Rakas pikuveljeni teki itsemurhan 3kk sitten.Teko tapa oli niin hirveä etten viitsi edes aiheesta mitään luke"hirti" ja itselläni on omat näkemykseni tavasta kuolla mikä on varmasti pahoin mahdollinen mitä voin vain ajatella.Itsemurha tapahtui minun larvajais illassa.Olin siihen hetkeen saakka ihan super isä ja maailman onnellisin sellainen mutta tämän tapauksen jälkeen muutuin ihan täysin.Ensinmäinen kuukausi meni ihan sumeissa tunnelmissa en taida edes muistaa kaikkea.Siten kun shokki alkoi olla ohi muutuin ihan kiukkuiseksi.Itkin ilataisin ja olin ihan unohtanut lapsen mikä oli maailmantärkein mulle tätä ennen.Nytten olin laittanut hänet sijalle kaksi.Ajatukseni on ihan muualla kokoajan ja kiukku kohdistuu ihan kaikkiin ihmisiin ei vain tyttökaveriini joka niin luulee.vietin ja vietän vieläkin todella todella paljon aikaa vanhempien luona. Jotenkin tuntuu itsestäni oikealta paikalta olla siellä tukena nyt.Nyt kolme kuukautta tapahtuman jälkeen tyttökaverini ja 4kk vanha lapseni muuttaa pois luoltani.Olen kuulemme liikaa poisssa kotoa,todella kiukkuinen ja minun kanssani ei voi keskustella.Siinä syy miksi lähtivät.Nyt on kyllä todella todella tyhjä olo.En enään tiedä mitä tehdä ja kuinka olla.Itselle tulee mieleen vain fenix lintu mutta mitä jos ne tuhkatkin viedään?Ymmärrän kyllä tyttökaveriani.Hänelle 3kk on ollut varmasti pitkä aika mutta minulle se ei ole tuntunut 5päivää pidemmälle.Kuitenkin suru vie tässäkin jutussa voitonAjattelen pikkuvejeni vieläkin ja kaiki muu tuntuu ihan mitättömältä vaikka sitä kyllä ei ole...toiset sanoo että suru vie vuoden mutta mitä muuta kaikkea se vie? Alan olla jo itsellenikin vihainen:/
tuossa linkki kaikille kevään kohtalotovereille näinä akurinkoisina kesäpäivinä:(
http://www.youtube.com/watch?v=AgMvynVlnng
Rakkaan pikkuveljeni muitolle..ikävä sua;(
tuossa linkki kaikille kevään kohtalotovereille näinä akurinkoisina kesäpäivinä:(
http://www.youtube.com/watch?v=AgMvynVlnng
Rakkaan pikkuveljeni muitolle..ikävä sua;(
Vastaukset 15
Vanhimmat
Muutama kirjoitus virhe mutta eikö siitä selvän saa...
Voimia, paljon voimia sinulle ja vanhemmillesi ja pienelle perheellesi. Toisen, tavallaan ulkopuolisen, on vaikea ymmärää varmasti suruasi, jos ei ole itsellä mitään kokemusa läheisen menettämisestä. Lapsesi äitikin elää herkkää aikaa synnytyksen ja pienen lapsen kanssa ja uskon, että , kun tästä vaikeasta vaiheesta kumpikin pääsette jotenkin "normalisoitumaan", niin pystyttekin puhumaan ja saatte oman elämänne yhdessä jatkumaan. Kiukku ja vihantunteet kuuluvat suruun jossakin vaiheessa, varsinkin alussa, mutta vähitellen ihminen vain jollakin tapaa hyväksyy, että elämä on muuttuut lopullisesti. Suruun tottuu, ikäänkuin ajan kanssa ja sitä on helpompi kantaa. Veljesi kulkee aina mukanasi, sydämessäsi, mutta suru muuttuu ajan kanssa. Usko minua, olen kokenut poikani lähdön ja nähnyt myös sisarusten, toisten lasteni surun siitä. Veljelläsi oli oma elämänsä ja se päättyi hänen kuolintapaansa. Se oli hänen kohtalonsa, tai miksi sitä nyt sanoisi. Hän ei halunnut teille pahaa, ei varmasti, mutta uskon, että jokaiselle meille on varattuna oma kuolintapamme ja siihen sinun ei saa takertua. On mahdotonta tietää, mitä toisen päässä liikkuu ja miksi kysymykset eivät hyödytä mitään. Niihin emme tässä maailmassa vastauksia saa. Älä syytä itseäsi tapahtuneesta. Toisen kuolemaa ei kukaan voi estää. Olisi vielä surullisempaa vanhemmillesikin, jos sinunkin elämäsi menisi sirpaleiksi veljesi kuoleman takia. Voimahalaus sinulle!
Mun ex-mies tappoi itsensä lääkkeillä ja viinalla. Tuttava ampui haulikolla päänsä tohoksi. Kun ihminen on siinä pisteessä että haluaa kuolla, ei sille tekotavalla ole väliä. On vain päästävä pois. Ihminen ei ole silloin itsensä. Ihminen ei luonnostaan ole itsetuhoinen. Hän on kuitenkin itse tehnyt sen ratkaisun, minkä teki eli lopetti elämänsä täällä. Sinun tehtäväsi on tehdä se PÄÄTÖS että elät omaa elämääsi, jatkat, et elä siinä hänen kuolemassaan enää, et jätä hänen takiaan elämättä elämääsi. Et saa antaa sen tuhota elämääsi, ennemmin ajattele sitä että hän jätti niin kallisarvoisen lahjan kuin elämänsä elämättä. Älä sinä tuhlaa aikaasi, vuosiasi, ihmissuhteitasi tähän enää, vaan katso eteenpäin. Se on ihan luvallista. Kuollut on kuollut, hänen aikansa oli lähteä ja sun aika jatkaa elämääsi. Tee uusi PÄÄTÖS mikä sulle on tärkeää elämässä. Ota vastuu elämästäsi, älä vain ajalehdi tunteittesi vietävinä. Miksi kuollut pikkuveljesi on nyt yhä ykkösasia elämässäsi ? Hae apua kunnon terapeutilta tai mielenterveystoimistosta. On olemassa näitä itsemurhan tehneiden läheisten ryhmiäkin jos et asiaa puimatta voi jatkaa. Jotain sulla kai on kun olet kiukkuinen ja kiukkuinen itsellesi. Kiukkuinen kaikille?Siksikö Ettet voi hallita kaikkia kuka vaan voi tehdä mitä vaan. Itse olen ainakin vihainen kaikille ja kaikesta kun olen turhautunut ja avuton ja tilanne ei tunnu olevan mun hallinnassa. Sun täytyy antaa itsellesi anteeksi , itselle ja veljellesi jak aikille muillekin että he/sinä/ovat mitä ovat /tekevät mitä tekevät ja eivät pysty etkä sinä pysty auttamaan/tekemään niitä ratkaisuja/asioita /sanomaan mitä toisiltamme ootamme. Voit kääntyä myös oman seurakunnan pastorin puoleen tai diakonin. Ne ihmiset on sitä varten viroissaan että osaa auttaa. Ja kirjastossa on myös hyviä kirjoja itsemurhan tehneiden läheisten tarinoita, jotka voi auttaa sua meneen eteenpäin. Siunausta ja voimia sinulle.
olet kiukkuinen kaikille kaikesta, se on sinun tapasi surra veljeäsi ja sinulla on siihen täysi oikeus. Olette molemmat kokeneet suuria asioita lyhyen ajan sisällä, kumppanisi sekä sinä, ja kenties olette kaivanneet toisiltanne tukea jota ette ole saaneet koska voimat eivät meinaa riittää omaankaan selviytymiseen, saati toisen tukemiseen. Vauvan synnyttyä kestää aikansa ennen kuin hormonitasapaino palaa, ja sitä voi olla todella herkkä kaikelle. Tulee mieleen että mahdatteko olla kovin nuoria? Kunhan aikaa kuluu ja tasoitutte vähän molemmat, on varmaan helpompi puhua kaikesta siitä mistä vielä ei voi.
Sinun on nyt tärkeää keskittyä hoitamaan itseäsi, hakea riittävästi tukea että jaksat aikanaan olla läsnä lapsellesi sekä tyttöystävällesi. Surua ei voi hallita, eikä sen kestoa määritellä, mutta ajan mittaan se muuttaa muotoaan ja sen kanssa oppii elämään. Voimia!
Surua ei voi ymmärtää ennen kuin sen itse kokee. 3kk on niiiiin niiiin lyhyt aika.
Toivoisin teidän saavan apua jostain, jotta ymmärtäisitte surun tuomia muutoksia . Ei lapsesi äiti osaa tukea kunnei tiedä mitä sureva kokee, ja onhan hänellä' pieni lapsi hoidettavana.
Hakekaa kirjallisuutta hakeakaa ammattiapua ...
Voimia ja otan osaa suruusi..
kannattaa hakea apua. Tiedän mistä puhun. Oma poikani kuoli vuosisitten. Ja ilman apua en olisi selvinnyt. Ja miksi olet lapsesi hylännyt ja avovaimosi. . Ei veljesi olisi sitä varmaan halunnut.Lapsesi äiti tarvitsee sinua myös.Tällä hetkellä et usko kun sanon että suru muuttaa muotoaan ajan kanssa. Se pitää paikkansa, kumma kyllä. Toivotan sinulle voimia ja toivottavasti saat asiat järjestykseen.
vaikka ei olisi aiemmin tottunut puhumaan asioista, on se kuitenkin helpottavaa. hakeudu esim. seurakunnan sururyhmään tai soita auttaviin puhelimiin. asiaan tottuminen vie aikansa eikä ikävä lähde,
mutta ajan mittaan sitä vain jotenkin sujuu.
poikaystäväni lähti myös oman käden kautta n.3 kk sitten ja onneksi ymmärsin tuolloin jo shokkivaiheessa hakea apua. Avun saaminen ei välttämättä ole helppoa ja olen itsekin hämmentynyt surussani jota ei voi hallita saatikka suorittaa vaan se yllättää juuri silloin kun sitä vähiten haluaisi. Tarvitset ammattilaisen apua joka auttaa käymään surun aiheuttamaa tuskaa ja kipua läpi. Ne on käsiteltävä että pääset eteenpäin elämässä.
Nuo kiukun puuskat ja muut tunteet ovat niin normaaleja tuossa tilanteessa!Itse opin terapeutilta että käsittelemme asiaa tiedostamattamme koko ajan ja tuollainen ratkaisu minkä läheinen tekee muuttaa koko arvojärjestyksen päälaelleen. Esim.ymmärrystä ei ehkä riitä kuuntelemaan toisen läheisen rahaongelmista johtuvia pulmia kun itse pohtii miksi toinen ei kokenut enää elämäänsä elämisen arvoiseksi.
Voimia sinulle!
Olisitko sinä voinut tehdä jotain toisin? Jotain joka olisi muuttanut tapahtumien kulun sellaiseksi että kaikki olisi nyt hyvin? Kieltämisen, vihan, sovittelun ja viimein hyväksynnän jälkeen nuo kaksi kysymystä ovat ne jotka vaativat itseltäsi hyvitystä. Omat kokemukseni ovat samankaltaisia mitä sinulla. Sisaruksen itsemurha. Millään mitä minä olisin voinut tehdä tai millään mitä olisin jättänyt tekemättä ei olisi ollut mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Se mitä tapahtui ei ollut sinun syytäsi.
Rankka tilanne sinulla, tyttoystavasi toiminta on sangen ymmarrettavaa. Koita nyt paasta tilanteesta jotenkin yli ja jatkaa elamaa. http://mattiviikate.newsvine.com/
Kiitoksia kaikille..
Yritän poimia teiltä järki sanoja ja niitä täällä kyllä on tullutkin.
Itsestäni tuntuu kyllä pahalta kun monet sanoo että hylkäsin tyttökaverini ja lapseni..niin en todellakaan tehnyt..annoin vain aikaani enemmän vanhemmilleni.Olin enemmän huolissani niistä kuin lapsestani ja tyttökaveristani. Tyttökaveristani kuitenkin taisi tuntua toiselle ja varsinkin kun olin koko aika kiukkuinen.Yritin kyllä selittää etten ollut vain hänelle kiukkuinen vaan kaikille..mutta hänestä taisi kumminkin tuntua toiselle..
Nyt yksi tuttuni hommasi minulle ajan juttelemaan asiantuntian kanssa.Ihan melelläni menenkin sinne.en ole oikeastaan vähään aikaan puhunutkaan mitään asiasta .kun asioista puhuu niin tuntuu kuin olisi toinen jalka lyhyempi ja pyörisi ympyrää mihinkään siitä pääsemästä.Ehkä saan siellä uutta näkökulmaa asiaan.
sivuilla käynyt? http://www.itsemurhantehneidenlaheiset.net/ajankohtaista.html
ja samoilla sivuilla vertaistukiryhmätoiminnasta (olen joskus lukenut, että se on toimintamuotona ollut itsemurhan tekijöiden omaisten mielestä hyvä)
http://www.surunauha.net/vetury.html
Yksi hyvä teos on myös Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty, kertoo siitä kun Anna-Leenan oma pikkusisko teki itsemurhan. Saattaa myöskin olla apua lueskella hänen tuntemuksistaan tuona ajanjaksona, jotka varmasti ovat melko samanlaisia sinun tuntemustesi kanssa.
itseäsi siitä mitä tapahtui! Todella paljon voimia sinulle!
Oma siskoni kuoli oman käden kautta vuosi sitten. En voi ymmärtää tapaa jolla esim uskotar kirjoitti "kuollut on kuollut ja se siitä". Järkyttävää... Ymmärrän Sinua täysin. Myös itse olen huomaamattani viettänyt aikaa vanhempieni luona todella paljon, niin paljon että parisuhde on kärsinyt. Tunnen olevani "vastuussa" vanhemmistani ja heidän surustaan.
Tyttöystäväsi täytyisi ymmärtää sinua, 3 kuukautta on niin lyhyt aika ettei kukaan voi toipua siinä ajassa normaaliin elämään. Moni voi olla kolmen kuukauden jälkeen vielä niin shokissa että ei välttämättä muista/jaksa/pysty syömään, käymään ulkona, tapaamaan muita ihmisiä...
Suru ehkä hivenen helpottaa ajan kanssa, mutta ei todellakaan kolmessa kuukaudessa.
Tämä viesti on tarkoitettu tuohon veljen itsemurhaan liittyen ei mainoksiin tässä lopussa,
Vuotta nuorempi veljeni teki itsemurhan vuonna 1983. Hän oli tuolloin 21v. Äitimme oli kotona, kun veljemme saapui kotiin taksilla; vietettyään iltaa kylillä. Kylillä hän oli avokätisesti ja iloisesti tarjoillut läheisilleen ruokaa ja juomaa. Myöhemmin illalla hän palasi taksikyydillä kotiin. Taksimies sai liian suuren summan kyydistä maksuksi ja huolestui ja ilmoitti siitä ravintolassa portsarina työskennelle isällemme, että nyt ei kaikki ole kohdallaan, kun veljeni oli vielä sanonut, ettei hän enää rahalla mitään tee. Kotiin tultuaan veljeni oli ottanut haulikon tuvan hirvensarvista. Äiti heräsi kolinaan ja huoleen, mitä poika touhuaa. Veljeni oli sanonut äidillemme,noustuaan yläkerran portaita haulikon kanssa, etttä jos yrität estää häntä, niin joudut tulemaan mukaan. Tuolloin äitimme juoksi paljain jaloin n.600m lähimpään naapuriin ja kuuli laukauksen lähtiessään. Tiesi sillä hetkellä, että veljemme oli kuollut. Äiti soitteli naapurista kolmelle tyttärelleen ja pojalle. Tyttärien aviomiehet tulivat synnyinkotiimme ja löysivät veljemme kuolleena; ampuneen itseään haulikolla suuhun kautta aivoihin. Järkyttävää oli se verimäärä ja aivojen ja kallonluiden jäänteet alakertaan johtavissa portaissa, jotka sitten sisarukset siivottiin. Äiti halusi seuraavana päivänä mennä veljemme mukaan. Isä touhusi kovasti maalaamalla ja tapetoimalla yläkertaa ja me sisarukset oltiin myös shokissa ja järjesteltiin hautaustoimiston kanssa tulevia hautajaisia. Masennus ja järkytys tapahtumasta jätti jälkensä kaikkiin, jotka olivat asian kanssa tekemisissä.