Tavaroiden poisheittäminen sairautta?

Katsoin dokumentin Himohamstraajista. Siinä ihmiset olivat täyttäneet kotinsa äärimmilleen, niin etteivät enää kyenneet käymään suihkussa, saunassa, tai jopa nukkumaan sisätiloissa. Ulkopuolisen silmin se kaikki tavaramäärä näytti pelkältä roskalta. Sukulaiset ja viranomaiset pakottivat heidät luopumaan ylimääräisestä tavarasta, ja kun mitään ei tapahtunut, he tulivat 'auttamaan'.

No tällainen ei vaivaa ketään meistä, mutta olen ihmetellyt äitini käytöstä. Hän nimittäin päinvastoin raivaa tavaraa. Se on ongelma, koska hän on heittänyt pois paljon minunkin tavaroitani. Se on todella ärsyttävää. Muistan kun pienenä säästin kuukausia ostaakseni itselleni jonkin kivan lelun. En saanut silloin paljoa viikkorahaa, mutta tein kaikkeni saadakseni lisää rahaa, kuten autoin ylimääräisissä kotitöissä ja keräilin ulkoa palautuspulloja. Vihdoin sain ostettua aivan ihanan mustan hevoslelun. Usein ihmettelin minne leluni aina hävisivät. Ne löytyivät yleensä kellarista laatikoista, joita yleensä noukin mukaan saunasta tullessani. Kerran huomasin, että kellarissa olevat laatikot olivat huomattavasti vähentyneet. Vanhempani kertoivat, että he olivat antaneet lelujani pois, jotta jotkut venäläiset lapset voisivat saada niitä, kun heillä ei välttämättä ole yhtään lelua. Sitten lelujani alkoi hävitä merkittävästi ja kyselin, että missä jotkut tietyt lelut ovat. Etsin niitä kovasti, koko huoneeni läpi ja kellarin. Äitini myönsi, että oli antanut niitä pois. Jopa sen mustan hevoslelun, jota varten olin niin ankarasti tehnyt töitä.

Sitten meni vuosia ja huomasin jo teininä, että pelkäsin kamalasti, että ihmiset varastavat minulta jotakin. En uskaltanut jättää tavaroitani mihinkään ilman valvontaa ja tarkistelin aina, että kaikki ovet ja muut ovat lukossa. Kaupungilla pelkäsin, että repusta joka on selässäni, varastettaisiin jotakin huomaamattani, joten pidin sitä usein vatsapuolellani.

Joskus nuorena aikuisena naureskelin äiskälle, että onneksi se ei enää vie kirpparille mun tavaroita, koska se oli lapsena mulle niin kova paikka. Sitten yhtäkkiä hän aloitti saman uudestaan! Olin silloin muuttamassa pois kotoa ja siirtelin tavaroitani uuteen kotiini. Äidilläni oli kiire muuttaa minun huoneeni omaksi makuuhuoneekseen, joten hän pussitti tavaroitani nopeasti eteiseen. Olisin itse kyllä halunnut käydä tavarani läpi, jotta olisin tiennyt missä mikin oli. Samalla myimme vähän yhteisiä tavaroitamme kirpparilla, joista omat tavarani olin itse valinnut. Äitini hoiti kirppariasiaa enemmän, koska hän asui kirpparin lähellä. Kerran hän kertoi iloisena, että oli saanut myydyksi erään hevospussilakanani. Ihmettelin kovasti, koska en ollut antanut suostumustani siihen ja pelästyin aikalailla, että mitä muuta hän on mennyt myymään! Minulle tuli kauhea kiire kerätä kaikki tavarani pois hänen luotaan, turvaan, ettei hän hankkiudu niistä eroon.

En itse tosiaankaan lukeudu noihin hamstraajiin, mutta tietenkin muiden tapaan minulta löytyy vaatekaapeista vanhoja vaatteita, joita ei ole tullut käytettyä pariin vuoteen. Minua on vain suunnattomasti ahdistanut tämä, että äitini on omien tavaroidensa lisäksi heittänyt minun tavaroitani pois. Tämän takia minulle on kehittynyt pelko siitä, että minulta voidaan varastaa tavaroita. Olen miettinyt, että onko se sairautta, mitä äitini tekee? Olen huutanut hänelle tuskissani, että tuota menoa hän kohta istuu asunnossaan lattialla niin, ettei siellä ole enää yhtään tavaroita. Ja että miltä hänestä tuntuisi, jos kerran hänen koiransa hoitoon ottaessani 'heittäisin sen pois', koska se oli mielestäni tarpeeton.