Mäenpää kertoo blogissaan traagisen tarinan suhteestaan 13-vuotiaaseen ählämiin.
Mikä lie viirannut miehen päätä, kun vnhoilla päivillään alkanut veljeilemään musulmaanien kanssa.
Mäenpää ja ählyt
6
170
Vastaukset
- simo vaatehuoneelta
Oikein herkkä tarina onkin. Ihan tässä yömyöhällä herkistyy Olan tuotosten edessä.
Noin pahasti en ole kuullut sanottavan ikinä kenellekään! Ola voisi valottaa vielä vähän, että missä se paratiisi oikein on?
Tälläinen kristitty kun ei ole siitä kuullut mitään. - Sano.
- Mäjjenpää itkee blogissaan maahanmuuttaja- ja muslimiystäviensä huonoa kohtelua.
- Mäjjempää kirjoittaa päivät pitkät paskaa tohtori Halla-ahosta joka sentään taistelee pyyteettömästi vuodesta toiseen eturintamassa Suomen valloittajia vastaan.
- Mäjjenpää sijoitti puolueensa vasemmistoon suorassa tv-lähetyksessä.
- Mäjjenpäällä on lehtitietojen(Ts) mukaan tilillään useita rikostuomioita, Jussi Halla-aholla ei yhtä ainutta lainvoimaista.
- Mäjjenpää kannattaa kaiken maailman luontohöpötystä ja suurpetojen suojelua.
- Mäjjenpää ei ole milloinkaan julistanut tukevansa Israelin valtiota vaikka hyvin tietää sen taistelevan eturintamassa eurabisoitumista vastaan.
- Mäjjenpää kannattaa tulonsiirtoja valtion varoista sellaisille ihmisille jotka eivät kykene elättämään omaa perhettään, vaikkakin tietää että kirkon köyhäinapu olisi jo olemassa noita yhteiskunnalle negatiivisen kassavirran aiheuttavia ja siten täysin hyödyttömiä ihmisiä varten.
- Mäjjenpäällä on lehtitietojen(Ts) mukaan elatusapumaksuja maksamatta, Halla-aho sen sijaan hoitaa vaivojaan kaihtamatta pieniä lapsiaan kuten lapsirakkaan perheenisän kuuluukin.
Miten siis Mäjjenpää eroaa tyypillisestä punavihreästä mokuttajasta?
Uskalla kysyä, uskalla vastata.
Jussi Halla-aho - Jotta lapsillamme olisi tulevaisuus!- PATRIOT77
Johan on aikoihin eletty. Mäenpää alkanut puolustamaan muslimeja! Se on toki nähty jo pitkän aikaa että Olavi haukkuu suomalaisia, mutta nyt alkanut ählämien puolustaminen. Kuinkahan suuresti Olavi sitten parkuu jos muslimiystävänsä kokee vieläkin pahempaa kuin tuo vitsi "Et pääse paratiisiin".
Entäs jos joku sanoo pojalle vaikka että "uimahallivuorosi on peruttu". Kuinka Olavin sydän kestäisi tuollaista vääryyttä kunniakansalaistaan kohtaan?
- kuinka pumppu kestää
Kuinkahan noin vanhan miehen sydän kestää, kun ystäviään loukataan mitä hirvittävimmillä tavalla.
Toivottavasti poika saa edes hieman lohdutettua Olavia. - Entinen äänestäjä
Mäenpään islamystäviä noin sydämettömästi loukataan! Jatka vaan Olavi työtäsi maahanmuuttajien olojen parantamiseksi, se on parasta mahdollista mainosta maahanmuuttokriitikoille.
- Muutoksen tuulet
Vieläkö joku ihmettelee, miksi Hommalla naurettiin vedet silmissä, kun Olavi haki jäsenyyttä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k453606On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole342335Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi812266Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä542160Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.251595Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma641522- 761427
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?55993Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69967Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi38837