Turvallinen

turistikohde

Yhdysvallat varoittaa turisti-iskuista Egyptissä
julkaistu 03.03.2009 klo 11:09, päivitetty 03.03.2009 klo 14:24
Yhdysvallat on varoittanut kansalaisiaan mahdollisista turisteja uhkaavista iskuista Egyptissä. Yhdysvaltain Kairon-suurlähetystö kehotti matkustajia varovaisuuteen Egyptiä ravistelleiden iskujen jälkeen, joissa yksi ranskalaisturisti sai surmansa viime kuussa.

Suurlähetystön mukaan uusia iskuja saattaa olla suunnitteilla.

Helmikuun 22. turistien suosimalla Khan al-Khalilin basaarialueella tapahtuneessa pommi-iskussa sai surmansa neljä ihmistä ja loukkaantui lähes 20. Kuolleiden joukossa oli ranskalaisnainen, loukkaantuneissa puolestaan turisteja Ranskasta, Saksasta ja Saudi-Arabiasta.

Päivää myöhemmin yhdysvaltalaista turistia puukotettiin lähistöllä. Hyökkääjä kertoi motiivikseen vihan ulkomaalaisia kohtaan. Viime lauantaina täydellä metroasemalla puolestaan heitettiin palopommi, mutta kukaan ei loukkaantunut iskussa.

Yhdysvaltain Kairon-suurlähetystön mukaan iskuilla ei näytä olevan yhteyttä. Lähetystö kuitenkin varoittaa, että uusien iskujen suunnittelusta on viitteitä. Egyptin turvallisuusviranomaiset ovat tehostaneet toimiaan pääkaupungin Kairon keskusta-alueella, erityisesti turistien suosimissa kohteissa.

Egyptin maine turistikohteena on kärsinyt viime vuosina islamistien pommi-iskuista ja aseellisista hyökkäyksistä.

167

1527

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lomailija.

      varoittanut Myyrmannin asiakkaita. Eikä kukaan varoittanuit koululaisia. Eikä kukaan ole varoittanut ammuskelijoista vähän siellä sun täällä.

      Ei hemmetti. Kannattaa mennä turvallisempaan paikkaan lomalle eli Egyptiin.

      • teremenoa

        USA ei ole varoittanut kansalaisiaan matkustamasta Suomeen.

      • Tosi on.
        teremenoa kirjoitti:

        USA ei ole varoittanut kansalaisiaan matkustamasta Suomeen.

        teloittaa omia kansalaisiaa. Vähintää yksi joka viikko.

      • safetraveling
        Tosi on. kirjoitti:

        teloittaa omia kansalaisiaa. Vähintää yksi joka viikko.

        taasen järjettömien teloituksien ja sieppauksien uhreiksi joutuu valitettavan usein juuri turistit.

      • rikollisuus kuriin
        Tosi on. kirjoitti:

        teloittaa omia kansalaisiaa. Vähintää yksi joka viikko.

        Todennäköisesti teloituksia pitäisi olennaisesti lisätä että
        rikollisuutta saataisiin suitsittua.
        Murhasta aina teloitus olisi oikeuden mukaista.

    • uutisia

      Koptien vastaisesta iskusta epäillyt oikeuteen Egyptissä
      16.1.2010 22:34
      A A STT–DPA–AFP

      Kairo. Egyptissä kolme ihmistä joutuu oikeuteen puolentoista viikon takaisesta terroriteosta, jossa kuoli koptikristittyjä.

      Egyptin syyttäjäviranomaisen mukaan epäiltyjä syytetään muun muassa murhasta. Kaikki epäillyt ovat muslimeja.

      Oikeudenkäynti tapahtuu erityisessä turvallisuustuomioistuimessa. Päivämäärä viranomainen ei kertonut.

      Seitsemän ihmistä kuoli reilu viikko sitten Etelä-Egyptissä, kun kolme miestä ampui koptikirkon edessä olleita ihmisiä. Kirkossa oli juuri päättynyt koptikristittyjen jouluaaton yömessu. Ammuskelussa sai surmansa kuusi koptia ja kirkkoa vartioinut muslimipoliisi.

      Muslimien ja kristittyjen välit ovat olleet marraskuusta lähtien kireät kyseisessä Nagaa Hamadyn kaupungissa, joka sijaitsee noin 60 kilometrin päässä Luxorista. Marraskuussa nuori kopti otettiin kiinni muslimitytön raiskauksesta epäiltynä.

      • Lomaolija.

        Ihan samaa SUomessakin. Ihmisiä tapetaan ja tekijät saatetaan oikeuden eteen vastaamaan teoistaan.

        Kerro maa, missä näin ei tapahtuisi.

      • ripirätti
        Lomaolija. kirjoitti:

        Ihan samaa SUomessakin. Ihmisiä tapetaan ja tekijät saatetaan oikeuden eteen vastaamaan teoistaan.

        Kerro maa, missä näin ei tapahtuisi.

        on suuri uhka lomailla juuri siksi, kun turistit ovat aina rättipäiden kohteita numero yksi.

      • Tosi.
        ripirätti kirjoitti:

        on suuri uhka lomailla juuri siksi, kun turistit ovat aina rättipäiden kohteita numero yksi.

        mieleen, että suomalaisia olisi ollut vaikeuksissa.

      • baostrein
        Tosi. kirjoitti:

        mieleen, että suomalaisia olisi ollut vaikeuksissa.

        on verrainnollinen älykkyyteen.

      • Tosi.
        baostrein kirjoitti:

        on verrainnollinen älykkyyteen.

        julkisista tilastoista.

        Eli ei tarvittu älykkyyttä.

        Ei yhtä ainutta!

        Eli se siitä.

      • tässä faktaa.......
        Tosi. kirjoitti:

        julkisista tilastoista.

        Eli ei tarvittu älykkyyttä.

        Ei yhtä ainutta!

        Eli se siitä.

        viralliset tilastot ovat "hiukan" erilaiset, kuin tilastot esimerkiksi Suomessa.

        Terveydenhuoltokin on niin huonolla tolalla, ettei esimerkiksi HIV:iin sairastuneiden määrää tiedä egyptiläiset itsekään.

        Muutenkin faktoja salaillaan tilastojen lisäksi mediassa, mikä on Egyptissä aivan yleistä.

        Sensuuri ja korpptio rehottaa joka puolella Egyptissä, terrorismista nyt puhumattakaan.

      • Tosi on.
        tässä faktaa....... kirjoitti:

        mä teen jollain HIV-tilastolla. Tämä on MATKAILU-foorumi eli asiat käsittelevät turismia. Kaikki muu on merkityksetöntä.

        Ja usko huviksesi: terrorismilla ei ole mitään tekemistä minkään muun kuin sen kanssa, että terroristit haluavat vain saada muiden elämän vaikeaksi. Vai mitä luulet yksillä Holon saarella olleen SUomea tai suomalaisia vastaan. Tuskin olivat edes koko maastamme kuulleetkaan. Joten jospa jätettäisiin terroristit turismin ulkopuolelle.

      • Se siitä
        Lomaolija. kirjoitti:

        Ihan samaa SUomessakin. Ihmisiä tapetaan ja tekijät saatetaan oikeuden eteen vastaamaan teoistaan.

        Kerro maa, missä näin ei tapahtuisi.

        ei turisteja kohtaan hyökätä mafian voimin. Vaikka niitä ihan kansalaisuuden saaneita tuntuu tulevan tänne kuin hihnalta. Makaavat kotona ja saavat saman "sosiaali avustuksen" kuin minä saan rahaa kun käyn töissä.

      • luetko lehtiä?
        Se siitä kirjoitti:

        ei turisteja kohtaan hyökätä mafian voimin. Vaikka niitä ihan kansalaisuuden saaneita tuntuu tulevan tänne kuin hihnalta. Makaavat kotona ja saavat saman "sosiaali avustuksen" kuin minä saan rahaa kun käyn töissä.

        Kyllä Suomessa hyökätään muunlaisten ja muunmaalaisten ihmisten kimppuun. Suomi ei ole puhdas rasismista. Luetko lehtiä?

    • gerstingrauer

      Helsingin Sanomat | Digilehti | Arkisto | Advertise | In English | Kuukausiliite | Mobiili | Radio Helsinki | Koulutus | Mediatiedot | Älypää | Oikotie tiistai 30.3.2010 | Usko Onnittele e-kortilla Sää ti 09:00Helsinki 1

      KOLUMNI
      Harrastuksilla on suuri vaikutus lapsen tulevaisuuteen
      Laura Koljonen
      Hae

      Asiakaspalvelu
      Tilaa lehti
      Jätä ilmoitus
      Osoitteenmuutos
      JakeluhäiriötYhteystiedot
      Linkki 1
      Linkki 2
      Linkki 3Etusivu Uutiset Kulttuuri Viihde Urheilu Keskustelu Blogit Oma elämä Autot Ruoka Nyt Matka Oma kaupunki Tori TV Oma maailma MIKSI?
      Miksi turisti palautettiin Egyptistä?
      Julkaistu: 17.1.2009 lehdessä osastolla Matka
      A A Terhi Width

      Terhi Width

      Ulkoministeriön virkanainen oli tammikuun alussa lähdössä Egyptiin lomalle teini-ikäisen tyttärensä ja tämän ystävättären kanssa.

      Nainen tilasi matkatoimisto Deturilta matkan puhelimitse. Matkatoimistovirkailija kertoi, että Egyptiin matkustavilta vaaditaan viisumi, jonka matkatoimisto voi hankkia 15 euron kappalehintaan.

      Nainen kertoi, että hänellä ja hänen tyttärellään on diplomaattipassi, ystävättärellä "tavallinen" passi.

      Matkatoimisto lupasi hoitaa viisumit kaikille.

      Lomalaiset lähtivät matkaan tammikuun toisena päivänä.

      Passintarkastuksessa egyptiläiset virkailijat pysäyttivät diplomaattipassilla matkustaneet.

      Lentokentällä virkailijat selittivät, että Egypti oli syksyllä ottanut käyttöön uudet viisumimääräykset ja erityispasseilla matkustavilta vaadittiin erityisviisumit, jotka tuli anoa henkilökohtaisesti suurlähetystöstä.

      Erityisviisumeita ei suomalaisnaisella ja hänen tyttärellään ollut.

      Nainen soitti Suomen suurlähetystöön Kairoon. Siellä ei osattu auttaa. Hän tavoitti myös Deturin suomalaisen oppaan. Tämä ei osannut auttaa.

      Seurueelta evättiin maahanpääsy. Nainen ja itkevät tytöt joutuivat palaamaan Helsinkiin samalla koneella, jolla olivat tulleet.

      Helsingissä nainen otti yhteyttä Egyptin Helsingin-suurlähetystöön. Sieltä kerrottiin, että suurlähetystö oli lähettänyt tiedon uusista viisumimääräyksistä kaikille matkanjärjestäjille marraskuun lopulla.

      Nainen otti yhteyttä matkatoimistoon sekä puhelimitse että sähköpostitse. Hänen yhteydenottoihinsa ei vastattu.

      Nainen lähetti virallisen reklamaation tapauksesta ja sai vastauksen, jossa kerrottiin, että asia on käsittelyssä. Käsittelyaika olisi noin kaksi kuukautta.

      Nainen otti yhteyttä kuluttajaneuvontaan. Häntä kehotettiin tekemään korvausvaade matkoista viivästyskorkoineen.

      Nainen laati vaateen, vei sen matkatoimistoon kuluttajaneuvojan ohjeiden mukaan ja pyysi kuittausta sen vastaanottamisesta.

      Matkatoimistossa virkailija otti vastaan paperit, mutta kieltäytyi kuittaamasta niitä.

      Miksi uusista viisumimääräyksistä ei kerrottu asiakkaalle Deturin markkinointipäällikkö Kai Horsma? "Emme tienneet niistä. Ajattelimme, että ulkoministeriössä työskentelevällä olisi paremmat tiedot asioista. Olemme nyt selvittäneet asiaa ulkoministeriöstä, ja olemme nyt selvillä uusista määräyksistä."

      Egyptin suurlähetystön mukaan kaikille matkanjärjestäjille on tiedotettu uusista määräyksistä marraskuussa. "Me emme ole saaneet tällaista tietoa."

      Naisen mielestä matkatoimisto on suhtautunut täysin välinpitämättömästi asiakkaaseensa sen jälkeen kun on saanut rahansa. "Tietyissä tunnekuohuissa asioita voi käsittää näin."

      Nainen oli myös ihmeissään siitä, että poikkeukselliseen reklamaatioon reagoidaan kuin standardivalitukseen. "Olen ollut alalla 40 vuotta enkä ole aiemmin tällaiseen törmännyt. Olemme hyvin pahoillamme ja järkyttyneitä tapauksesta. Asiaa olisi ehkä käsitelty nopeammin, ellen olisi vuodenvaihteen jälkeen juuri tullut lomalta ja alkanut valmistella Matkamessuja."

      Saako nainen vaatimansa korvaukset? "Tapaus menee juristin tutkittavaksi."

      Lisää aiheesta:

      • Näin on.

        pääse viisumitta, jos sellainen vaaditaan jonkun maan kansalaisilta.

        Venäjälle menevät tietävät paljon hauskemmista vaikeuksista.

        Toisaalta, ei se Egyptin viisumi ole edes viisumi. Senhän saa ostaa lentokentältä kuin postimerkin.

        On tuossakin tehty kärpäsestä härkänen!

      • baostrein
        Näin on. kirjoitti:

        kiitos ettei Suomeen pääse erään maan kansalaiset, muuten kuin avioitumalla jonkun höyrähtäneen turistin kanssa.....

      • Lomailija.

        Taas nähdään se UM:n virkailijoiden ammattitaito. Sitten kun joudutaan olemaan tavallisten kansalaisten tavoin, heti naristaan.

        Minulla ei ollut pienintäkään vaikeutta.

    • lomakohde

      Lasten hyväksikäyttöä, murhia ja raiskauksia Egyptissä
      Written by Egypt News Kirjoittanut Egypti Uutiset
      Wednesday, 25 November 2009 Keskiviikko, 25 marraskuu 2009
      A report by the Sons of the Land Human Rights Foundation documented different types of child abuse in Egypt, in those afflicint children who live below the poverty line Raportti Poikien osavaltion Human Rights Foundation dokumentoitu erilaisia lasten hyväksikäytön Egyptistä, those afflicint asuvia lapsia köyhyysrajan alapuolella

      The report, which was issued on Tuesday, stated that 85 cases of child abuse had been recorded in October alone, resulting in the deaths of 14. Kertomuksesta, joka julkaistiin tiistaina totesi, että 85 tapauksessa ja lasten hyväksikäyttö oli kirjattu vuonna lokakuu alone, mikä on kuoleman ja 14. During the same month, 32 children were reported as having been raped, of whom 31 were raped by the same person. Saman kuukauden aikana, 32 lasta ilmoitettiin olevan raiskattu, joista 31 oli raiskattu sama henkilö.

      Five children were found to have been recruited by a garbage collector to beg on the streets and give him the proceeds, while two others were found at a private clinic just before they were about to be sold. Viisi lasta todettiin on palkannut roskienkerääjä kerjätä kaduilla ja antaa hänelle hyötyä, kun taas kaksi muuta on löytynyt yksityinen klinikka juuri ennen he olivat myydä.

      The report said that the deaths of the children all took place in urban areas, while cases of child torture were recorded in rural areas, and one case of a five-year-old girl being raped was recorded in Fayoum. Mietinnössä sanotaan, että kuoleman lapset Kaikki tapahtui kaupunkialueilla, kun taas silloin, kun lapsi kidutus kirjattiin maaseudulla, ja yksi jos viisivuotiaan tytön raiskauksen kirjattiin Faijumin.

      The report concluded that Egypt does not implement international treaties for protecting children, and that Egyptian law on this matter has not been activated. Raportissa todettiin, että Egypti ei toteuta kansainväliset sopimukset lasten, ja että Egyptin laki tässä asiassa ei ole aktivoitu.

      EGYPT NEWS EGYPTI UUTISET

      • Tosi.

        Eikä noin vanhaa uutista kannata suomentaakaan.

        Mutta kannattaa muistaa, kuinka turvaton maa Suomi on ulkomaalaisille. Hansa-kauppiaita ryöstettiin aina välillä. Samoin ulkomailta patruunoita alkuun, kunnes saivat omat turvajoukot organisoiduiksi.

      • gt.s

        myöskään suomea, englannista nyt puhumattakaan.

        Sinulla on iso ongelma sisäistää mitään lukemaasi.

      • Tosi.
        gt.s kirjoitti:

        myöskään suomea, englannista nyt puhumattakaan.

        Sinulla on iso ongelma sisäistää mitään lukemaasi.

        Suomessa ei tartter osata kuin suomea ja ruottia.

        Boni maju?

        Kaiken lisäksi toi sun juttus ei liittynyt mitenkään matkailuun.

      • öhman tropik
        Tosi. kirjoitti:

        Suomessa ei tartter osata kuin suomea ja ruottia.

        Boni maju?

        Kaiken lisäksi toi sun juttus ei liittynyt mitenkään matkailuun.

        typerys ymmärrä edelleenkään, että tällä palstalla keskustellaan egyptin matkailusta, ei Suomesta.

        Sinulle on koko eilinen päivä toitotettu samaa asiaa, mutta taitaa olla niin, ettei ymmärryksesi yksinkertaisesti riitä sisäistämään asioita.

      • Tosi.
        öhman tropik kirjoitti:

        Etkö sinä typerys ymmärrä että tällä palstalla puhutaan egyptin matkailusta/lomailusta, ei politiikasta eikä ihmisoikeusasioista.

      • Lomailija.

        kyseessä oli suomalainen turisti.

        Tuskin.

        Muista taas emme välitä.

    • pahin polkija

      Ihmisoikeudet arabimaissa ovat heikentyneet
      15.12.2009 23:03

      Hiljattain julkaistu Kairon ihmisoikeusinstituutin raportti arvioi, että ihmisoikeustilanne arabimaissa on heikentynyt tänä vuonna. Instituutin mukaan suurimmassa osassa tutkimuksessa mukana olevista maista vainotaan ihmisoikeusaktivisteja ja vähemmistöuskontoja sekä estetään vapaa tiedonvälitys.

      Monien arabimaiden lainsäädäntö estää perusihmisoikeuksien toteutumisen. Raportti nimeää yllättävästi Egyptin ja Syyrian pahimmiksi ihmisoikeuksien polkijoiksi. Egyptiä arvostellaan muun muassa maan kristityn vähemmistön sortamisesta. Kidutusta käytetään yleisesti useissa maissa. Instituutin mukaan pelkästään Egyptissä on kuollut kymmeniä ihmisiä kidutuksen tai poliisien voimankäytön uhreina

      • Tosi on.

        MInkä eettisen arvioinnin mukaan? Täytyy muistaa, mitä islamilaisuus yleensä näkee muut uskonnot.

        Terroristeja saa minun mielestäni kohdella juuri noin. AIvan kuten jenkitkin tekevät.

      • fag

        eli turistitkin ovat mielestäsi terroristeja?

        Ynnä suurinosa egyptiläisistä?

    • Tosi on.

      aloittaja vaikuttaa melkoisen ahdistuneelta henkilöltä. Ainakin pelkää kuollakseen paljastuvansa, koska vaihtaa jatkuvasti nimimerkkiään. Provosoituu heti kun joku kehtaa kyseenalaistaa hänen pelkojensa oikeellisuuden. Jos hän ei aio koskaan matkustaa Egyptiin, niin miksi ihmeessä hän muutoin asiasta touhottaisi!

      Se minua ihmetyttää, miksi hän on valinnut Egyptin silmätikukseen. Egypti kun ei ole alkuunkaan häntäpäässä turvallisuusasioissa. Vai onkohan hänen pakkomielteensä kohdistunut jostain syystä Egyptiin. Ainakin selvää vainoharhaisuutta on havaittavissa.

      • driangez

        sinua vaivaa?

        Miksi tällä palstalla EI SAISI keskustella faktoissa Egyptissä?

        Onneksi Suomessa on sananvapaus (toisin kuin egyptissä) ja täällä ei sensuroida faktoja.

        Jos sinun mielestäsi egypti on niin ihana maa, niin muuta sinne!

    • hygieeninen

      Egyptin suurista järvistä tullut jätealtaita
      Egyptin pohjoisosien suuret järvet olivat aiemmin maan rikkaimpia ja monipuolisimpia ekosysteemejä, mutta nykyään ne muistuttavat jätealtaita.

      Kansalaiset ovat alkaneet nimittää neljää Välimeren tuntumassa sijaitsevaa järveä Egyptin käymälöiksi. Saastunein järvistä on Mariout, johon Aleksandrian satamakaupungin viemäri- ja teollisuusjätteet lasketaan.

      Marioutia on puhdistettu viime aikoina ja sen saastepitoisuudet ovat vähentyneet mutta pahanhajuinen ja punertavan värinen vesi paljastaa vuosia jatkuneen välinpitämättömyyden jäljet.

      Saastuminen uhkaa tuhota järvialueen kalastuselinkeinon. Neljä järveä, Mariout, Burullus, Edko ja Manzala, tuottivat vielä 1970-luvulla yli kolmanneksen koko maan kalansaaliista. Nykyään niiden sameista vesistä nousee enää 17 prosenttia Egyptin kalastajien antimista.

      "Kun olin lapsi, saimme tunnissa nostettua järvestä tarpeeksi kalaa mutta nykyään saamme vain muutaman vaivaisen sintin, vaikka viipyisimme koko päivän. Hallitus antaa järvien kuolla, sillä se välittää vain teollisuudesta ja maataloudesta", sanoo muuan Manzalajärvellä toimiva kalastaja.

      EU kielsi 1999 kalantuonnin Egyptistä kalan käsittelyn ja pakkaamisen hygieniaan liittyvien epäilyjen vuoksi. Sittemmin tuontikielto on osittain kumottu mutta huoli kalojen saastumisesta ei ole hälventynyt.

      Järvialueen kalastajissa on havaittu muun muassa iho-oireita, loisia ja munuaisvaivoja. Saasteet kulkeutuvat Niiliä pitkin pohjoisen järviin, joiden seisovaan veteen torjunta-aineet, lannoitteet, raskasmetallit ja ihmisten jätökset kasautuvat. Järvet kärsivät hapenpuutteesta, joka syntyy eloperäisten saasteiden hajotessa.

      Järvien pinta-ala supistuu, kun niiden ja Välimeren välissä olevalle rannikkokaistaleelle tuodaan täyttömaata. Tarkoituksena on saada lisää maata teollisuuden ja maatalouden käyttöön.

      Manzala on menettänyt lähes 70 prosenttia pinta alastaan, ja Marioutin pinta-ala on supistunut neljännekseen. Jos nykyinen kehitys jatkuu, Marioutin ennustetaan kuivuvan kokonaan vuoteen 2015 mennessä.

      Pyrkimykset hillitä saastumista ovat kilpistyneet yhtenäisen suojelupolitiikan tai -ohjelman puutteeseen. Järvet kuuluvat eri viranomaisten vastuulle, eikä yhteistyö näiden välillä toimi.

      (Inter Press Service

      • Tosi on.

        turisteja.

      • baostrein
        Tosi on. kirjoitti:

        turisteja.

        paitsi tietysti turistialueillakin rehottava totaalinen välinpitämättömyys hygieniaa kohtaan.

      • Onpahan asenne
        Tosi on. kirjoitti:

        turisteja.

        Sikäli koskee, että massaturismi lisää noiden järvien saastumista. EI muuta, jatkakaa.

    • hygienisti

      Joka aamu Magdi Fayez lähtee töihin aamun sarastaessa ja ajaa kotoaan Moqattamin vuorelta alas vielä nukkuvaan Kairoon. Oman piirinsä luona Magdi ottaa vuosien mustaaman punoskorin selkäänsä ja kipuaa ylös ensimmäisen talon takaportaita. Siellä häntä odottavat asukkaiden ulos jättämät muovipussit. Magdi on zabbaliini eli yksi Kairon noin 50 000 roskankerääjästä.

      Noin viisikymmentä asuntoa kattavan kierroksen jälkeen Magdi palaa kotiin Moqattamille, kippaa roskat kotinsa eteen ja lähtee uudelle kierrokselle. Perheen naiset kolmessa polvessa alkavat lajitella roskia. Magdin äiti Ma´adi Fayez näyttää, kuinka muovi, paperi, tina, lasi ja orgaaninen jäte lajitellaan omiin kasoihin. Perjantaisin, kun ei ole koulua, Ma´adin tyttärentytär Samia auttaa lajittelussa.

      Joskus Magdi tekee löytöjä roskien seasta. "Kalliita hajuvesiä, veitsiä ja haarukoita. Otan joskus löytötavarat itselleni, mutta useimmiten myyn ne eteenpäin", hän sanoo.

      Kaikki tehdään paljain käsin, ja perheen lapset juoksentelevat ympärillä ilman kenkiä. Koska sairaalajäte tulee muiden roskien mukana, neulat, lasinsirpaleet ja muut terävät esineet ovat vaarana terveydelle. "Käsineistä ei ole hyötyä, ei niiden kanssa voi lajitella", Ma´adi kertoo. Kesäkuumalla hanskat tarttuvat ihoon kiinni ja hajoavat helposti.

      • Tosi on.

        joku turistiopas vai joku muu matkailualan työntekljä?

    • mukaan

      esim. Eritrea on turvallisempi maa matkustaa kuin Egypti. Todennäköisyys joutua kiihkorätin keihästämäksi irtopääksi Egyptissä on harvinaisen suuri muihin Afrikan maihin verrattuna, puhumattakaan paskanhajun vaikutuksista terveessä ruumiissa.

      • Tosi on.

        joutuminen terrorismin uhriksi Egyptissä kautta aikojen on nolla prosenttia.

        Joutuminen väkivallan tai ryöstön kohteeksi on merkittävästi pienempi kuin esimerkiksi Euroopan maissa.

      • zargeshnra
        Tosi on. kirjoitti:

        joutuminen terrorismin uhriksi Egyptissä kautta aikojen on nolla prosenttia.

        Joutuminen väkivallan tai ryöstön kohteeksi on merkittävästi pienempi kuin esimerkiksi Euroopan maissa.

        ripulitauti niin pahasti päälle, että sitä itseänsä suollat jo suustasikin?

        "Joutuminen väkivallan tai ryöstön kohteeksi on merkittävästi pienempi kuin esimerkiksi Euroopan maissa."

        HAHHAHHAAAAAA! Totisesti puhut paskaa.

      • Tosi.
        zargeshnra kirjoitti:

        ripulitauti niin pahasti päälle, että sitä itseänsä suollat jo suustasikin?

        "Joutuminen väkivallan tai ryöstön kohteeksi on merkittävästi pienempi kuin esimerkiksi Euroopan maissa."

        HAHHAHHAAAAAA! Totisesti puhut paskaa.

        virallisia tilastoja.

        Egyptissä suomalainen on joutunut väkivallan kohteeksi todella harvoi. Esimerkiksi Espanjassa yli kymmenen kertaa useammin. Kaiken lisäksi Egyptissä se tappelupukari on ollut useinmiten toinen turisti.

      • on eurooppalainen

        turisti joutunut pommiräjähdyksen kohteeksi esim. Espanjassa? Tilastojen mukaan tasan kerran viimeisten 20 vuoden aikana ja silloinkin vahingossa sillä ETA:n räjäyttämä auto pamahti ennenaikojaan ja väärässä paikassa. Egyptissä on kuollut yli 1200 turistia vuodesta 1992 lähtien eri terroristihyökkäyksissä jotka ovat keskittyneet nimenomaan turistikohteisiin ja nähtävyyksiin. Kyllä itse ainakin tunsin oloni turvallisemmaksi Barcelonassa ja Madridissa aamutuntien aikana kuin Kairossa.

      • Matkamiäs.
        on eurooppalainen kirjoitti:

        Olen joutunut espanjassa pommi-iskun kohteeksi 90-luvulla.
        Torremolinoksen poliisiasemalla räjähti pommi, joka rikkoi meidän kämpästä keittiön ikkunan, kun lennähti paineaallosta auki ja iskeytyi talon seinään.

        Viimeksi torremolinoksessa räjähti pommi 2008.
        Mallorcalla ja Burgosissa paukahti useampi pommi 2009.
        http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/07/espanja_julkisti_pommi-iskuista_epailtyjen_kuvia_899879.html
        http://fi.wikipedia.org/wiki/ETA_(järjestö)

        Madridissa räjähri junassa pommi, turisteja sielläkin oli.
        Monestikkos sinä olet joutunut pommi-iskun uhriksi egyptissä?

        1200 on aika reilu luku, sinulla on varmaan faktaa tuolle luvulle?

      • Matkaaja.
        Matkamiäs. kirjoitti:

        sillä on, jos jossain Kairon rautatieasemalla juna lentää ilmaan. Me ollaan Sharmissa tai Hurghadassa tai jossain muualla. Ei tuollainen koske meitä matkaajia. Me nautitaan.

      • 5456
        Matkaaja. kirjoitti:

        sillä on, jos jossain Kairon rautatieasemalla juna lentää ilmaan. Me ollaan Sharmissa tai Hurghadassa tai jossain muualla. Ei tuollainen koske meitä matkaajia. Me nautitaan.

        Sharmissakin lensi yli 100 irtopäätä vuonna 2005...

      • Hieman faktaa
        Matkamiäs. kirjoitti:

        Olen joutunut espanjassa pommi-iskun kohteeksi 90-luvulla.
        Torremolinoksen poliisiasemalla räjähti pommi, joka rikkoi meidän kämpästä keittiön ikkunan, kun lennähti paineaallosta auki ja iskeytyi talon seinään.

        Viimeksi torremolinoksessa räjähti pommi 2008.
        Mallorcalla ja Burgosissa paukahti useampi pommi 2009.
        http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/07/espanja_julkisti_pommi-iskuista_epailtyjen_kuvia_899879.html
        http://fi.wikipedia.org/wiki/ETA_(järjestö)

        Madridissa räjähri junassa pommi, turisteja sielläkin oli.
        Monestikkos sinä olet joutunut pommi-iskun uhriksi egyptissä?

        1200 on aika reilu luku, sinulla on varmaan faktaa tuolle luvulle?

        on aina keskittänyt iskunsa viranomaisiin ja kohteisiin joita tavalla tai toisella ajaa Espanjan hallitus. Sivullisia toki on näissäkin kärsinyt, MUTTA - Al Qayda ( ne 500 muuta terroristijärjestöä Egyptissä) on poikkeuksetta keskittänyt iskunsa turistikohteisiin ja paikkoihin joissa on suuria ihmismassoja.

        Faktat tuolle 1200 luvulle ovat olleet tällä palstalla jo viiteen kertaan, mutta ne ovat poistettu poikkeuksetta jonkun feministitädin toimesta.

      • feministitäti
        Hieman faktaa kirjoitti:

        viikottain tuodaan suomalaisia 1200 sinkkiarkussa Egyptissä. Joku opn täällä kertonut, mutta juttu on poistettu.

        On se kauheaa! Noin paljon suomalaisia kuolee siellä joka viikko. Se on 438.000 joka vuosi - melkein puoli miljoonaa. Joskus vuonna 2022 ei enää suomalaisia ole yhtään. Aatelkaa kuinka hirveää!

      • Matkamiäs.
        Hieman faktaa kirjoitti:

        on aina keskittänyt iskunsa viranomaisiin ja kohteisiin joita tavalla tai toisella ajaa Espanjan hallitus. Sivullisia toki on näissäkin kärsinyt, MUTTA - Al Qayda ( ne 500 muuta terroristijärjestöä Egyptissä) on poikkeuksetta keskittänyt iskunsa turistikohteisiin ja paikkoihin joissa on suuria ihmismassoja.

        Faktat tuolle 1200 luvulle ovat olleet tällä palstalla jo viiteen kertaan, mutta ne ovat poistettu poikkeuksetta jonkun feministitädin toimesta.

        Etä tekee pommi-iskuja turistikohteisiin.
        Vielä kaipailen tuota faktaa, siis oikeaa faktaa.

        Edelleen, miä olen joutunut pommi-iskun uhriksi espanjassa, mites sinun laita egyptissä?

      • edelleen ja edelleen
        Matkamiäs. kirjoitti:

        Etä tekee pommi-iskuja turistikohteisiin.
        Vielä kaipailen tuota faktaa, siis oikeaa faktaa.

        Edelleen, miä olen joutunut pommi-iskun uhriksi espanjassa, mites sinun laita egyptissä?

        mutta kohteena ovat edelleen virastot ja viranomaiset, ei itse turistit. Uutisointi on aina fantastisempaa kun turistikohteesta on kyse.

      • passing by
        Hieman faktaa kirjoitti:

        on aina keskittänyt iskunsa viranomaisiin ja kohteisiin joita tavalla tai toisella ajaa Espanjan hallitus. Sivullisia toki on näissäkin kärsinyt, MUTTA - Al Qayda ( ne 500 muuta terroristijärjestöä Egyptissä) on poikkeuksetta keskittänyt iskunsa turistikohteisiin ja paikkoihin joissa on suuria ihmismassoja.

        Faktat tuolle 1200 luvulle ovat olleet tällä palstalla jo viiteen kertaan, mutta ne ovat poistettu poikkeuksetta jonkun feministitädin toimesta.

        missä viestissä puhutaan 1200 suomalaisesta ruumiista? Ei missään minun mielestäni. Taas yksi lukutaidoton.

      • Feministitäti.
        passing by kirjoitti:

        missä viestissä puhutaan 1200 suomalaisesta ruumiista? Ei missään minun mielestäni. Taas yksi lukutaidoton.

        kirjoitytamassasi poistetussa viestissä, johon viittasit.

      • ??
        Feministitäti. kirjoitti:

        kirjoitytamassasi poistetussa viestissä, johon viittasit.

        puhutaan terrorismin uhreista Egyptissä vuodesta 1992 lähtien. Luku on n. 1200. Edelleenkin kysyn, missä näit viittauksen suomalaisiin muualla kuin hamppupöllyissäsi?

      • nnner
        Matkamiäs. kirjoitti:

        Olen joutunut espanjassa pommi-iskun kohteeksi 90-luvulla.
        Torremolinoksen poliisiasemalla räjähti pommi, joka rikkoi meidän kämpästä keittiön ikkunan, kun lennähti paineaallosta auki ja iskeytyi talon seinään.

        Viimeksi torremolinoksessa räjähti pommi 2008.
        Mallorcalla ja Burgosissa paukahti useampi pommi 2009.
        http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/07/espanja_julkisti_pommi-iskuista_epailtyjen_kuvia_899879.html
        http://fi.wikipedia.org/wiki/ETA_(järjestö)

        Madridissa räjähri junassa pommi, turisteja sielläkin oli.
        Monestikkos sinä olet joutunut pommi-iskun uhriksi egyptissä?

        1200 on aika reilu luku, sinulla on varmaan faktaa tuolle luvulle?

        Ja vuonna 2002 kukas räjäytti oikein kunnon pommit Madridin junassa joissa kuoli satoja? Vastaus: Egyptiläiset ja Saudit. (As usual)

      • Lomailija.
        nnner kirjoitti:

        Ja vuonna 2002 kukas räjäytti oikein kunnon pommit Madridin junassa joissa kuoli satoja? Vastaus: Egyptiläiset ja Saudit. (As usual)

        tuo liittyy makoiluun Sharmin rannalla.

        Yhtä aurinkoinen ja leppoisa meininki.

      • Vitun ääliöt.
        on eurooppalainen kirjoitti:

        turisti joutunut pommiräjähdyksen kohteeksi esim. Espanjassa? Tilastojen mukaan tasan kerran viimeisten 20 vuoden aikana ja silloinkin vahingossa sillä ETA:n räjäyttämä auto pamahti ennenaikojaan ja väärässä paikassa. Egyptissä on kuollut yli 1200 turistia vuodesta 1992 lähtien eri terroristihyökkäyksissä jotka ovat keskittyneet nimenomaan turistikohteisiin ja nähtävyyksiin. Kyllä itse ainakin tunsin oloni turvallisemmaksi Barcelonassa ja Madridissa aamutuntien aikana kuin Kairossa.

        Se hakta puuttuu edelleen.
        Ei se että haitilla kuoli maanjäristyksissä 50000 tarkoita että siellä on kuollut 50000 turistia.
        WTC iskussakaan ei kuollut 3000 turistia, vaikka kuolikin ihmisiä 3000.

        LAITA NYT SE FAKTA.
        Tai pidä se iso pääs kiinni saatanan ääliö.

      • dfda
        Vitun ääliöt. kirjoitti:

        Suosittelene tutustumista esim. USA:n puolustusministeriön websivuihin. Sieltä saat tarvittavat faktat ruumiiden määrään Egyptissä viimeisten 20 vuoden aikana. Ei ole hauskaa luettavaa.

      • siten että
        Lomailija. kirjoitti:

        tuo liittyy makoiluun Sharmin rannalla.

        Yhtä aurinkoinen ja leppoisa meininki.

        kolme vuotta Madridin kekkereiden jälkeen, samaiset heebot räjäyttivät puolet Sharmista ilmaan.

      • Lomailija.
        siten että kirjoitti:

        kolme vuotta Madridin kekkereiden jälkeen, samaiset heebot räjäyttivät puolet Sharmista ilmaan.

        kohdalle sattuu, niin sitten sillä ei ole mitään väliä.

        Ja jos sattuu etäämmältä, niin tuliupahan ainutlaatuinen kokemus. Jo sen toivossa kannattaa matkustaa.

      • On se paljon.
        siten että kirjoitti:

        kolme vuotta Madridin kekkereiden jälkeen, samaiset heebot räjäyttivät puolet Sharmista ilmaan.

        Se on aika paljon, puolet.
        Se ei ole kyllä enää mikään yksittäinen hotelli, se on paljon enemmän.
        Puolet Sharmista.
        Mitenkäs kuolleita oli sharmissa contra madridissa?
        Madridissa ainakin lähes 200 ihmistä kuoli ja yli 1 800 loukkaantui.
        Eikä siinä mennyt puolta Madridia.

      • Lomailija.
        dfda kirjoitti:

        Suosittelene tutustumista esim. USA:n puolustusministeriön websivuihin. Sieltä saat tarvittavat faktat ruumiiden määrään Egyptissä viimeisten 20 vuoden aikana. Ei ole hauskaa luettavaa.

        - turistia?
        - suomalaista turistia?

        Eihän muulla ole väliä.

      • Vitun ääliö.
        dfda kirjoitti:

        Suosittelene tutustumista esim. USA:n puolustusministeriön websivuihin. Sieltä saat tarvittavat faktat ruumiiden määrään Egyptissä viimeisten 20 vuoden aikana. Ei ole hauskaa luettavaa.

        Laita linkki jossa kerrotaan 1200 turistin kuoleen.
        Suomessa kuolee vuosittain 300 ihmisitä uraanista aiheutuvaan syöpään, se voit olla ensi vuonna sinä.

        Laita nyt jo se fakta tai ole hiljaa.

      • ----
        On se paljon. kirjoitti:

        Se on aika paljon, puolet.
        Se ei ole kyllä enää mikään yksittäinen hotelli, se on paljon enemmän.
        Puolet Sharmista.
        Mitenkäs kuolleita oli sharmissa contra madridissa?
        Madridissa ainakin lähes 200 ihmistä kuoli ja yli 1 800 loukkaantui.
        Eikä siinä mennyt puolta Madridia.

        väliä, pointtihan on se, että egyptin tukema ääriryhmä molemmissa paikoissa asialla...

      • On se paljon.
        ---- kirjoitti:

        väliä, pointtihan on se, että egyptin tukema ääriryhmä molemmissa paikoissa asialla...

        Nythän on ollut pointtina kokoaika minne kannattaa lähteä lomalle, politiikkaan on turha tässä lähteä sekaantumaan, se on liian monimutkainen juttu.

      • *---
        Vitun ääliö. kirjoitti:

        Laita linkki jossa kerrotaan 1200 turistin kuoleen.
        Suomessa kuolee vuosittain 300 ihmisitä uraanista aiheutuvaan syöpään, se voit olla ensi vuonna sinä.

        Laita nyt jo se fakta tai ole hiljaa.

        Linkki on ollut täällä jo viiteen kertaan ja systemaattisesti poistettu. Eivätkö maalaisjuntti- aivosi sitä jo tajua? Mikäli osaat käyttää internetin ominaisuuksia, voit sen etsiä ihan itse heti kun Teboilin kuppilassa dokaamiselta ehdit.

      • alaarvoista

        loppui ja sitten tulee tyypillisen typeryksen tyyliin alatyylin kieltä.

      • egyptiläinen penis
        Vitun ääliöt. kirjoitti:

        Se hakta puuttuu edelleen.
        Ei se että haitilla kuoli maanjäristyksissä 50000 tarkoita että siellä on kuollut 50000 turistia.
        WTC iskussakaan ei kuollut 3000 turistia, vaikka kuolikin ihmisiä 3000.

        LAITA NYT SE FAKTA.
        Tai pidä se iso pääs kiinni saatanan ääliö.

        vitun spurgu.

      • buahahahh
        alaarvoista kirjoitti:

        loppui ja sitten tulee tyypillisen typeryksen tyyliin alatyylin kieltä.

        taidat oikeasti olla lukutaidoton...

      • Vitun ääliö.
        *--- kirjoitti:

        Linkki on ollut täällä jo viiteen kertaan ja systemaattisesti poistettu. Eivätkö maalaisjuntti- aivosi sitä jo tajua? Mikäli osaat käyttää internetin ominaisuuksia, voit sen etsiä ihan itse heti kun Teboilin kuppilassa dokaamiselta ehdit.

        En ole täällä saitilla aikaisemmin käynyt.
        Mutta jos ei sinulla faktaa olen, niin asia on juuri niinkuin oletinkin.
        Kiitos sinulle viihdytyksestä.

      • oletkotyhmä?
        Matkamiäs. kirjoitti:

        Olen joutunut espanjassa pommi-iskun kohteeksi 90-luvulla.
        Torremolinoksen poliisiasemalla räjähti pommi, joka rikkoi meidän kämpästä keittiön ikkunan, kun lennähti paineaallosta auki ja iskeytyi talon seinään.

        Viimeksi torremolinoksessa räjähti pommi 2008.
        Mallorcalla ja Burgosissa paukahti useampi pommi 2009.
        http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/07/espanja_julkisti_pommi-iskuista_epailtyjen_kuvia_899879.html
        http://fi.wikipedia.org/wiki/ETA_(järjestö)

        Madridissa räjähri junassa pommi, turisteja sielläkin oli.
        Monestikkos sinä olet joutunut pommi-iskun uhriksi egyptissä?

        1200 on aika reilu luku, sinulla on varmaan faktaa tuolle luvulle?

        jo sisäistää se tosiasia, että nyt keskustellaan egyptistä ja siellä turisteihin kohdistuneista terrori-iskuista.

      • fsdgsd
        alaarvoista kirjoitti:

        loppui ja sitten tulee tyypillisen typeryksen tyyliin alatyylin kieltä.

        "vitun ääliö" ei siis ole alatyylin kieltä vai loppuiko itseltäsi "argumentit"...?

      • Just.
        alaarvoista kirjoitti:

        loppui ja sitten tulee tyypillisen typeryksen tyyliin alatyylin kieltä.

        päivittäin vaiko viikottain?

      • vanhempiesivika
        buahahahh kirjoitti:

        taidat oikeasti olla lukutaidoton...

        vaikutat kovin sivistymättömälle ihmiselle.

        Ne geenit ja geeniperimä......

      • ry lahdesta
        On se paljon. kirjoitti:

        Nythän on ollut pointtina kokoaika minne kannattaa lähteä lomalle, politiikkaan on turha tässä lähteä sekaantumaan, se on liian monimutkainen juttu.

        Olimme kaksi viikkoa sitten Egyptissä isomman ryhmän kanssa ja näin jälkikäteen olemme kaikki todenneet, että jäi viimeiseksi ryhmämme matkaksi Egyptiin.

        Menimme minne tahansa, niin aina yritettiin huijata ja huijattiinkin.

        Egypti ei ole turistien ihannepaikka lomailla.

        Turvattomuus ja epärehellisyys on arkipäivää jokaisena päivänä, minkä Egyptissä oleilette.

      • hyvästiegypti
        Lomailija. kirjoitti:

        kohdalle sattuu, niin sitten sillä ei ole mitään väliä.

        Ja jos sattuu etäämmältä, niin tuliupahan ainutlaatuinen kokemus. Jo sen toivossa kannattaa matkustaa.

        Sinulla ei ole mitään väliä, vaikka terrori-isku kohdallesi osuisikin, eipä maailma mitään menetä kaltaisessasi kehittymättömässä henkilössä.

        Yksikään Suomalainen järkevä ihminen, ei lähde hakemaan lomamatkaltaan esittämäsiäsi kokemuksia.

      • On se paljon.
        ry lahdesta kirjoitti:

        Olimme kaksi viikkoa sitten Egyptissä isomman ryhmän kanssa ja näin jälkikäteen olemme kaikki todenneet, että jäi viimeiseksi ryhmämme matkaksi Egyptiin.

        Menimme minne tahansa, niin aina yritettiin huijata ja huijattiinkin.

        Egypti ei ole turistien ihannepaikka lomailla.

        Turvattomuus ja epärehellisyys on arkipäivää jokaisena päivänä, minkä Egyptissä oleilette.

        Turvattomuutta voi tuntea pihtiputaalla, se on aika subjektiivista.
        Ja jos on sellainen lammas että matkustelee ryhmissä, niin ei ole ihme jos pelottaa kun menee tukholmaa kauemmaksi.

        Kerropas nyt oikein mikä sen turvattomuuden tunteen aiheutti? Ryöstely, Mellakat, Palavat autoraadot, Raiskaukset....?
        Vai omat ennakkoluulosi?
        Miten käytännössä teitä huijattiin?
        Mikä on ohannepaikka lomailla?

        Olisi kiva jos vastaisit.

      • kivaasulle

        Ihmiset kohteessa=huijareita

        Jokainen ostotapahtuma=huijausta

        Jokainen päivä=yltiöpäistä vrovaisuutta terveytesi ja henkesi puolesta

      • On se paljon.
        kivaasulle kirjoitti:

        Ihmiset kohteessa=huijareita

        Jokainen ostotapahtuma=huijausta

        Jokainen päivä=yltiöpäistä vrovaisuutta terveytesi ja henkesi puolesta

        Nyt tiedän minkä takia meillä suomessa on liitot, jotka huolehtivat palkkojen korotuksista, miten mutten kaltaisesi ihmiset saisivat argumentoitua itselleen palkankorotusta:)
        En ole eläissäni lukenut mitään säälittävämpää tekstiä.

        Millä lailla ne kauppatilanteet oliva huijasta?

        Miten Ihmiset sinua huijasuvat, katsoivatko he kierolla tavalla....? Miten kaikki siellä sinua huijasivat?

        Ja miten käytännössä se henkensä edestä varominen tuli ilmi, millaisia toimenpiteitä se vaat...?

        Kerro nyt ihmeessä, pitäähän sinun pystyä kertomaan muille jotta osaa varoa.
        Noilla edellisillä lauseilla teet itsestäsi vain ääliön, ei sillä ketään vakuuteta pysymään pois egyåtistä.

      • tyhmiävainon

        sentään, miksi minulta tuollaisia kyselet?

        Mene itse kokeilemaan, kun vaikutat niin älykkältä henkilöltä.

      • On se paljon
        tyhmiävainon kirjoitti:

        sentään, miksi minulta tuollaisia kyselet?

        Mene itse kokeilemaan, kun vaikutat niin älykkältä henkilöltä.

        Kuten oletinkin, kiitos tästäkin hupihetkestä:)
        Ajattelinkin että et ole koskaan sielä käynytkään.

      • farenshiterwerz
        On se paljon kirjoitti:

        Kuten oletinkin, kiitos tästäkin hupihetkestä:)
        Ajattelinkin että et ole koskaan sielä käynytkään.

        on jäänyt sama levy päälle.

        Olet kuin vanha rikkinäinen levysoitin.

      • On se paljon
        farenshiterwerz kirjoitti:

        on jäänyt sama levy päälle.

        Olet kuin vanha rikkinäinen levysoitin.

        Ei kai, olenkohan ainoa?
        Samoihin tyhjiin valituksiin vastataan ihan samalla lailla.
        Eipä nuo sinunkaan pommi- ja ripulipaskajutut juuri muutu.

      • Keskiverto...
        Vitun ääliöt. kirjoitti:

        Se hakta puuttuu edelleen.
        Ei se että haitilla kuoli maanjäristyksissä 50000 tarkoita että siellä on kuollut 50000 turistia.
        WTC iskussakaan ei kuollut 3000 turistia, vaikka kuolikin ihmisiä 3000.

        LAITA NYT SE FAKTA.
        Tai pidä se iso pääs kiinni saatanan ääliö.

        Egyptin matkaaja taas huuteloo.
        Hyvä juttu että tykkäät käydä siellä. Todennäköisyys sille,että kohtaisimme ulkomailla on mitätön.

      • Huhmitäpösilöitä.
        Keskiverto... kirjoitti:

        Egyptin matkaaja taas huuteloo.
        Hyvä juttu että tykkäät käydä siellä. Todennäköisyys sille,että kohtaisimme ulkomailla on mitätön.

        Olen käynyt kymmenissä maissa, egypti yhtenä niistä.
        Edelleen olisi kiva saada sitä faktaa tiskiin eikä tyhjäpäistä lätinää.
        Mutta me tuskin kohtaamme matkoilla, ellei jollain kesäisellä kotimaanmatkalla, kun ilmeisesti et kotimaan rajojen ulkopuolella matkaile.

      • Oooooo......
        Huhmitäpösilöitä. kirjoitti:

        Olen käynyt kymmenissä maissa, egypti yhtenä niistä.
        Edelleen olisi kiva saada sitä faktaa tiskiin eikä tyhjäpäistä lätinää.
        Mutta me tuskin kohtaamme matkoilla, ellei jollain kesäisellä kotimaanmatkalla, kun ilmeisesti et kotimaan rajojen ulkopuolella matkaile.

        Niin no minulla ei ole kuin 44 maata kasassa, mukaan lukien Egypti jossa olen käynyt kahdesti. Kovin on asiallisia kommentteja Egyptin matkaajilla, kuten "vitun ääliö". Mutta jatkakaa te siellä matkailua, itse koin Egyptin jo 80-luvun lopulla. Ei tarvitse kummankaan pelätä, että matkoillamme kohtaisimme.

      • dfghjkloool
        Oooooo...... kirjoitti:

        Niin no minulla ei ole kuin 44 maata kasassa, mukaan lukien Egypti jossa olen käynyt kahdesti. Kovin on asiallisia kommentteja Egyptin matkaajilla, kuten "vitun ääliö". Mutta jatkakaa te siellä matkailua, itse koin Egyptin jo 80-luvun lopulla. Ei tarvitse kummankaan pelätä, että matkoillamme kohtaisimme.

        Jos ei sulla elämässä muuta ole, niin ainakin mielikuvitusta piisaa.
        44 kertaa tallinnan laivalla halpaa viinaa hakemassa ei lasketa 44 eri maaksi.

      • Puhu vain
        dfghjkloool kirjoitti:

        Jos ei sulla elämässä muuta ole, niin ainakin mielikuvitusta piisaa.
        44 kertaa tallinnan laivalla halpaa viinaa hakemassa ei lasketa 44 eri maaksi.

        Omasta puolestasi ja matkaa jatkossakin paratiisiin nimeltään Egypti. Ehkäpä jonakin päivänä sinäkin pääset oikeasti kymmeniin eri maihin, kuten mainitsit. Sen jälkeen tuo Egypti ei ehkä olekkaan se paras paikka maan päällä. Mahtaahan se harmittaa, kun joku on ihan oikeasti tuon 44 maata kiertänyt . Taitaa tuo viinakin olla enemmän sinun juttusi, tuskin sitä muutoin olisit esille nostanut. Vielä kerran, keskiverto Egyptin matkaaja olet. Aiemmin olet vissiin käynyt ihan Rhodoksella, Kanarialla ja ehkä jopa Turkissa ?

      • huhhddlooool
        Puhu vain kirjoitti:

        Bulgariassa, olet niin oikeassa.
        Ja niin dille.

      • Onneksi itse
        huhhddlooool kirjoitti:

        Bulgariassa, olet niin oikeassa.
        Ja niin dille.

        olet älykäs ja hyväkäytöksinen. Todennäköisesti sama hankilö, joka kirjoittaa "vitun ääliö" kommentteja. Keskiverto Egyptin matkaaja. Suosittelen sinulle pysymistä kotona, niin ei mene suomalaisten hyvä maine ainakaan muualla kuin Egyptissä, jos nyt sielläkään olet käynyt.

    • Usebrain.

      Jenkit nyt pelkää joka maata.

      Tätä mieltä jenkit ovat suomesta, siis virallinen kanta:

      "SAFETY AND SECURITY: Finland remains largely free of terrorist incidents. However, like other countries in the Schengen area, Finland’s open borders with its Western European neighbors allow the possibility of terrorist groups entering/exiting the country with anonymity. Elements of organized crime groups operating in the former Soviet Union and Eastern Europe are present in Finland"

      Eli suomessa on terroririskis ja järjestäytynyttä rikollisuuttakin mainittavasti kun turvallisuudesta puhutaan.

      Jenkeillehän ainoa turvallinen maa on USA, jossa ei ei ole mitään pelättävää:) HAAAAAH
      Voi vain miettiä mikä on todennäköisyys joutua rikoksen uhriksi usa:ssa.

      Usassa kuolee onnettomuuksissa yli 120000 vuosittain, murhataan 17000,
      Usassa tapetaan 1/10000 ihmistä ampumalla vuosittain kun esim britanniassa luku on 0,1...

      Täältä voitte katsoa mikä on todennäköisyys ennenaikaiseen kuolemaan missäkin maassa, huomatkaa egyptin melko matala luku 5,08, kun se esim suomessa on 10,07 ja Usa 8,38.

      http://www.indexmundi.com/g/r.aspx?c=eg&v=26

      Kaikki on suhteellista ja riippuu siitä miten asiat kerrotaan.
      Omien aivojen käyttö on sallittua.

      • näinseon

        kuvittelet olevasi, nimittelemällä muita ihmisiä?

        Minusta olet harvinaisen tyhmä, kun et ymmärrä, että tällä palstalla keskustellaan egyptistä matkakohteena, ei usa.sta tai suomesta.

        Suomalaisten matkaa suunnittelevien on hyvä saada faktatietoja egyptistä, niin eivät suotta tuhlaa rahojaan maahan, mikä on kaukana turvallisesta lomaparatiisista.

      • Lomailija.
        näinseon kirjoitti:

        yleensä tietoja maasta.

        Minä menen lomakohteeseen ja kaipaan tietoja tuosta kohteesta.

      • suomen U:ministeriön

        matkustustiedotetta USA:sta niin samaa paskaa sielläkin suolletaan. Turvallisuuskohdassa saa sellaisen kuvan että olisi matkustamassa johonkin Kairon slummialueelle. Mutta kuten sinäkin, nuo tiedotteet kirjoittavat henkilöt jotka eivät ole koskaan ulkomailla käyneetkään. Ihan turha alkaa vertailemaan USA:aa, Suomea ja sonta-Egyptiä samassa lauseessa.

      • Matkamiäs

        Miten voit sanoa että egypti on vaarallinen tai turvallinen jos ei ole vertailukohdetta.
        Siksi pitää ottaa vertailukohteeksi joku toinen maa.

        Afganistanilainen tai Angolalainen sanoo varmaan että suomeen ei kannata matkustaa, siellä kaikki turistit puukotetaan kuoliaaksi ostoskeskuksissa. (Porvoo)
        Myöskin yleistä suomessa on jokkomurhat (Jokela, Kauhajoki)
        Sitten vielä, kuten Usa varoittaa, järjestäytynyt rikollisuus jyllää ja rajat ovat auki vapaasti kaikille terroristeille.
        Parasta ja turvallisinta siis pysyä afganistanissa:)

        Jos suomessa romaniperheet riitelevät keskenään ja puukottavat toisiaan, mikä on todennäköisyys että japanilainen turisti kuolee sen takia? (koptit vs muslimit jossain maalaiskylissä)

        Olet se sinä vaan harvinaista tyhmempi sälli, oikein viisasten kerhon kuningas.
        Syystäkin sinu kuuluu urpoksi sanoa. Ota nyt se iso pää pois perseestä ja rupea käyttää omia aivojasi.
        kokeile vaikka mennä lomareissulle Egyptiin :)

      • Lomailija.
        suomen U:ministeriön kirjoitti:

        Suomalaiselle turistille Egypti tuntuu olevan erittäin turvallinen maa.

        Ja entäs sitten, jos terroristit iskevät. Jos isku menee pikkasen sivuun, niin tulipahan hieno kokemus. Ja jos kohdalle sattuu, niin - niin, onkos sillä sitten enää väliä.

        Sinne uudestaan. Nyt toiseen lomaparatiisiin.

      • Matkamiäs
        suomen U:ministeriön kirjoitti:

        matkustustiedotetta USA:sta niin samaa paskaa sielläkin suolletaan. Turvallisuuskohdassa saa sellaisen kuvan että olisi matkustamassa johonkin Kairon slummialueelle. Mutta kuten sinäkin, nuo tiedotteet kirjoittavat henkilöt jotka eivät ole koskaan ulkomailla käyneetkään. Ihan turha alkaa vertailemaan USA:aa, Suomea ja sonta-Egyptiä samassa lauseessa.

        Pitääkö niitä suosituksia uskoa vai ei?
        ulkomailla olen matkustanut ja asunut työn puolesta niin paljon, että oppii lukemaan kaltaistesi hysteeristen pellejen kirjoituksia tietyn suodattimen läpi.

        Vai pitäskö vaan ottaa rennosti ja ruveta elämään omaa elämää?

      • Suomalainenmies
        Matkamiäs kirjoitti:

        pitää mennä sinne aloittamaasi ketjuun ihannoimaan egyptiäsi.

        Terveisin mies, joka on matkustanut yli 50 maassa, egypti mukaanlukien.

      • Säälittävää...
        Matkamiäs kirjoitti:

        Miten voit sanoa että egypti on vaarallinen tai turvallinen jos ei ole vertailukohdetta.
        Siksi pitää ottaa vertailukohteeksi joku toinen maa.

        Afganistanilainen tai Angolalainen sanoo varmaan että suomeen ei kannata matkustaa, siellä kaikki turistit puukotetaan kuoliaaksi ostoskeskuksissa. (Porvoo)
        Myöskin yleistä suomessa on jokkomurhat (Jokela, Kauhajoki)
        Sitten vielä, kuten Usa varoittaa, järjestäytynyt rikollisuus jyllää ja rajat ovat auki vapaasti kaikille terroristeille.
        Parasta ja turvallisinta siis pysyä afganistanissa:)

        Jos suomessa romaniperheet riitelevät keskenään ja puukottavat toisiaan, mikä on todennäköisyys että japanilainen turisti kuolee sen takia? (koptit vs muslimit jossain maalaiskylissä)

        Olet se sinä vaan harvinaista tyhmempi sälli, oikein viisasten kerhon kuningas.
        Syystäkin sinu kuuluu urpoksi sanoa. Ota nyt se iso pää pois perseestä ja rupea käyttää omia aivojasi.
        kokeile vaikka mennä lomareissulle Egyptiin :)

        mitään, paljastat kirjoituksillasi, kuinka kehittymätön ihminen olet kaikella tavalla.

        Surullista.

      • fanaatikotsuomessa
        Lomailija. kirjoitti:

        yleensä tietoja maasta.

        Minä menen lomakohteeseen ja kaipaan tietoja tuosta kohteesta.

        ketjusta olet nimenomaisesti saanut tietoja kohteesta.

        Ehkäpä olet"matkamiäs", "matkamies", sivupersoonallisuuksia?

    • E&S

      parempiosaisia kohtaan, me huomasimme kyllä sen palasimme juuri Hurghadasta.

      Toinen ja viimeinen kerta Egyptiin lomareissulle

    • nörtti hml

      Hauska katsoa, kuinka tämän keskustelun egyptiä puoltavat mielipiteet, ovat tulleet kaikki samalta koneelta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Minä.

        kai parjaavat. Ei noin hulluja voi olla useita.

      • nörtti hml
        Minä. kirjoitti:

        kai parjaavat. Ei noin hulluja voi olla useita.

        olet yksi heistä.

        Kukaan ei tässä ketjussa ole PARJANNUT egyptiä.

        Tässä ketjussa on ollut alunalkaeen vain kyse siitä, kuinka vaarallinen paikka egypti mahdollisille turisteille on ja tulee olemaan jatkossakin.

        Tässä ketjussa on kyse ainoastaan siitä, ettei kukaan menisi "lomalle" menettämään henkeään.

    • antirättipää

      kannattaisi todellakin miettiä, meneekö pommittamaan itsensä kuoliaaksi egyptiin.

      Egypti on tarkoitettu ainoastaan rättipäille, ei länsimaisille sivistyneille ihmisille.

      • dfda

        minun puolesta kaikki lehmät vaan egyptiin raiskattavaksi ja räjäytettäväksi. Matkustetaan me sivistyneet muualle.

    • parientosgeru

      "Egyptin maine turistikohteena on kärsinyt viime vuosina islamistien pommi-iskuista ja aseellisista hyökkäyksistä"

      Ja nämä Egyptin kiihkopuolustajat tällä palstalla eivät ota uskoakseen faktoja, taikka että niitä Suomalaisille näin selvin sanoin kerrottaisiin.

      Mitä tulee matkanjärjestäjiin, sehän on heille bisnes, eli myydään niin kauan kuin voidaan, myös matkoja Egyptiin.

    • räytärsforyou

      "matkamiäs" ja "matkamies" ovat yksi ja sama henkilö ja oiva esimerkki fanaattisesta henkilöstä joka yrittää kaikin keinon saada Suomalaiset turistit menemään lomailemaan törkyiseen Egyptiin kusetettaviksi.

      Älkää uskoko hänenlaisiaan fanaatikkoja, ottakaa mielummin asioista selvää kansainvälisten uutistoimistojen kautta ja viettäkää turvallinen ja rahoillenne vastikkeita antavan lomanne, jossakin muualla kuin Egyptissä.

      • Matkamiäs

        Millon itse kävit egyptissä?
        Missä siellä kävit.
        Missä on hyvä paikka lomailla?

      • tymiäonvain
        Matkamiäs kirjoitti:

        Millon itse kävit egyptissä?
        Missä siellä kävit.
        Missä on hyvä paikka lomailla?

        se sinulle kuuluu?

        En menisi egyptiin vaikka maksettaisiin ja sitä samaa suosittelen muillekin Suomalaisille!

      • DRagt3
        Matkamiäs kirjoitti:

        Millon itse kävit egyptissä?
        Missä siellä kävit.
        Missä on hyvä paikka lomailla?

        on AINA lomailla jossakin muualla kuin EGYPTISSÄ.

        Miksikö???

        Typerykselle tiedoksi: Lue se tästä ketjusta.

      • Matkamiäs
        tymiäonvain kirjoitti:

        se sinulle kuuluu?

        En menisi egyptiin vaikka maksettaisiin ja sitä samaa suosittelen muillekin Suomalaisille!

        Samaa suosittelet varmaan mkaikkien muidenkin muslimimaiden osalta?

        Mutta kerro nyt vaan missä se lomaparatiisi on, vai etkö ole käynyt Tallinnaa kauempana.

      • Matkamiäs
        DRagt3 kirjoitti:

        on AINA lomailla jossakin muualla kuin EGYPTISSÄ.

        Miksikö???

        Typerykselle tiedoksi: Lue se tästä ketjusta.

        Ette te osaa sanoa miks ei egyptiin pitöis matkustaa, ja jos jotain väittetä on, on ne tuulesta temmattuja höpinöitä ilman mitään faktaa.
        Vaan ette te tiedä mitään muutakaan paikkaa lomailla:)
        Ette ole käyneet sen enempää Egyptissä kuin missään muuallakaan.

      • fiziazixen

        lehdistö ja media EIVÄT OLE TUULESTA TEMMATTUJA , kansainvälisistä valltioista nyt puhumattakaan.

        Faktaa on esitetty ihan riittävästi, mitä sinä näytät, muuta kuin oman typerän ja vailla faktoja olevan mielipiteesi asioista?

        Suomalaisille (kuten muillekin kansallisuuksille) neuvon olematta menemään Egyptiin.

      • tyhmämiäs
        Matkamiäs kirjoitti:

        Samaa suosittelet varmaan mkaikkien muidenkin muslimimaiden osalta?

        Mutta kerro nyt vaan missä se lomaparatiisi on, vai etkö ole käynyt Tallinnaa kauempana.

        keskustellaan Egyptin matkailusta...

        Milloin sisäistät asian?

      • Matkamiäs
        fiziazixen kirjoitti:

        lehdistö ja media EIVÄT OLE TUULESTA TEMMATTUJA , kansainvälisistä valltioista nyt puhumattakaan.

        Faktaa on esitetty ihan riittävästi, mitä sinä näytät, muuta kuin oman typerän ja vailla faktoja olevan mielipiteesi asioista?

        Suomalaisille (kuten muillekin kansallisuuksille) neuvon olematta menemään Egyptiin.

        Minä suosittelen olamaan menemättä ruotsiin, koska lehdissä saa lukea vaikka mitä kauheuksia ruotsista, minnekö mennä? En minä tiedä, mutta menkää jonnekin, mutta ei minnekään.
        Blaaah Blaahhhhh....

      • mediaeivalehtele

        ja tarkallen kertoen murhattiin ruotsalainen eläkeläisrouva loma-asunnollaan hiljattain.

        Miksikö?

        Nuori egyptiläinen murhaaja sai saaliikseen matkapuhelimen ja muutamia kymmeniä euroja käteistä rahaa.

        Expressen

      • Matkamiäs
        mediaeivalehtele kirjoitti:

        ja tarkallen kertoen murhattiin ruotsalainen eläkeläisrouva loma-asunnollaan hiljattain.

        Miksikö?

        Nuori egyptiläinen murhaaja sai saaliikseen matkapuhelimen ja muutamia kymmeniä euroja käteistä rahaa.

        Expressen

        No mutta sitten on kyllä paras kun ei mene.
        Suomessa pitää sentään viinapullosta olla riita että tapetaan.
        Alajärven Menkijärvellä 70 vuotias kyläkauppias tapettiin kun pojat tulivat ostamaan yöllä kaljaa Klo 3. Myikin oluet, mutta silti tapettiin.
        Älkää vain lomailko suomessa.

      • theoron ali

        ei ihmiset ole täysiä rottia, kuten egyptissä n.99% kansasta.

        Egyptiin ei kannata lähteä juuri siksi, kun islamilaiset ja muut päästään sekaisin olevat rättipäät kohdistavat terrori-iskujaan juuri turisteihin.

      • Matkamiäs.
        theoron ali kirjoitti:

        ei ihmiset ole täysiä rottia, kuten egyptissä n.99% kansasta.

        Egyptiin ei kannata lähteä juuri siksi, kun islamilaiset ja muut päästään sekaisin olevat rättipäät kohdistavat terrori-iskujaan juuri turisteihin.

        Erittäin rakentava ja todella vahvasti faktatietoon perustuvaa argumentointia.
        Ei voi kyllä kukaan tulla sinulle sanomaan että olisit ennakkoluuloinen neurootikko. Huomaa että olet kokenut egyptinmatkaaja. Hyvin sanottu ja perusteltu varsinkin.

        Parasta vaan kun ei matkusta suomeen, mutta ei varsinkaan egyptiin.
        Usklataakohan ruotsiin tai ranskaan enää matkustaa kun sielläkin alkaa olla näitä "rottia" siis rättipäitä jo niin paljon, ja perkules saksa...no parasta lomailla suomessa vain.

      • mikael turku

        samaa mantraa keskustelusta toiseen, sulla ei taida olla kaikki kotona?

      • Kävin...
        Matkamiäs kirjoitti:

        Millon itse kävit egyptissä?
        Missä siellä kävit.
        Missä on hyvä paikka lomailla?

        Ensimmäisen kerran Egyptissä vuonna 1990 Saavuin laivalla Kyprokselta Port Saidiin, josta busilla Kairoon. Oli komian näköistä katsoa kun rahtilaivat kyntivät aavikolla.
        Toisen kerran kävin 2001 jolloin lensin Hurghadaan. Tuolta tein retken Luxoriin. Queens Valley oli avattu uudelleen turisteille pikku iskun jälkeen, vaikei siellä ikinä mitään turisteille tapahdukkaan kuten Suomessa, jossa liki kaikki väkivalta kohdistuu juuri turisteihin.

        Varmasti moni asia muuttunut tuon jälkeen, mutta ei kiitos enään. Alueet jossa on todella jotakin katsottavaa tuppaavat sijaitsemaan jossakin muualla kuin turistikeitaissa ja keinotekoiset alueet eivät vain kiinnosta.

        Hyvä paikka lomailla, aika pahan pistit. Ensinnäkin olen käynyt vasta noin 1/4:ssa maailman maista ja noihinkin tutustunut pintaa raapaisten. Tuohan riippuu pitkälti siitä, mitä matkaltasi haluat. Hyviä muistoja on jäänyt esim. Balkailta (Kroatia-Bosnia&Herzegovina-Montenegro-Albania), Vietnamista, Intiasta, Thaimaasta, Malesiasta, Gambiasta ja Senegalista jne jne jne. Oikeastaan kaikki muut paikat olleet edes joten kuten OK, mutta Tunisiaan en mene edes kilon paloina uudestaan. Ja Australiaan että Uuteen-Seelantiin on liian pitkät lennot, että ihan pian menisin uudestaan.

      • Hurghada2010
        Kävin... kirjoitti:

        Palasimme viime torstaina viikon reissulta ja voin todeta että turvallista ja siistiä oli. Stuertti mainitsi paluulennolla että aluetta on siistitty tehokkaasti 2003 alkaen.

        Mielestäni ei kannata lietsoa mitään kauhujuttuja. Helsingissä on minusta turvattomampaa kuin Hurghadassa. Kaupunki elää turisteista, joten eivät ne anna elannolleen käydä huonosti. Juttelin paikallisen kanssa melko pitkään ja hän selitti juurikin tuon yllä mainitun ja lisäsi vielä että heidän tehtävänsä on myös varmistaa ettei meille turisteille tapahdu mitään. Turisti poliiseja löytyy joka kulmalta ja hotellikatujen alussa on poliisin vartio piste, jossa istuskelevat auton luona konekiväärien kanssa.

        Uutta reissua suunnitellaan jo vaikkei edellisestäkään olla vielä toinnuttu. Punainen meri on varmasti hulppein kokemukseni ikinä ja jonkin verran on tullut matkustettua noin muuannekin.

        Meidän 5,5 vuotias tyttönen oli suosittu paikallisten kesken ja hän sai osakseen lapselle sopivaa huomiota. Tykkäsi kovasti kun pääsi uiman ja sai syödä mitä tykkäsi (eniten Nutellaa suoraan kupista :) )

        Egyptiläiset muuten iskevät legendaa meidän turistien ennakkoluuloisuudella. Hotellillakin "huijasivat" meitä monta kertaa vain nähdäkseen meidän hölmistyneet ilmeet. 5,5 vuotiaan vaihtaminen kameleihinkin käytiin läpi, mutta kyseessä oli skandiomisteisen sukelluskoulun oppaamme. Egyptiläisillä on mahtava huumorintaju eli rohkeasti vain juttelemaan paikallisten kanssa.

      • 1012
        Hurghada2010 kirjoitti:

        Ihana kuulla tälläsiä asiallisiakin viestejä eikä kaiken maailman provoja :( Toukokuussa lähtö ja meillä mukana 6-v. tyttö, snorklaamaan pitäis päästä, snorkkeli ostettiin just hänelle, en tiedä olisko sieltä saanu halvemmalla? Missä hotellissa olitte, me ollaan menossa Grand Resortiin.

      • Hurghada2010
        1012 kirjoitti:

        Ihana kuulla tälläsiä asiallisiakin viestejä eikä kaiken maailman provoja :( Toukokuussa lähtö ja meillä mukana 6-v. tyttö, snorklaamaan pitäis päästä, snorkkeli ostettiin just hänelle, en tiedä olisko sieltä saanu halvemmalla? Missä hotellissa olitte, me ollaan menossa Grand Resortiin.

        käsihygienia. Tosin meidän ei tarvinnut juurikaan tehdä asialle mitään. Vertailuna käytimme pullon (100ml/person) Intiassa ja Egyptissä saatiin kulumaan ehkä puoli pulloa.

        Vainoharhaisuus ei kannata! Egypti on ihana maa. Ja "finding Nemo" on jo ihan riittävä syy :) Colona Diversin Elina on muuten ihan huippu! Näette kut pääsette Paikalle

      • Menkijärvi-tappo
        Matkamiäs kirjoitti:

        No mutta sitten on kyllä paras kun ei mene.
        Suomessa pitää sentään viinapullosta olla riita että tapetaan.
        Alajärven Menkijärvellä 70 vuotias kyläkauppias tapettiin kun pojat tulivat ostamaan yöllä kaljaa Klo 3. Myikin oluet, mutta silti tapettiin.
        Älkää vain lomailko suomessa.

        Menkijärven tapossa oli kyse muustakin kuin kaljojen ostosta.Se vanharouva oli sitkeä sissi,mutta ei mahtanu mitään ylivoiman edessä.Ns.poikaystävä luikki häntä koipien välissä pakosalle,jättäen vanhuksen yksin hourupäiden seuraan.Tää poikaystävä oli melkoinen ketale itsekin.Rouvan mukaan oli kuristanut häntä,pelkäsi niinpaljon henkensä puolesta,että oli varotteeksi ilmoittanu naapureille miehen väkivaltaisesta käyttäytymisestä"Jos minulle sattuu jotain,tiedätte syyllisen".

    • Salme tuntureilta

      että tällä palstalla pyörii egyptifanaatikkoja, jotka aloittavat aloituksiaan kerta toisensa jälkeen, kunnes ylläpito poistaa ne.

      Kiitos Teille tämän aloituksen laittajat.
      Minä kerron kaikille ystävilleni ja tutuille ettei egyptiin kannata mennä jos henkikullan meinaa säilyttää.

      Kyllä meillä Suomalaisilla on prempia vaihtoehtoja lomailuun kuin egypti.

      • a+n

        tuolla matkamies-fanaatikolla olla egyptiläinen karvameisseli laittamassa tätä ahteriin kun noin kiimaisena puolustaa terroristeja.

    • egyptissä..........

      Egyptissä HIV-skandaali
      julkaistu 06.02.2008 klo 23:07, päivitetty 31.10.2008 klo 19:13
      Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestö arvostelee Egyptin toimia HIV-positiivisten miesten kohtelussa.
      Järjestön mukaan kahdeksan miestä on pidätetty Kairossa tapahtuneen välikohtauksen jälkeen. Kun selvisi, että yksi miehistä oli HIV-positiivinen, miehiä oli kidutettu ja kahlittu sairaalasänkyihin ennen epäoikeudenmukaisia oikeudenkäyntejä, joissa heitä syytettiin homoseksuaalisuudesta.

      Miehet oli pakotettu HIV-testeihin vastoin tahtoaan. HIV-positiiviseksi todetut kolme miestä kahlittiin sairaalasänkyihin ja heidät päästettiin irti kahleistaan vain tunniksi päivittäin.

      Vaikka homoseksuaalisuutta ei ole Egyptissä julistettu laittomaksi, siitä voi silti saada erilaisia moraalittomuuteen perustuvia rangaistuksia.

      Human Right Watch -järjestön mukaan tapaukset osoittavat, että Egyptin viranomaiset uskovat yhä, että HIV-tartunnan saaneita ei tulisi hoitaa vaan rangaista. Reuters, AFP

      • Matkamiäs

        Ei kannata ainakaan homostelemaan lähteä Egyptiin.
        Hiv ei muuten tartu vain siksi että valitsee lomakohteeksi maan jossa 8 miehellä on hiv.
        Mutta ehkä parasta pysyä silti kotona.

      • --
        Matkamiäs kirjoitti:

        Ei kannata ainakaan homostelemaan lähteä Egyptiin.
        Hiv ei muuten tartu vain siksi että valitsee lomakohteeksi maan jossa 8 miehellä on hiv.
        Mutta ehkä parasta pysyä silti kotona.

        Opettele sinä ensiksi äidinkieltäsi paskanjauhamisen sijasta. Yhdysvaltalaisen CDC:n (Center for Disease Control) mukaan, joka neljännellä egyptiläisellä on joko kuppa, HIV tai muu saastainen tauti.

      • Matkamiäs.
        -- kirjoitti:

        Opettele sinä ensiksi äidinkieltäsi paskanjauhamisen sijasta. Yhdysvaltalaisen CDC:n (Center for Disease Control) mukaan, joka neljännellä egyptiläisellä on joko kuppa, HIV tai muu saastainen tauti.

        Ja joka kolmannella suomalaisella on ientulehdus, niin ja korkea kolesteroli.
        Sanovatko he sen ihan noin, "saastainen"?
        Linkkiä vissiin on turha kysellä, kuten muihinkaan höpö-juttuihin.
        Linkkiä en ole vielä saanut mihinkään näistä suurien tietäjien faktoista.
        Ja mitäs sitten jos joka neljännellä on hiv tai kuppa??? Eihän niitä ole pakko panna, jokaista ainakaan? Panee vaan niitä joilla ei valu räkä nenästä :) Heeeeh

      • herpes69

        Kaikki faktalinkit Egyptistä poistetään tältä foorumilta, mutta sen sijaan kaikenmaailman skandihorojen panoreissut Egyptistä voidaan julkaista.

      • 5gg
        Matkamiäs. kirjoitti:

        Ja joka kolmannella suomalaisella on ientulehdus, niin ja korkea kolesteroli.
        Sanovatko he sen ihan noin, "saastainen"?
        Linkkiä vissiin on turha kysellä, kuten muihinkaan höpö-juttuihin.
        Linkkiä en ole vielä saanut mihinkään näistä suurien tietäjien faktoista.
        Ja mitäs sitten jos joka neljännellä on hiv tai kuppa??? Eihän niitä ole pakko panna, jokaista ainakaan? Panee vaan niitä joilla ei valu räkä nenästä :) Heeeeh

        Linkkiä tuli eilen ihan tarpeeksi joissa kaikissa täyttä faktatietoa lähteineen.

      • Matkamiäs
        5gg kirjoitti:

        Linkkiä tuli eilen ihan tarpeeksi joissa kaikissa täyttä faktatietoa lähteineen.

        En ole nähnyt yhtäkään linkkiä jossa kerrotaan että joka neljännellä on joku "saastainen" sairaus.
        En myöskään linkkiä jossa lukee että 1200 turistia on kuollut iskuissa.
        Jos nyt on joku video likaiselta torilta, ei se kerro mitään.

      • ffs2

        Lukutaidoton ja sokea...

      • Matkamiäs.
        ffs2 kirjoitti:

        Lukutaidoton ja sokea...

        Tuota mantraa olen saanut lukea, vaan linkit uupuvat edelleen.
        Eikö teille tuomiopäivän paasaajille tule koskaan sellainen tunne että olette tehneet itsestänne totaalisen pellen?

      • Matkamiäs
        ffs2 kirjoitti:

        Lukutaidoton ja sokea...

        Edelleen odottelen niitä linkkejä.

      • ahmed 69
        Matkamiäs kirjoitti:

        Edelleen odottelen niitä linkkejä.

        Niinhän ne työttömät sossupummit tekee...

      • Matkamiäs
        ahmed 69 kirjoitti:

        Niinhän ne työttömät sossupummit tekee...

        Näitä kommentteja tulee kyllä, mutta ei niitä linkkejä.
        Se on hassua miten koko palsta on hiljenytnyt kun rassukoilla ei ole enää mitään keksittyä paskanjauhamista.

      • allah looseri
        Matkamiäs kirjoitti:

        Näitä kommentteja tulee kyllä, mutta ei niitä linkkejä.
        Se on hassua miten koko palsta on hiljenytnyt kun rassukoilla ei ole enää mitään keksittyä paskanjauhamista.

        se on, katsos kun vaikka kuinka vingut muilta ihmisiltä jotakin, niin me ei olla mitään sossutätejä, jotka heti jeesaavat sinua ja miestäsi vitun työtön pummi!

    • Olli@

      ja TODELLA turvalliselta kuulostaa.

      Meidän perhe ei sinne mene ikinä!

      • Matkamiäs

        Kyllä se on parasta pysyä siellä kotona pihtiputaalla.

      • tremake

        lähtee ens tammikuussa tarkastaan paikan.olen oppinut että jos kyseessä on muslimimaa ja sitä haukutaan paljon rekkautumattomilla nimimerkeillä niin silloin matkakohde on tosi hyvä.yleensä kateelliset jotka ei ole käynyt ko paikassa haukkuvat sitä

      • oppieiojaankaada
        tremake kirjoitti:

        Tampereen kaverilla on vielä kovin paljon oppimista tässä elämässä.

      • Mikä saa sinut
        tremake kirjoitti:

        lähtee ens tammikuussa tarkastaan paikan.olen oppinut että jos kyseessä on muslimimaa ja sitä haukutaan paljon rekkautumattomilla nimimerkeillä niin silloin matkakohde on tosi hyvä.yleensä kateelliset jotka ei ole käynyt ko paikassa haukkuvat sitä

        luulemaan, että joku olisi oikeasti kateellinen Egytpin matkasta tai sitä moittivat eivät olisi siellä käyneet ? En ainakaan minä tunne yhtään ihmistä, joka olisi minulle siitä kateellinen että olen tuolla käynyt eikä minulla ole mitään haluja tuonne uudestaan mennä. Hurghadan hotellialue on nähty, samoin kuin hiukan Kairoa ja Lixoria.

        ps. Kuala Lumpurkin on tylsä paikka, ei kannata menna yli kolmeksi päiväksi. Saigon (HCMC) on paljon parempi.

    • Suomalainen779

      Loistava kirjoitus.

      Tässä nähdään Suomalaisten rehellisyys muita ihmisiä kohtaan ja varoitetaan, ettei kukaan olisi niin tyhmä, että lähtisi lomalle egyptiin.

      • antiallahi

        Ja musufanaatikot yrittävät kaikin keinoin vesittää faktatiedot egyptistä.

        Tosin kyseisten fanaatikkojen verbaalinen lahjakkuus on kovin heikkoa, mikä korrelioituu hyvin heidän muuhunkin toimintaansa.

      • elä välitä
        antiallahi kirjoitti:

        Ja musufanaatikot yrittävät kaikin keinoin vesittää faktatiedot egyptistä.

        Tosin kyseisten fanaatikkojen verbaalinen lahjakkuus on kovin heikkoa, mikä korrelioituu hyvin heidän muuhunkin toimintaansa.

        sillä mitä usa sanoo ei ole juuri merkitystä, sen varoitukset voi laittaa omaan aroon. se varoittaa tai on varoittamatta sen mukaan kuin siellä poliittinen tilanne vaatii, ei mitään tekemistä elän realiteettien kanssa.
        kyllä bushin aika edeleenkin valitettavasti on näkyvissä

      • Voi typeryksiä
        elä välitä kirjoitti:

        sillä mitä usa sanoo ei ole juuri merkitystä, sen varoitukset voi laittaa omaan aroon. se varoittaa tai on varoittamatta sen mukaan kuin siellä poliittinen tilanne vaatii, ei mitään tekemistä elän realiteettien kanssa.
        kyllä bushin aika edeleenkin valitettavasti on näkyvissä

        kirjoittamaan ja sitä ennen ajattelemaan. Resurssisi ovat kyllä häviävän pienet, mutta yrittäisit edes.

      • Lomailija.

        varoittanut kansalaisiaan... Ei siis suomalaisia.

        Tässä muistuu mieleen välimeren risteily. Laiva oli saapunut Palernoon ja siitä läksimme tutustumaan kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Mafiansta tietoisena liikuin hyvin varovaisesti. Myöhemmin kuulin, että täysin turhaan, sillä turismi rahasampona on mafian erityisessä suojeluksessa ja kiinni jäänyttä taskuvarasta uhkaa kova rangaistus - mafian taholta.

        Laivaan tullessamme huomiota kiinnitti se, että laivan henkilökunta oli tavattoman toimeliasta. Kiersivät koko ajan laivaa ja tarkastivat joka paikan. Oletin sen olevan normaalia toimintaa, kunnes satuin menevään yhteen louncheen, jossa oli telkka auki ja sieltä tuli kuvaa jostain isosta tornirakennuksesta, joka oli liekeissä. Kun jäin kuuntelemaan, selvisi, että terroristit olivat tehneet iskun Nykiin.

        Laivan seuraava satama oli Tunis. Sisilian kärjen ohitettuamme ihmettelin laivan kääntymistä styyrpuuriin. Hetken kuluttua kaiuttimista kuului kapteenin ääni. Puhui Twin Towers -iskusta ja ilmoitti, että koska laivalla oli amerikkalaisia, panostetaan täyteen turvallisuuteen eikä laiva mene Tunisiin, vaan matka suuntautuu Mallorcalle.

        Eli jos niitä jenkkejä ei olisi ollut, olisimme menneet Tunisiin. Eli kannattaa katsoa, keitä varotetaan ja mistä.

      • europerules

        terroristit ja itsemurhapommittajat ovat uhka koko maailman sivistyneille valtioille.

        Äänestäkää jaloillanne, älkää menkö egyptiin rahoittamaan paikallisten terrorismihankkeita.

      • Lomailija.
        europerules kirjoitti:

        terroristit ja itsemurhapommittajat ovat uhka koko maailman sivistyneille valtioille.

        Äänestäkää jaloillanne, älkää menkö egyptiin rahoittamaan paikallisten terrorismihankkeita.

        sekoita lomailua joihinkin ufohommiin.

      • Vituttaamutixet!!!!
        Lomailija. kirjoitti:

        sekoita lomailua joihinkin ufohommiin.

        sekoita faktatietoja löhöilyhommiisi, sinä olet vähemmistö Suomessa joka elää sossurahoilla.

      • europepeople
        europerules kirjoitti:

        terroristit ja itsemurhapommittajat ovat uhka koko maailman sivistyneille valtioille.

        Äänestäkää jaloillanne, älkää menkö egyptiin rahoittamaan paikallisten terrorismihankkeita.

        terroristit ja itsemurhapommittajat ovat uhka koko maailman sivistyneille valtioille.

        Äänestäkää jaloillanne, älkää menkö egyptiin rahoittamaan paikallisten terrorismihankkeita.

      • Lomailija.
        europepeople kirjoitti:

        terroristit ja itsemurhapommittajat ovat uhka koko maailman sivistyneille valtioille.

        Äänestäkää jaloillanne, älkää menkö egyptiin rahoittamaan paikallisten terrorismihankkeita.

        Egyptin lomaparatiisi on parasta kaamoksen aikaan. SINNE!

        Ja entäs sitten, jos kerran sossu maksaa pari kunnon ulkomaan lomaa vuosittain, niin kukapa ei moisia huolisi. Kunhan hotellissa on vähintään neljä tähteä. Rahalla ei ole kuningasta.

      • Ajattelija.

        Ja rahoillani.

        Siispä matkustan sivistyneeseen maahan, mihin egypti ei kuulu.

    • sdfggfds

      Vaikka kaikki Usa:n kansalaiset katoaisivat maan päältä.
      Menkäämme siis egyptiin lomalle, saavat lisää rahaa usan vastaiseen taisteluun.

      • Lomailija.

        Egyptin hallitusko?

        Älä jauha paskaa! Terroristeilla ei ole kotimaata, ei uskontoa eikä muita arvoja kuin muiden elämän vaikeuttaminen.

      • jeedfrty
        Lomailija. kirjoitti:

        Egyptin hallitusko?

        Älä jauha paskaa! Terroristeilla ei ole kotimaata, ei uskontoa eikä muita arvoja kuin muiden elämän vaikeuttaminen.

        meillä jäi sydän egyptiin ja punaiseen mereen...uusi matka tilattuna jo syksylle.....joka paikassa on riskinsä..ja jos niitä pelkää ei kannata edes kodistaan ulos astua ja sisälläkin voi olla vaarallista...mutta meitä arkajalkoja riittää ja ne on yleensä niitä jotka eivät paljon edes ole matkustelleet..mutta meitähän on monex . onnex....

      • ?????

        että jos minä ostan matkan aurinkomatkoilta, finnmatkoilta, tjareborilta, mennäkseni esim. Egyptiin, niin rahoitan silloin terroristien toimintaa? Jotenkin tuo nyt tuntuu uskomattomalta. Tietääköhän matkatoimistot mihin ovat ryhtyneet?????

      • fifialelan
        ????? kirjoitti:

        että jos minä ostan matkan aurinkomatkoilta, finnmatkoilta, tjareborilta, mennäkseni esim. Egyptiin, niin rahoitan silloin terroristien toimintaa? Jotenkin tuo nyt tuntuu uskomattomalta. Tietääköhän matkatoimistot mihin ovat ryhtyneet?????

        kenen tahansa matkanjärjestäjän tai millä tahansa muulla keinolla Egyptiin ja maksat elämästäsi siellä, rahoitat suoranaisesti terrorismia.

      • Reissumies.
        fifialelan kirjoitti:

        kenen tahansa matkanjärjestäjän tai millä tahansa muulla keinolla Egyptiin ja maksat elämästäsi siellä, rahoitat suoranaisesti terrorismia.

        tollakin on? Minä maksan ja saan hyvän loman. Se on pääasia eikä millään muulla ole mitään väliä.

      • hereillä oleva
        Reissumies. kirjoitti:

        tollakin on? Minä maksan ja saan hyvän loman. Se on pääasia eikä millään muulla ole mitään väliä.

        että yksikään sivistynyt ihminen ei ajattele asioista yhtä suppeasti kuin sinä.

        Onneksi.

    • pelko pois

      Viimeksi kun kävin Kairossa yksi turisti kuoli pommista basaarissa.
      Tällä kertaa turvallisuus oli toteutettu turistipoliisien sirottelulla katujen risteyksiin ja teiden varsiin turvatarkastuksiin.

      • Varokaa ihmiset

        Siellä on tosiaankin siroteltu niitä turistipoliiseja joka paikkaan.

        Hotelliinkin kun menet sisään, niin metallipaljastimien läpi kuljet ja aseistetut ukkelit seuraavat kulkuasi.

        Aivan sairas ja vaarallinen paikka mennä viettämään "lomaa", ei kiitos Egyptille ja meidän perhe ei mene henkensä uhalla rahoittamaan TERRORISTEJA.

      • No thanks
        Varokaa ihmiset kirjoitti:

        Siellä on tosiaankin siroteltu niitä turistipoliiseja joka paikkaan.

        Hotelliinkin kun menet sisään, niin metallipaljastimien läpi kuljet ja aseistetut ukkelit seuraavat kulkuasi.

        Aivan sairas ja vaarallinen paikka mennä viettämään "lomaa", ei kiitos Egyptille ja meidän perhe ei mene henkensä uhalla rahoittamaan TERRORISTEJA.

        puhumattakaan järkyttävästä paskataudista jonka saa 80 % egyptinmatkaajista heti passintarkastuksen jälkeen. Turvallisuudesta en edes halua kommentoida. Normaalimaassa ei ole tarvetta poliisille joka kadunkulmassa.

      • JL
        No thanks kirjoitti:

        puhumattakaan järkyttävästä paskataudista jonka saa 80 % egyptinmatkaajista heti passintarkastuksen jälkeen. Turvallisuudesta en edes halua kommentoida. Normaalimaassa ei ole tarvetta poliisille joka kadunkulmassa.

        Onneksi Te karvahattuturistit, jotka asutte 2-tähden hotelleissa , pysytte lomillanne ränsistyneissä perintömökeissänne vaikkapa Saimaanrannalla. Kiitos siitä, mutta sitä ihmettelen mikä mielenkiinto on teillä karvahattuturisteilla viihtyä näillä matkailusivuilla?
        Me , vaimon kanssa, menemme taas Egyptiin 5-tähden hotelliin. Ostoksille menemme hotellin limusiinillä. Retket ostamme suomalaisilta tunnetuilta osaailta jne. Tulimme juuri Meksikosta 5-tähden hotellista ei ongelmia. Pitää panostaa matkaan, eikä odottaa, että 2-tähden hotellista saa 5-tähden palvelua, turvallisuutta tai tasoa.
        Terv. JL

    • gsdd

      turistikohteissa, esmi. hurghadassa paikalliset ei kyllä vihaa turisteja. se kylä on rakennettu turistikohteeksi, melkein kaikki paikalliset saa elantonsa turismista, miksi ne vaarantaisi elantonsa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      43
      2488
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2467
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2362
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2122
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1867
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1685
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1133
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      995
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      876
    Aihe