Tavaroiden poisheittäminen sairautta?

tyhjä_huone

Katsoin dokumentin Himohamstraajista. Siinä ihmiset olivat täyttäneet kotinsa äärimmilleen, niin etteivät enää kyenneet käymään suihkussa, saunassa, tai jopa nukkumaan sisätiloissa. Ulkopuolisen silmin se kaikki tavaramäärä näytti pelkältä roskalta. Sukulaiset ja viranomaiset pakottivat heidät luopumaan ylimääräisestä tavarasta, ja kun mitään ei tapahtunut, he tulivat 'auttamaan'.

No tällainen ei vaivaa ketään meistä, mutta olen ihmetellyt äitini käytöstä. Hän nimittäin päinvastoin raivaa tavaraa. Se on ongelma, koska hän on heittänyt pois paljon minunkin tavaroitani. Se on todella ärsyttävää. Muistan kun pienenä säästin kuukausia ostaakseni itselleni jonkin kivan lelun. En saanut silloin paljoa viikkorahaa, mutta tein kaikkeni saadakseni lisää rahaa, kuten autoin ylimääräisissä kotitöissä ja keräilin ulkoa palautuspulloja. Vihdoin sain ostettua aivan ihanan mustan hevoslelun. Usein ihmettelin minne leluni aina hävisivät. Ne löytyivät yleensä kellarista laatikoista, joita yleensä noukin mukaan saunasta tullessani. Kerran huomasin, että kellarissa olevat laatikot olivat huomattavasti vähentyneet. Vanhempani kertoivat, että he olivat antaneet lelujani pois, jotta jotkut venäläiset lapset voisivat saada niitä, kun heillä ei välttämättä ole yhtään lelua. Sitten lelujani alkoi hävitä merkittävästi ja kyselin, että missä jotkut tietyt lelut ovat. Etsin niitä kovasti, koko huoneeni läpi ja kellarin. Äitini myönsi, että oli antanut niitä pois. Jopa sen mustan hevoslelun, jota varten olin niin ankarasti tehnyt töitä.

Sitten meni vuosia ja huomasin jo teininä, että pelkäsin kamalasti, että ihmiset varastavat minulta jotakin. En uskaltanut jättää tavaroitani mihinkään ilman valvontaa ja tarkistelin aina, että kaikki ovet ja muut ovat lukossa. Kaupungilla pelkäsin, että repusta joka on selässäni, varastettaisiin jotakin huomaamattani, joten pidin sitä usein vatsapuolellani.

Joskus nuorena aikuisena naureskelin äiskälle, että onneksi se ei enää vie kirpparille mun tavaroita, koska se oli lapsena mulle niin kova paikka. Sitten yhtäkkiä hän aloitti saman uudestaan! Olin silloin muuttamassa pois kotoa ja siirtelin tavaroitani uuteen kotiini. Äidilläni oli kiire muuttaa minun huoneeni omaksi makuuhuoneekseen, joten hän pussitti tavaroitani nopeasti eteiseen. Olisin itse kyllä halunnut käydä tavarani läpi, jotta olisin tiennyt missä mikin oli. Samalla myimme vähän yhteisiä tavaroitamme kirpparilla, joista omat tavarani olin itse valinnut. Äitini hoiti kirppariasiaa enemmän, koska hän asui kirpparin lähellä. Kerran hän kertoi iloisena, että oli saanut myydyksi erään hevospussilakanani. Ihmettelin kovasti, koska en ollut antanut suostumustani siihen ja pelästyin aikalailla, että mitä muuta hän on mennyt myymään! Minulle tuli kauhea kiire kerätä kaikki tavarani pois hänen luotaan, turvaan, ettei hän hankkiudu niistä eroon.

En itse tosiaankaan lukeudu noihin hamstraajiin, mutta tietenkin muiden tapaan minulta löytyy vaatekaapeista vanhoja vaatteita, joita ei ole tullut käytettyä pariin vuoteen. Minua on vain suunnattomasti ahdistanut tämä, että äitini on omien tavaroidensa lisäksi heittänyt minun tavaroitani pois. Tämän takia minulle on kehittynyt pelko siitä, että minulta voidaan varastaa tavaroita. Olen miettinyt, että onko se sairautta, mitä äitini tekee? Olen huutanut hänelle tuskissani, että tuota menoa hän kohta istuu asunnossaan lattialla niin, ettei siellä ole enää yhtään tavaroita. Ja että miltä hänestä tuntuisi, jos kerran hänen koiransa hoitoon ottaessani 'heittäisin sen pois', koska se oli mielestäni tarpeeton.

3

979

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mamiliini

      Hei, en osaa sanoa onko äitisi käytös sairautta, mutta pahalta se on varmasti tuntunut. Hän teki väärin, mutta hän varmaan niin kuin parhaaksi näki. Ehkä ne lelut olivat hänen silmissään pelkkää roskaa, kuten tuossa yhdessä keskustelussa olivat ne sanomalehdet. On hyvä, että noudatat tiettyä varovaisuutta lukitsiessasi auton ovet ja niin edelleen, mutta ehkä myöhemmin huomaat, että liioiteltu varovaisuus on turhaa ja voit rentoutua.

    • minähänsevainolen

      Jee en oo ainut. en ole löytänyt ketään muuta kun äitisi jolla o. anteeksi lyn tämä hamstraamisen päinvastainen juttu.. mun on pakko heittää kaikki turha ja vähänkin turha pois:( asun avomieheni kanssa ja olen heitellyt hänen sukkiakin salaa pois.. mutta olen yrittänyt hillitä tätä ja raja menee nyt että heittelen omia tavaroita ja koristeita pois. anteeksi lyhyehkö viesti mutta tulen myöhemmin kirjoittamaan tästä tarkemmin

    • x-kommentti

      Äitisi oli törkeä. Jos haluat, voit kostaa samalla tavalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      31
      6372
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      35
      3681
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3582
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      37
      3485
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3056
    6. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      49
      2758
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      33
      2751
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      27
      2435
    9. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      125
      2408
    10. 29
      2284
    Aihe