akvaario kasvit ei menesty

pam

Oon jo ihan ihmeissäni kun en oo toistaseks saanut ikinä karsittua kasveja muun kuin kuolleiden lehtien poiston yhteydessä. Kasvit ei tunnu rehoittavan vaikka matalahkossa akvassani on kaksiputkinen lamppu (kirkas ja kasvivalo), lannoitankin aina vedenvaihdon yhteydessä sera florenalla.. ainoo mitä en huomio on siis hiilidioksidi? onko se todella välttämätön ja saiskos sen jotenkin itse askarreltua?
Yleensä kasvit heikkenee joko vaan "kulahtamalla" vaaleiksi tai tummumalla reunoista -> punalevä iskee mutta leväbarbit nyhtää tupsut irti..
neuvoja??

13

13370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • susu

      ensiksikin kannattaa miettiä minkälaisia kasveja sulla on.
      Esim. miekkakasvit tarvitsevat niitä pohjalannoitetabuja ja esim. vedensuosikit tarvitsevat nestemäistä lannoitetta.
      CO2 lannoitus ei ole välttämätön, monet helpot kasvit kasvavat kauniista ilman sitäkin :)
      ja jos sulla on siellä normaalimäärä kaloja niin ne tuottavat käsittääkseni jonkin verran sitä hiilidioksidia.
      myös monet kasvit ovat tarkkoja vedenlaadusta, vaihdathan vettä n. kolmasosan viikossa?
      minkälainen pohja sulla on?
      itse olen todennut hiekkapohjan parhaaksi.
      mitä kasveja sulla on?
      kuinka iso akvaariosi on?

      • Vaari

        Ite olen kokenut nuo lannoite pallukat (7ball) hyväksi lisäksi. Koe käytin joskus niitä tabletin omaisia ravinteita mutta niistä ei ollut oikein mitään käytännön hyötyä.

      • susu
        Vaari kirjoitti:

        Ite olen kokenut nuo lannoite pallukat (7ball) hyväksi lisäksi. Koe käytin joskus niitä tabletin omaisia ravinteita mutta niistä ei ollut oikein mitään käytännön hyötyä.

        kyll seiskapallot on hyvii, käytän itekkin. mutt tulee aika kalliix jos ne on ainoit ravinteita koko akvaarioon! eikä niist oo iloo kasveille jotka ei ota ravinteita juurilla.
        vaik eihän niit kovin usein laitetakkaan.
        kannattaa kyllä vähän varoa lannoittamisintoo, lannoitin itse kerran yhtä jättimiekkaa turhan innokkaasti (kaikki kehotti vaan laittaa kunnolla).
        se muuttu tosi huonovointisex. lopetin sit parix kuukauksi lannoittamisen ja se parani :D

      • pam

        Hiekkana mulla on 2-5mm soraa, siis "normaali soraa" astetta hienompaa.. kasveja on mm. miekka- ja melalehtiä, pari mulle outoa ja lumpeenlehtimäinen kasvi ja intian vesitähdikkiä ja pari käämiömelalehtee...ainakin. akva on 140l mutta hinkuan ainakin 300l seuraavaksi jahka sellaisen halvalla jostain löydän.

      • sami is the best1:D

        sora pohja on paras vai tarkoitatko hiekkapohjalla sorapohjaa jos tarkoitat olen väärässä.olen lukenutkirjoista sorapohja on paras

      • fish KING
        sami is the best1:D kirjoitti:

        sora pohja on paras vai tarkoitatko hiekkapohjalla sorapohjaa jos tarkoitat olen väärässä.olen lukenutkirjoista sorapohja on paras

        ... jos kerran olet niin lukenut, uusi kirjallisuus sen sijaan suosittelee käyttämään hiekkaa joka on n. 0.5-1.2mm raekokoluokkaa.

        n. 5cm paksuudelta antaa kasveille tukevan kasvualustan eikä päästä lannoitteita veteen levien hallittavaksi

    • Oskarin omistaja

      Se on välttämättömyys jos haluat kasvejen kasvavan halpa hiilidioksi levitin maksaa 16 euroa. Halpa verrattuna kasvejen hintaan.

      • kasvi

        Hiilidioksidilisäksettäkin kasvit kasvavat ja rehottavat riesaksi asti.

        Meillä on parikymmentä allasta, joiden kasvillisuus saa maltillisesti PMDD:tä veden vaihtojen yhteydessä. Juurtuville kasveille Tetran InitialStickiä harvakseltaan.

        Kasvit tarvitsevat ravinteiden lisäksi riittävästi valoa ja sopivanlaista vettä. Kaikki eivät viihdy esim. pehmeässä vedessä tai virtauksessa. Kannattaa selvittää aina kasvien vaatimuksia, niin homma hoituu.

        Mielestäni parhaat kasviaiheiset kotisivut löytyvät täältä
        http://www.aqua-web.org/users/satuj/index.php

      • iwillbealright
        kasvi kirjoitti:

        Meillä oli muutama vuosi sitten noin 300 l akvaario ja pidimme vesipumpun ulostuloputkea vedenpinnan yläpuolella, jolloin syntyvä lirinä ja poreet veivät veteen ilmaa. Kalat ja kasvit viihtyivät todella hyvin vaikka vettä vaihdettiin muutaman viikon välein eikä mitään erikoislitkuja käytetty missään vaiheessa. Lirinä oli myös mukavan kuuloista. Paransi ihmisten unenlaatuakin! :D

    • pam

      kiitos vain vastauksista.. ainakin noita pohjalannoitteita voisin kokeilla lisänä. Virtaus tosiaan on aika reipas akvassani.. pitäisköhän vähentää.. usein olen vaihtanut vettä (vain?) noin kahden viikon välein.. ilmeisesti siis liian harvoin?
      Eikö sitä hiilidioksidi jutskaa saa tehtyä itse?

      • susu

        mutta siitä ei välttämättä tuu hyvää. siis levittimestä. co2 levitin kannattaa siis ostaa ihan kaupasta.
        sen aineen joka tehdään limupulloon tekeminen on tosi helppoa. etsippä akvaariomaailma- lehti nro 5/2003 käsiisi. siinä on aika hyviät ohjeet.
        liivatejauhetta kannattaa laittaa n. 3rkl ja sitten kun laitat sen hiivan sinne pulloon kannattaa laittaa se pullo vaikka yöksi kylppärin lattialle, koska aloittaessaan käynnin se aine vaahtoaa aika lailla.
        joo ja muista laittaa kunnollinen takaiskuventtiili siihen n. letkun puoleen väliin. kannattaa kans tarkkailla sitä pari päivää esim. viikonlopun jos mahdollista.
        mulla kävi niin että se aine liivate-hiivate alko jostain syystä parin päivän päästä vaahdota tosi paljon ja sitä melkein pääsi akvaarioon. onneksi se huomattiin ennen sitä... ois tullu kaameeta jälkee... en haluu pelotella, ihan vinkkinä vaan ;)

      • Mako
        susu kirjoitti:

        Hei,

        Minulla oli aikoinana ongelmana altaissanni,
        ettei kasvit kasva. Kuihtuivat pikkuhiljaa.
        Sitten törmäsin alla olevaan sivustoon:

        http://www.aquahoito.info/suomi/akvaario/hiilihap.php

        Tein molempiin altaisiin hiilidioksidi-pullot, jonka jälkeen akvaariot ovat voineet hyvin. Kasvit kasvavat hienosti (ei liikaa!!!) levää ei ole ja kalatkin viihtyvät kummasti. Vesiarvotkin
        ovat hieman paremmat.

        Hiilidioksidi-järjestelmän rakentamisessa kannatttaa olla huolellinen. Ehdottomasti tulee
        tehdä kaasunpesulaite hiilidioksilähteen ja akvaarion väliin. Minulla ei ole ollut mitään ongelmia näiden kanssa. Muutaman kerran olen jo uudistanut hiivavellin.

        Suosittelen kovasti eikä siitä mitään haittaakaan ole!!!

      • Mako
        Mako kirjoitti:

        http://www.aquahoito.info/suomi/ohjeita/hiivalla.php

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2176
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      39
      2075
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      28
      1970
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      47
      1386
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1326
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      873
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      802
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      741
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      713
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      698
    Aihe