Monet arvostelee minua siitä, etten ole kertonut itsestäni kaikille. Otin sen riskin, että kerroin isälle itsestäni, isä olikin yllättävän jyrkkä. Sanoi, ettei hyväksy minua sellaisena kuin olen. Itki. En ole koskaan nähnyt isäni itkevän. Tästä on kolme vuotta aikaa. Ei hän ole tähän päivään mennessä oppinut minua hyväksymään. Monet kavereista kyselee, miksi en ole kertonut äidilleni. En ole kertonut kuinka isäni suhtautui. Olen jo "menettänyt" isäni hyväksynnän ja rakkauden. En halua, että samoin käy äitini kanssa.
Olen ajatellut, että äitini on monessa suhteessa samanlainen kuin isäni, ellei jopa vanhoillisempi. Tyttökaverini ei halua enää käydä isäni luona ja edelleen häntä häiritsee se tosiasia, etten ole äidilleni kertonut, yrittää ymmärtää mutta ei kuitenkaan ymmärrä. Haluaisi olla julkisesti pari, mihin minä en pysty.
Minäkin haaveilen vapaasta elämästä, johon kuuluisi avioliitto ja lapsia...Mutta miten se on mahdollista, kun pelkää enemmän kuin mihin pystyy. Tavallaan kadun sitä, että aikanaan kerroin, sillä meillä oli ennen paremmat välit ja tunsin olevani osa perhettä. Nyt tunnen olevani huonompi, vähemmän kuin sisarukseni, epäonnistunut, sairas. Itseni hyväksyminen on vaikeaa.
Olen ajatellut, että äitini on monessa suhteessa samanlainen kuin isäni, ellei jopa vanhoillisempi. Tyttökaverini ei halua enää käydä isäni luona ja edelleen häntä häiritsee se tosiasia, etten ole äidilleni kertonut, yrittää ymmärtää mutta ei kuitenkaan ymmärrä. Haluaisi olla julkisesti pari, mihin minä en pysty.
Minäkin haaveilen vapaasta elämästä, johon kuuluisi avioliitto ja lapsia...Mutta miten se on mahdollista, kun pelkää enemmän kuin mihin pystyy. Tavallaan kadun sitä, että aikanaan kerroin, sillä meillä oli ennen paremmat välit ja tunsin olevani osa perhettä. Nyt tunnen olevani huonompi, vähemmän kuin sisarukseni, epäonnistunut, sairas. Itseni hyväksyminen on vaikeaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
asioista joita sinä valitset. Kertominen on hyvä asia aina, teeskentely on raskasta ja verottaa paljon enempi sinua. Sun on hyvä ajatella asia siten että sä tulet elämään asian kanssa ja sulla on oma elämä elettävänä, oma perhe. Ei se napanuoran kuulu ohjata sua enään, naps vaan poikki ja teet oman elämäsi.
Vanhempiaan ei voi valita, on ikävää että isäsi ei hyväksy ja pelkäät samaa äitisi kohdalla. Mutta eikö se olisi hyvä kertoa ja katsoa mitä mieltä hän on oikeasti? Jos hänkään ei hyväksy, ainakin tiedät tilanteen ja kaikenmaailman teeskentley loppuu. Jos hän hyväksyy hän voi ehkä auttaa isääsikin hyväksymään.
Et sä voi perustaa sun elämää sille mitä sun äiti ja isi haluaa sulta? Eikä se ole mitään epäkunnioitusta vanhempiaan kohtaan että on rehellinen heille, ainakin on antanut mahdollisuuden heidän kuulua elämääsi sellaisena kuin sinä olet. Se on kultaakin kalliimpaa että on rehellinen itselleen. Sitä kautta sä opit seisomaan jaloillasi ja olemaan pelkäämättä ettei sinua hyväksytä. Aina on jokin joka jostain syystä ei sinua hyväksy.
Paskempi asiahan se on jos oma perhe kääntää selän, mutta haluatko sä leikkiä heille jotain muuta mitä olet?
Ei lesbous ole kuin osa sinua, mutta se sisältää isoja asioita, siksi itse olen kokenut hyväksi olla avoimesti mitä olen. Omat vanhempani ovat jo suhteellisen vanhoja ja minua varoitettiin kertomasta ettei tule mitään järkytyksiä. Kerroin ja ei siitä itkuitta selvitty, mutta ajan kanssa me ollaan löydetty se suhde mikä tuntuu kaikista hyvälle. Minä voin olla itseni ja he voivat osallistua minun elämääni ilman että kenenkään tarvii leikkiä mitään ettei muka tiedä-leikkejä.
Älä tunne itseäsi huonommaksi, älä pilaa elämääsi koittamalla miellyttää jotain mitä sun ei tarvitse. Keskity suhun, rakkaaseesi, teidän elämään. Opi hyväksymään itsesi ja kuuntele mitä sun sydän sanoo siihen mitä tarvitset ollaksesi onnellinen ja tee niin. Jos se on ettet kerro enään kellekkään, sitten se on niin. Kumpahan opettelet kuuntelemaan itseäsi ja et anna kenekään hiljentää sitä ääntä.
Sun elämä, sun elettävänä. Muista se.