AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  / Hajuaisti hävinnyt

Hajuaisti hävinnyt

30 Vastausta 13 738 Lukukertaa
Multa meni pääsiäisenä hajuaisti flunssan yhteydessä (johon söin myös antibioottikuurin). Nyt on flunssa ollut viikon poissa, mutta hajuaisi on edelleenkin todella heikko. Ainoastaan voimakkaat hajut, kuten deodorantti tai etikka haisevat joltain. Ilmeisesti tästä syystä myös makuaisti on heikko, esim. kahvi ei maistu oikein millekään.
Olisiko tilanteesta syytä olla huolissaan ja mennä tutkimuksiin, vai onko tällainen normaalia. Jos on normaalia, niin missä ajassa hajuaistin voisi olettaa palautuvan? On mulla ennenkin flunssan yhteydessä hajuaisti kadonnut, mutta ei ole kestänyt paria päivää kauemmin.

lääkäriin

en nyt muista mihin tautiin hajuaistin häviäminen liittyi mutta muistaakseni se oli jokin vakava

Poskiontelon

tulehdus saattaa viedä hajuaistin pitkäksi aikaa, ainakin minulla (1-2 kk). Minulla lievä kuumeeton poskiontelotulehdus on parantunut itsestään ja hajuaisitikin on palannut aikanaan.

Toivotaan näin

Toivottavasti tämä hajuaistin menetys johtuisi todellakin flunssasta/poskiontelon tulehduksesta, eikä mistään vakavemmasta. Hätäpäissäni surffailin netissä ja ainakin aivokasvaimen yhteydessä monilta tuntuu katoavan hajuaisti. No, onneksi tuntuisi tuo hajuaisti palailevan pikkuhiljaa takaisin, joten jospa tässä pikapuoliin pääsisi taas herkuttelemaan.
Minulla lähti tunto isovarpaasta, kun olin tässä kaikkien rakastamassa varusmiespalvelussa. Kävin lekurilla siellä ja sanottiin, että no se on ihan normaalia. Mietin mielessäni, että jos olen oikeasti 19 vuotta tuntenut varpaani ja siitä katoaa tunto, se ei todellakaan ole normaalia. Googlasin niin ensimmäinen asia jonka huomasin oli, että todennäköisesti minulla on aivokasvain (??)

Moneen muuhunkin täysin outoon asiaan koitetaan pelotella sitä aivokasvainta jonka todennäköisyys on ainakin näissä yhteyksissä katoavan pieni.

Onko jo aistisi palautuneet?

Hei,

Kuulostaa kuin minun oireeni tällä hetkellä. Sain normaalin flunssan 2 vko:a sitten alkaen kurkkukivulla. Vajaa viikko meni niin flunssa ja outo paine jatkui sekä hajuaisti katosi, samoin maku. Samalla viikolla hakeuduin lääkäriin ja epäili poskiontelutulehdusta, sain penisilliinikuurin. Nyt kuurin aloituksesta on 4pv ja keltasta paksua limaa tulee koko ajan niin kuin jo yli viikon. Hetken on maistanut ja haistanut jotain, mutta pääsääntöisesti ei mitään.Alan todella kyllästyä tähän ja kesäkin vielä.Aikaisemmin tosiaan aina päiväksi pariksi aistit katoaa flunssan yhteydessä, mutta ei mitään tähän verrattuna ja näin kauan kestävänä. Auttakaa ja kertokaa keinoja miten saan aistini takaisin? Lääkäriin varaan kyllä aikaa ja kuviin.

hajuaisti romuna

Nenäsumutteen pitkäaikaiskäyttö n. 3v. rikkoi hakureseptoreja siten että kakki hajut ovat pahanhajuisia. Voin sanoa että on kamalaa eikä mitään ilmeisesti voi. Varoituksen sana kokemuksesta älkää käyttäkö sumutteita pitkään maailma voi alkaa haista lennokkiliimalta.. kaikki!

hajuton

Sairastin pääsiäisen aikaan kuumeen kolmena päivänä, kävin lääkärissä ja todettiin että on keuhkoputken tulehdus,sain antibiootti kuurin ja paranin, koko aikana minulla ei ollut nuhaa eikä yskää,vain se kuume ja todella väsynyt ja voimaton olo.Samalla huomasin että minulta on kadonnut hajuaisti, olen aina ollut hyvin herkkä haistamaan kaiken ,nyt vain ihan heikosti ja se tuntuu tosi vaikealta,kävin erikoislääkärillä ja hän antoi nenäsuihketta ja kuukauden päästä pitää mennä uudelleen jos ei ole auttanut,nyt on se kuukausi pian kulunut ,mutta hajuaistia ei ole

Lääkäriin, mars!

Hajuaistin puutetta kutsutaan anosmiaksi ja heikentynyttä hajuaistia hyposmiaksi. Yleisin hajuaistin tilapäiseen heikkenemiseen johtava sairaus on virusinfektion aiheuttama nenän ja ylähengitysteiden limakalvon tulehdus. Muita syitä voivat olla allerginen nuha, nenäpolypoosi ja nenän sivuonteloiden krooninen tulehdus. Lisäksi runsas tupakointi heikentää hajuaistia. Harvinaisempia syitä hajuaistin muutoksille ovat Alzheimerin tauti, Parkinsonin tauti, traumaattinen aivovamma tai aivokasvain. Hajuaisti saattaa puuttua synnynnäisesti geneettisistä syistä.[1]

Ihmisen vanhetessa hajuaisti saattaa heikentyä, koska hajuepiteelin reseptorisolujen määrä vähenee ja ne uusiutuvat hitaammin kuin nuorena. Yksilöiden välinen vaihtelu on kuitenkin suurta.[1]

Onko kellään palautunut?

Mulla ihan täsmälleen samat oireet kuin "Hajuttomalla". Outo painekin, mistä mainitsit, tuntuu nenäontelon yläosassa ja heikentää myös kuuloa niin, että esimerkiksi astianpesukoneen ääntä ei tahdo kuulla. Tuntuu kuin korvissa ois pumpulit. Kieli kyllä maistaa normaalit perusmaut eli suola, sokeri jne. mutta kun hajuaisti ei anna apua, niin tuntuu, ettei maista mitään. Äsken sumutin nenäsuihketta, millä nenä aukeaa niin hyvin, että hengittäminen on helppoa. Muutenkin olo on aika normaali. Toivottavasti tämä menee ohi. Ois lomamatkakin edessä, ja ilman haju- ja makuaistia jää aika olennaisia asioita kokematta. Nyt vasta huomaa, miten paljon iformaatiota sisältyy hajuihin! Omakin olo tuntuu epävarmalta, kun ei tiedä, miltä haisee!

Hajut ja maut kateissa

Lohdullista kuulla, että muillakin on ollut samanlaisia ongelmia. Minulla oli kova tukkoinen flunssa vajaat pari vk sitten ja muutema päivä sitten huomasin, että hajut heikkenivät ensin ja sitten katosi makuaisti totaalisesti. Kävin tk:ssa ja sain poskiontelotulehdukseen antibiottikuurin ja lisäksi suihkautan nenään kortisoonisumutetta. Onko teillä muilla kohtalotovereilla oireet lievittyneet ja kuinka kauan kesti? Käsittämätöntä miten tärkeitä ovat kadonneet aistit. Ruoka on täysin mautonta. Vain suola ja sokeri maistuvat sekä jotkut poreet tai happamat kielen kautta, mutta muut maut täysin poissa. Aivan vähäisen hajujäljen olin tunnistavinani hiuslakasta ja Vitalis purkista. Nenästä tulee niistäessä vain kirkasta limaa ja toinen poskiontelo on vähän pinta-arka. Olen huuhdellut nenää "sarvikuonolla" ja suolavedellä. Please kerro jos on kokemuksia samoista ongelmista....18

Samma här

jo v.2007 ajelin töistä pyörällä kotiin ja niin tuoksui pihlajankukat että!
Mutta seur. pvnä tuli ontelot kipeiksi ja sain kaksi antibioottikuuria peräkkäin, kun ei meinannut poskiontelotulehdus millään parantua, en vieläkään haista kuin joskus sateisellä ilmalla vähän aikaa jotain tuoksua!
Työterveydessä korva- ja nenälääkäri tutki, polyyppeja, pieniä nenässä kuulema, painavat just hajunystyröitä, ja eikun kortisoni suihkeita nenään, eivät auta.
Ei kannata leikata niitä, sanoi lekuri, kun ovat niin pieniä!

Kyllä se ottaa aivoon, kun ei todellakaan enää edes tiedä mille itse haisee!

Ei ole edes kuvattu onteloita! Oikea pahempi ja korvaa kutisee, sekin on kuulema puhdas!
Yleensä kun särkee oikeaa onteloa, niin samalla koko oikenpuoleinen pääkin oireilee, tuntuu kuin olisi kova paine sielläi aikansa!

Minä vielä hajuaistista

Oletko ollut näin kauan ilman hajuaistia ja onko makuaistisi myös huono tai onko sitä ollenkaan. Tuntuu kamalalta kun nälkä tulee, mutta maut puuttuvat. Kahvipaketin hajukin on jkl. tunkkainen omituinen haju, ei tietoakaan aromeista. Etikkakin vain juuri ja juuri häivähtää jos laittaa iholle, pullossa ei juuri miltään. Kuinka vaivan kanssa oppii elämään jos se jatkuu pitkään? Mistä olet hakenut apua, etkö ole päässyt edes sinusröntgeniin tai muihin tarkempiin tutkimuksiin. Vähän kuitenkin lohduttaa kun kohtalotovereita löytyy.

haistaa haluan

kysyitkö minulta?
Ei ole palautunut, ei, makuaisti aistaa jotenkin suolaisen ja sokerisen,joltain ruoka maistaa, mutta ei oikeaa makua tunnu!
Juon piimää ja kun oli hajuaisti hetken "päällä", hyi, se maistui pahalta ;-( sitten!

Ei tuoksu dödöt tai hajuvedet tms. Kyllä tympii, toisaalta kun sanovat että haiseepa pieru tms pahalle, onneksi en haista niitä...
Yritin lääkärille sanoa, että jos esim. tulipalo kotona ja en haista savunhajua, niin mitä sitten, sanoi vain, että se on paha juttu!
Suomen terveystalon kurkku/korva/nenälääkäriltä taas viime marraskuussa, sain vain 400mg kortisonia tippoina nenään, pahentunut vain, ei aukee hajut niillä!
Pitäisi nyt kevääksi varata aika sinne taas, sanoi silloin hän.

Toisaalta, kun on astma myös, hyvä siinä, ettei haista esim. pakkasella savuja, kun lämmittävät taloja, toisaalta huonoa, sillä toki tuoksut kuuluisivat elämään, mutta jaksettava näin eteenpäin.
Olen netistä yrittänyt etsiä tietoa, mutta en ole löytänyt apua vielä täältä, oisko mitään uutta rohtoa tuohon että sais edes hajuaistin takaisin!
No, onneksi ruoka ei oikein maistu, niin pysyy hoikahkona, syö vain pakon edestä elääkseen.

Pitäiskö perustaa meille hajuaistittomille oma yhteisö, ei taida Kelakaan tunnustaa tuota taudiksi!?
Jaksetaan päivä kerrallaan eteenpäin, tsemppiä meille tämän alan "vammaisille".
olen sairastellut 3 viikkoa flunssaa sen seurauksena sain sivuontelo ja otsaontelo tulehduksen ja punkteeraus on tehty .nyt kolmas antibiootti kuuri menossa.kamalinta tässä on kun haju ja maku aisti ovat olleet koko sairauden ajan hukassa,ei huvita syödä eikä juoda mitään kun mikään ei maistu miltään.huomasin että onneksi en ole yksin ongelmani kanssa.toivon että makumme ja hajumme aistit palaavat takaisin tästä ongelmasta kärsiville.

Mauton elämä..

Viikot vain vilahtelevat, mutta haju- ja makuaistini ovat edellen kateissa. Poskiontelotulehdus alkoi runsas kk sitten, pari tuhtia antibioottikuuria sekä Prednisolon kortisoni kuuri ( 10 pv ) takana. Sumuttelen edelleen kortisonisuihketta aamuisin, mutta ei vaan ole tuonut aistejani takaisin. Poskiongtelotkin oireilevat edelleen ja Pääsiäisen jälkeen on varattu aika korva pkl:lle. Ei osannut korvalääkäri ennustella, murahteli vain, kun kysyin onko tämä tavallista poskiontelotuloehduksen yhteydessä. Nälkä kyllä tulee ja toiveikkaana makuaistin palaamisesta laitan ruokaa lautaselle, mutta ei vaan maistu. On kuin söisi keitettyä pahvia!!
Vieläkö löytyisi kohtalotovereita ja kokemuksia aiheesta. Lohdullista asiassa on se, että on niitä muitakin saman kokeneita.
viikon kova flunssa takana ja kolmatta päivää maku ja hajuaisti täysin poissa! ihan sama mitä maistaa tai haistaa! olen todella herkkä hajusteille enkä kestä mitään tuoksuja ja nyt vois vaikka pullon hajuvettä kataa päälle eikä mitään haittaa! nälänkin huomaa vasta kun on heikko olo ja vatsa kurnii. helvetillistä...ja mä hermostun jo kun oon vasta kolmatta päivää kärsinyt...otrivin nenäsumute käytössä ja sarvikuonolla huuhtelen muutamia kertoja päivässä. röörit todella tukossa! kurkku oli alkuvaiheessa tosi kipee, mutta nyt parempi. ei ole ennen ollut kuin päivän tämmöstä vaivaa ja se siitä, mutt nyt kyllä onkin tosi kova flunssa ja tässä ei voi kuin ihmetellä...

Mauton elämä

Kirjoitin viimeksi 1.4 ja tilanne on edellen jotakuinkin samanlainen. Haju- ja makuaisti lähes kokonaan poissa. Suolainen, makea ja joku kirpeä maku läpäisee makuaistin, mutta aromit puuttuvat. Kävin jo kolmannen kerran korvalääkärillä, lohdutteli että aistit voivat palautua 1-2 vuoden kuluessa, tosin eivät palaudu aivan täydellisesti, mutta voi myös käydä niin että jäävät pysyvästi pois.
Pään tietokonetomografiaan olen menossa seuraavaksi, haluavat ilmeisesti poissulkea aivokasvaimen. Minun oireeni kyllä liittyivät selvästi kovaan nuhaan ja poskiontelotulehdukseen. Vaivan kanssa oppii kyllä elämään, vaikka eihän se paljoa naurata jos ei enää koskaan voi tuntea tuoksuja tai makuja. Pahoista hajuista tietenkaan ei niin suurta väliä, vaikka toimivathan nekin signaalina ja varoitusmerkkeinä.

Kokenut olen.....

Mulla oli viime kesänä jonkin aikaa haju&makuaisti offline-tilassa. Ei todellakaan ollut kivaa, sillä ilmeisesti moinen ongelma juontui pitkäaikaisesta nuhasta, ja tulehduksellisesta tilasta poskionteloissani. Itsekin epäilin jo vaikka mitä, aivokasvaimia jne., mutta minulla on kuvattu pää elikkä aivot parisen kertaa pitkäaikaisen korvavaivani takia, ja mitään epänormaalia ei ole löytynyt. Kävin viime kesänä kovan pääsäryn takia myös tietokonetomografiakuvauksessa pääni osalta, ja mitään vikoja ei löytynyt siinäkään. Minun haju&makuaistini palautuivat vasta antibioottikuurin jälkeen, jonka söin poskionteloiden tulehdusoireisiini, mutta sitä ennen kärsin ainakin parisen kuukautta moisesta mauttomuudesta ruoan suhteen. Hajuaistini oli myös melkolailla kadonnut, nenäni tunnisti kuitenkin joitakin hyvin voimakkaita hajuja, kuten esim. kellarihomeen hajun.
Turvonneet limakalvot nenässä sen hajuaistin ja makuaistin katoamisen aiheuttaa, joten suosittelen jotain ns. avaavaa lääkettä, jotta se turvotus laskisi ja ilma alkaisi kulkea rööreissä tai sitten jos on jonkun böbön aiheuttama tulehdus rööreissä, niin antibioottikuuria anelemaan lääkäriltä.

Mauton elämä

Kiitos kun kommntoit. Toivoa siis on maku- ja hajuaistin palaamisesta. Minäkin tunsin aavistuksenomaisesti ratapölkkyjn tuoksun kun ylitin kävlylenkillä rautatien. Olen myös sairastanut ensin helmikuun lopulla poskiontelotulehduksen ja nyt kovan flunssan jossa oli pv kuumetta ja pitkittynyt yskä. Limakalvoturvotusta neässä varmaankin on vielä. Tämän jälkimmäisen flunssan aikana tunsin epämiellyttävää hajua ja tilanne meni huonommaksi. Nyt tänään kuitenkin olin tuntevinani asetonin livän asetonin tuoksun kun putsasin kynsiäni. Korvalääkäri ei antanut enempää antibiootteja ja olen nyt odottavalla kannalla. Tuoksuvan kevään olen menettänyt, eivät tuoksu tuomet eikä koivut edes sateella. Nenäsuihketta ja "sarvikuonoa" käytän päivittäin.
Tuntuu hyvältä kun "kohtalotoverit" kertovat kokemuksiaan. Kiitos niistä!!

Onko tätä liikkeellä?

Olen kehittänyt 1,5 vuoden sisään melko häiritsevän allergian ainakin kissalle ja koiralle(IgE-arvo 9, noin puoli vuotta sitten). Hometta olen haistellut vuosien varrella työpaikoilla ja vuokrakämpissä. Oireisiin kuuluu hillitön räkiminen, aivastelu jopa 8 kertaa putkeen, tukkoisuus, silmien kutina ja turvotus. Yleensä kuuntelen sitä jopa vuorokauden, kunnes olen niin väsynyt että on otettava Aerius tai Duact, jotka yleensä auttaa.

Marraskuun 2010 olin sairas. Ensin kuumetta, sitten keuhkoräkä ja ekaa kertaa elämässä vaikutti jo että meni poskiinkin. Pari antibioottikuuria joutui syömään kun tauti joko uusiutui tai uusi tauti tuli, ei ottanu selvää. Ja koko ajan epäilys, onko tämä kuitenkin "vain" allergiaa. Joulun jälkeen iski taas joku tauti, johon kuului vain räkimistä ja tukkoa. Luulin jälleen allergiaksi, mutta kun kaverikin sairastui eikä allergialääkkeistä ollut apua, kai se joku ns. oikea tauti oli. Tästä viimeisimmästä on jääny haju- ja makuaistin menetys. Nenä voi olla auki, joko luontaisesti (harvemmin) tai Nasoliinin avulla, mutta yleisesti ottaen hajuaistia ei ole. Seiskassa oli joskus "tiede-uutinen", että ylipaino ja hyvä hajuaisti liittyvät yhteen. Allekirjoitan täysin. Toivoisin vaan että alkas tää pelkästään harmittavaan näläntunteeseen syöminen jossain näkymään. Ravintoarvo alkaa kyl ruoassa kärsiä kun on ihan sama mitä huttua alas työntää.

Onko tämä nyt opetus, että oppisi arvostamaan jokaista aromin vivahdettakin jos vielä joskus taas haistaa ja maistaa...tällä hetkellä pahan hajun aistiminenkin olisi suuri ja tervetullut kokemus! Luin eräiden työntäneen maitohappobakteereja nenään veden avulla, suolavesihuuhtelun lisäksi. Sarvikuonoa käytän itsekin. Vaikka ajatus on ihan epälooginen, on tullu mieleen voiko suolavesi tehdä hajuaistille hallaa? Kenties jos liuos on liian vahva? Tai muutenkin...

Jotain on keksittävä ja saatava siedätyshoitoa. En aio saneerata eläimiä enkä syödä lääkkeitä koko elämää. On löydyttävä luontaisempia hoitokeinoja ainakin allergiaan. Ehkä yhden vielä kestää: älyttömät oireet, joihin ehkä saa joskus vielä apua, ohimenevät tulehdukset....mutta kun tähän vielä yhdistetään mauton elämä, voisinkin seuraavaksi itse tutkia liittyykö menetetty hajuaisti masennukseen. Kyllä!
Kyllä kakkihajut ovatkin pahanhajuisia
Mulla meni hajuaisti lopullisesti v.1966 Nesteen Porvoon öljynjalostamolla,kun maalasin vuotavaa venttiiliä.En tiedä mitä myrkkyä siinä sain.
mulla meni hajuaisti n.pari vuotta sitten jotain desivointi ainetta haistan ja jotain muuta hyvin väkevää olen käynyt kaikis tutkimuksis ei vikaa löydy päätin sit ollaan hajuttomia vaan nuha on kyllä jatkuvaa aina vähän välii.et tässä tällänen esimerkki oon 58v nainen.luojan kiitos makuaisti on tallella.esim.ei haista tupakkaa vaikka joku puhaltaa päin naamaa.. et elämä jatkuu hajuttomanakin siihen tottuu...
Mulla meni hajuaisti aneurysman takia!
Lyhytaikaisesta yskään tai flunssaan liittyvästä hajuaistin menetyksestä ei kannata huolestua. Jos hajuaisti ei palaudu pian tai sen menetys on erityisen vaikea, kannattaa mennä lääkäriin. Niinkin yksinkertainen hoito kuin lyhyt prednisonikuuri saattaa saada ihmeitä aikaan, jos ongelmana on nenän sivuontelotulehdus tai lievä nenäkudosten tulehdus. Hajuaistin menetykseen liittyneistä olosuhteista riippuen voidaan tehdä useita tutkimuksia, kuten kuvantamistutkimuksia, jotta ongelmasta saataisiin parempi kuva. Toisinaan nenä- tai sivuontelokirurgiakin voi tulla kysymykseen.

Jos potilaan käyttämät lääkkeet ovat syynä hajuaistin menetykseen, lääkäriltä kannattaa kysyä mahdollisista lääkevaihtoehdoista. Jos potilaalla on muita neurologisia vaivoja, varhaisen Alzheimerin taudin tai Parkinsonin taudin mahdollisuus kannattaa selvittää. Joskus tarvitaan kuitenkin vain hieman kärsivällisyyttä ja odottelua, jotta voitaisiin nähdä, palautuuko hajuaisti osittain tai kokonaan ennalleen.

Jos näin ei käy, potilaan kannattaa tehdä ruoanlaittoonsa säätöjä, joiden avulla hän voi tehdä ruoastaan maittavampaa. Joissakin tutkimuksissa on osoitettu, että voimakkaan makuisten ruoka-aineiden harkittu käyttö saattaa parantaa heikentyneestä hajuaistista kärsivien ihmisten ruokahalua. Marinoiminen lihaliemessä voi antaa lihaan uutta sävyä. Makeutusaineetkin voivat auttaa. Suola ja mononatriumglutamaatti voivat niin ikään auttaa, mutta niitä käytettäessä maltti on tarpeen, jotta natriumin saanti ei nousisi ylettömän suureksi.
minullakin on mennyt hajuaisti lähes kokonaan mutta muuten en tunne oloani kipeäksi en tiedä voisiko se johtua allergia nenäsuihkeista joita rupesin hiljan käyttämään?
Olen nyt 45 v. Muutama vuosi mennyt hajuaistin ollessa huono tai mitätön. Jos oikein vedän syvään nopeasti hajukohteenlähellä, haistan jotain. Käyttänyt paljon nenäsuihkeita nuorempana. Poskiontelovaivoja paljon. Avarrusleikkauksia kolme. Kai nuo ronkkimiset ja vaivat sen on tuhonnu.
Keskimäärin en haista mitään, omaa tai toisen pieruakaan... Laitan aina jonkun muun haistamaan onko leikkeleet vanhentuneita hajuisia koska en itse haista tai heitän roskikseen... Onneksi on vielä ulkonäköä...
Minulla oli pikkuhiljaa ruvennut katoamaan maku ja hajuaisti. En maista chilin poltetta tai sinapin väkevyyttä tai jos niitä nyt kaksin käsin haalii kiduksiinsa niin silmien vuotamisesta huomaa syöneensä tulista. Kesällä vielä haistoin vauvan kakkankin monen metrin päähän. Nyttemmin saan laittaa nenän vaippaan kiinni ja oikein nuuhkaista. Silloin kyllä haistan vähän kun ilma virtaa paskan läpitte nenääni.

Räkätautia olen sairastanut viimmeksi 2kk sitten.. Mutta kun nyt on ollut muuten normaali oli.
niin olen aivan itte koittanut tehdä sellaisen diagnoosin. Että
Ilman on näin talvella niin kuivaa että nenän limakalvot ei toimisi siksi optimaallisesti.
Ja makuaisti olis ottanut nokkiinsa ihan liika väkevistä ruoista ja viina napsuista 80% Mitä tulee harva se ilta otettua. Siispä jätän kaiken väkevän hetkeksi jospa minun tilanteessa vielä auttaisi.. TV:mies 33
Haju/makuaistit on ollut täysin poissa nyt jo 1v2kk ajan. Flixonase tippoja korvalääkäri määräsi, jotain polyyppia nenässä. Avarrettu onteloita 1997, useita punkteerauksia ja ant.b. kuureja sekä kortisonikuureja. Mulla on astma sekä refluksi ja pähkinänsärkijäruokatorvi yms. Aika keljua. Milloinkahan aistit pamahtaa päällensä. Odottelen rauhallisesti...:)
Kas onhan tällaista vaivaa monellakin näemmä. Minulta on ollut hajuaisti kadoksissa jo muutaman vuoden. Jos en väärin muista niin kyllä se heikkeni ja katosi juurikin jonkun rajumman flunssakauden yhteydessä.
Aika usein tuo nenä vuotaakin kyllä, varmaankin jotain allergista nuhaa - ei varmaan auta asiaa yhtään hajuaistin palautumisen suhteen. Toisinaan nenässä tuntuu jokin epämiellyttävä haju kokoajan.

Minulla hajuaisti palautuu joskus hetkeksi rankemman liikunnallisen suorituksen jälkeen, esim juoksulenkki tms. Eli tämän perusteella hajureseptorit ovat kyllä ehjät mutta jokin estää niiden normaalin toiminnan.
 /   /  / Hajuaisti hävinnyt

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Facebookissa suositeltua

Tietoa mainosten kohdentamisesta