Prazsky krysarik.

PK

Hei vaan.

Minä hieman mietin että onko rotu Suomessa tuttu? Tiedän että montaa yksilöä ei Suomesta löydy, mutta olen kiinnostunut siitä kuinka moni edes tietää rodusta jotain?

Meille syntyi 1.3 yksi pieni black and tan poika joka etsii kotia johon muuttaa huhtikuun lopulla.

Pentu on rodultaan Prazsky krysarik (myös kutsutaan prahan rottaterrieriksi) ja rotu on TODELLA harvinainen.

Suomesta ei montaa yksilöä löydy (jos yhtään) ja koko maailmassa näitä koiria oli 2008 vuoden lopulla alle 3000kpl.

Rotu on yhtä pieni kuin chihuahua ja jotkut jopa väittävät tätä rotua pienemmäksi kuin chihut.

Pentu on syntynyt täällä Ruotsissa mutta tuonti Suomeen (Tampereelle) on mahdollinen.

Molemmat vanhemmat asuvat meillä isä on black and tan ja painaa 1,8 kiloa ja äiti punainen ja painaa 2,3 kiloa.

Vanhemmat ovat puhdasrotuisia Prazskyja mutta eivät ole rekisteröity Ruotsin kennelliittoon.

Prazskyt eivät ole tyypillisiä pieniä sylikoiria vaan ne ovat rohkeita iloisia ja todella aktiivisia pikku koiria ja usien niitä kutsutaan mini dobbermaneiksi ei vaan ulkonäkönsä vaan myös reippaan luonteensa ansiosta.

Jos haluat tietää lisää rodusta niin täältä voi lukea hieman
http://en.wikipedia.org/wiki/Pražský_Kry sařík

40

3254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Camink

      Hei, onko Pratzky poikasi vielä myynnissä? Mitä hänestä pyytäisit?

      Yst.terkuin (äitini puolesta) Mirri :)

      • PK

        Hei pojalle on jo löytynyt koti. Mutta mahdollisesti tämän vuoden loppupuolella olisi uusi pentue tulossa.

    • 4m4

      Hei!

      Onko koiralle löytynyt kotia? Olen pitkään yrittänyt tavoitella kyseistä rotua, eli kiinnostusta löytyisi!

      .Amanda

      • PK

        Hei pojalle on jo löytynyt koti. Mutta mahdollisesti tämän vuoden loppupuolella olisi uusi pentue tulossa.

      • vuokko58

        Nää koirat on ihania usko minua hehe.Meidän koira on toukokuussa 2v se on uros nimeltään Dieseli .Ihana ja tosi viisas koira ..näitten koirien erikoisuus on että ne "puhuvat"Kun kysyn koirltani "rakastatko minua" hän alkaa hyvin hennosti ulahdella ...kysyn "haluatko karkkia kiepsahtaa ympäri ja haukahtaa pyytävästi kerran,paljon muutakin hän osaa uskomattoman viisas ja hellä..ei koskaan pienintäkään agressiivisuutta ole Dieseli osoittanut ja lapsenlapset leikkii ja vähä retuuttaakin häntä ja aina vaan koira on tyytyväinen=)) suosittelen rotua.Kuitenkin varo mistä sen ostat täältä Ruotsista myy yksi kenneli tosi viallisia koiria aivan vastuuttunnottomasti. Onnellista koiran etsintä aikaa!!!

    • uh899y9y8y
      • PK

        Heh tuo näyttää kyllä huomattavasti enemmän yorkshiren terrieriltä..

        Mutta tässä esim kuva Prazskysta ja chihusta vierekkäin. Kuten kuvasta näkyy on PK.t mahdollisesti hieman korkeampia mutta paljon sirompia.
        http://vick.rajce.idnes.cz/Oblastni_vystava_Plzen,12.5.2007/images/Prazsky_krysarik_a_Civava.jpg

    • Pk

      Nyt olisi mahdollisesti uusi pentue tulossa.

      Sama isä kuin yllä mainitussa parituksessa mutta eri äiti, tosin sama väri yhdistelmä eli isä Black and tan ja äiti red.

      Isä painaa tuon alle 2kg ja äiti siinä 2 kg rajoilla joten pentujen odotetaan olevan pienikokoisia myös.

      Laskettu aika on syyskuun 23 päivä.

      • hannelisa

        Hei! Minua kiinnostaa todella paljon nuo teidän prazskyt, kun olen niitä jo jonkun aikaa yrittäny täältä suomesta ettiä mutta rodun harvinaisuuden takia ei löydy :( jotenka eli siis euroina mikä olisi narttupennun hinta sekä siis en ymmärtänyt noista viesteistä et onko mahdollista rekisteröinti täällä suomessa vai ei? :)

      • vuokko58
        hannelisa kirjoitti:

        Löytyy paremmin Prahan kääpiökoiran nimellä Suomessa.Suomen hintoja en tiedä täällä Ruotsissa uros maksaa noin 1700e ja narttu 2500e

    • PK

      Kuviakin vanhemmista toki saa jos haluaa ja lisää tietoa niin minun koirista, kun rodustakin.

      Maili osoite on [email protected]

      • PK

        Jostain syystä tuo maili ei toimi, mutta jos haluatte ottaa yhteyttä niin [email protected] toimii hyvin.

    • PK
      • Toitsuilija

        Näyttäis aika lailla venäjän toylta ja noi säkäkorkeus ja paino (ja ihannepaino) täsmäis ja luonnekkin vaikuttais suht samalta.. Onkohan kyseessä sama rotu mutta vaan alueellisesti poikkeamaa ja sen taki eri nimi?
        Korjatkaa jos olen totaalisen väärässä, mutta tälläinen luulo minulle tuli.

      • epäilevä tuomas
        Toitsuilija kirjoitti:

        Näyttäis aika lailla venäjän toylta ja noi säkäkorkeus ja paino (ja ihannepaino) täsmäis ja luonnekkin vaikuttais suht samalta.. Onkohan kyseessä sama rotu mutta vaan alueellisesti poikkeamaa ja sen taki eri nimi?
        Korjatkaa jos olen totaalisen väärässä, mutta tälläinen luulo minulle tuli.

        Mulle tuli ensimmäisenä mieleen, että tässä kaupataan paperittomia venäjän toyn pentuja prazskyina. Kun on hieno ja erikoinen rotu, voi paperittomista pyytää korkeaa hintaa.

        Voinhan tietysti olla väärässäkin, mutta jos tälläisen ostamista harkitsisin, tahtoisin edes jonkinlaisia todisteita siitä, että saan sitä mitä olen ostamassa. Monella FCI:n hyväksymättömällä rodulla on joku muu järjestö joka niitä rekisteröi, esim. suomalaisia amerikankääpiöterrierejä rekisteröidään UKC:ssä. Seiskarinkoiria rekisteröi ja sukutauluja ylläpitää seiskarinkoirakerho.

        Mikä instanssi rekisteröi prazskyjä tsekeissä? Miten ostaja voi olla varma, että ostaa prazskyn, eikä esim. venäjän toyta?

      • PK
        epäilevä tuomas kirjoitti:

        Hei vaan ulkonäöltään kyllä paljon venäjän toyn näköinen ja voi hyvin olla myös luonteeltaan.

        Itse en venäjän toyta tunne kovin hyvin rotuna mutta uskoisin että voi samoista roduista "polveutua"

        Kuten tuossa wikipedian tekstissä lukee niin PK on todella vanha rotu tosin eniten nähty just tuolla kotimaassaan.

        Mitä tuohon rotukysymykseen minun koirieni kanssa tulee niin kyllä ne ihan Prazkyjä on. Täällä ruotsissa Prazskyt yleistynyt TODELLA paljon viime vuosina ja täällä se on jopa yleisempi kuin toitsut eli täältä on aika vaikea toitsua löytää niin miksi sitten myisin eri rotuna toiseen maahan kun täällä varmasti toitsuilla olisi enemmän kysyntää??

      • kuuklettamalla löyty
        PK kirjoitti:

        Asia alkoi kiinnostamaan siinä määrin, että piti kuluttaa hetki netissä. Näitä koiria siis rekisteröidään Ruotsissa Svenska Kennelklubbeniin. Mahdollisen ostajan kannattaa tutustua ruotsalaisen rotuyhdistyksen sivuihin, löytyvät osoitteesta http://www.spkk.se/ ja sieltä osio köpa hund. Varningar on myös hyvä lukea.

        Nopealla googlettamisella löytyi suuri määrä myytäviä prazskyjä ruotsista, joten kyseessä lienee suht suosittu rotu, kuten myyjä kirjoittaa. Rekisteröimättömistä pyydetään 2000-7000 kruunua ja SKK:n rekisteröimistä jopa 15000 kruunua.

        Koska ruotsissa on prazskyjä paljon, voisi olettaa, että se alkaa yleistymään pian myös suomessa. Suomeen niitä tuskin saa rekisteröityä, ennenkuin FCI rodun hyväksyy. Toivoisin kuitenkin, että suomalaiset pennunostajat ostaisivat ulkomailta vain rekisteröityjä pentuja, eivätkä tukisi pimeää pentukauppaa vain erikoisuuden nimissä.

        Mielenkiintoinen rotu, kieltämättä. Itse en ole kyseisiin kavereihin tsekeissä törmännyt, mutta täytyy pitää tulevaisuudessa silmät ja korvat auki. Olen käynyt kyseisessä maassa tutustumassa Vlcakeihin.

      • kuuklettamalla löyty
        kuuklettamalla löyty kirjoitti:

        Nyt meinasi tulla paha asiavirhe. Suomen kennelliitto on hyväksynyt prazskyn, kulkee suomeesa nimella prahankääpiökoira. Eli jos ostaa esim. ruotsin kennelklubiin rekisteröidyn koiran, saa sen rekisteriin myös suomessa. Kuuluu luokkaan 9, seurakoirat ja kääpiökoirat.

        Kiitos infosta.

        Tuo pitää hyvin paikkansa että voi ruotsissa rekisteröidä rotua (ja ilmeisesti siis jo suomessakin) tosin siihen aikaan kun rotu alkoi ruotsissa yleistyä niin se ei ollut täällä vielä "hyväksytty" rotu jotenka moni koira tuli tänne rekisteröimättöminä. Jos omistajat halusivat saivat he mennä Tsekkiin ns. Bonitoimaan, eli kirjaamaan koiransa mutta moni Prazskyn omistaja oli ostanut koiransa vain seurakoiriksi eikä uskonut rodun hyväksyttävän ruotsissa niin pian ja päättivät olla lähtemättä Tsekkiin asti. Minun käsittääkseni nämä bonitaatio kirjat ovat nyt "suljettu" ja sen kautta rekisteröiminen nykyisin siis mahdotonta.

        En ole ihan 100% tuosta infosta että osuiko kaikki nyt ihan kohdalleen mutta näin muistelisin.

        Nuo hinnat sitten taas toisaalta olivat vähän sivu suun. Rekisteröimättömistä pennuista täällä saa maksaa noin 7500-15 000kr kun taas paperilliset maksavat VÄHINTÄÄN tuon 15 000kr mutta useimmiten noin 20 000-25 000kr sukupuolesta ja väristä riippuen.

        Tässä pari esimerkkiä ilmoituksista ja hinnoista.

        Aikuisia rekisteröimättömiä: uros 5v 8000kr narttu 4v 12 000kr
        http://www.blocket.se/goteborg/Prazsky_Krysarik_28830664.htm?ca=12&w=3

        Kaksi vuotias narttu ilman papereita 10 000kr
        http://www.blocket.se/klippan/Prazsky_Krysarik_Tik_28768069.htm?ca=12&w=3

        Tässä yksi rekisteröity joka myydään halvalla suuren kokonsa vuoksi jotenka se ei kelpaa astutukseen/näyttelyihin.
        Kyseisellä kennelillä on ollut samasta koirasta ilmoitus jo monta kuukautta ja hinta on laskettu 16 000kr 8000kr

        Tässä taas hieman halvempi uros myynnissä mutta jos katsoo ulkonäköä niin mm. päänmuoto muistuttaa hieman enemmän kääpiöpinserin eikä ole yhtä siro kuin Prazskyn (samoin koko on jokseenkin iso Prazskylle) jotenka uskon tämän olevan sekarotuinen.
        http://www.blocket.se/sodermanland/Prazsky_Krysarik_PK_Fertil_Hane_28823927.htm?ca=12&w=3

        Ikäväkyllä muita paperillisia en nyt löytänyt mutta tuossa hieman näkyy sitä täällä olevaa hinta luokkaa.

        Anteeksi tuli väärä linkki tuohon puhdasrotuiseen eli tässä olisi se oikea:
        http://www.blocket.se/alvsborg/Prazsky_Krysarik_hane___med_stamtavla_28360398.htm?ca=12&w=3

      • kuuklettamalla löyty
        PK kirjoitti:

        Tässä pari esimerkkiä ilmoituksista ja hinnoista.

        Aikuisia rekisteröimättömiä: uros 5v 8000kr narttu 4v 12 000kr
        http://www.blocket.se/goteborg/Prazsky_Krysarik_28830664.htm?ca=12&w=3

        Kaksi vuotias narttu ilman papereita 10 000kr
        http://www.blocket.se/klippan/Prazsky_Krysarik_Tik_28768069.htm?ca=12&w=3

        Tässä yksi rekisteröity joka myydään halvalla suuren kokonsa vuoksi jotenka se ei kelpaa astutukseen/näyttelyihin.
        Kyseisellä kennelillä on ollut samasta koirasta ilmoitus jo monta kuukautta ja hinta on laskettu 16 000kr 8000kr
        http://www.blocket.se/klippan/Prazsky_Krysarik_Tik_28768069.htm?ca=12&w=3

        Tässä taas hieman halvempi uros myynnissä mutta jos katsoo ulkonäköä niin mm. päänmuoto muistuttaa hieman enemmän kääpiöpinserin eikä ole yhtä siro kuin Prazskyn (samoin koko on jokseenkin iso Prazskylle) jotenka uskon tämän olevan sekarotuinen.
        http://www.blocket.se/sodermanland/Prazsky_Krysarik_PK_Fertil_Hane_28823927.htm?ca=12&w=3

        Ikäväkyllä muita paperillisia en nyt löytänyt mutta tuossa hieman näkyy sitä täällä olevaa hinta luokkaa.

        Tällä pohjustuksella ilmeisesti viittaat siihen, että pentujasi ei tulla rekisteröimään ja hinta tulee olemaan kova. Oma kiinnostukseni loppui tähän, vaikuttaa liian epäilyttävältä. Ruotsin rotuyhdistyksen sivuilla varoitetaan puhtaina myytävistä paperittomista koirista. Koska mielenkiintoni loppui, ei kiinnosta etsiä lisäinfoa ruotsin rotuunotosta, mutta ihan maalaisjärjellä tuntuu oudolta, että rodun joka on hyväksytty vuonna 2007 rotukirjat olisi nyt jo suljettu. Voin toki olla väärässäkin.

        Onnea kuitenkin uudelle pentueelle, toivottavasti kaikki sujuu hyvin synnytystä myöten.

        Hei vaan taas :)

        Itseasiassa en viittaa mihinkään, vaan korjasin sinun viestisi informaatiota siitä kuinka paljon Prazskyt (niin paperittomat kuin paperillisetkin) maksavat täällä ruotsissa sillä sinun hintasi osuivat hieman sivuun.

        Tarkistin itse hieman tietoa tuosta bonataatiosta ja itse bonataatio on siis Tsekeissä kriteerinä sille että koira on jalostuskelpoinen siellä arvioidaan koiran ulkonäkö ym. (hieman niinkuin näyttelyssä) ja arvioidaan voiko koiraa käyttää jalostukseen.

        Koiran on tullut täyttää 12 kuukautta mutta jos koira on jo ennen bonataatiota saanut pentueen hylätään se automaattisesti.

        Bonataatio on siis vieläkin mahdollista mutta ei enään rekisteröimättömille koirille (ainakaan muutamaan vuoteen) sillä kirjat ovat nyt suljettu.

        OBS! Inmönstring/bonitering av ostammade PK's är inte längre möjligt efter 1 oktober 2008! Stamboken har stängts (åtminstone några år) för bl.a. utvärdering av vad alla inmönstringar gett.

        http://www.spkk.se/ tuolta sivuilta löytyy rodusta ja kaikesta siihen liittyvästä tietoa.

    • PK

      Meille syntyi sunnuntai yönä kolme ihanaa pikku narttua :)

      Yksi punainen, yksi black and tan ja meidän yllätykseksi myös yksi brown and tan, joka on siis todella harvinainen väri prazskyilla.

      Pennut ja äiti voi todella hyvin ja pennut ovat terveitä ja pirteitä pikku ihanuuksia.

      • 2 toitsun omistaja

        Oih, mä olisin todella kiinnostunut brown&tan tytöstä. Nämäkö eivät siis tule rekisteriin? Asutteko edelleen ruotsissa?

      • AK
        2 toitsun omistaja kirjoitti:

        Oih, mä olisin todella kiinnostunut brown&tan tytöstä. Nämäkö eivät siis tule rekisteriin? Asutteko edelleen ruotsissa?

        Tässäpä meidän kokemus eräästä kasvattajasta, josta ei olisi etukäteen uskonut vilpilliseksi.
        Kaikki alkoi siitä, kun äitini sisko tuli Prazsky krysarik uroksensa kanssa käymään meillä. Ihastuimme rotuun välittömästi. Kasvattajan etsintä alkoi ja monien vaiheiden kautta, äitini sai kuulla että Öxelösundissa, Ruotsissa olisi narttupentu myynnissä. Halusimme koiran, jota voisi mahdollisesti tulevaisuudessa käyttää jalostukseen jne. Soitimme siis kasvattajalle ja kerroimme toiveemme.
        Meille kerrottiin että pentu on täysin terve ja ainoa vika siinä oli hieman pitkät jalat. Pentu kehuttiin maasta taivaaseen. Kävi myös ilmi, että ko. henkilö oli tuonut pennun Tsekistä ja että paperit tulisivat vasta hieman myöhemmin. Tässä vaiheessa heräsi lisää kysymyksiä, mutta kasvattaja vannoi ja vakuutti kaiken olevan ok.
        Meille tuli tunne, että nyt kaikki ei ole niin kuin pitää ja tarkistimme hänen kotisivunsa ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Ajattelimme ettei näin iso ja hienot kotisivut omaava kasvattaja lähde ”nolaamaan” itseään ja tekemään vilppiä myymällä huonon pennun. Juttelimme lisää hänen kanssaan ja hän puhui meidät puolelleen. Hän tarkistuttaisi koiran lääkärillä ja vakuutti myös papereiden tulevan aikanaan. Äitini maksoi varausmaksun, joka piti maksaa heti. Koira oli n. 13 viikkoinen kun äiti lähti pentua hakemaan Ruotsista.
        Äitini saapui sisarensa kanssa Öxelösundiin ja pentu oli kasvattajan sylissä, josta hänelle pentu sitten ojennettiin. Pentu oli väsynyt jonka kasvattaja sanoi johtuvan siitä että se oli juuri herännyt. Koiria oli paljon ja muutamalla nartulla oli pennut. Kuvata koiria ei saanut. Sopimukset kuitenkin tehtiin ja kasvattaja sanoi rekisteröivänsä koiran Ruotsiin, kunhan paperit Tsekistä tulisivat. Siitä hän halusi myös maksun erikseen. Kotimatka alkoi.
        Pentu yskähteli muutamia kertoja ja pääasiassa nukkui ja oksenteli laivalla. Pentu oli väsynyt koko ajan ja nukkui paljon. Elämä pennun kanssa kotona alkoi. Pentu vei minun perheeni ja äitini perheen sydämet, mutta huoli pennun terveydestä vain kasvoi. Pentu alkoi yskimään enemmän ja enemmän ja otimme yhteyttä kasvattajaan. Hän käski antamaan ihmisten yskänlääkettä ja tuumasi, että toiset koirat nyt vain yskivät.
        Yskä paheni ja oltuaan vajaa kaksi viikkoa kotona, oli pentu pakko viedä lääkäriin. Pennulla havaittiin korvapunkkeja, johon hän sai lääkkeet ja myös antibiootti kuurin. Olipa sitten mukava ostaa meidän perheen kaikille neljälle koiralle korvapunkkeihin tehoavat kuurit, jotka eivät ole nekään ihan halpoja.
        Antibioottikuuri ei tehonnut ja tarkemmat tutkimukset alkoivat. Röntgenkuvat otettiin ja taas antibioottikuuria syötiin. Ei auttanut. Röntgenissä paljastui isohko sydän ja keuhkoissa jotain, joten eikun isommalle klinikalle tutkimuksiin. Antibioottia, kortisonia ym. lääkkeitä kului ja näiden lääkärikäyntien yhteydessä löytyi sellainen pieni tai oikeastaan ISO yllätys, jonka olisi pitänyt kasvattajan ja Ruotsin lääkärinkin huomata, nimittäin aukile (5x6mm). Kasvattaja ei tästä meille mitään kertonut ja lääkäri oli koiran todennut reippaaksi ja terveeksi pennuksi.

      • AK
        AK kirjoitti:

        Aukilehan tarkoittaa sitä, että koiraa ei voi jalostukseen käyttää. Ilmoitimme tästä Ruotsiin, kasvattajalle. On hyvin epätodennäköistä, että aukile enää sulkeutuu, joten pyysimme kasvattajaa palauttamaan osan koiran hinnasta, koska pentu oli sairas ja sillä oli aukile. Kasvattaja vastasi, ettei hän ole vastuussa, koska hän ei ole pennun kasvattaja. Hän on tuonut sen Tsekistä ja vain myynyt meille. Eikä hän, eikä kukaan muukaan ollut huomannut aukiletta pennulla. Tuntuu vain uskomattomalta ettei kokenut kasvattaja, eikä lääkäri olisi tätä huomannut. Toki, saahan näin sanoa… Itse ei tajuttu asiasta edes kysyä pentua ostaessa, eikä kyllä edes tiedetty, että olisi pitänyt tajuta moisesta kysyä. Tarjosivat toki meille uutta pentua ja oma pentu olisi pitänyt laittaa hänelle takaisin. Tämä uusi pentu, joka olisi saatu, oli myös tuotu Tsekistä ja odotti papereita Ruotsissa. Äiti ei enää halunnut koiraa palauttaa, koska kaikki olivat jo pentuun kiintyneet ja luottamus kasvattajaan oli totaalisesti mennyt. Minkähänlaisia ongelmia uudella pennulla olisi ollut?
        Toinen tarjous oli, että pidämme pennun ja ostamme häneltä uuden pennun 1500 eurolla, joka tosin on n. 1000e halvempi kuin koiran oikea hinta. Emme edes harkinneet tätäkään vaihtoehtoa, koska emme halunneet, että tämä kasvattaja hyötyisi enää meistä ja luottamusta hänen toimintansa ei herättänyt.
        Tilanne on nyt se, että kasvattaja ei katso olevansa velvollinen korvaamaan mitään, kun emme heidän ehtoihinsa kerran suostuneet. Ainoa vaihtoehto, jolla ehkä saisimme jotain aikaiseksi olisi palkata lakimies Ruotsista joka alkaisi hoitamaan asiaa. Valitettavasti se vaan maksaa jonkin verran ja tätä vaihtoehtoa ei ole mahdollista käyttää.
        Kurjaa onkin, että äidilläni on nyt kalliisti maksettu kotikoira, jollaisia olisi saatu puolta halvemmallakin. Pentu on nyt n.puoli vuotias, ihana, vallaton ja elämähaluinen pentu. Aukile ei edelleenkään ole umpeutunut, mutta muuten pentu alkaa vihdoin olla kunnossa rakkauden, hellän hoidon ja lääkkeiden avulla. Lääkärikulut, matkat, lääkkeet ovat tulleet maksamaan jo yli 600e. Toivomme todella, että koira nyt pysyisi terveenä.
        Tässä esimerkki siitä, millaisia pentuja jotkut välittävät mm. Tsekistä. Kaikki kasvattajat eivät ole sitä mitä voisi ulkoapäin kuvitella. Kannattaa uskoa niitä omia ensituntemuksia, sillä ne ovat yleensä ne oikeat niin kuin meilläkin. On varottava, jos kasvattaja välittää koiria muualta ja kysellä hieman enemmän jos koiria on paljon. Olen kuullut jälkeenpäin muutamista kasvattajista, jotka näitä pentuja välittävät eteenpäin. Ostavat halvalla epäkelpoja pentuja, jotka sitten myydään hölmöille täydellä hintaa. Ikävä kyllä täytyy myöntää että me olimme yksi noista hölmöistä.
        On hyvä myös tiedostaa miten menetellä jos ostatte Ruotsista rotukoiran, jossa ilmenee vika jonka kasvattajan pitäisi korvata. Mikäli päädytte palauttamaan koiran, 3kk sisällä palautetun koiran hinnan on kasvattaja velvollinen korvaamaan kokonaan. Jos palautus venyy ja venyy jostain syystä, niin kasvattajan korvausmäärä vähenee prosentuaalisesti koko ajan. Lisäksi ennen kuin koiran saa Ruotsiin palauttaa, niin sillä täytyy olla hyväksyttävä Rabies vasta-ainetesti ja siinähän voi sitten mennä jopa 4kk, jonka ajan kasvattajan korvausmäärä pienenee.
        Toki, on kunnollisiakin kasvattajia ja jotkut olisivat varmaan korvanneetkin osan äitini koiran hinnasta. Sitten on näitä, jotka pilaavat kunnollisten kasvattajien maineen ja kohta koko rodun maineen.
        Rotu on aivan ihana ja meillä olikin onni saada oma pikku neitimme kunnolliselta kasvattajalta.
        Olkaa siis tarkkaavaisia mistä pentunne ostatte, jotta ette tue pentutehtailua tietämättänne.
        Tämäkin kasvattaja jatkaa työtään ja myy hyvin mielellään koiria Suomeen, koska tietää näistä kaikista lakipykälistä ja että Suomesta käsin on hyvin vaikea lähteä oikeutta Ruotsiin hakemaan.

      • voivoivooi

        Kuulemma tämä Angel Crown just tekee näin, ostaa halvalla ja myy sitten kalliilla hinnalla Suomeen... Meildän anopillakin on viallinen pentu sieltä ja maksoi 2500 euroa..

      • AK
        voivoivooi kirjoitti:

        Kuulemma tämä Angel Crown just tekee näin, ostaa halvalla ja myy sitten kalliilla hinnalla Suomeen... Meildän anopillakin on viallinen pentu sieltä ja maksoi 2500 euroa..

        Oletteko saaneet korvauksia tms. Mitenkä koira oli viallinen? Mitenkä tällainen ihminen saa jatkaa toimintaa!?! :( :(

      • Oz

        Hallo, i am from Eesti, Tallinn. I have a PK and very happy with them and I just open my kennel. I have a puppy male for sale with rare long hair, will have a size 20-20,5 cm, for show and breed. I will be happy to find for him very good hands, maybe in Finland.The prise is flexible/ I hope you will interesting to look my site http://prague-ratter.weebly.com/

    • Vihastunut

      Olen itsekin kovasti etsinyt Ruotsista kasvattajaa jolta voisin ostaa prazskypennun, mutta nyt rupesi pelottamaan, kun luin tuon AK:n tekstin. Jos siis kyseessä on tosiaan Angel Crown kenneli on hyvä, että luin tämän topicin. Häneltä olen myöskin kysellyt pentuja! Taitaa jäädä se kirjeenvaihto viimeiseksi.
      Eikö niitä vilpillisten kasvattajien nimiä voi laittaa tänne viestiketjun jatkoksi, jotta muut osaavat varoa kys. kasvattajia?
      Kummallista, että Ruotsin prahanrottakoirayhdistys ei ole puuttunut asiaan, jos kys. kasvattaja tekee vilppiä. Ja kaiken lisäksi yhdistyksen sivuilla on kasvattajalistassaan mm. juuri tämän kennelin yhteystiedot. Mihinkään ei siis voi enää luottaa... >:(

      • Vihastunut

        Piti vielä kysyä sinulta AK, että mistä kennelistä oma prazskynne on, kun kerroit olevasi iloinen oman koirasi tulevan hyvältä kasvattajalta? Voitko kertoa kennelin nimen?

      • AK
        Vihastunut kirjoitti:

        Piti vielä kysyä sinulta AK, että mistä kennelistä oma prazskynne on, kun kerroit olevasi iloinen oman koirasi tulevan hyvältä kasvattajalta? Voitko kertoa kennelin nimen?

        Oletkohan sama vihastunut jolle jo sähköpostia tänään laitoin? :)
        Jos et niin täytyy keksiä joku muu viestintä tapa kuin tämä. Sähköpostitse? Mielelläni suosittelen joitain kenneleitä jotta voit sitten itse päättää mistä koirasi ostat.

    • Vihastunut

      AK: Kyllä olen. :)

    • PK

      Hei ja todella ikävä kuulla teidän kokemuksistanne :( PK on niin ihana rptu ja jokainen joka todella rodusta välittää haluaa viedä rotua eteenpäin eikä ostaa/myydä edelleen viallisia koiria. Olen todella pahoillani teidän kokoemuksistanne.
      Olin itsekin pari vuotta sitten kyseiseen kennelliin yhteydessä kun olin uutta Prazskya hankkimassa mutta korkea hinta ym.. sai hälytyskellot soimaan ja päätin olla sieltä koiraa ostamatta.

      Mitä tuohon aukileeseen tulee niin on tunnettua että joillain pienillä roduilla esim. chihulla ja myös prazskylla on pieni riski sellainen saada mutta kuten sanoitte sehän pitäisi kyllä eläinlääkärintutkimuksissa nähdä.

      Itselläni syntyi viime pentueessa 3 narttua joista 2 sai terveen paperti mutta viimeisellä oli pieni huomautus lääkärintarkastuksessa. Minä otin tottakai yhteyttä tulevaan ostajaan heti ja kerroin tilanteesta ja laskin myös hintaa 5000kr ja kirjoitin myös myyntisopimukseen että jos uusi omistaja haluaa myydä koiran takaisin niin ostan sen samaan hintaan kun mitä he maksoivat.
      Nyt pentu voi täysin hyvin ja "vika" on korjautunut itsestään kuten eläinlääkäri myös alunperin epäili.

      Jotenka kaikki eivät ole täällä ruotsissakaan rahanhimoisia hirviöitä mutta ikäväkyllä niitäkin idiootteja löytyy kaikkialta.

      Itse olen ehdottomasti sitä mieltä että 2500€ on liian iso hinta eteenkin pennusta jonka paperti ovat "tulossa" itse en niin paljoa maksaisi kun ruotsissa syntyneitä sukutaulullisia koiria saa halvemmallakin.

      Toivottavasti kukaan muu ei joudu tämän kennelin kohtelun uhriksi. Harkitsen itse vahvasti tämän kennelin ilmoittamista ruotsin kennelliitton sillä rekisteröidyn kennelin ei ole lupaa myydä "paperittomia" pentuja ja jos näin on tapaus voidaan heidät sulkea pois SKK sta.

      • AK

        Me ilmoitimme Ruotsin kennelliittoon ja lähetimme sinne selvityksesnkin tapauksestamme.Olimme yhteydessä myös Ruotsin Prazsky yhdistykseen. He eivät voineet/halunneet auttaa asiassa. Kennelliiton vastaus oli että olisitte hyväksyneet sopimuksen. Jotenkin en vain usko että tämä kenneli saa mistään mitään sanktioita tms. Se vain porskuttaa ja jatkaa toimintaansa.. Ikävä kyllä :((

    • PK

      Todella ikävä kuulla :( minä olen ainakin jo muutamalle koira foorumille pistänyt sanan kiertämään kyseisestä kennelistä ja varoitellut rodusta kiinnostuneita niin suomessa kun ruotsissakin.

      Toivottavasti edes tällä tavalla voidaan ehkäistä uusia "uhreja" tämän kennelin touhuille.

    • AK

      Kiitos PK!

      • AK

        Nostetaanpa tätä ylöspäin. Varoitukseksi tämän rotuista koiraa hankkiville. Alkaa tuolta naapurimaasta kuulua ihan uskomattomia tarinoita ja HINTOJA näillä Prazskyillä. Olkaa siis todella varovaisia mistä koiranne ostatte!!! Tsekistä saa jalostus ja näyttelykoiria jopa 1000-1500e kun naapuri maassa saa maksaa jopa 2500e. Oikein vihaksi pistää kun rahan takia tehdään mitä vain... :((

        UP

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      38
      3565
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      34
      2325
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2253
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      54
      2150
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      23
      1570
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      57
      1499
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      75
      1405
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      55
      983
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      967
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      37
      833
    Aihe