Tsasounan rakentaminen

historianelävöittäjä

Haluaisin kysyä, voinko tehdä itse pienen tsasounan, vaikka olen ateisti. Ennen kuin naurat, kuule perusteeni.

Tällä alueella on ollut ortodoksista uskoa ennen lännen kirkkoa. Haluaisin pystyttää tsasounan muun muassa siksi, että se muistuttaisi alueen historiasta. Konkreettinen "historian elävöittäminen" on aina kiehtonut minua, vaikka tähän mennessä en ole kuin hieman entistänyt kulttuurimaisemaa ja keräillyt antiikkia. Lisäksi ortodoksisuus erityisesti kiehtoo minua ainakin ulkoisesti. Myös arvostamani kalevalaiset runonlaulajat ovat olleet pääosin ortodokseja, vaikka ovatkin usein siinä sivussa palvoneet vanhoja haltijoitaan ja muistaneet esikristillisiä myyttejään.

Lisäksi sukulaiseni vaimo on venäläinen ortodoksi, ja heidän lapsensa kasvatetaan maallistuneiksi ortodokseiksi. He voisivat kenties käyttää tsasounaa, tai ainakin saada siitä jonkinlaista inspiraatiota uskolleen, joten se ei olisi pelkästään koriste.

Vahvin motiivini ei kuitenkaan ole mikään näistä edellä mainitsemistani. Vahvin motiivini on, että minusta vain yksinkertaisesti tuntuu siltä, että minun kuuluisi tehdä pieni tsasouna. Tätä tunnetta en osaa selittää pelkästään edellä kertomillani syillä.

Kysynkin nyt ensin, olisiko ateistin ollenkaan soveliasta tehdä tsasounaa, vai olisiko se jonkinlainen häväistys. En missään tapauksessa aio loukata. Lisäksi, olisiko se tsasouna ensinkään, jos se tehtäisiin yksityiseen käyttöön yksityiselle maalle? Vastauksistanne riippuen saatan kysyä myöhemmin rakennus- ja tyyliohjeita.

32

1609

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mie vaan

      rakenna vaan! Kyllä siinä sitten aikaa myöten ateismikin karisee:)

      • toinen historioitsij

        Ei ateismi voi kadota. Ateisti ei ole jumalankieltäjä. Ateisti ei usko jumaliin mutta ei väitä edes että niitä ei ole. Ateisti ei ota kantaa uskovien kertomuksiin, hän on tarinoiden ulkopuolella.
        Arvoisa Ateisti: rakenna se tsasounasi, se on hieno ajatus, vain oikea ateisti pystyy olemaan niin avarakatseinen ja sivistynyt. Tee vanhan perinteen mukaan. Kutsu pappi siunaamaan se. Eihän mitkään jumalat ole määränneet millainen tsasounan pitää olla tai pitääkö tsasounia edes olla.

        Tee tsasouna kirkollisten ohjeiden mukaan, silloin voit sanoa kaikille suunsoittajille että se on ns. aito.


      • pyh!
        toinen historioitsij kirjoitti:

        Ei ateismi voi kadota. Ateisti ei ole jumalankieltäjä. Ateisti ei usko jumaliin mutta ei väitä edes että niitä ei ole. Ateisti ei ota kantaa uskovien kertomuksiin, hän on tarinoiden ulkopuolella.
        Arvoisa Ateisti: rakenna se tsasounasi, se on hieno ajatus, vain oikea ateisti pystyy olemaan niin avarakatseinen ja sivistynyt. Tee vanhan perinteen mukaan. Kutsu pappi siunaamaan se. Eihän mitkään jumalat ole määränneet millainen tsasounan pitää olla tai pitääkö tsasounia edes olla.

        Tee tsasouna kirkollisten ohjeiden mukaan, silloin voit sanoa kaikille suunsoittajille että se on ns. aito.

        Väärin. Ateisti ottaa kantaa väittämällä, että Jumalaa ei ole. Agnostikko sanoo, että ei tiedä onko vaiko eikö ole.


    • Kadilo

      Pelkästään idea tsasounan rakentamisesta osoittee, että et ole täydellinen ateisti. Kun rakennusprojekisi etenee, huomaat myös uskosi hiljalleen vahvistuvan.

      Kun tsasounasi aikanaan vihitään käyttöön, olet varmaan rakennuksen ensimmäinen kirkon jäseneksi otettava ihminen.

      Siunausta suunniltelmallesi.

    • oikein rakentaa

      pieni tsasouna omalle maallesi, jos niin haluat. Ota kuitenkin selvää rakentamiseen liittyvistä asioista, sillä pienikin tsasouna pitää rakentaa oikein ortodoksisten oppien mukaan, siinä on omat sääntönsä, joista sinun on parasta keskustella jonkin alueesi ortodoksisen seurakunnan ihmisen kanssa, papinkin juttusille voit mennä. On aivan turha täältä kysellä mitään neuvoja tähän asiaan, sillä sinulle saattaa vastata yhtä hyvin jehovantodistaja kuin vanhoillislestadiolainenkin.
      Tsasounan rakentaminen on työtä Jumalan kunniaksi ja siksi suhtaudutkin siihen vakavasti. Kun rakennus on valmis ja olet saanut sen sisustettua kyntteliköillä ja ikoneilla, sinun pitää pyytää vielä ortodoksisen seurakunnan pappia vihkimään tsasounasi käyttöön, ja siihen mennessä on jo päätetty kenen pyhän puistoksi se pyhitetään.

      • Ei_Yhteys

        "On aivan turha täältä kysellä mitään neuvoja tähän asiaan, sillä sinulle saattaa vastata yhtä hyvin jehovantodistaja kuin vanhoillislestadiolainenkin. "

        Kukahan se jaksaa kaivaa onglmia jokaiseen keskusteluun?


      • en ymmärtänyt,
        Ei_Yhteys kirjoitti:

        "On aivan turha täältä kysellä mitään neuvoja tähän asiaan, sillä sinulle saattaa vastata yhtä hyvin jehovantodistaja kuin vanhoillislestadiolainenkin. "

        Kukahan se jaksaa kaivaa onglmia jokaiseen keskusteluun?

        mutta siinä ainakin olet oikeassa, ettei sellaiseen pieneen tsasounaan tosiaankaan tarvitse ainakaan mitään internet-yhteyttä rakentaa, kyllähän sieltä ehtii chattailemaan sitten myöhemminkin. Niin eikä tällaista yhteyttä ollut toki Karjalassakaan ennen vanhaan.


      • Prööts
        Ei_Yhteys kirjoitti:

        "On aivan turha täältä kysellä mitään neuvoja tähän asiaan, sillä sinulle saattaa vastata yhtä hyvin jehovantodistaja kuin vanhoillislestadiolainenkin. "

        Kukahan se jaksaa kaivaa onglmia jokaiseen keskusteluun?

        Moitit muita ongelmien kaivamisesta, mutta otat itse esiin homoteeman tsasounan rakentamisen yhteydessä. Tällaista vihauskonto on.


    • yksinkertainenkoko

      1. Ota selvää miten ortodoksinen rakennus/tsasnouna rakennetaan!!!!!!!!!!!!! Tämä on ehdottoman tärkeää jos haluat todella kunnioittaa traditiota. Kysy vaikka joltain ort.papilta tms... he osaavat neuvoa kyllä asioissa, jos ei ensimmäinen ni sitten toinen... Siis kun rakennusta ei rakenneta noin vain... siihen on tietyt säännöt, jos haluaa että tsasouna on todella ortodoksinen tsasouna - jos tuolla ei ole väliä ni sitten ihan miten vaan.

      2.Hanki asialliset ja viralliset luvat rakennukselle.

      3. Muista jo suunnitteluvaiheessa se että tsasnounaan kuuluvat tietyt ikonit, tuohustelineet, ja ehkä ovensuuhun ainakin jonkilainen apupöytä.. pitäähän siellä olla saatavilla tuohuksia ikonien eteen sytytettäviksi...

      4. Muista kysyä ort.papilta neuvoja... vielä kerran.

      5. Tsasouna ei ole tsasouna ellei sitä siunata/vihitä siihen tehtävään. Tsasounalla on aina nimikkojuhla - praasniekka - kuten Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen juhla... Kristuksen kirkastumisen juhla... Johannes Edelläkävijän syntymän juhla - tai mikä sinulle olisi sellainen läheinen pyhä ihminen, hänen juhlansa tai sitten sellainen yleinen juhla.

      Lyhyesti: jos haluat todella tehdä ORTODOKSISEN tsasounan ja kunnioittaa sitä perinnettä niin kysy neuvoa muualta kuin täältä.. ort. papilta, piispalta tai jostain oikeasta osoitteesta.

      Lykkyä pyttyyn!! Hienoa että haluat tehdä tsasounan!

      • Jumalan työtä

        Keskittäisit energiaasi vaikka hankkimalla työringin joka alkaa rakentamaan vanhuksille hoitokotia, remontoimaan vanhusten asuntoja niin että voivat siellä elää jne


      • minä vai ai
        Jumalan työtä kirjoitti:

        Keskittäisit energiaasi vaikka hankkimalla työringin joka alkaa rakentamaan vanhuksille hoitokotia, remontoimaan vanhusten asuntoja niin että voivat siellä elää jne

        Selvennyksenä etten minä ole rakentamassa yhtään mitään. Minun energiani suuntautuu ihan sinne minne haluan. Laita alkuperäisen viestin kirjoittajalle, jos sinulla on jotain huomautettavaa.


    • historianelävöittäjä

      Voiko tähän vielä palata? Olen ketjun aloittaja, ja siitä kun mietin asiaa viimeksi, on kulunut jo yli vuosi. Minulle tapahtui eräänlainen henkilökohtainen (taloudellinen ja sosiaalinen) katastrofi, jonka vuoksi asia jäi toistaiseksi kokonaan sivuun.

      Silti minulla on yhä tämä kummallinen unelma tai käsitys, että tänne eräälle paikalle kuuluisi tsasouna. Mielikuvani vaikuttaa enemmän siltä, kuin siinä olisi jo tsasouna, joka haluaa vain tulla esiin tai takaisin, kuin että siihen kuuluisi tehdä ihan uusi. Olisiko siinä joskus ollut unohdettu tsasouna, joka "haluaisi" toteutua jälleen? Vai olisiko siihen joskus suunniteltu tsasounaa, mutta suunnitelmat olisivat jääneet kesken?

      Kuitenkin olen tutustunut alueen historiaan sen verran hyvin, että olen lähes varma, ettei ainakaan mitään tietoa tässä paikassa sijainneesta tsasounasta ole jäänyt historian kirjoihin tai kansanperinteeseen. Ortodokseja alueella kuitenkin on asunut, kuten jo mainitsin. Enkä keksi yhtään mitään vaikutinta omasta elämästäni, mistä olisin tämän idean voinut saada. Se on tullut kuin "tyhjästä".

      Joka kerta kuitenkin tuolla paikalla saan jostain ajatuksen, että tuossa metsän reunassa on se "tsasounan paikka". Alue on käsittääkseni joskus ollut laidunmaana, ja sitä on jollain tavoin pidetty auki näihin päiviin asti. Myös kaskiviljelyä tiedetään harjoitetun tällä seudulla.

      Ja miksi minä, joka en edes ole kunnolla uskossa, olisin pyhän paikan toteuttamisen välikappale? En ehkä ole täysin ateisti enää, mutta ei minua uskovaisenakaan voi pitää. Ymmärrettävästi minun on vaikea puhua tästä edes ortodoksituttavilleni, koska eihän tässä vaikuta olevan mitään järkeä.

    • Iljettävää!

      Raharikkailla rötkylöillä pitää olla kaikkea! Vaikkapa sitten egoon hohdokasta kulttuurinsuosija-vivahdetta antava oma tsasouna!


      Iljettävää! Rikkaan säkki on pohjaton eikä äärtä hänen mieliteoillaan!

      • Iljettävää osa 2

        Tietytsti nuokin tilukset joilla leikit isäntää/emäntää olet perinyt, eli ne on tipahtaneet kuin manna taivaasta sinulle.

        jos sinulla olisi joku taloudellinen katastrofi, et todellkaaan haaveilisi tsasounan rakentamisesta tiluksillasi käydessäsi.

        Sekin on niin iljettyävää, kun keskiluokkaiset hyvätuloiset ihmiset huoletta käyttelevät sanoja, kuten tässä tapauksessa "taloudellinen katastrofi".

        Jos sinulla olisi taloudellinen katastrofi, et suinkaan haaveilisi hienolla plantaasillasi, vaan vetäisit makaronia ja tonnikalaa kuppaisessa vuokrayksiössä juopporapussa!


      • romanttinen hirsimök
        Iljettävää osa 2 kirjoitti:

        Tietytsti nuokin tilukset joilla leikit isäntää/emäntää olet perinyt, eli ne on tipahtaneet kuin manna taivaasta sinulle.

        jos sinulla olisi joku taloudellinen katastrofi, et todellkaaan haaveilisi tsasounan rakentamisesta tiluksillasi käydessäsi.

        Sekin on niin iljettyävää, kun keskiluokkaiset hyvätuloiset ihmiset huoletta käyttelevät sanoja, kuten tässä tapauksessa "taloudellinen katastrofi".

        Jos sinulla olisi taloudellinen katastrofi, et suinkaan haaveilisi hienolla plantaasillasi, vaan vetäisit makaronia ja tonnikalaa kuppaisessa vuokrayksiössä juopporapussa!

        "Minulle tapahtui taloudellinen katastrofi". Ja silti sinulla on rahaa paiskata 50 000 euroa tsasounaan, jolle sinulla ei ole edes järjellistä käyttöä!

        Siellä varmaan istuskelet sitten polleana ja tuohusten kanssa illat pitkät tunnelmallisesti tuhrustellen. Ja ah, miten pikantti ja ihana laitos tsasouna onkaan, millä brassailla kaikille vieraille!

        Keskiluokkaisen ajattelutavan pahin vika on, ettei ihminen itse riitä, vaan tarvitsee loputtomasti materiaa tuekseen. Tässä tapauksessa romanttisen hirsimökin!!!


      • Raushangul
        romanttinen hirsimök kirjoitti:

        "Minulle tapahtui taloudellinen katastrofi". Ja silti sinulla on rahaa paiskata 50 000 euroa tsasounaan, jolle sinulla ei ole edes järjellistä käyttöä!

        Siellä varmaan istuskelet sitten polleana ja tuohusten kanssa illat pitkät tunnelmallisesti tuhrustellen. Ja ah, miten pikantti ja ihana laitos tsasouna onkaan, millä brassailla kaikille vieraille!

        Keskiluokkaisen ajattelutavan pahin vika on, ettei ihminen itse riitä, vaan tarvitsee loputtomasti materiaa tuekseen. Tässä tapauksessa romanttisen hirsimökin!!!

        LOPETTAKAA JO!
        "Kateus vie kalat vedestä."

        Kullakin on oma osansa ja tehtävänsä, joka on arvokas Jumalan edessä.


      • pyh!1
        romanttinen hirsimök kirjoitti:

        "Minulle tapahtui taloudellinen katastrofi". Ja silti sinulla on rahaa paiskata 50 000 euroa tsasounaan, jolle sinulla ei ole edes järjellistä käyttöä!

        Siellä varmaan istuskelet sitten polleana ja tuohusten kanssa illat pitkät tunnelmallisesti tuhrustellen. Ja ah, miten pikantti ja ihana laitos tsasouna onkaan, millä brassailla kaikille vieraille!

        Keskiluokkaisen ajattelutavan pahin vika on, ettei ihminen itse riitä, vaan tarvitsee loputtomasti materiaa tuekseen. Tässä tapauksessa romanttisen hirsimökin!!!

        Lopettakaa se nalkutus siellä "veneen alla". Itse olette itsenne sinne ajaneet. Anna toisen rakentaa, mitä hän haluaa. Ei se sulta pois ole.


    • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

      haha epätoivoisia nostoja mr klta...

    • Näyttöarvo

      Mitä arvokasta on jos jonkun epämääräisen tunnelmoinnin takia rakennetaan tsasouna, kirkollinen rakennus??? Jota ei edes osata käyttää arvonsa mukaisesti, kun tuskin käydään edes kirkossakaan palveluksissa ja tiedot ortodoksisuudesta ovat hatarat.

      Ortodoksisuudessa on näyttävyyttä ja himpun verran mystisyyttäkin, joka vetoaa kulttuuriväkeen. Mutta minusta kirkollisia rakennuksia ei pitäisi rakennella, jos niillä on vain näyttöarvo!

      • hindutemppeli

        Yhtä pellemäinen olisin itse, jos alkaisin rakentaa vaikkapa hindulaista temppeliä omistamalleni pellonpientareelle.

        "Minusta tuntuu vain, että minun pitäisi rakentaa tähän hindutemppeli. Hindut on aina kiehtoneet minua jollain tavoin."


    • yötönyö

      näinhän se menee

      • yötönyö

        Kysyjälle vastaisin että rakenna vaan tsasouna, ei se niin kalliiksi tule kun itse tekee. Keväällä aloitan minäkin tsasounan rakentamisen.


    • Mulle kans!

      Joo, ruvetaan kaikki rakentamaan tsasounoita! Minä voin esimerkiksi hyödyntää keskentekoista huusintekelettä, teenkin siitä tsanounan!

      Kyllä mullakin oma tsasouna olla pitää, kerta on muillakin!

    • Älkää tuomitko ettei

      Älkää viitsikö isot miehet naljailla aloittajalle.
      Oppimme on täynnä "epämääräistä tunnelmointia", intuitioita. Kun Venäjällä joku "hullu" rupesi aikoinaan puhumaan uskon asioista, hänestä tehtiinkin "Jumalan Hullu" eli virallisestikin pyhä mies.

      Jos aloittajalla on vahva intuitio mitä hänen pitäisi tehdä, kuka meistä on oikeutettu häntä pilkkaamaan?

    • jöddde

      Onko tsasounan rakentaminen aloitettu?

    • yötönyö

      On ihmisiä jotka puhuu, on ihmisiä jotka puhuu ja tekee. Tsasouna syksyllä valmis.

      • eipä ole sulla, hähä

        Niin voipi sitten kerskua tutuille: "MINUN tsasounani valmistui muuten äsköttäin!"

        Niin kuin keskiluokka kaiken pyrkii omistamaan. Tyypillisen keskiluokkaisen ihmisen puhe on täynnä tätä:

        "MINUN parturini, MINUN lampaanlihantuottajani, MINUN luottokirvesmieheni, MINUN luottokauppiaani, MINUN personal trainerini, MINUN sijoittajani, MINUN pankkini...

        .... MINUN kirkkoni, MINUN lempipyhiinvaelluskohteeni, MINUN tsasounani.................


      • jöddde

        Olishan se hienoa rakentaa itsekin. Mutta kun ei maalla asu niin minkäs tekee? Ehkä tulevaisuudessa.


    • kuin laukkovat lampa

      Nekin rahat olisi voinut laittaa vaikka Syyriaan, jossa ihmiset taistelevat hengestään lumen keskellä riepaleisissa teltoissa.

      Hyvätuloisten pitäisi jakaa omaisuudestaan köyhille ja kärsiville eikä käyttää rahoja itsekeskeiseen tunnelmointiin ja omahurskautta haisevaan uskonnollisten elämysten metsästykseen, kuten esimerkiksi keski-ikäisten ortonaisten laajalta suosima tapa laukkoa jatkuvilla pyhiinvaellusmatkoilla ympäri maailmaa.

      Lentokoneella pöräytetään milloin Armeniaan, milloin Alaskaan, ilmatilaa saastutetaan, rahaa poltetaan. Hurskailevan tunnelmointihetken jälkeen mietitään jo tulomatkalla seuraavaa bongauskohdetta. Mitä kauempana, sen parempi !Luostareita bongaaan kuin harvinaisia lintuja!

      Ja miten mukava onkaan taas kehaista feisbuukissa!

    • yötönyö

      Minä "hyvätuloinen" laitoin tsasounaan vajaan kolmen henkilöauton hinnan. En koskaan turhuuteen, henkilöautoon ole laittanut yli 2000 euroa.
      Syyrialaisia olen verorahoillani avustanut Suomessa, että pääsevät saastuttavalla lentokoneella matkustamaan ja tappelemaan kotomaahansa. Kun rahat loppuu he tulevat takaisin tänne lihottamaan itseään. Muslimien avustaminen on yhtä tyhjän kanssa. Kun pääsevät jaloilleen, alkavat tappelemaan keskenään. Sitten voin muutaman ropon antaa, kun muslimit laittaa kuriin omat terroristinsa. Miksi jenkkien on se tehtävä. ?
      Onhan se hirvittävää että heidän vielä viattomat lapsensa joutuu kärsimään muslimi-isien tappelun halusta.

    • muslmimivihaa

      Niin vaikka lapset kuolisi pakkasessa niissä resuteltoissa, niin yhtä tyhjän kanssa syyrialaispakolaisia avustaa kun he on muslimeita?

      Sitä paitsi 10 pros. syyrialaisista on kristittyjä.

    • yötönyö

      Niin vaikka lapset kuolisi pakkasessa niissä resuteltoissa, niin yhtä tyhjän kanssa syyrialaispakolaisia avustaa kun he on muslimeita?

      Niimpä, tietysti "pitäisi" lapsia auttaa kun isät vaan tappelee, kiduttaa ja teloittaa, sekä samalla räjäyttee äitien ja lapsien kodit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2176
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      39
      2065
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      27
      1953
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      47
      1376
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1316
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      873
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      792
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      721
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      713
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      698
    Aihe