AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  / Asiakkaalle

Asiakkaalle

17 Vastausta 603 Lukukertaa
Muistathan ärhennellä toimiston neidoille, kytkeä kaikki mahdolliset jälkiasennetut hälyttimet päälle että koko maakunta kuulee koslasi oven avauksen, jättää parinviikon jälkeiset snakarin sipulimausteiset paperit autoosi muhimaan, änkeä mukaan vänkärin puolelle, kehua kuinka mukavaa on seurata asiantuntevan katsastajan työskentelyä.

Kun autossasi ilmenee vikoja tai puutteita niin muistathan karjua ja epäillä katsastajan ammattitaitoa, kertoa tuulilasin, jarruletkujen, käsijarruvoimien, alustan, helmakoteloiden, vilkkujen värin, valojen suuntauksen jne kelvanneet aina aiemmin samanlaisena. Käsijarrun tehottomuutta muista puolustella, ettei sitä kukaan automies tarvitse ja muista myös mainita että sitä pitää vetää oikein kunnolla.

Maksamattomista vuotuisista veroista ja liikennevakuutusmaksuista syyllistät tietysti muita.
Lopuksi haukut katsastajan, joka oli aluksi ammattitaitoinen ja nyt täysi tumpelo, ja muista uhata ettet ikinä tule tälle asemalle enään ja kertovasi kavereille täysi mulkerosta asemasta.

Onhan niitä taidottomia katsastajia

Tai miten selittät että pelkästään MINULLA on jätetty tarkastamtta seuraavat kohteet, toki eri autoissa mutta kuitenkin:

Tuulilasin pesulaite
Avaimen poisto koneen käydessä
Rattilukon toiminta
Valojen korkeudensäädön toiminta
Turvatyynyn merkkivalon toiminta
Käsijarrun testaus
Ajopiirturin testaus
Liikenneluvan haltijan nimen puuttuminen
Ammatillisen liikenteen "kilpikehysten" puuttuminen
Vetkokoukun pistorasian kunto
Varoituskolmio
Runkonumero
Akun kiinnitys

Että silleen...

Mutta katsastushan on halpaa. Pulssissa (yksityinen lääkäri turussa) maksoi vajaa 3 minutirn vastaanotto korvausten jälkeen 60€

kerroppas

katsastusmiehen pitäisi mielestäsi tarkistaa ajopiirturista???

Vastaus?

Olisit nyt kuitenkin vastannut kysymykseen...
ajopiirturi, sivu 22 -- Tarkistetaan olemassaolo, toiminta, sinetöinti ja säännösten mukaisuus silmämääräisesti. Kesti puoli minuuttia. Jos kyseessä on mielipideasia, niin henkilöautossa ei todellakaan tee mitään käsijarrulla. Ainoa syy käyttää sitä on, että käyttämättömänä se menee jumiin. Kesti muuten noin 20s löytää tuo

Jeesustelija

Harva valittaa hyväksytystä katsastus päätöksestä, useampi hylätystä.

Nyt tämä Jeesustelija valittaa kohteista, jotka alan mies tekee hetkessä, asiakkaan huomaamatta, pois lukien

Ajopiirturin testaus / mitähän se mahtaa olla, kerro omin sanoin

Mitähän haluat ajaa takaa, kaikki muuttuu paremmaksi kun Pärnäsen korjaamo katsastaa autosi; noh korjataan sitä, tätä ja tuokin niin saadaan autosi hyväksyttyä ja eipä maksanut kuin mitä?

http://www.ake.fi/NR/rdonlyres/0CAB62FB-35F1-4440-944D-9C6C02F4CE62/0/9372082007_Katsastuksen_arvosteluperusteet.pdf

jos katsastuksessa ilmenee vikoja tai puutteita, tee ihmeessä ilmoitus Trafiin ( entinen AKE).

Eikös katsastusta

Juurikin perustella turvallisuudella ja ties miellä?

Ainiin, ja tosta listastani jäi puuttumaan vielä turvavöiden kunnon toteamien.

Joten jos nuo mainitsemani asiat ei olisi oleellisia, niin miksi sitten ne on katsastusperusteissa, ja miksi silti jotkut katsastajat puuttuu niihin...

Juurikki?

Kuinka Juurikin turvallisuuden perustelu liittyy juuri tähän aiheeseen?

Ajopiirturin

Mitä kiki haluaa ajopiirturin testauksesta, kerro omin sanoin miten se katsastuksessa pitäisi tehdä.

Kiki ei kerro

Kiki kirjoittelee vaan ajopiirturinkin testauksesta, vaikkei ymmärrä ko. laitteesta yhtään mitään.

Kysy

katsurilta jos et tiedä.

No, pikku vinkki: jos ei ole piirturikorjaamolta voimassaolevaa lisenssiä niin joillakin konttoreilla on taito ja laitteet hoitaa homma
Yhdelläkään "konttorilla" ei ole mahdollista tarkastaa ajopiirturia...

Eipä

monellakaan ole, ei välttämättä kenellekään kaikille piirturimalleille. Kuitenkin niitä löytyy eli älä anna väärää todistusta tietämättömyytesi vuoksi

Ei vaikeaa

Tuulilasin pesulaite ja pyyhkimet testataan painamalla pesunappia, jossain autoissa pitää vielä erikseen vääntää pyyhkimät päälle pesun jälkeen.

Avaimen poisto, koittamalla vetää avainta pois koneen käydessä.

Rattilukko vääntämällä ohjaus lukkoon aivan ekana kun astuu autoon.

Vääntämällä valot päälle, käyttämällä säädintä, ja kattomalla liikkuuko valokiilat esim hallin ovessa.

Katsomalla syttyykö merkkivalo kun vääntää virrat päälle, ja ettei jää palamaan.

Dynamometrillä vetämällä käsijarrusta, tai vetämällä käsijarru päälle, ja koittaen lähteä liikkeelle.

Katsomalla silmämääräisesti ettei piirtusi vilkuta vikaa sekä katsomalla todistus piirturista.

Katsomalla auton kylkiin että onko siellä se nimi

Katsomalla kilpien ympärille onko ne kehykset.

Kattomalla löytyykö pistorasiaa ylipäätän, jos löytyy, onko sen kansi kunnossa...

Avaamalla esim takalaatikko, tai katsomalla matkustajan penkin alta tms paikasta löytyykö kolmio

Runkonumero, katsomalla se sieltä missä se autossa on...

Akun kiinnitys, avaamalla konepelti ja kattomalla että on kiinni, toki jos akku on esim penkin alla tms pahassa paikassa, kannattaa tämä vaihde skipata.

Ja turvavyöt katsotaan siten että ne menee lukkoon nopeassa nykäisyssä, lukkiutuu vastakappaleeseen, sekä että itse vyö ei ole esim repeentynyt.

Ihme anteroita

Mikä ongelma siinä on että joskus tarkastetaan auton kunto ???? Auto pitää olla perseen alla mutta sillä ei olekaan väliä missä kunnossa se on. Jos kehtaisin sanoa .... en viitsi. Pienenä jo opetettiin että tyhmien ihmisten kanssa ei kannata edes keskustella ja pienien ihmisten yli voi katsoa.
Näin etupäässä motoristina en viitsi edes vaivata päätäni jollain katsastuksella. Viedään auto ja peräkärry silloin kun vaaditaan. Eipä tuo iso ongelma ole. Pyörästä saakin sitten huolehtia omalla hengellä. SITÄ EI TARVITSE KATSASTAA, ähhähä. EI TODELLAKAAN TARVITSE !!! Olenkin ajatellut et vaihdan auton KTM:n motoon niin on kulkupelit kesäksi ja talveksi. EIKÄ TARVITSE KATSASTAA !! Köyhät kyykkyyn.
Tää "helppo hom." on ihan oikeassa. Ne jotka ei ymmärrä autosta muuta kun siinä on ehkä 4 pyörää eivät edes tajua miten helppo se auto on tarkistaa ettei siintä mitään pura ja kasaa projektia tarvi tehdä.

Huono tohtori

Eipä lääkäri näköjään oikein osannut hommaansa tai sitten olet jättänyt hänen määräämänsä lääkkeet ottamatta.

Lapset mukaan

Olettte eläneet lasten ehdoilla, ettekä tietenkään ole kieltäneet kullannupuiltanne mitään. Typerää kirkumista, kiukuttelua, räyhäämistä, juoksemista ympäriinsä, laitteiden räpläämistä,

hirveää huutoa; mikä tää on iskä, mitä toi nyt tekee, miks se tekee tolleen, mä haluun jätskin, miksei täällä ole, mä haluun.

Huonoja tapoja ei viitsi kukaan katsella marketeissa, ravintoloissa eikä katsastusasemalla.
Ottakaa toki lapset mukaan, jos he osaavat käyttäytyä.
 /   /  / Asiakkaalle

Keskusteluhaku

Laaja haku



Facebookissa suositeltua

Tietoa mainosten kohdentamisesta