Vuoden oon ollu sinkkuna ja sinä aikana tutustunu aika paljonkin chat-maailmaan ja deittipalstoihin. Sen kautta tullukin tutustuttua jonkinverran ihmisiin siis chattailen ja postitellen. Pääosin naisiin. Jonkin verran oon tavannu livenäkin ja saanu ystäviä vastakkaisista sukupuolista.
Sen huomioon oon vaan ton kaiken kautta tehnyt, että täällä on hirveesti yksinäisiä ihmisiä. Siis niitä joiden elämänsisältö arkisin on pääosin sitä, että töihin päiväksi ja illalla ollaan yksin kotona. Pääosin päivään kuuluu siis työ, kauppa, kulkuvälineet, ruoka, tv ja telkkari. Joillakin myös liikunta, mutta sekin useasti jotain yksinäistä kuten lenkkeilyä.
Suuuri(n) syy siis siihen kumppaniin etsintään on se tylsä yksinäisyys. Mutta mikä siinä on, että ei enää jakseta liittyä kaikenmaailman seuroihin, yhdistyksiin, järjestöihin, kursseille, vapaaehtoistyöhön, seurapiireihin, kerhoihin ym. Onko syynä suomalainen ujous vai viekö työ vaan yksinkertaisesti kaikki mehut ettei jaksa arki-iltaisin tehdä muuta kuin kökkiä omassa pienessä boxissa.
Viikonloppuisin sitten uskalletaan ulos baareihin alkoholin voimalla, mutta eihän siitä seuraa kuin sunnuntaiksi krapula ja taas kalsareissa vaeltaminen kotonaan.
yksinäisiä ihmisiä hirveesti
4
1029
Vastaukset
- Jousa
En tiedä kauan olet seurustellut ennen sinkkuiluasi, mutta yritä asennoitua niin, että olet nyt sinkku ja teet mitä lystää. Pitkän seurustelusuhteen jälkeen saattaa tulla elettyä varovaisesti. Alitajunta kieltää tottumuksesta kaikki asiat jotka olisivat olleet seurustelusuhteessa täysin asiattomia.
Parasta sinkkuilussa on mahdollisuus sponttaaneihin vetoihin. Soita vaikka jollekkin vanhalle kavereille tai chat-tutulle joka asuu eri kaupungissa ja kysy että voitko mennä sinne viettämään vappua. Tutustut uusiin ihmisiin tai tapaat vanhoja tuttuja tai molempia.
Pian ymmärrät että mikä arvo sillä on, kun lähdet kotoa niin lyöt oven perässäsi kiinni ja voit olla kenellekkään ilmoittamatta vaikka viikon pois (ellei työt velvoita) eikä kukaan kysele perääsi tai vaadi selitystä.
Itselleni on tulossa vieraalta paikkakunnalta tyttö (chat-tuttu) vieraaksi vapun ajaksi. Jännittää ja paljonkin. Siitä taas tulee uusi seikkailu - hyppy tuntemattomaan - merkintöjä päiväkirjaan.... :)
Kivaa tulee varmasti olemaan, mutta mitään vakavaa ei synny, eikä ole tarkoituskaan, koska...
...sinkkuilu on parasta- HuppuLuuranko
Eräs kohta pisti väkisinkin silmään tekstistäsi...*pohdintaa*
Sinua lainatakseni :"....ja voit olla kenellekkään ilmoittamatta vaikka viikon pois (ellei työt velvoita) eikä kukaan kysele perääsi tai vaadi selitystä. " ...eli toisin sanoen kukaan ei edes huomaa poissaoloasi...aivan kun sinua ei olisi olemassakaan...mitäs mukavaa siinä muka on? - Sinkkuna olen vapaa
HuppuLuuranko kirjoitti:
Eräs kohta pisti väkisinkin silmään tekstistäsi...*pohdintaa*
Sinua lainatakseni :"....ja voit olla kenellekkään ilmoittamatta vaikka viikon pois (ellei työt velvoita) eikä kukaan kysele perääsi tai vaadi selitystä. " ...eli toisin sanoen kukaan ei edes huomaa poissaoloasi...aivan kun sinua ei olisi olemassakaan...mitäs mukavaa siinä muka on?Tämä on sellainen juttu josta joko pitää tai ei.
Itsestäni tuntuu hyvältä kun on vapaa muista ihmisistä.
Vapaus tuntuu hyvältä kun on ollut riittävän monta vuotta tiiviissä suhteessa. Itselläni riitti 15 vuotta siihen että olen nyt ollut jo toista vuotta onnellisesti uusiosinkkuna.
- Unto
Tottakai sitä liittyy johonkin yhditykseen tai seuraan, jos vain on jokin sellainen harrastus, jota kohtaan tuntee intohimoa.
Suurin osa ihmisistä kuitenkin on tyyppiä "harrastan leffoissa käymistä, lenkkeilyä, lukemista ja matkailua." Eli ei mitään ihme intohimoja, vaan tavallisen mukavaa pikku puuhastelua. Ei kuitenkaan niin mukavaa, että viitsisi niiden ympärille jotain harrastepiiriä rakentaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412470Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742447Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732342Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512102Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl251837Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801663Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211098Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40959Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55864