Hbl kertoo tarkoin salatun totuuden

Jotain mätää tässä

HufvudstadsBladetissa (Hbl:ssä) kerrotaan tänään, että Helsingin ruotsinkielisiin lukioihin pyrkii oppilaita naapurikunnista, ja sen vuoksi helsinkiläisnuoret joutuvat puolestaan hakeutumaan naapurikuntien ruotsinkielisiin lukioihin, jos keskiarvo on alle 7.

ihmettelen myös jutussa esiintyvää tietoa, että Helsingin naapurikunnissa ruotsinkieliset ysiluokkalaiset saisivat helpommin hyviä numeroita ja hyvän keskiarvon, kuin Helsingin vastaavissa kouluissa. Tällaisia väitteitä esittivät ihan vakavasti otettavat henkilöt. Toisaalta kympin ruotsinkieliset oppilaat ovat pärjänneet 7 tasolla kansainvälisissä PISA ja CIVIK -tutkimuksissa, joissa suomenkieliset nuoret ovat olleet maailman huippua.

Nyt on helpompi ymmärtää sekin, että miksi tuhannella ruotsinkielisellä abilla täytyy olla OMA ja omin arvosteluperustein toimiva ylioppilastutkintolautakunta. Sitäkin on pitkään kritisoitu siitä, että ruotsinkieliset saavat yhtä arvosanaa paremmat arvosanat kuin suomenkieliset samoilla tiedoilla. Tästä huolimatta ruotsinkielisillä on valtavat ohituskaista Suomen yliopistoihin KIELIKIINTIÖIDENSÄ turvin.

Ei siis ole ihme, että ruotsinkielistä pääsee yliopistoihin 52-53% ja suomenkielisistä 27%. Näissä luvuissa ei ole mukana niitä ruotsinkielisiä, jotka menevät suoraan Ruotsin yliopistoihin.

.

2

636

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tooicka

      Näinhän se vähän on, mutta minkäs asialle teet. Tämähän on jo monen tiedossa ollut vuosikausia, mutta ei koskaan ylitä uutiskynnystä kunnolla päälehdissä. Ruotsinkielisten eduista kun ei ole soveliasta puhua kielteiseen sävyyn. Kyseessä on nimittäin, ah niin ihanan, kaksikielisyyden turvaaminen. Oikeusasiamieskään ei tee asialle mitään, valituksia on lähetetty useaan otteeseen eri henkilöiden taholta. Muutos tähän tulee tapahtumaan vasta poliitikkojen kautta, ja siinä menee vielä vuosia ennen kuin sukupolvet vaihtuvat. Nuorilla suomalaisilla ei ole mitään pakottaa fetissiä mielistellä ruotsinkielisiä. Pakkoruotsi itsessään on jo suurimmalle osalle lähes kirosana. Pakkoruotsista poispääsy tulee olemaan jonkinlainen käännekohta näissä kielikysymyksissä. Toinen on kiintiöiden poistaminen. Mutta kuten sanottua, se voi vähintään muutamia vuosia vielä ennen kuin Kokoomusnuoret, Perusnuoret yms. pääsevät päättämään asioista. Oma veikkaukseni on noin 10 vuoden kuluttua.

      • punainen matto

        Tuskin kenellekään tulee ihan puun takaa, että ruotsinkielen taito avaa ovet korkeakouluopinnoille jopa 50% helpommin kuin suomenkielisille. Jos vertaa esim. lääkikseen, oikikseen tai kauppikseen valittujen piste-eroja suomen- ja ruotsinkielisten välillä, voi vaan todeta, että "mammanpojille" levitetään punaista mattoa ko paikoihin.

        Yhteiskunnalle tulee tietenkin halvemmaksi, että nämä ruotsinkieliset keskitetään muutamalle alalle, jolloin kallista kaksikielistä opetusta ei tarvitse tarjota monessa paikassa.

        Entä kuinka moni näistä akateemisista ruotsinkielisistä saa elinikäisen suojatyöpaikan ruotsinkielisissä professuureissa tai muissa opetustehtävissä? Vain siitä syystä, että tarvitaan joku, joka antaa opetusta/ ohjaa tutkimusta toisella kotimaisella kielellä.

        Hesassa on sentään edes jonkin verran kilpailua, joka pitää tason kohtuullisena. Mutta jossakin Vaasassa.. huhhuh.

        Mielenkiintoisista tässä on tietenkin se, että suomessa puhuttavaa tönkkö-ruotsia ei edes ruotsissa/tanskassa/norjassa ymmärretä saati tunnusteta ruotsinkieleksi! Pohjanmaan rannikkolaisten ruotsia ei tunnista edes toiset ruotisnkieliset, kun se vilisee itse keksittyjä sanoa:

        Kuka kus..ttaa ketä?? Hah Hah hah.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      10
      1889
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1088
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      991
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      76
      862
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      788
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      751
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      696
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      671
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      657
    10. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      641
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    12. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      124
      602
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    14. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      52
      562
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      44
      559
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      538
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      524
    18. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      508
    19. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      493
    Aihe