Miten virolainen ei opi

Ihme ja Kumma

Miksi virolaiset eivät opi puhumaan suomea? Tallinnassa käy vuodessa varmaan 2 miljoonaa suomalaista turistia silti monet virolaiset eivät osaa suomea, vaikka kysymyksessä on sukulaiskieli. Jopa Espanjassa,Kreikassa ja muuallakin missä käy paljon vähemmän suomalaisia turisteja ymmärretään ja puhutaan suomea esim ravintoloissa. Ihmettelen ovatko virolaiset todella niin tyhmiä etteivät opi edes sukulaiskieltä sen verran, että puhuisivat suomalaisille suomea Virossa. Kuulostaa todella tyhmältä. kun virolainen yrittää selittää huonolla englannilla jotain suomalaiselle Tallinnassa. Miten edes virolainen voi olla niin tyhmä ja oppimaton?

39

2760

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yritetään yhdessä

      On se kummallista päinvastoinkin. Itse olen luullut oppivani helposti viroa, mutta ei se vaan edisty vaikka on oppikirja yöpöydällä ollut jo vuosia.
      Tuttavavien kanssa pärjäilemme lähinnä suomeksi siksi, että he jo aikoinaan oppivat Suomen televisiosta melko hyvän suomen taidon. Kirjoittaminen on sitten vaikeampaa, puolin ja toisin. Sähköposteissa pitää panna englantia sekaan.
      Parikymmentä vuotta sitten kun tämä vilkas kanssakäyminen alkoi, luulottelin että Helsinki-Tallina- linjalle syntyy jonkinlainen uusi slangi, mutta en siitä tiedä kun en puuhaile sillä alueella. Ongelma lienee samantapainen kuin Malmön ja Kööpenhaminan välillä, jossa liikennettä edestakaisin on paljon. Jotenkin kai tulevat toimeen, mutta tärkeimpiin asioihin tarvitaan tulkkeja ja jopa englanninkieltä kuten äskeisessä tv-ohjelmassa nähtiin.
      Harrastekerhohommissa olen tavannut muutamia virolaisia Suomessa ja kyllä ainakin he ovat oppineet hyvin suomea.
      Onkohan niin kuin muussakin oppimisssa, tarvitaan motivaatiota. Sitä kai eivät lisää englantilaiset ja muut turistit sekä työelämän tarpeet.

    • Viron tyttö

      Opivathan virolaiset suomea ja muitakin kieliä, mutta kysymys onkin yllykkeestä (valitettavasti suomen kielessä ei ole sanaa stiimul, yllyke ei ole ihan prikulleen oikea käännös.).

      Jos turismin takia pitää oppia kieliä, siinä tarvittaisin aikamoisia kielitieteiliä suomalaisten turistien palveuun.

      Muistui myös, että, eikö Suomen ulkopuolella suomalainen, niin rakastettu tunnuslause "maassa maan tavalla" enää toimikaan :)) Kuinka iso vaiva olisi opetellä sanomaan kiitos viroksi?

      Niin että maassa maan tavalla ja viron alkeis-sanasto tutuksi, ennen kuin tulet valittamaan, että virossa ei puhuta suomea. Miksi pitäisi, höpsö.

      • maakeel vohh

        Olen suomalainen, mutta Virossa en ole ikinä puhunut suomea. Maassa maan tavalla tai maasta pois.
        Suomalaisen on helpompaa oppia viroa kuin päinvastoin. Sanoja on helpompi lyhentää kuin pidentää.

      • muunmaalaisten

        pitäisi opetella suomea? Täysin käsittämätön ja omasta navasta lähtenyt itsekäs mielipide. Suomen kieli on niin pieni kieli, ettei sitä tarvitse Suomen alueen ulkopuolella kenenkään muuta kieltä äidinkielenään puhuvan osata. Opettele itse jokin vieras kieli, esimerkiksi englanti, kunnolla, niin pärjäät ulkomaillakin. Virolaisista paljon suurempi osa osaa suomea kuin suomalaisista viroa. Kyllä Virossa pärjää ihan hyvin englannillakin, sillä nuorempi polvi osaa englantia siinä missä suomalaisetkin. Sinun olisi parasta pysytellä kotimaassa, kun kerran osaat/haluat puhua vain suomea.

      • -ayuda-

        Kai te nyt käsitätte että tuo avaus on aivan ilmiselvä trolli? Ei kukaan oikeasti noin tyhmä voi olla että olisi tuota mieltä mitä tuossa avausviestissä sanotaan.

      • Tottakai pitää
        muunmaalaisten kirjoitti:

        pitäisi opetella suomea? Täysin käsittämätön ja omasta navasta lähtenyt itsekäs mielipide. Suomen kieli on niin pieni kieli, ettei sitä tarvitse Suomen alueen ulkopuolella kenenkään muuta kieltä äidinkielenään puhuvan osata. Opettele itse jokin vieras kieli, esimerkiksi englanti, kunnolla, niin pärjäät ulkomaillakin. Virolaisista paljon suurempi osa osaa suomea kuin suomalaisista viroa. Kyllä Virossa pärjää ihan hyvin englannillakin, sillä nuorempi polvi osaa englantia siinä missä suomalaisetkin. Sinun olisi parasta pysytellä kotimaassa, kun kerran osaat/haluat puhua vain suomea.

        Tietenkin pitäisi opetella! Ainakin niin kauan kun Viro on maa ilman omaa talouselämää; nythän maa elää täysin Suomesta ja suomalaisista. Mitään omaa ei oikeastaan ole Kalevin suklaatehdasta lukuunottamatta.

      • fhdfgydfh

      • Alter egoni

        Ja tuossa puhuu semmoinen henkilö, joka ei toimi matkailualalla. Tervetuloa läntiseen maailmaan sieltä entisestä Neukkulasta!

        Matkailuala on erittäin tärkeä myös Virolle. Suomalaiset ovat Viron suurin turistijoukko ja sen takia pitäisi olla itsestään selvää mitä kieltä on matkailupalveluja tarjoavan yrityksen osattava muidenkin kielten lisäksi.
        Tervetuloa tutustumaan suomalaisiin matkailukohteisiin; näet kielitaitoisia ihmisiä. Monilla yrityksillä on yhä käytössään lippusysteemi asiakaspalvelijoiden rintapielessä, johon laitetaan kielten osaamisen vahvuuden perusteella eri maiden lippuja. On paljon myös yrityksiä, jotka eivät enää sitä systeemiä käytä mutta henkilöstön kielten osaaminen osoitetaan esim. vastaanottotiskeille laittamalla henkilöstön osaamat kielet.

        Suomessa yleisimmät matkailupalvelukielet ovat aina olleet ruotsi, englanti, saksa, sitten kasvavassa määrin ranska, espanja ja italia.
        NL:n hajottua ovat venäläisturistien määrät lähes räjähtäneet ja oletkin ehkä nähnyt mediassamme keskustelua venäjänkielen lisäämisen tarpeellisuudesta jo ala-asteen kouluihin.

        Joten vastaus kysymykseesi on: Kyllä, virolaisten on omassa maassaan ja matkailualalla opittava suomenkielestä edes alkeet.

        Ja jos asi ei veel tulnud sulle selgeks, palun, mine ja küsi neilt kes töötavad turistitega Viros. Me soomlased oleme ka saanud aru ett jos tahame olla paremad omas töökohas, õpime ka eestikeelt.

      • gornik

    • k-kaupan väiski

      keskustelu siitä, pitääkö virossa virolaisten puhua suomalaisille matkailijoille suomea, on aivan turhaa.
      tietenkin pitää.

      koska virokin vähitellen alkaa siirtymään markkinatalouteen, niin ennustan viron suosituimmissa matkailukohteissa erinomaista suomenkielistä asiakaspalvelua 5-10 vuoden kuluttua. osassa hyvinjohdetuista kylpylöistä ja hotelleista sitä jo saa.

      viron matkailu on perustunut liian paljon halpaan viinaan ja siihen liittyviin oheispalveluihin. viron talouden huono tilanne pakottaa nyt kehittämään myös matkailusektoria ja yksi osa siitä on asiakaspalvelun parantaminen.

      matkailupalvelujen myynnin perusasia on hyvä palvelu. asiointi omalla äidinkielella palvelujen ostotapahtumassa on aivan luonnollista ja on ollut melkoista tyhmyyttä virolaisilta jättää tämä myynninedistämiskeino käyttämättä.

      pitää kuitenkin muistaa minkälaiselta pohjalta virossa matkailusektorilla ponnistetaan eteenpäin. sosialismi ei antanut kovin hyviä lähtökohtia markkinointiin ja asiakaspalveluun. vähitellen virossakin asiat kehittyvät, mutta olen samaa mieltä teeman aloittajan kanssa: miten on mahdollista, että vielä 20 vuotta sosialismin päättymnisen jälkeen ei ymmärretä markkinatalouden perusasioista niin paljon, että myynti kaikkein tärkeimmälle matkailijaryhmälle ei tapahdu heidän äidinkielellään.

      suuri osa tätä ongelmaa on suomea osaavien työntekijöiden puute. jos tallinnalaisen ravintolan ovenpielessä on ruokalista, josta löytyy mm. syöpäkeitto (vähk = rapu, mutta sama sana tarkoittaa myös syöpää), niin ei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa. vanhemman polven virolaiset oppi suomen tv:tä katsellessa k-kaupan väiskiltä ruokasanastoa, mutta muuten virolaisten suomenkielentaidoissa ei ole kehumista.

      herätkää markkinatalouteen, toverit!

      • markkinatalouteen

        jo kauan sitten. Siellä vapaa markkinatalous on vapaampaa kuin Suomessa. Pienten kielialueiden kansalaisten on täysin naurettavaa vaatia palveluja ulkomailla omalla äidinkielellään. Jos ei pärjää muilla kielillä kuin suomella, niin on parasta pysytellä oman maan rajojen sisäpuolella.

        Näiden omalla äidinkielellä ulkomailla palvelua vaativien logiikan mukaan Venäjältä tulleita suuria turistimääriä tulisi palvella venäjäksi. Mahtavatko suomeksi palvelua vaativat olla valmiita palvelemaan venäläisiä venäjäksi vai eikö Suomessa ole edetty vielä markkinatalouteen?

        Mikä ihmeen maailman napa tämä Suomi on? Yksinkertaisimmiltakin suomalaisilta tulisi vaatia hiukan suhteellisuudentajua.

      • ymmärrettävää....

        Jos ajatellaan Viron kaupallisten palvelujen kehittymistä sosialistisesta lähtökohdasta, ei ole lainkaan ihme, että on mennyt parikymmentä vuotta opetellessa. Sehän on lähes yhden sukupolven mitta.
        Mutta varmuudella sukupolvien vaihtumisen myötä palvelualttius ja -taidot karttuvat riittävälle tasolle. Vanhan neuvostomallin mukaisessa kaupassa ei juuri palveluja löytynyt. Sen huomaa vielä nykyäänkin Venäjällä varsinkin vähän syrjäisemmillä seuduilla.

        Onhan tuo jo nähtävissä, miten nuorempi väki Virossa on jo kielitaitoisempaa ja palvelualttiimpaa. Ehkä se Suomen kieli on vielä hakusessa, koskapa englantia puhuviakin on jo havaittavissa. Englanti on muille turisteille tärkeä kieli. Suomi on valitettavasti pieni kielialue, eikä sen osaamista pidetä hyvin tärkeänä. Tosin minusta näyttää, että virolaiset osaavat tyydyttävästi tai ainakin välttävästi suomea tavanomaisessa myyntitilanteessa.

      • k-kaupan väiski
        markkinatalouteen kirjoitti:

        on hieman makuasia, onko viro siirtynyt markkinatalouteen... mielestäni suomessa on paremmin toimiva markkinatalous. voi olla, että sekoitat nyt käsitteet markkitalous ja kapitalismi. kapitalismiin viro on siirtynyt kyllä - lahjoittelemalla sosialismin raunioilta jääneet omaisuudet ja tuotantovälineet entisille kommunistisen puoleen pampuille ja ulkomaisille yrityksille tai muuten vaan viron olematonta lainsäädäntöä 90-luvun alussa hyväksikäyttäneille.

        virossa ei kuitenkaan useimmilla aloilla ole toimivia markkinoita, jotka ohjaisivat taloutta. eli viro ei ole kyennyt siirtymään markkitalouteen.

        mitä tulee matkailusektorin suomenkielen käyttöön. on aivan selvää, että markkinat suosivat suomenkielistä palvelua, joten siihen viron matkalusektorilla siirrytään vähitellen. toinen merkittävä kieli tulee olemaan venäjä, josta tulee viron ja venäjän suhteiden normalisoinnin jälkeen myös matkailun asiakaspavelukieli. muualta ei viroon merkittäviä matkailijamääriä pystytä koskaan houkuttelemaan.

        ei näitä asioita kannat ottaa niin tunteella, rahastahan tässä lopulta on kysymys ja kun viro markkinatalouteen joskus siirtyy, niin suomeahan me siellä viinaostoksilla käydessämme myyjän kanssa puhumme. ja jos olet maailmalla matkaillut, niin olet varmaan huomannut, että joka puolella on pyrkimys palvella tärkeimpiä matkailijaryhmiä heidän äidinkielellään. kesämaissakin, kuten kreikassa saa usein palvelua suomeksi. eikä siellä kukaan sen vuoksi itke tai tunne sitä vääryydeksi vaan laskee kuinka paljon suomen kieltä käytämällä tienaa. se on markkinataloutta.

      • tarkoittaa sitä,
        ymmärrettävää.... kirjoitti:

        Jos ajatellaan Viron kaupallisten palvelujen kehittymistä sosialistisesta lähtökohdasta, ei ole lainkaan ihme, että on mennyt parikymmentä vuotta opetellessa. Sehän on lähes yhden sukupolven mitta.
        Mutta varmuudella sukupolvien vaihtumisen myötä palvelualttius ja -taidot karttuvat riittävälle tasolle. Vanhan neuvostomallin mukaisessa kaupassa ei juuri palveluja löytynyt. Sen huomaa vielä nykyäänkin Venäjällä varsinkin vähän syrjäisemmillä seuduilla.

        Onhan tuo jo nähtävissä, miten nuorempi väki Virossa on jo kielitaitoisempaa ja palvelualttiimpaa. Ehkä se Suomen kieli on vielä hakusessa, koskapa englantia puhuviakin on jo havaittavissa. Englanti on muille turisteille tärkeä kieli. Suomi on valitettavasti pieni kielialue, eikä sen osaamista pidetä hyvin tärkeänä. Tosin minusta näyttää, että virolaiset osaavat tyydyttävästi tai ainakin välttävästi suomea tavanomaisessa myyntitilanteessa.

        että kysynnän ja tarjonnan mukaan hinnat määräytyvät vapaasti. K-kaupan väiskillä taitaa olla käsitteet hiukan hakusessa. Suomessa on Viroa enemmän valtion yrityksiä, joissa monopoliaseman oikeudella valtio määrää hinnat (VR, Alko jne). Kyllä Virossa markkinatalous on muutenkin pidemmällä kuin Suomessa. Kieliasioilla ja palvelukielillä ei ole mitään tekemistä markkinatalouden kannalta. Jos pikkusielut haluaisivat vaatia Virossa palvelua vain suomen kielellä, niin siinä tapauksessa markkinavoimat saattaisivat nostaa suomalaisen palvelun hintoja, mikä olisi ihan oikein. Emme me tarvitse Virossakaan mitään erityiskohtelua.

        Minä olen luultavasti matkustellut enemmän kuin väiski ja olen todennut noissa suomalaisten turistien kansoittamissa Etelä-Euroopan maissa, Turkissa ja Pohjois-Afrikassa monen myyjän tai tarjoilijan osaavan suomea muutaman sanan ja siihen se on jäänyt. Ne, jotka osaavat paremmin, ovat asuneet joskus Suomessa. Yhdessäkään toisessa maassa ei osata suomea niin hyvin kuin Virossa. Minusta on hävytöntä vaatia, että virolaisten tulisi osata suomea. Vastaa väiski kysymykseen, pitäisikö varakkaille venäläisille turisteille puhua suomessa venäjää! Osaatko sinä? Monilla venäläisillähän on se sama tilanne kuin useilla suomalaisilla, etteivät he osaa kunnolla muuta kieltä kuin omaa äidinkieltään. Lopeta väiski matkailu, ettet pilaa enempää suomalaisten mainetta.

      • kukupai
        tarkoittaa sitä, kirjoitti:

        Lisäksi suomalaisille on Viron naapurit myös latvialaiset, liettualaiset ja venäläiset. Latvialaisen-liettualaisten kanssa me puhutaan venäjä, myös venäläisten; suomalaisten kanssa englantia, koska suomalaiset yleensä ymmärtävät englantia. Osaame vähän myös suomea. Mistä kysymys?

      • ei jummarra
        kukupai kirjoitti:

        Lisäksi suomalaisille on Viron naapurit myös latvialaiset, liettualaiset ja venäläiset. Latvialaisen-liettualaisten kanssa me puhutaan venäjä, myös venäläisten; suomalaisten kanssa englantia, koska suomalaiset yleensä ymmärtävät englantia. Osaame vähän myös suomea. Mistä kysymys?

        kohtalaisen hyvin suomeksi. ongelmia taitaa olla ymmärtämisen kanssa?

      • k-kaupan vänä
        tarkoittaa sitä, kirjoitti:

        että kysynnän ja tarjonnan mukaan hinnat määräytyvät vapaasti. K-kaupan väiskillä taitaa olla käsitteet hiukan hakusessa. Suomessa on Viroa enemmän valtion yrityksiä, joissa monopoliaseman oikeudella valtio määrää hinnat (VR, Alko jne). Kyllä Virossa markkinatalous on muutenkin pidemmällä kuin Suomessa. Kieliasioilla ja palvelukielillä ei ole mitään tekemistä markkinatalouden kannalta. Jos pikkusielut haluaisivat vaatia Virossa palvelua vain suomen kielellä, niin siinä tapauksessa markkinavoimat saattaisivat nostaa suomalaisen palvelun hintoja, mikä olisi ihan oikein. Emme me tarvitse Virossakaan mitään erityiskohtelua.

        Minä olen luultavasti matkustellut enemmän kuin väiski ja olen todennut noissa suomalaisten turistien kansoittamissa Etelä-Euroopan maissa, Turkissa ja Pohjois-Afrikassa monen myyjän tai tarjoilijan osaavan suomea muutaman sanan ja siihen se on jäänyt. Ne, jotka osaavat paremmin, ovat asuneet joskus Suomessa. Yhdessäkään toisessa maassa ei osata suomea niin hyvin kuin Virossa. Minusta on hävytöntä vaatia, että virolaisten tulisi osata suomea. Vastaa väiski kysymykseen, pitäisikö varakkaille venäläisille turisteille puhua suomessa venäjää! Osaatko sinä? Monilla venäläisillähän on se sama tilanne kuin useilla suomalaisilla, etteivät he osaa kunnolla muuta kieltä kuin omaa äidinkieltään. Lopeta väiski matkailu, ettet pilaa enempää suomalaisten mainetta.

        myös virossa.

        enkä vaadi virolaisilta mitään. kerroin vain tosiasiat eli, että raha ja markkinatalous panevat virolaiset maitkailijoiden kanssa työskentelevät ja kauppojen myyjät puhumaan vielä suomea. ja ihan vapaaehtoisesti ja hyvillä mielin. sehän tarkoittaa suurempaa tilipussia, mikä panee kaikki hymyilemään ihan väkisinkin.

        markkinatalous ei todellakaan toimi virossa. erittäin hyvä esimerkki tästä on viron kiinteistömarkkinat, joiden toimimattomuus hakee vertaistaan koko maailmassa, vain latviasta taitaa löytyä vastaava esimerkki. tietämättömien ja osaamattomien virolaiskuluttajien sukupolvi sitoi itsenä n. 30 vuoden velkavankeuteen - ja syynä nimenomaan markkinatalouden toimimattomuus - edellyttäähän markkinoiden toimiminen jonkinlaista tietotaito kuluttajilta, ettei tule niin totaalisesti huijatuksi kuin virolaiset kiinteistöja ostellessaan.

        yritin joskun 2006, 2007 herätellä tuttavien virolaisten kanssa keskustelua, että kannattaako mm. huoneistoista tallinnassa maksaa sellaisia hintoja, kun koko talous perustuu lainarahaan. minulle vastattiin, että viro ei ole suomi (viittaus suomen lamaan) ja että virossa ei toimi samat talouden lainalaisuudet kuin muualla.
        tämän jälkeen päätin olla hiljaa. enkä ole kehdannut näiltä tuttaviltani aiheesta nytkään kysellä, kun kiinteistöjen hinnat on tippuneet paikoitellen jopa 80% huippuhinnoista. ja hintojen lasku jatkuu. tuttavissa on parikin, joiden tiedän olevan näiden touhujen jälkeen suurissa vaikeuksissa ja pankki myy asuntoa.

        en todellakaan osaa vertailla, oletko matkaillut enemmän kuin minä, koska en tiedä kuinka paljon olet matkaillut ja sinä et tiedä kuinka paljon minä olen matkaillut ja sitä en sinulle myöskään kerro, joten lähtötiedot on aika heikot johtopäätösten tekemiseen tästä asisasta ja voi olla, että jopa on mahdotonta päätellä kumpi on enemmän matkustelllut - joten jätän sen vertailun kokonaan sinulle. sanotaan, että matkailu avartaa, mutta luettuani viestisi, en ole siitä varma. olen kuitenkin esim. kreikan lomakohteissa useita kertoja törmännyt suomalaismatkailjoiden kanssa työskenteleviin kreikkalaisiin, jotka puhuvat erittäin hyvää suomea.

        kirjoittelustasi voi kuitenkin päätellä, että ole ilmeisesti viron asioita jonkinväristen silmälasien läpi katseleva estofiili, etkä tunne viron todellisuutta ja arkea kovin hyvin.

        ja mitä tulee venäläisturistien palveluun virossa - jos et satu tietämään, niin venäläiset saavat jo tänä päivinä omalla äidinkielellään erittäin hyvää palvelua virossa. eikä sitäkään itke kukaan joka "joutuu" heidän kanssaan venäjään puhumaan, vaan ovat ymmärtäneet, että' business on business ja jeesus on jeesus, eikä niitä pidä joidenkin lapsellisten ennakkoasenteiden vuoksi sekoittaa toisiinsa.

      • k-kaupan vägä
        tarkoittaa sitä, kirjoitti:

        että kysynnän ja tarjonnan mukaan hinnat määräytyvät vapaasti. K-kaupan väiskillä taitaa olla käsitteet hiukan hakusessa. Suomessa on Viroa enemmän valtion yrityksiä, joissa monopoliaseman oikeudella valtio määrää hinnat (VR, Alko jne). Kyllä Virossa markkinatalous on muutenkin pidemmällä kuin Suomessa. Kieliasioilla ja palvelukielillä ei ole mitään tekemistä markkinatalouden kannalta. Jos pikkusielut haluaisivat vaatia Virossa palvelua vain suomen kielellä, niin siinä tapauksessa markkinavoimat saattaisivat nostaa suomalaisen palvelun hintoja, mikä olisi ihan oikein. Emme me tarvitse Virossakaan mitään erityiskohtelua.

        Minä olen luultavasti matkustellut enemmän kuin väiski ja olen todennut noissa suomalaisten turistien kansoittamissa Etelä-Euroopan maissa, Turkissa ja Pohjois-Afrikassa monen myyjän tai tarjoilijan osaavan suomea muutaman sanan ja siihen se on jäänyt. Ne, jotka osaavat paremmin, ovat asuneet joskus Suomessa. Yhdessäkään toisessa maassa ei osata suomea niin hyvin kuin Virossa. Minusta on hävytöntä vaatia, että virolaisten tulisi osata suomea. Vastaa väiski kysymykseen, pitäisikö varakkaille venäläisille turisteille puhua suomessa venäjää! Osaatko sinä? Monilla venäläisillähän on se sama tilanne kuin useilla suomalaisilla, etteivät he osaa kunnolla muuta kieltä kuin omaa äidinkieltään. Lopeta väiski matkailu, ettet pilaa enempää suomalaisten mainetta.

        on erittäin hyvä, että toit esille suomalaisen VR monopolin. tässä vaiheessa voidaankin sitten sujuvasti siirtyä virolaisen markkinatalouden edistyksellisyyteen ja erityisesti viron rautateiden yksityistämiseen. viro yksityisti rautatiet vuosituhannen vaihteessa. asia hoidettiin skandaalien saattelemana ja luultavasti muutama poliitikko ja virkamies sai unohtaa rahahuolet loppuelämäkseen. lopputuloksena viro luopui n. 10% senaikuisesta bruttokansatuotteesta välillisesti tuovasta rautatieverkosta n. miljardilla viron kruunulla.

        ennustin jo silloin touhua seuratessani, että muutaman vuoden kuluttua viro ja viron hallitus on sen tosiasian edessä, että joko rautatiet päätyy venäläisten omistukseen tai valtio lunastaa ne takaisin moninkertaisella hinnalla. ja näinhän siinä kävi. rautatieyhtiön edustajien vihjattua muutaman vuoden kuluttua mahdollisista venäläisostajista, viron valtio osti rautatiet takaisin muistaakseni vuonna 2006 tai 2007 neljällä miljardilla kruunulla. kaupanpäälle tuli rataverkoston ja siltojen kunnostusprojekti, koska muutama vuoden omistajan ollut yksityinen yhtiö oli "saanut halvalla" vetureita USA:sta ja vaihtanut kevyemmät venäläisveturit näihin painaviin amerikkalaisvetureihin, joita viron rautatiet ja erityisesti rautatiesillat ei kestäneet. ja toinen melkeinpä vitsiltä tuntuva yksityiskohta: venäjä ei näitä painavia vetureita tietenkään omalle radalleen lupaa. mihinkään muuhun suuntaan näilllä vetureilla kovin pitkälle virosta ei ajella, koska viron rautateiden raideleveys on sama kuin venäjällä eli eri kuin keski-euroopassa.

        jatkokertomusena voisin vielä kirjoitella vaikkapa yrityksistä myydä viron energiantuotanto...ilmeisesti sekin lopulta venäläisille... ja puuhamiehinä samat poliitikot kuin rautateiden yksityistämisen "virolaisen markkinatalouden menestystarinassa"...

      • Älä kirjoita enää
        k-kaupan vägä kirjoitti:

        mitään, sillä edelliset viestisi kielivät siitä, että et tunne Viron asioita lainkaan. Anna Viron energiantuotantoaihe niille, jotka asiasta jotakin tietävät. Viron Rautatiet omistaa neljä yhtiötä: Eesti Raudtee, Edelaraudtee, Elektriraudtee ja GO Rail. Eesti Raudteen omistaa valtio, joka omistaa kiskot ja hoitaa vain tavaraliikennettä.

        Ja matkustele vain niissä maissa, joissa ravintoloissa saa lihapullia ja kaljan suomen kielellä. Suosittelen sinulle edelleen kotimaan kamaralla pysyttelemistä, ettet pääsisi pilamaan muiden suomalaisten mainetta asiantuntemattomilla puheillasi, jos joku sattuisi ymmärtämään suomea vähän enemmän.
        Mitä mieltä mahdat olla siitä, että Suomessa ruotsin kielellä on virallinen asema ja virallisista palveluista tulee saada nauttia myös ruotsin kielellä? Minusta se on aivan oikein, sillä ruotsin kielellä on suomessa virallinen asema. Suomen kielellä ei ole eikä tule olemaan virallista asemaa Virossa. Sekin on aivan oikein. Et ole vastannut myöskään kysymykseen, tulisiko venäläisten varakkaiden turistien saada Suomessa palvelua heidän omalla äidinkielellään?

      • k-kaupan vääääskä
        Älä kirjoita enää kirjoitti:

        taisi unohtua vastata tähän venäläisturistikysymykseen. tottakai pitää saada myös venäläisturistien palvelua omalla äidinkielellään. erityisesti, jos he nousevat yhtä merkittäväksi matkailijaryhmäksi, kuin suomalaiset on virossa.

        ja mitä tulee vielä rautatieliikenteeseen, niin se mainitsemasi "vain tavaraliikennettä" on ainoa taloudellisesti merkittävä kiskoilla tapahtuva liiketoiminta virossa. henkilöliikenteen harjoittaminen on virossa rautateillä lähinnä veronmaksien tuella toimivaa harrastelua.

        viron rautateiden yksityistämis- ja takaisinostamiskomedia on hyvä esimerkki siitä, millä tasolla virossa asioiden hoito vielä 2000 luvullakin on. kun sekoitetaan ideologiset perusteet, tietämättömyys ja taitamattomuus sekä poliittiseen- tai virka-asemaan liittyvä henkilökohtaisen edun paneminen kaiken muun edelle - syntyy tämänkaltaisia sekoiluita. ja köyhä virolainen veronmaksaja maksaa kaiken nurisematta, koska tärkeintähän on alhainen vero%, ei se mitä verorahoilla tehdään....

        rautateiden yksityistäminen ja yritys energiantuotannon yksityistämiseksi olivat (tähän mennessä) viimeisiä tapahtumia, joilla sosialismin raunioilta jäänyttä omaisuutta yritettiin sekavia aikoja, äänestäjien tietämättömyyttä ja puutteellista lainsäädäntöä hyväksikäyttäen siirtää yksityisiin omistukseen. ideologisesti seurattiin mart laarin viitoittamaa tietä, joka hänen mukaansa perustui äijän mukaan ainoaan talousaiheiseen kirjaan elikkä milton friedmanin "vapaus valita" opukseen. todellisuudessa mart laar oli talousoppinsa omaksunut seuraamalla boris jeltsinin venäjällä mm. amerikkalaisneuvonantajien avulla toteuttamia uudistuksia ja yksityistämisohjelmaa. kotimarkkinoille laar kuitenkin esitteli ideat tietysti ominaan ja ko. friedmanin kirjan pohjalta syntyneinä. eihän laar, joka virossa on tunnettu venäjänvastaisuudestaan, voinut äänestäjille kertoa totuutta. ja hyvin on tämä tarina virolaisiin äänestäjiin uponnut, puhumattakaan ulkomaalaisista, jotka eivät viron asioita ja taustoja tunne.

        siihen, miten viron energiantuotantoa yritettiin järjestellä usa:laisen pöytälaattikkoyhtiön avulla venäläisiin käsiin, palaan myöhemmin...

      • Älä palaa,
        k-kaupan vääääskä kirjoitti:

        sillä olet jo aivan tarpeeksi kirjoitellut mielikuvituksellista roskaasi. Kirjoita omakustanne ja yritä kaupata sitä virolaisille.

      • k-kaupluse väisgi
        Älä palaa, kirjoitti:

        sillä olet jo aivan tarpeeksi kirjoitellut mielikuvituksellista roskaasi. Kirjoita omakustanne ja yritä kaupata sitä virolaisille.

        jatkaa, että sinunkaltaisesi tietämättömät saisivat tietoa viron todellisuudesta :).

        vai olisiko palstan sheriffille taas töitä, kun täällä esitetään "vääriä tietoja"?

      • Friedmanista....
        k-kaupan vääääskä kirjoitti:

        taisi unohtua vastata tähän venäläisturistikysymykseen. tottakai pitää saada myös venäläisturistien palvelua omalla äidinkielellään. erityisesti, jos he nousevat yhtä merkittäväksi matkailijaryhmäksi, kuin suomalaiset on virossa.

        ja mitä tulee vielä rautatieliikenteeseen, niin se mainitsemasi "vain tavaraliikennettä" on ainoa taloudellisesti merkittävä kiskoilla tapahtuva liiketoiminta virossa. henkilöliikenteen harjoittaminen on virossa rautateillä lähinnä veronmaksien tuella toimivaa harrastelua.

        viron rautateiden yksityistämis- ja takaisinostamiskomedia on hyvä esimerkki siitä, millä tasolla virossa asioiden hoito vielä 2000 luvullakin on. kun sekoitetaan ideologiset perusteet, tietämättömyys ja taitamattomuus sekä poliittiseen- tai virka-asemaan liittyvä henkilökohtaisen edun paneminen kaiken muun edelle - syntyy tämänkaltaisia sekoiluita. ja köyhä virolainen veronmaksaja maksaa kaiken nurisematta, koska tärkeintähän on alhainen vero%, ei se mitä verorahoilla tehdään....

        rautateiden yksityistäminen ja yritys energiantuotannon yksityistämiseksi olivat (tähän mennessä) viimeisiä tapahtumia, joilla sosialismin raunioilta jäänyttä omaisuutta yritettiin sekavia aikoja, äänestäjien tietämättömyyttä ja puutteellista lainsäädäntöä hyväksikäyttäen siirtää yksityisiin omistukseen. ideologisesti seurattiin mart laarin viitoittamaa tietä, joka hänen mukaansa perustui äijän mukaan ainoaan talousaiheiseen kirjaan elikkä milton friedmanin "vapaus valita" opukseen. todellisuudessa mart laar oli talousoppinsa omaksunut seuraamalla boris jeltsinin venäjällä mm. amerikkalaisneuvonantajien avulla toteuttamia uudistuksia ja yksityistämisohjelmaa. kotimarkkinoille laar kuitenkin esitteli ideat tietysti ominaan ja ko. friedmanin kirjan pohjalta syntyneinä. eihän laar, joka virossa on tunnettu venäjänvastaisuudestaan, voinut äänestäjille kertoa totuutta. ja hyvin on tämä tarina virolaisiin äänestäjiin uponnut, puhumattakaan ulkomaalaisista, jotka eivät viron asioita ja taustoja tunne.

        siihen, miten viron energiantuotantoa yritettiin järjestellä usa:laisen pöytälaattikkoyhtiön avulla venäläisiin käsiin, palaan myöhemmin...

        Hän sai nobelin taloustieteen palkinnon osallisuudestaan Chilen talouden nostamisesta jaloilleen.
        Todellisuudessa Chileen istutettiin riistokapitalistinen talous, joka johti tavallisen kansalaisen joutumiseen äärimmäiseen köyhyyteen.
        Hänen talousoppinsa eivät ole tätä päivää. Myös Viron talouden kehityksessä nojauduttiin liikaa friedmanilaisiin oppeihin tunnetuin seurauksin. Nämä opit syötettiin taitavasti kansalle ja uskoteltiin huippunopeaa ja jatkuvaa taloudellista kasvua. Lopputulos ei ole kunniakas, tavallinen kansa maksaa johtajien virheet.

      • friedman_
        Friedmanista.... kirjoitti:

        sama tilanne venäjällä, josta viroon ko. opit mart laarin johdolla kopioitiin.

        virossa toimii hieman lievemmässä muodossa myös venäläistyyppinen oligarkki-järjestelmä, jossa muutama liikemies käytännössä mm. ohjailee lainsäädäntötyötä (viimeisimpänä viron lehdistössä kohua herättänyt energiaverotus ja -tukipaketti).

      • Hölömölö
        k-kaupan vägä kirjoitti:

        on erittäin hyvä, että toit esille suomalaisen VR monopolin. tässä vaiheessa voidaankin sitten sujuvasti siirtyä virolaisen markkinatalouden edistyksellisyyteen ja erityisesti viron rautateiden yksityistämiseen. viro yksityisti rautatiet vuosituhannen vaihteessa. asia hoidettiin skandaalien saattelemana ja luultavasti muutama poliitikko ja virkamies sai unohtaa rahahuolet loppuelämäkseen. lopputuloksena viro luopui n. 10% senaikuisesta bruttokansatuotteesta välillisesti tuovasta rautatieverkosta n. miljardilla viron kruunulla.

        ennustin jo silloin touhua seuratessani, että muutaman vuoden kuluttua viro ja viron hallitus on sen tosiasian edessä, että joko rautatiet päätyy venäläisten omistukseen tai valtio lunastaa ne takaisin moninkertaisella hinnalla. ja näinhän siinä kävi. rautatieyhtiön edustajien vihjattua muutaman vuoden kuluttua mahdollisista venäläisostajista, viron valtio osti rautatiet takaisin muistaakseni vuonna 2006 tai 2007 neljällä miljardilla kruunulla. kaupanpäälle tuli rataverkoston ja siltojen kunnostusprojekti, koska muutama vuoden omistajan ollut yksityinen yhtiö oli "saanut halvalla" vetureita USA:sta ja vaihtanut kevyemmät venäläisveturit näihin painaviin amerikkalaisvetureihin, joita viron rautatiet ja erityisesti rautatiesillat ei kestäneet. ja toinen melkeinpä vitsiltä tuntuva yksityiskohta: venäjä ei näitä painavia vetureita tietenkään omalle radalleen lupaa. mihinkään muuhun suuntaan näilllä vetureilla kovin pitkälle virosta ei ajella, koska viron rautateiden raideleveys on sama kuin venäjällä eli eri kuin keski-euroopassa.

        jatkokertomusena voisin vielä kirjoitella vaikkapa yrityksistä myydä viron energiantuotanto...ilmeisesti sekin lopulta venäläisille... ja puuhamiehinä samat poliitikot kuin rautateiden yksityistämisen "virolaisen markkinatalouden menestystarinassa"...

        Kertomus rautateiden myynnistä ja ostosta kuulostaa ihan hölmöläisten hommalta. Onko puuhemiehet vielä viroissaan vai vaihtoiko kansa?

      • k-kaupan väisgi
        Hölömölö kirjoitti:

        Kertomus rautateiden myynnistä ja ostosta kuulostaa ihan hölmöläisten hommalta. Onko puuhemiehet vielä viroissaan vai vaihtoiko kansa?

        rautateiden yksityistämisfarssin jälkeen ei kansa johtajiaan vaihtanut. mitä tämä kertoo kansasta?

        energiatuotannon myynnin venäläisille (usa:laisen pöytälaatikkoyhtiön avulla) tyrmäsivät lähinnä viron yliopisto- ja tiedemaailman edustajat, etunenässä tunnetut akateemikot. nostivat asiasta niin suuren metelin lehdistössä, että hallitus joutui tästä lahjoituksesta perääntymään.

        suomalainen media taivastelee vaalirahoitusta, mutta taitaisi suuri osa suomalaistoimittajista tippua palliltaan, jos perehtyisivät näihin viron ykstyistämiskuvioihin kahden viimeisen vuosikymmenen aikana. rautateiden ostosta kilpaili kahden päähallituspuolueen päärahoittajina olleet liikemiehet (päähallituspuolueet olivat reformierakond = reformikommunistit ja silloinen isamaaliit = lähinnä joukko kansallisimielisä huru-ukkoja, jotka on jämähtäneet sinimäen ja viron vapaussodan ((jonka senkin taisteluista päävastuun kantoivat suomalaiset)) juoksuhautoihin) .

        virolaiset muistanee yksityistämisen puuhamiehen toimineen giovanni sposaton. sukujuuriltaan italialainen ja lähinnä venäjältä peräisin oleviin pääomiin liittyvään rahanpesuun erikoistunut mies hääräsi aivan avoimesti vuosituhannen vaihteen virossa. yhteistyötä tämän tyypin kanssa teki niin liike-elämä kuin viron poliittinen eliitti. sposaton edustama tarjous muuten voitti tarjouskilpailun, mutta kuvion paljastuttua oli viron hallitus julkisen painostuksen vuoksi pakotettu valitsemaan toisen tarjouksen.

        jatkuu...

      • Exopettaja69v
        k-kaupan väisgi kirjoitti:

        Oppimisesta ja opettamisesta voisi viitata isompiinkin ympyröihin.
        Afrikassa on yritetty opettaa siirtomaavallan ajoista asti, vaan hidasta näyttää olevan.
        Irakissa USA aloitti opettamisen oikein isolla apparaatilla, mutta ei siitäkään näytä kovin hyvää tulevan. Ehkä sentään itse oppivat jotain,tuskin kun piilottelevat monien aitojen sisällä.
        Oppimistuloksia parantaa myönteinen mikroilmasto oppijan ja opettajan välillä sekä yhteiset realistiset tavoitteet.
        Toisaalta kaikkeen kehittämiseen liittyy virheiden tekoa, tuskin edes nimetön kriitikko, näillä palstoilla hortoileva, aina osuisi oikeaan. Yli 50% poliittisista ym päätöksistä pitäisi sentään olla oikeaan osuvia. Niin lienee tapahtunut Virossakin. Ja etelän media tuo esiin ainakin osan virheistä.

      • k-kauban väiskki
        Exopettaja69v kirjoitti:

        ei taida tässä tapauksessa olla poliittisia vaan ihan suoranaista korruptiota. noin hölmöjä päätöksiä ei tehdä enää vahingossa vaan hyvinkin painaviin syihin perustuen. nämä syyt vaan ei ole käyneet yksiin viron ja virolaisten etujen kanssa.

        nuorta demokratiaa on helppo käyttää hyväkseen.

      • Viron napa
        markkinatalouteen kirjoitti:

        jo kauan sitten. Siellä vapaa markkinatalous on vapaampaa kuin Suomessa. Pienten kielialueiden kansalaisten on täysin naurettavaa vaatia palveluja ulkomailla omalla äidinkielellään. Jos ei pärjää muilla kielillä kuin suomella, niin on parasta pysytellä oman maan rajojen sisäpuolella.

        Näiden omalla äidinkielellä ulkomailla palvelua vaativien logiikan mukaan Venäjältä tulleita suuria turistimääriä tulisi palvella venäjäksi. Mahtavatko suomeksi palvelua vaativat olla valmiita palvelemaan venäläisiä venäjäksi vai eikö Suomessa ole edetty vielä markkinatalouteen?

        Mikä ihmeen maailman napa tämä Suomi on? Yksinkertaisimmiltakin suomalaisilta tulisi vaatia hiukan suhteellisuudentajua.

        Ainakin Virolaisille Suomi on napa ja vielä ainut sellainen. Viro on täysin riippuvainen Suomesta ja suomalaisista. Suomi taas ei tarvitse Viroa mihinkään.

    • Miks sina ise ei räägi Eesti keelt Eestis

      • üpradosihika

        MA räägi eesti keel eestis.

    • huohh

      ALOITTAJA, sinun logiikkasi mukaan SINUN ITSESI pitäisi opetella venäjää, kun täällä Suomessa niitä venäläisiä kuitenkin aika paljon käy.

    • yks ihmine vaan

      He hee... Puhun/käytän päivittäin peräti 4 kieltä!!! Opiskellut olen 8 kieltä yliopistoissa Eestissä ja Suomessa. Itse olen eestiläinen, ikävä kyllä:).

      En tunne ketään suomalaista joka osaisi puhuaa edes sitä *kunnon suomee* perfektisesti. Jari Tervo on aivan mahtava kieliakrobaatti...on niitä muitakin....

      Mutta kyllä tavallinen Kuokka-Jussi ---suomalainenkin oppii... Annetaan heille vaan aikaa.....Suomessa olen vain o-p-e-t-t-a-n-u-t...jo 35 vuotta!

      Oppinut? en todellakaan ole yhtikäs mitään. Sorry, näin vaan on.

    • Aukaase suutas

      Olisikohan syytä siinäkin, että ne miljoonat suomalaiset enimmäkseen vaeltavat mykkinä Tallinan katuja. Eivät pyri myönteisellä tavalla rupattelemaan virolaisten kanssa, joilla tosin ehkä on samaa vikaa, veljeskansaa kun ovat.
      Turkkilaiset ja arabit, ainakin lomakohteissa, ovat enemmän kansainvälisiä ja opettelevat asiakkaidensa kieliä, ainakin sen verran että kauppa käy.

    • Ruåtsin mallia

      Voitaisiin yrittää sellaistakin, että yritettäisiin puhua Tallinassa viroa ja Helsingissä suomea.
      Lehdessä oli juuri katsausta elämään Malmössä, jonka ihmisiä kulkee paljon töissä Tanskassa, ja ilmeisesti myös päinvastoin. Tämä herätti vanhat muistot Landskronan lautalta, jossa väkeä oli runsaasti matkalle salmen toiselle puolelle, suuri osa eläkeläisiä kuten Tallinan lautoillakin.
      Ruotsin ja Tanskan välillä on samanlaista vanhaa historiallista taustaa kuin Suomen ja Viron välillä esim. 30-luvulla. Luonnollista olisi siis yrittää puhua lähinaapurin kieltä, kukin kykyjensä mukaan.
      Kaksi pientä maata voisi hyötyä läheisemmistä suhteista monin tavoin.

    • Miksi ihmeessä eestiläisten pitäisi mennä suomalaisten ehdoilla, kun suomalaiset käyvät heidän maassaan? Jokainen fiksu suomalaisturisti opettelee ranskaa tai saksaakin, ennen kuin menee sinne, missä näitä kieliä käytetään. Miksei sitten opettelisi viroa sen verran, ettei tarvitsisi vaatia meidän kielemme osaamista toisessa maassa?

      Eri asia sitten on, että minustakin on hauska kuulla suomea puhuttavan eestiläisellä aksentilla. :)

      • tietysti

        Tottakai pitää, koska me elätämme heidät. Sittenkun suomalaiset eivät ole enää Viron ja virolaisten elättäjiä tulkoot vaikka kuuromykiksi.

    • -.-.-.-.-.

      Sinäkö elätät, pah, montas senttiä olet rahaa antanut sinne, että voit väittää tollaista?! Ja kuinka moni suomalainen puhuu täällä suomessa muiden turistien kaa heidän kielellä... tuovathan turistit tännekin rahaa. Itsekkäitä ihmisiä, en ihmettele yhtään, että lehdissä lukee jatkuvasti, miten taas turpiin tuli.. sinne mennään kun maailmanomistaja, minä ruokin teidät, saan tehdä mitä haluan... Ei ole vaikeeta, opit vaan õlu, viin, hoor ja suits sanat, niin hyvin pärjäät. muuta et kumminkaan sieltä hae.. Joten, sit voit seuraavaksi rehvastella, että osaat viroa!
      ME elätämme, aika hyvä, ja itket täällä keskustelupalstalla :D

    • eeestiä opiskeleva

      Myönnän heti etten luenut koko ketjua. Mutta vastaan ap:lle. Vaikka viro on sukulais kieli puhe rytmi on aivan erilainen. Eli jos virolainen puhuu hycää suome omalla kotikielen rytmillä voi suomalaisen olla vaikea ymmärtää sitä. Virolaiset puhuvat ihan käsittämättömän nopeasti.

      Virolaisille ei juurikaan maksa vaivaa opetella suomea.

      Jos ajatelleen liike kannalta niin suomessa pitäisi opettaa koulussa venäjää.

      Itse opiskelen viroa ja koen että juurikin tämän sukulaiskieli kompleksin takia se on hyvin haastavaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      62
      5992
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3774
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      232
      2076
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1830
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1269
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe