Halusin kirjoittaa tänne äitini selviytymistarinan.
Silloin kun hänellä reilu puolitoista vuotta sitten sairaus todettiin, en löytänyt keskusteluista juurikaan positiivisia asioita. Muistan edelleen sen epätoivon jonka silloin koin lukiessani ennusteista, kivuista, hoidoista ja muista sairauteen liittyvistä asioista, että edelleen tuo tunne minut joskus yllättää ja puristaa sydäntäni.
Äitini sai syksyllä 2008 laajan keuhkoembolian. Sairaalassa todettiin että maksassa on häikkää, ja lopulta monen viikon ja tutkimuksen jälkeen todettiin että äidilläni on syöpä peräsuolessa, joka oli levinnyt maksaan sekä imusolmukkeisiin. Huonoja uutisia huonojen uutisten perään. Ajattelin ettei äitini pääse sairaalasta enää koskaan kotiin. Yllätys olikin ihana, kun kaikkien diagnoosien jälkeen äiti kuitenkin sai tulla kotiin lepäämään, sillä ehdolla, että hän hoitaisi piikityksen itse (keuhkoembolian takia piti laittaa lääkettä vatsan alueelle).
Lääkärit päättivät leikata peräsuolesta syövän pois. Muistan miten mietin että 63-vuotias äitini voisi kuolla pelkkään nukutukseen, sillä hän oli niin huonossa kunnossa. En tiedä uskonko tähän vieläkään, mutta luin ennen leikkausta lehdestä, että peräsuolileikkauspotilaat paranevat nopeammin jos he jauhavat purkkaa leikkauksen jälkeen. Tämä kuulema nopeuttaa suolen toimintaa. Vein siis hänelle ison paketin purkkaa, ja tuloksena hän pääsi viikossa ulos sairaalasta.
Maksasyövän takia hänelle alettiin sitten antaa sytostaatteja vuoden 2008 lopussa. Isoin kasvain maksassa oli läpimitaltaan 8cm. Sytostaateista hänelle ei tullut muita sivuoireita, kuin että tukka lähti ja kynnet katkeilivat, sekä kantapäät muuttuivat tummiksi (silloin sytostaateista päätettiin pitää tauko).
Tulokset olivat hämmästyttävät. Puolessa vuodessa isoin kasvain pieneni 4 senttimetriin. Heinäkuussa 10 hoitokuukauden jälkeen sytostaatit päätettiin lopettaa pidemmäksi aikaa, koska kasvaimet imusolmukkeista olivat hävinneet kokonaan, ja maksakasvaimistakin suurimmat olivat enää muutaman millimetrin läpimitaltaan. Syksyllä lääkärit jopa puhuivat että maksan voisi leikata, mutta tällä hetkellä tilanne on sellainen, että kasvaimet ovat liian pieniä leikattavaksi, eikä sitä siis toteuteta.
Äitini on palannut täyspäiväisesti työelämään, käy kanssani kuntoilemassa ja uimassa, sekä nauttii elämästään jopa enemmän kuin ennen. Embolian takia hän joutuu edelleen kerran päivässä piikittämään vatsan aluetta, mutta sytostaatteja hän ei edelleenkään ota koska kasvaimet ovat pysyneet pieninä ilmankin. Ymmärrän toki, että tässä voi vielä käydä vaikka kuinka, mutta ei ainakaan kovin pian.
Toivoa teille kaikille taisteleville!
Silloin kun hänellä reilu puolitoista vuotta sitten sairaus todettiin, en löytänyt keskusteluista juurikaan positiivisia asioita. Muistan edelleen sen epätoivon jonka silloin koin lukiessani ennusteista, kivuista, hoidoista ja muista sairauteen liittyvistä asioista, että edelleen tuo tunne minut joskus yllättää ja puristaa sydäntäni.
Äitini sai syksyllä 2008 laajan keuhkoembolian. Sairaalassa todettiin että maksassa on häikkää, ja lopulta monen viikon ja tutkimuksen jälkeen todettiin että äidilläni on syöpä peräsuolessa, joka oli levinnyt maksaan sekä imusolmukkeisiin. Huonoja uutisia huonojen uutisten perään. Ajattelin ettei äitini pääse sairaalasta enää koskaan kotiin. Yllätys olikin ihana, kun kaikkien diagnoosien jälkeen äiti kuitenkin sai tulla kotiin lepäämään, sillä ehdolla, että hän hoitaisi piikityksen itse (keuhkoembolian takia piti laittaa lääkettä vatsan alueelle).
Lääkärit päättivät leikata peräsuolesta syövän pois. Muistan miten mietin että 63-vuotias äitini voisi kuolla pelkkään nukutukseen, sillä hän oli niin huonossa kunnossa. En tiedä uskonko tähän vieläkään, mutta luin ennen leikkausta lehdestä, että peräsuolileikkauspotilaat paranevat nopeammin jos he jauhavat purkkaa leikkauksen jälkeen. Tämä kuulema nopeuttaa suolen toimintaa. Vein siis hänelle ison paketin purkkaa, ja tuloksena hän pääsi viikossa ulos sairaalasta.
Maksasyövän takia hänelle alettiin sitten antaa sytostaatteja vuoden 2008 lopussa. Isoin kasvain maksassa oli läpimitaltaan 8cm. Sytostaateista hänelle ei tullut muita sivuoireita, kuin että tukka lähti ja kynnet katkeilivat, sekä kantapäät muuttuivat tummiksi (silloin sytostaateista päätettiin pitää tauko).
Tulokset olivat hämmästyttävät. Puolessa vuodessa isoin kasvain pieneni 4 senttimetriin. Heinäkuussa 10 hoitokuukauden jälkeen sytostaatit päätettiin lopettaa pidemmäksi aikaa, koska kasvaimet imusolmukkeista olivat hävinneet kokonaan, ja maksakasvaimistakin suurimmat olivat enää muutaman millimetrin läpimitaltaan. Syksyllä lääkärit jopa puhuivat että maksan voisi leikata, mutta tällä hetkellä tilanne on sellainen, että kasvaimet ovat liian pieniä leikattavaksi, eikä sitä siis toteuteta.
Äitini on palannut täyspäiväisesti työelämään, käy kanssani kuntoilemassa ja uimassa, sekä nauttii elämästään jopa enemmän kuin ennen. Embolian takia hän joutuu edelleen kerran päivässä piikittämään vatsan aluetta, mutta sytostaatteja hän ei edelleenkään ota koska kasvaimet ovat pysyneet pieninä ilmankin. Ymmärrän toki, että tässä voi vielä käydä vaikka kuinka, mutta ei ainakaan kovin pian.
Toivoa teille kaikille taisteleville!
Vastaukset 3
Vanhimmat
lukea tälläisiä uutisia.
ps. äidilläsi ei ole maksasyöpää vaan ne kasv.olivat metareita siitä peräs.syövästä, kaksi eri asiaa
Olette löytäneet varmaan toisenne uudella tavalla (ehkä äiti ja tytär, luulisin). Meillehän ei ole annettu kuin tämä hetki. Tulevasta emme tiedä. Kunpa osaisimme käyttää aikamme oikein, hoen usein itsekseni itseäni tarkoittaen. Ystävämme poistui ajasta samaan sairauteen noin vuosi sitten eläen miltei viisi rikasta vuotta. Kaikki olemme yksilöitä, joten aikoja yms. ei voi yleistää. Mutta äkkikuolema on pahinta mitä voi tapahtua. Teillekin on annettu aikaa olla yhdessä. Itselläni ja miehelläni on myös hoidetut syövät, tulevaisuudesta emme tiedä. Nyt osaamme antaa aikaa lapsille ja lastenlapsille: rakkautta ja toivottavasti hyviä muistoja. Itse olen menettänyt äidin 3-vuotiaana ja isän 13-vuotiaana sekä paljon rakkaita sukulaisia, myös oman poikani. Silloin kun oli vaikeaa, sain kuulla seuraavan Ann Landersin runon: Jalanjäljet hiekassa, joka minua lohdutti joka kerta, kun sen luin (en itkemättä). Laitan sen myös sinulle lohdutukseksi.
Eräs mies näki yöllä unen. Unessa hän käveli rannalla Jeesuksen kanssa. Yhtäkkiä taivaalle ilmestyi tapahtumia hänen elämästään. Elämänsä jokaisen vaiheen kohdalla hän näki hiekassa kahdet jalanjäljet: omansa ja Jeesuksen.
Kun hänen elämänsä viimeisinkin tapahtuma oli kulkenut hänen silmiensä editse, hän tarkasteli hiekkaan jääneitä jalanjälkiä. Silloin hän huomasi, että hänen elämänsä polulla näkyivät usein vain yhdet jalanjäljet - ja juuri silloin kun hänellä oli ollut kaikkein vaikeinta elämässään.
Tämä kiusasi häntä, joten hän kysyi asiaa Herralta: “Herra, silloin kun päätin seurata sinua, sinä lupasit kulkea aina kanssani. Mutta nyt näenkin vain yhdet jalanjäljet elämäni vaikeimpien aikojen kohdalla. En ymmärrä, miksi jätit minut juuri silloin kun olisin tarvinnut sinua eniten.”
Herra vastasi: “Rakas lapseni, minä rakastan sinua, enkä voisi koskaan jättää sinua. Yhdet jalanjäljet tarkoittavat, että silloin kun olit koetusten ja kärsimysten keskellä, minä kannoin sinua.”
... niin aloittajan teksti kuin tuo kertomus jalanjäljistä. Kiitos Teille kummallekin.
Jalanjäljistä tuli mieleeni oma kokemukseni syövästä vuosia sitten. Äitini sanoi silloin: "Älä huoli, kyllä se Luoja lapsistaan huolen pitää". Onhan tuo pitänyt kohta kymmenen vuotta.
Voimia ja uskoa, myös huomiseen kaikille sairasstuneille.