Ihmiskunnan valinta ihmiskuntana ns. globaalina maailma perheenä, Aatamin ja Eevan jälkeläisinä ja sukukuntana, joka käsittää kaikki ihmiset maanpäällä. Pahasti on tämä sukukunta riitautunut itsensä kanssa. Kyllä todella suurta vihanpitoa ja härskisti toisiemme hyväksikäyttöä, riistetään, petetään, sorretaan, syrjitään, tapetaan ja ryöstetään, ollaan uskottomia, itsekkäitä, välinpitämättömiä. On kaikentasoista haureutta, irstailua, rivoa esiintymistä. Monin sanoin kiroamista, herjaamista, kaiken laista häpeällistä harrastusta väki juomineen ja muine huumeineen. Näin saatanalle antautuneina, eläen ja kuollen / kadotukseen, ikuiseen helvetin tulijärveen mennen, kukin oman valintansa seurauksena, eli vapaaehtoisina uhreina.
Vaikka varoituksen ja pelastuksen Jeesuksessa, pelastavaa HÄTÄ sanomaa on julistettu jo lähes 2000 vuoden ajan. Tätä ikuisen Elämän turvallista ja ikuisesti kestävää ilosanomaa, pelastajan ilmoittamasta oikeasta, syntien tunnustamisen ja hylkäämisen / hyvinvointia ja yltäkylläisen elämän vaihtoehto-mahdollisuutta, on siis pidetty tarjolla lähes kahden vuosituhannen ajan, ei vain ole monillekaan kelvannut.
Kaikella kuitenkin on aikansa, rajansa ja tarkoituksensa. Jotka ilmoitettu etukäteen elämänkirjassa Raamatussa. Tämä armotalous-aikakauden mädännäisyyden hedelmät, muistuttaa jälleen lopunajan hetkestä, kaksi maailman sotaa on käyty ja kolmas on nyt ovella. Ja niin kuin sanonta kuluu, kolmas kerta toden sanoo. Eli armotalousaikakausi loppuu, päättyen lopullisesti. Josta alkaa antikristuksen 3 ja ½ vuotta kestävä maailmanvalta aika, joka johtaa viimeiseen maailmansotaan, siihen suureen, Herran Jumalan, vihan ja tuomion, 3 ja ½ vuotta kestävään, koko luomakunnan historian ylivoimaisesti suurimpaan ja hirvittävimpään maailman sotaan. Eli siihen Harmageddonin sotaan. Joka sitten loppuu, oikean Kristuksen Jeesuksen paluuseen koko elämän ruhtinaana ja kuningasten Kuninkaana, ottamaan ansaitsemansa ja Isänsä omistaman maailman hallintaansa. Sitoen saatanan = luciferin joukkoineen 1000 :neksi vuodeksi, jonka aikana ei ole sotaa, on rauhan ja rakkauden / hyvinvoinnin ja turvatun tulevaisuuden maanpäällinen aikakausi, jossa Kristus Jeesus hallitsee ja johtaa omiensa kanssa, totuuden ja oikeuden mukaisesti / 100 % :sen oikeudenmukaisesti. Jona aikana kukaan ei siis kärsi vääryyttä kuin omien, henkilökohtaisten syidensä tähden. Silloinkin ihmisellä on oikeus kurittaa itseänsä, eli lyödä vaikka päätään seinään, ja maksaa sitten itse aiheuttamansa vahinko, kärsimys ja hoitokustannukset jos niitä tulee.
Paholainen siis sidotaan tuhanneksi vuodeksi alkuun, sen jälkeen ihan lyhyeksi aikaa vapautetaan jolloin alkaa taas se ihmisten villitseminen, jonka Herra Jumala ja Jeesus sitten lopettaa heti alkuunsa, Jonka jälkeen luodaan uusi taivas ja uusi maa. Eikä ole enää olemassa pahaa henkeä, on vain taivaallista riemua, iloa ja vapautta.
Tuhatvuotisessa rakkauden ja rauhan valtakunta-aikana ihmiskuntaa elää oikein, luonnollisesti ja luonnonmukaisesti, palvellen ja rakastaen toisiaan, huolehtien toisistaan, silloin vasta voidaan puhua kristillisestä maailmasta ja maista sekä yhteiskunnista, joissa ei enää eletä sekasortoisesti ja ristiriitaisesti, toisiaan pettäen ja ryöstäen ja yhteistä omaisuutta / toisiansa tuhoten, siis vain pahaa tehden. Niin kuin tänä päivänä, Tiedotusvälineemme niistä monin tavoin päivittäin uutisoi.
Hyvin vähän on niitä jotka ovat tätä pahuutta ja mädännäisyyttä vastaan, kärsien ja pahaa oloa tuntien, kun joutuvat näkemään ja kuulemankin siitä. Kuitenkin valopilkkuina maailmalle ollen, taistellen sen paremman vaihtoehdon puolesta, jonka tähden maailma (ihmiskunta) meitä vihaa ja meistä kaikenlaista pahaa puhuu, vääristellen sitä totuuden ja oikeuden, armon ja rakkauden vaihtoehto sanomaamme, jota tuomme Kristuksen Jeesuksen Kaikkivaltiaan nimessä Jumalan sydämeltä, kaikkien ihmisten parhaaksi. Vieläkin ehkä ehtisi tehdä elämässään muutos ja pelastua tuosta hirvittävästä vihan ja tuomion ajasta joka peruuttamattomasti tuleva on.
Jeesuksen Kristuksen nimessä, valistaen / muistuttaen, varoitukseksi / pelastukseksi niille, jotka ottavat vaarin.
Ihmiskunnan valinnat, voi voi !
18
416
Vastaukset
- Sologdin
on nimeltään "Alkoholi". Aiheen vierestä kirjoittaminen on paha virhe.
- Esko H.
Myös alkoholilla monesti osuutta valintoihin, samoin alkoholiin sortuminen ja siitä riippuvaiseksi jääminen johtuu juuri ihmisten valinnoista, jotka pudottaa toisia kyydistä, tai tuottaa katkeruutta, johka sitten vaikuttaa olkoholista lohtua hakemaan. Että ei sittenkään kovin vierestä. Sillä hyvinkin voimakkaasti koskettaa tämänkin palstan lukijoita ja keskustelijoita.
- Alexei Molonen
Esko H. kirjoitti:

hyväkin tekstiskanneri?
Älä skannaa raamatullisia tekstejäsi tänne,
moni juoppo on uskonnollisempi kuin sinä
koskaan.
Ja kukaan ei jaksa lukea maratoonihörinöitäsi.
Mutta onneksi olet onnellisesti humalassa raamatusta, vaikket ko. opuksesta mitään
näköjään ole oppinutkaan. - päivä kerrallaan
Esko H. kirjoitti:
Myös alkoholilla monesti osuutta valintoihin, samoin alkoholiin sortuminen ja siitä riippuvaiseksi jääminen johtuu juuri ihmisten valinnoista, jotka pudottaa toisia kyydistä, tai tuottaa katkeruutta, johka sitten vaikuttaa olkoholista lohtua hakemaan. Että ei sittenkään kovin vierestä. Sillä hyvinkin voimakkaasti koskettaa tämänkin palstan lukijoita ja keskustelijoita.
Otas vajaapäinen juopporetku taas viinaa, tai käy pilleripurkilla, niin rauhotut vähäksi aikaa.
Ja käy lääkärillä tutkituttamassa viinalla lahonnut pääsi, vaikka diagnoosi onkin selvä:
http://piv.pivpiv.dk/ - Näin on
Otas vajaapäinen juopporetku taas viinaa, tai käy pilleripurkilla, niin rauhotut vähäksi aikaa.
Ja käy lääkärillä tutkituttamassa viinalla lahonnut pääsi, vaikka diagnoosi onkin selvä:
http://piv.pivpiv.dk/ - Päivä kerrallaan
Esko H. kirjoitti:
Myös alkoholilla monesti osuutta valintoihin, samoin alkoholiin sortuminen ja siitä riippuvaiseksi jääminen johtuu juuri ihmisten valinnoista, jotka pudottaa toisia kyydistä, tai tuottaa katkeruutta, johka sitten vaikuttaa olkoholista lohtua hakemaan. Että ei sittenkään kovin vierestä. Sillä hyvinkin voimakkaasti koskettaa tämänkin palstan lukijoita ja keskustelijoita.
Otahan jo Omosi.
- Päivä kerrallaan!

http://piv.pivpiv.dk/ - Humala.

Ja hyvinkö usko kestää?
- Heh..
Humala. kirjoitti:
Ja hyvinkö usko kestää?
Otas vajaapäinen juopporetku taas viinaa, tai käy pilleripurkilla, niin rauhotut vähäksi aikaa.
Ja käy lääkärillä tutkituttamassa viinalla lahonnut pääsi, vaikka diagnoosi onkin selvä:
http://piv.pivpiv.dk/ - Päivä kerrallaan!
Päivä kerrallaan! kirjoitti:
Otas vajaapäinen juopporetku taas viinaa, tai käy pilleripurkilla, niin rauhotut vähäksi aikaa.
Ja käy lääkärillä tutkituttamassa viinalla lahonnut pääsi, vaikka diagnoosi onkin selvä:
http://piv.pivpiv.dk/Paholainen siis sidotaan tuhanneksi vuodeksi alkuun, sen jälkeen ihan lyhyeksi aikaa vapautetaan jolloin alkaa taas se ihmisten villitseminen, jonka Herra Jumala ja Jeesus sitten lopettaa heti alkuunsa, Jonka jälkeen luodaan uusi taivas ja uusi maa. Eikä ole enää olemassa pahaa henkeä, on vain taivaallista riemua, iloa ja vapautta.
- näin on, totisestu
Totta mooosus!
- pla.pio
Alkoholismi on synnynnäinen ja parantumaton sairaus.
Siihen auttaa usko korkeimpaan voimaan, jumalaan. Sekä käynti kerholla toipumassa, koko loppuikänsä, päivä kerrallaan.
Mikä parasta, kerholta onkin sitten erikiva lähteä kokouksen jälkeen virkistävälle ohrapirtelölle, esson paariin, samanhenkisessä kerholais-seurassa!
http://www.youtube.com/watch?v=RdEZLfueE5k - päivä kerrallaan
Näin on!
- råitis%tåuni
Tuhatvuotisessa rakkauden ja rauhan valtakunta-aikana ihmiskuntaa elää oikein, luonnollisesti ja luonnonmukaisesti, palvellen ja rakastaen toisiaan, huolehtien toisistaan, silloin vasta voidaan puhua kristillisestä maailmasta ja maista sekä yhteiskunnista, joissa ei enää eletä sekasortoisesti ja ristiriitaisesti, toisiaan pettäen ja ryöstäen ja yhteistä omaisuutta / toisiansa tuhoten, siis vain pahaa tehden. Niin kuin tänä päivänä, Tiedotusvälineemme niistä monin tavoin päivittäin uutisoi.
- Päivä kerrallaan!
Lehmä on hindulaisuudessa pyhä eläin, yltäkylläisyyden ja hedelmällisyyden symboli. Useimmat hindut kunnioittavat lehmää matriarkaalisena hahmona ja yhdistävät sen Äiti Maahan. Lehmä ei ole varsinaisesti palvonnan kohde, mutta sitä kohdellaan kunnioittavasti. Naudanlihaa ei yleensä syödä.
Ei tiedetä varmasti pidettiinkö lehmää pyhänä jo Veda-kaudella. Tiettävästi tällöin kuitenkin uhrattiin nautoja, jonka jälkeen uhrieläimen liha syötiin. Lehmän kunnioitus johtuu luultavasti sen keskeisestä asemasta tuon ajan ihmisten elinkeinossa. Lehmä tarjosi maitotuotteita ja lantaa pelloille, minkä vuoksi se nähtiin eräänlaisena äitihahmona. Vaikka lehmän pyhyyden alkuperästä ollaan erimielisiä, sitä kunnioittavia mainintoja löytyy kaikkialta hindujen pyhistä teksteistä. Erityisesti Krishnan katsotaan suojelleen lehmiä.
Hinduvaltaisissa valtioissa kuten Intiassa ja Nepalissa lehmän maidolla on edelleen tärkeä osa uskonnollisissa rituaaleissa. Lehmät saavat yleensä kuljeskella vapaina. Niiden maidolla uskotaan olevan puhdistavia vaikutuksia, ja lehmän eri tuotteita – maito, juusto, voi, virtsa ja lanta – käytetään uskonnollisissa seremonioissa. Lehmän virtsaa käytetään myös lääkinnällisiin tarkoituksiin. Lehmää pidetään kaikista lahjoista arvostetuimpana.
Bos-sukuun kuuluvan eläimen tappaminen oli aiemmin laitonta Intiassa ja on sitä edelleen suurimmassa osassa maata, mutta tästä huolimatta Intiassa toimii nykyään useita teurastamoja. Paikoissa, joissa lehmän teurastaminen on kiellettyä, sen vahingoittamisesta tai tappamisesta saattaa seurata vankeustuomio. Laillisia teurastamoja toimii Intiassa noin 3 600, mutta laittomia arvioidaan olevan huomattavasti enemmän (yli 30 000)[1]. Teuraseläimiä kohdellaan hyvin julmasti: Ne saatetaan muun muassa pahoinpidellä raajarikoiksi ennen teurastusta, koska terveen nuoren eläimen tappaminen ei ole sallittua. Yritykset laittomien teurastamojen sulkemiseksi ovat olleet epäonnistuneita.
- Päivä kerrakkan
On kaikentasoista haureutta, irstailua, rivoa esiintymistä. Monin sanoin kiroamista
- Näin on
Kuitenkin valopilkkuina maailmalle ollen, taistellen sen paremman vaihtoehdon puolesta, jonka tähden maailma (ihmiskunta) meitä vihaa ja meistä kaikenlaista pahaa puhuu, vääristellen sitä totuuden ja oikeuden, armon ja rakkauden vaihtoehto sanomaamme, jota tuomme Kristuksen Jeesuksen Kaikkivaltiaan nimessä Jumalan sydämeltä, kaikkien ihmisten parhaaksi
- Muumuuu
56. ja sitten Me sallimme salamanlyömien tointua eloon, jotta ehkä oppisitte olemaan kiitollisia.
57. Ja Me levitimme suojaksenne pilven ja lähetimme teille mannaa ja viiriäisiä. »Syökää sitä hyvää, mitä olemme teille suoneet.» Eivät israelilaiset synnillänsä Meitä vahingoittaneet vaan itseänsä.
58. Entä kun Me sanoimme: »Astukaa tähän kaupunkiin ja nauttikaa runsaasti löytämäänne ravintoa»? Astukaa sisään portista kumartaen nöyrästi ja sanokaa: » (Synti) taakkamme lievennettäköön!» jotta antaisimme teille synnit anteeksi ja siunaisimme niitä, jotka tekevät hyvää.
59. Mutta ne,jotka rikkoivat (Jumalan käskyn), vaihtoivat tämän sanan toiseen, kuin mikä oli sanottu heille, ja näille me lähetimme rangaistuksen taivaasta, koska he olivat uppiniskaisia.
60. Entä kun Mooses pyysi vettä janoiselle kansalleen, ja Me sanoimme: »Lyö sauvallasi kallioon!» ja kaksitoista lähdettä pulppusi kivestä, niin että joka sukukunta tiesi juomapaikkansa? »Syökää ja juokaa Jumalan antimista, älkääkä kavalasti saako aikaan pahennusta maan päällä.»
61. Entä kun te sanoitte: »Mooses, me emme jaksa syödä aina samaa ravintoa; huuda siksi Herraasi puolestamme, että hän anaisi meille, mitä maa kasvaa, kuten vihanneksia, kurkkuja, leipäviljaa, herneitä ja punasipulia»? Hän vastasi: »Haluatteko saada huonompaa paremman sijasta? Menkää alas Egyptiin, siellä voitte saada mitä haluatte.» Viheliäisyys ja kurjuus kasaantuivat heidän päällensä, ja he joutuivat Jumalan vihan alaisiksi. Tämä tapahtui siksi, että he kielsivät Jumalan ilmoituksen ja vääryydessään surmasivat profeetat; siksi että he olivat tottelemattomia ja kapinallisia.
62. (Koraaniin) uskovat ja myöskin ne jotka ovat juutalaisia, kristittyjä, saabalaisia, jos he uskovat Jumalaan ja Viimeiseen päivään ja elävät hurskaasti, saavat totisesti palkkansa Herransa luona; ei mikään pelko valtaa heitä, eikä heidän tarvitse murehtia.
63. Muistakaa, kuinka Me teimme liiton kanssanne (Siinain) vuoren kohotessa ylitsenne ja sanoimme: »Pitäkää lujasti kiinni siitä, minkä olemme antanut teille, ja muistakaa mitä se sisältää, jotta karttaisitte pahaa.»
64. Tämänkin jälkeen te käännyitte pois, ja ilman Jumalan armoa ja laupeutta olisitte joutuneet kadotettujen joukkoon.
65. Tehän tiedätte joukossanne ne, jotka rikkovat sapatin ja joille Me sanoimme: »Muuttukaa halveksituiksi apinoiksi!»
66. Niin teimme heistä pelottavan esimerkin nykyiselle sukupolvelle ja tuleville sekä varoituksen jumalaapelkääväisille.
67. Entä kun Mooses sanoi kansalleen: »Jumala käskee teitä uhraamaan hiehon"»? He kysyivät: »Teetkö pilkkaa meistä?» Hän vastasi: »Jumala varjelkoon minua olemasta niin hullu.» ,
68. Silloin sanoivat he: »Rukoile Jumalaasi puolestamme, että Hän näyttäisi meille, millainen hiehon tulee olla.» Hän vastasi: »Hän sanoo totisesti: Sen tulee olla lehmä, jolla ei vielä ole ollut vasikkaa, mutta joka ei myöskään ole liian nuori, vaan siltä väliltä. Tehkää siis, mitä teille on käsketty.»
69. Silloin he sanoivat: »Rukoile Herraasi puolestamme, jotta hän selittää meille, millainen sen tulee olla väriltään.» Hän vastasi: »Hän sanoo totisesti: Sen tulee olla ruskeanpunainen, kirkas väriltään, joka miellyttää katsojaa.»
70. He sanoivat: »Huuda Herraasi puolestamme, niin hän näyttää meille, mikä on se oikea hieho; monet hiehothan näyttävät meistä toistensa kaltaisilta, mutta jos Jumala tahtoo, voimme varmasti osua oikeaan.»
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole472498Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742487Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572145Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841695Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211153Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886