pitäisikö käydä seulan läpi uudestaan. Tekninen lautakunta sai tämän asian pöydälle kokoukseen tuotuna. Ei siis ollut mahdollisuutta perehtyä asiaan tarkemmin.
http://www.imatra.fi/djulkaisu/kokous/20111533-9.HTM - utelias vili
anssi,p kirjoitti:
Mistä otetaan rahat rakentamiseen. Pitäisikö hallituksen katsoa tänään, siirretäänkö investointi rahat viime vuodelta tälle vuodelle. Vai pitäisikö käydä seulan läpi uudestaan. Tekninen lautakunta sai tämän asian pöydälle kokoukseen tuotuna. Ei siis ollut mahdollisuutta perehtyä asiaan tarkemmin.
http://www.imatra.fi/djulkaisu/kokous/20111533-9.HTMHei kumpi on oikea Anssi? alkuperäinen sinisellä kirjotettu anssi.p vai mustalla kirjoitettu anssi,p vai kirjoittaako kaveri kahdella persoonalla.
- äit
utelias vili kirjoitti:
Hei kumpi on oikea Anssi? alkuperäinen sinisellä kirjotettu anssi.p vai mustalla kirjoitettu anssi,p vai kirjoittaako kaveri kahdella persoonalla.
ammattikoulu( aktiva)??? poika käy sitä, ja jatkuvasti pää kipeenä ja kuiva paha yskä.Tarkastukset kuulemma tehty???mitään ei kuulemma ole??? ehdotin pojalle et kyselevät mitä se maksaa(home/kosteusmittaukset) ja keräävät porukalla rahaa, että sais puolueettoman tarkastuksen, koska jotenkin en jaksa uskoa, et homma on sieläkään ok.
utelias vili kirjoitti:
Hei kumpi on oikea Anssi? alkuperäinen sinisellä kirjotettu anssi.p vai mustalla kirjoitettu anssi,p vai kirjoittaako kaveri kahdella persoonalla.
Käytän kahta selainta. Firefox antaa ainoastaan minun kirjautua sisälle eri palveluihin. Explorenia käytän, koska olen tallentannut sinne suosikkisivuni. Tuo musta nimimerkkini eroaa siinä toisesta oikeasta, että siinä on pilkku pisteen sijalla.
Tämän päivän Uutisvuoksen mukaan, ei vanhemmille kerrottu mitään Kumppanuustalon ongelmista. Mutta luvattiin sentään ottaa ilmasta näytteet.
Tänään oli Uutisvuoksessa, että Vuoksenniskan viipale koulu olisi pitännyt purkaa jo aikaa sitten. Itse istuin 2000 alun teknisessä lautakunnassa, jolle kiinteistöjen kunto kuuluu. Meille ei kuitenkaan informoitu mitenkään kiinteistön kunnosta. Kaupunginjohtaja Moilanen hajotti sisäilma työryhmän muistaakseni vuosituhannen vaihteessa. Oliko syy se, että työryhmä sai selville liikaa epäterveitä kohteita. Lautakuntaa informoitiin Kaukopään koulun hajuhaitoista. Ne eivät kuitenkaan johtaneet mihinkään suurempiin toimenpiteisiin. Mitä tämä kaikki kuvastaa. Sitä, että Moilasen kaudella tietoja pantattiin. Toivottavasti ei tule mitään suuria mokia enää, mutta pahoin pelkään. Ihmetyttää tuon Salon huonomuistisuus.
- eikö munaa kellään?
Olisiko Salosta syntipukiksi, on ilmeisesti tiennyt, ei muista? Kuinka voi tommoista unohtaa? En usko että Salo on yksin syyllinen, vaan koko systeemi, on todennäköisesti suljettu tietävien suut jotenkin ja sovittu että ei vuodeta asiaa julkisuuteen, silloin vain pitäneet ihmisiä hölmöinä ja eihän lapset mitään tajua. Muistan kun Sulattimolla (silloinen päideklinikka) alkoivat työntekijät oireilemaan huonon sisäilman vuoksi, sanoivat kaupungin tutkivat elimet alkuun että kyseessä on "hysteerinen akkalauma". Nyt näitä "hysteerisiä akkalaumoja" on löytynyt opetuspuolelta jne, eli kyllähän syy on ollut kaupungin tavasta/halusta lähteä korjaamaan asioita ja viimekädessä rahasta, no nyt voi miettiä silloisia ihmisä kaupinginvaltuustosssa ja sun muissa suojatyöviroissa kun vaalitkin lähnenevät, kumpa kansa muistaisi. Mutta sehän on varmaa että kukaan ei ota koskaan vastuuta mistään niin kuinn päättävissä asemissa ihmisillä on tapana.
- näin näreharju
eikö munaa kellään? kirjoitti:

Veikkaisin syylliseksi puheenjohtajia,toinenhan on lappeenrannassa rehtorina paljonko kiinnostaa imatran koulut?
näin näreharju kirjoitti:
Veikkaisin syylliseksi puheenjohtajia,toinenhan on lappeenrannassa rehtorina paljonko kiinnostaa imatran koulut?
Koko sekametelisoppa on Moilanen_Komi aikaisen yhteistyön aikaan syntynnyttä. Nyt esille tulleet haitat ovat kaikki sen aikaisien korjausten tulosta. Muistatte varmaan, miten tiukasti silloin Imatraa johdettiin. Valtuustoa Moilanen haukkui luusereiksi kerran, kun se ei hyväksynnyt jotain päätöstä. Sen jälkeen tuli vielä Utti sekoittamaan pakkaa. Tiloja muutettiin alkuperäisestä käytöstä toiseen. Utti ilman rakentamisen ammattitaitoa veti näitä kehitys ryhmiä.

Vuosi 1997 oli vuosi jolloin valtuusto luovutti vallan Moilaselle. Tänään Uutisvuoksessa oli taas juttu viipaleesta. Se havaittiin huonokuntoiseksi vuonna 97 ja ilmoitettiin työnsuojelupiiriin, että se puretaan parin vuoden sisällä. Mutta mutta asia unohdettiin.
- tietoa reksille

Purkamisesta ei ole ilmoitettu mitään. Ilmoituksessa työsuojelupiirille lukee viipalekoulun osalta:
"Suunnitelmissa on poistaa rakennus käytöstä parin kolmen vuoden kuluessa, kun oppilasmäärä väheneminen sen sallii."
Eivätkö oppilaat vähentyneenkään, vai miksi koulutoimi unohti toimia sovitun mukaisesti? - Vastuuta haluava
tietoa reksille kirjoitti:
Purkamisesta ei ole ilmoitettu mitään. Ilmoituksessa työsuojelupiirille lukee viipalekoulun osalta:
"Suunnitelmissa on poistaa rakennus käytöstä parin kolmen vuoden kuluessa, kun oppilasmäärä väheneminen sen sallii."
Eivätkö oppilaat vähentyneenkään, vai miksi koulutoimi unohti toimia sovitun mukaisesti?Markku Salon nimi putkahtalee esille useassa yhteydessä, ja vielä negatiivisessa mielessä, nyt jarruttanut Meltolan päiväkodin remeontti tutkimuksia (UV. 14.2.11) , olisko tässä yksi vastuunkantaja home-jutuissa? kun ei oikein vastuunkantajia löydy, vaikka on näkyvissä selviä virheitä ja virkoja, joilla on selvät viran tuomat vastuut. Haloo! mikä siinä on vaikeaa, on opettu että virheistä pitää maksaa, näin tavallisen kansan piirissä on totuttu, miten virkamiehet ja politiikot?
- ihan muualta
Vastuuta haluava kirjoitti:
Markku Salon nimi putkahtalee esille useassa yhteydessä, ja vielä negatiivisessa mielessä, nyt jarruttanut Meltolan päiväkodin remeontti tutkimuksia (UV. 14.2.11) , olisko tässä yksi vastuunkantaja home-jutuissa? kun ei oikein vastuunkantajia löydy, vaikka on näkyvissä selviä virheitä ja virkoja, joilla on selvät viran tuomat vastuut. Haloo! mikä siinä on vaikeaa, on opettu että virheistä pitää maksaa, näin tavallisen kansan piirissä on totuttu, miten virkamiehet ja politiikot?
Lehtikirjoituksista voi päätellä, että jotkut tahot ajavat ihan omia asioitaan syyllistämällä vain yhtä virkamiestä. Olisi syytä katsoa peiliin. Ja päättäjien pitäisi uskaltaa ottaa heille kuuluva vastuu kiinteistöjen huonosta kunnosta.
Eihän kyseinen henkilö ole ollut edes mukana suunnittelemassa ja päättämässä noiden 70- ja 80-luvun tasakattoisten päiväkotien ja tilapäiskoulujen rakentamisesta, joihin nyt kaikki ongelmat kohdistuvat. Eikä hän myöskään ole vastuussa niistä aivan liian vähäisistä määrärahoista, joilla nykyiset ongelmat pitäisi voida korjata. - anssi,p
ihan muualta kirjoitti:
Lehtikirjoituksista voi päätellä, että jotkut tahot ajavat ihan omia asioitaan syyllistämällä vain yhtä virkamiestä. Olisi syytä katsoa peiliin. Ja päättäjien pitäisi uskaltaa ottaa heille kuuluva vastuu kiinteistöjen huonosta kunnosta.
Eihän kyseinen henkilö ole ollut edes mukana suunnittelemassa ja päättämässä noiden 70- ja 80-luvun tasakattoisten päiväkotien ja tilapäiskoulujen rakentamisesta, joihin nyt kaikki ongelmat kohdistuvat. Eikä hän myöskään ole vastuussa niistä aivan liian vähäisistä määrärahoista, joilla nykyiset ongelmat pitäisi voida korjata.Olen lähdössä iltakouluun. Siellä keskustellaan kiinteistöjen tulevasta hoitajasta. Samoin teknisen toimen toimintamallista. Saa nähdä mitä ilta tuo tullessaan.
- anssi,p
anssi,p kirjoitti:
Olen lähdössä iltakouluun. Siellä keskustellaan kiinteistöjen tulevasta hoitajasta. Samoin teknisen toimen toimintamallista. Saa nähdä mitä ilta tuo tullessaan.
Olin mielestäni oikeilla jäljillä. Kaupunki saa jotain 12.2 miljoonaa sisäisiä vuokria. Se investoi näihin ainoastaan murtoosan ja nyt jäähalli vie siitäkin suurimmanosan.
Olemme siis valmiita ajattelemaan,että siirretään kiinteistöt ja niiden hoito ulkopuoliselle. Samoin tuo vuokratuotto.
Miksi emme voi kehittää omaa toimintaa ja käyttää rahoja kiinteistön hoitoon, niin kuin ne on tarkoitettu.
Nyt ne menevät osaksi muihin asioihin.
Jos siis käsvisi niin, että kiinteistöt ja niiden hoito ulkoistettaisiin, niin kaupungin käytettävissä oleva raha pienenisi ja se olisi löydettävä muista kohteista.
Puhutaan, että ulkoistaessa vuokrat laskisivat.
Miten ne voivat laskea, kun demareiden aloitteessa sisäisistä vuokrista sanottiin, ettei nykyinen raha riitä kiinteistöjen ylläpitoon. - johto ulos
anssi,p kirjoitti:
Olin mielestäni oikeilla jäljillä. Kaupunki saa jotain 12.2 miljoonaa sisäisiä vuokria. Se investoi näihin ainoastaan murtoosan ja nyt jäähalli vie siitäkin suurimmanosan.
Olemme siis valmiita ajattelemaan,että siirretään kiinteistöt ja niiden hoito ulkopuoliselle. Samoin tuo vuokratuotto.
Miksi emme voi kehittää omaa toimintaa ja käyttää rahoja kiinteistön hoitoon, niin kuin ne on tarkoitettu.
Nyt ne menevät osaksi muihin asioihin.
Jos siis käsvisi niin, että kiinteistöt ja niiden hoito ulkoistettaisiin, niin kaupungin käytettävissä oleva raha pienenisi ja se olisi löydettävä muista kohteista.
Puhutaan, että ulkoistaessa vuokrat laskisivat.
Miten ne voivat laskea, kun demareiden aloitteessa sisäisistä vuokrista sanottiin, ettei nykyinen raha riitä kiinteistöjen ylläpitoon.Järkevää puhetta tarvitaisiin enemmänkin. Muutoin hölmöily vain jatkuu ja tilanne vain pahenee.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi792598On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512580Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682523Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä742433Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl401955Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051779Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu271521Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271297Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve121283Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r81079